Mutta heille sattui viivytys, kun he olivat saapuneet Mackenzielle. He
tapasivat Mackenzie-intiaaneja ja metsästysretkellä näiden kanssa
Akooniin sattui tapaturmalaukaus. Pyssy oli nuorukaisen kädessä. Kuula
mursi Akoonin oikean käsivarren ja lisäksi kaksi kylkiluuta. Akoon
osasi jonkunverran haavojen hoitoa ja El-Soo oli oppinut sitä Pyhän
Ristin lähetysasemalla. Luut asetettiin paikoilleen ja Akoon loikoili
nuotion ääressä antaakseen niiden kasvaa vastakkain. Ja pitihän tulesta
kohoava savu moskiitotkin loitolla.
Juuri silloin saapui Porportuk kuuden nuoren miehensä kanssa. Akoon
ähkyi avuttomuuttaan ja vetosi Mackenzie-intiaaneihin. Mutta Porportuk
esitti vaatimuksensa ja intiaanit olivat ymmällään. Porportuk halusi
viedä El-Soon mukaansa, mutta sitä he eivät sallineet. Asiasta oli
langetettava tuomio, ja koska asia koski miestä ja naista, niin
kutsuttiin vanhustenneuvosto koolle, etteivät nuoret miehet, joiden
sydän oli lämmin, antaisi tämän sanelemaa päätöstä.
Vanhukset istuivat ympyrässä moskiittojen karkoittamiseksi sytytetyn
tulen ääressä. He olivat laihoja ja ryppyisiä, hengitys raskasta ja
läähättävää. Savu vaivasi heitä. Kuihtuneilla käsillään he silloin
tällöin hätistelivät savua uhmaavia moskiittoja ja tällaisen
ponnistelun jälkeen he aina yskivät ontosti ja tuskallisesti. Eräät
sylkivät verta ja yksi heistä istui hieman syrjässä pää eteenpäin
kallellaan veren yhtämittaa hitaasti vuotaessa hänen suustaan. He
olivat kuin kuolleita ja heidän päivänsä olivat luetut. Kuolemalle oli
annettu tuomiovalta.
"Ja minä maksoin hänestä hyvin kalliin hinnan", lopetti Porportuk
syytöksensä. "Sellaista hintaa ette ole milloinkaan nähneet. Jos myytte
kaiken, mitä teillä on, keihäänne, nuolenne ja pyssynne, nahkanne ja
turkiksenne, telttanne, veneenne ja koiranne, jos myytte kaiken, niin
ette sittenkään saa kuin kenties tuhannen dollaria. Ja kuitenkin
maksoin tästä naisesta, El-Soosta, kaksikymmentäkuusi kertaa kaikkien
keihäittenne, nuolienne ja pyssyjenne, nahkojenne ja turkiksienne,
telttojenne, veneittenne ja koirienne hinnan. Se oli kallis hinta."
Vanhukset nyökkäsivät juhlallisesti, vaikka heidän ryppyjen ympäröimät
silmänsä menivätkin levälleen ihmetyksestä, että yksikään nainen olisi
sellaisen omaisuuden arvoinen. Se heistä, jonka suusta verta vuosi,
hieroi huuliaan. "Onko tämä totta?" hän kysyi jokaiselta Porportukin
nuorelta mieheltä. Ja jokainen heistä vakuutti sen todeksi.
"Onko se totta?" hän kysyi El-Soolta ja tämä vastasi: "Se on totta."
"Mutta Porportuk ei ole maininnut, että hän on vanha", sanoi Akoon, "ja
että hänen tyttärensä ovat vanhempia kuin El-Soo."
"Se on totta, Porportuk on vanha mies", varmensi El-Soo.
"Porportukin asia on arvioida oma ikänsä", sanoi vanhus, jonka suusta
tuli verta. "Me olemme vanhoja. Mutta nähkääs! Ei ikä ole milloinkaan
niin vanha, kuin sen nuoriso arvioi."
Ja ympyrässä istuvat vanhukset pureskelivat ikeniään, nyökyttelivät
päitään hyväksymisen merkiksi ja yskivät.
"Minä sanoin hänelle, etten milloinkaan tule hänen vaimokseen",
huomautti El-Soo.
"Ja kuitenkin otit häneltä kaksikymmentäkuusi kertaa niin paljon kuin
kaikki meidän omaisuutemme?" kysyi yksisilmäinen vanhus.
El-Soo vaikeni.
"Onko se totta?" toisti vanhus ja hänen hehkuvan silmänsä katse
tunkeutui El-Soohon kuin tulinen rauta.
"Se on totta", myönsi tämä.
"Mutta minä pakenen uudelleen", hän huudahti kiihkeästi hetken
kuluttua. "Pakenen aina."
"Se on Porportukin asia", sanoi eräs toinen vanhus. "Meidän asiamme on
antaa tuomio."
"Kuinka paljon sinä maksoit hänestä?" kysyttiin Akoonilta.
"En maksanut hänestä mitään", vastasi tämä. "Mikä hinta hyvänsä on
liian vähän hänestä. En ole arvioinut häntä kultahiekassa, en koirissa,
en teltoissa enkä turkiksissa."
Vanhukset väittelivät keskenään mumisten puoliääneen. "Nämä vanhukset
ovat jäätä", sanoi Akoon englanninkielellä. "En aio noudattaa heidän
ratkaisuaan, Porportuk. Jos otatte El-Soon, niin varmasti tapan
Teidät."
Vanhukset keskeyttivät neuvottelunsa ja katselivat häntä
epäluuloisesti. "Emme ymmärrä sinun puhettasi", sanoi heistä yksi.
"Hän vain sanoi aikovansa tappaa minut", kiiruhti Porportuk
selittämään. "Olisi senvuoksi hyvä ottaa häneltä pois pyssy ja asettaa
joitakuita nuoria miehiä hänen lähelleen, ettei hän pääsisi kimppuuni.
Hän on nuori ja mitä merkitsevät katkenneet luut nuorille!"
Avuttomana makaavalta Akoonilta otettiin pois pyssy ja veitsi ja hänen
pääpuolelleen asettui kaksi nuorta Mackenzie-intiaania. Yksisilmäinen
vanhus nousi seisomaan ja puhui: "Meitä ihmetyttää naisesta maksettu
kallis hinta, mutta meidän asiamme ei ole harkita siinä piilevää
järkeä. Olemme tuomitsemassa ja me annamme tuomion. Asia on selvä.
Kaikki tietävät, että Porportuk on maksanut hyvin kalliin hinnan tästä
naisesta, El-Soosta. Ja senvuoksi El-Soo kuuluu Porportukille eikä
kellekään muulle." Hän istuutui raskaasti alkaen yskiä. Vanhukset
nyökkäsivät yskien.
"Tapan Teidät", huusi Akoon englanninkielellä.
Porportuk nousi hymyillen. "Olette antaneet oikean tuomion", hän puhui
neuvostolle, "ja nuoret mieheni antavat teille paljon tupakkaa. Ja nyt
käskekää tuoda nainen luokseni".
Akoon kiristeli hampaitaan. Nuoret miehet tarttuivat El-Soon
käsivarsiin. Hän ei vastustellut, kun hänet vietiin Porportukin luokse,
kasvot leimuten synkästi.
"Istu tuohon jalkojeni juureen, kunnes olen puhunut", tämä komensi ja
pysähtyi sitten hetkeksi. "On totta", hän jatkoi sitten, "että olen
vanha mies. Mutta kuitenkin jaksan ymmärtää nuoria. Ei tuli vielä ole
minusta tyyten sammunut. En ole enää nuori, mutta näine vanhoine
jalkoineni aion sittenkin juosta ikäni loppuvuodet. El-Soo juoksee
nopeasti. Hän on hirvi. Tiedän sen, sillä olen sen nähnyt juostessani
hänen perästään. Ei ole hyvä, että vaimo juoksee niin nopeasti. Maksoin
hänestä kalliin hinnan ja hän karkaa minulta. Akoon ei maksanut hänestä
mitään ja El-Soo juoksee kuitenkin hänen luokseen."
"Tullessani teidän luoksenne, Mackenzien kansa, oli päätökseni vakava.
Kuunnellessani neuvostossa ja ajatellessani El-Soon nopeita jalkoja
horjui entinen päätökseni. Nyt on päätökseni taaskin varma, mutta se ei
ole sama kuin se, mikä minulla oli tänne saapuessani. Sallikaa minun
kertoa teille aikomukseni. Kun koira kerran karkaa isännältään, niin se
karkaa myöskin uudelleen. Miten usein se tuotaneekaan takaisin, aina se
karkaa uudelleen. Jos meillä on sellainen koira, niin myymme sen.
El-Soo on kuin karkaava koira. Aion myydä hänet. Onko neuvostossa joku,
ken tahtoo ostaa hänet?"
Vanhukset yskivät ja vaikenivat.
"Akoon tahtoisi ostaa hänet", Porportuk jatkoi, "mutta hänellä ei ole
rahaa. Ja senvuoksi tahdon antaa El-Soon hänelle, kuten hän sanoi,
maksutta. Vielä nytkin tahdon antaa El-Soon hänelle."
Kumartuen alas hän otti El-Soota kädestä ja talutti hänet makaavan
Akoonin luokse.
"El-Soolla on paha tapa, Akoon", jatkoi Porportuk sitten asettaen tytön
istumaan Akoonin jalkapuoleen. "Samoin kuin hän on tähän asti karannut
minulta, saattaa hän karata sinulta vastaisuudessa. Mutta sinun, Akoon,
ei tarvitse millonkaan pelätä hänen karkaamistaan. Minä pidän siitä
huolen. Hän ei ikinä karkaa sinulta -- se on Porportukin sana. Hänellä
on hyvä järki. Tiedän sen, sillä usein on se antanut minulle iskun.
Mutta tällä kertaa aion antaa oman järkeni toimia. Ja siten tahdon
taata hänet sinulle, Akoon."
Porportuk kumartui ja asetti El-Soon jalat ristiin nilkat päällekkäin.
Ja sitten hän, ennenkuin kukaan ehti arvata hänen aikomustaan, laukaisi
pyssynsä molempien nilkkojen läpi. Akoonin ponnistellessa noustakseen,
nuorien miesten pitäessä häntä kiinni, murtuivat hänen katkenneet
luunsa uudelleen naksahtaen poikki.
"Teko on oikea", sanoivat vanhukset toisilleen.
El-Soo ei päästänyt ääntäkään. Hän istui katsellen murtuneita
nilkkojaan, joilla hän ei enää milloinkaan kävelisi.
"Minun jalkani ovat vahvat, El-Soo", sanoi Akoon. "Mutta eivät
milloinkaan ne vie minua kauaksi luotasi."
El-Soo katsahti häneen ja ensi kerran Akoon näki kyyneleet hänen
silmissään.
"Silmäsi ovat kuin kauriin silmät, El-Soo", puheli Akoon.
"Oliko tekoni oikea?" kysyi Porportuk hymyillen ivallisesti savun
reunamalta varustautuessaan poistumaan.
"Se oli oikea", sanoivat vanhukset. Ja vaieten he istuivat edelleen.