Maria. Oskar.
_Oskar_ (puhuu ovesta). En ymmärrä, miksi niin pitää olla! Ja miksi
Loviisa ei tule, kun minä huudan häntä? Hän on lähtenyt luvattani
tiehensä!
_Maria_ (itsekseen). Mikä päättäväisyys soinnahtaakaan äänestä.
Tiainen on oikeassa! Hän ei enää pelkää, hän on saanut takaisin
lujuutensa ja voimansa.
_Oskar_ (tyytyväisenä). Olen kuin uudestisyntynyt! Minä hengitän taas!
Olenpa niiden kaikkien antanut kuulla kunniansa... ja sitä en ole tehnyt
pitkiin aikoihini (Huomaa Marian.) Ah, Maria sinä täällä!
_Maria_. Niin, tahtoisin puhua sinulle eräästä asiasta.
_Oskar_. Ahaa, varmasti taas otat puheeksi auton ja maatilan!
_Maria_. En... niistähän on jo päästy yksimielisyyteen.
_Oskar_ (itsekseen). Aivan vasten minun tahtoani. Jospa sen saisi
vielä peruutetuksi. (Istuutuu; ääneen.) Mitä toivot, aarteeni? Sano
vain heti, sillä odotan setää. Hän tuo avioliittoasiakirjat, joista
puuttuu vain minun allekirjoitukseni.
_Maria_. Sinä olet siis antanut hyväksymisesi tuolle avioliitolle?
_Oskar_. Täytyyhän se kerran kuitenkin ratkaista! Hän on setäni...
Ester kuuluu myös sukuun... ja sitten on vielä useita muita syitä,
jotka saivat minut...
_Maria_. Useita muita syitä?
_Oskar_. Juuri niin. Veisi liian pitkän ajan, jos alkaisin niitä
sinulle luetella. Kerta kaikkiaan: sille ei mahda mitään.
_Maria_. Eräs seikka olisi kuitenkin otettava huomioon, koska se
mielestäni on kyllin tärkeä... nimittäin se, että Tiainen rakastaa
Esteriä.
_Oskar_. Ei se sentään mitään vaikuta.
_Maria_. Ei tosin tällä hetkellä, jolloin intohimo estää hänet
järkevästi ajattelemasta, mutta myöhemmin hän varmasti katuu sitä, että
on mennyt naimisiin varattoman tytön kanssa.
_Oskar_ (istuu yhä edelleen, rummuttaen sormillaan pöytään). Tästä
näkyy, kuinka umpimähkään naiset päättelevät. (Ylimielisesti.) Ester
on päinvastoin hyvin rikas.
_Maria_. Todellako?
_Oskar_ (kuten edellä). Hänellä on tavaton omaisuus. Serkku on kuollut,
hän perii yksin viisisataatuhatta markkaa.
_Maria_. Tiesikö setäsi sen?
_Oskar_. Hän tietää aina mitä hän tekee.
_Maria_ (itsekseen). Ja setäkö saisi hänet siepatuksi?! Ja minun
holhotti-parkani, joka on niin rakastunut ja epäitsekäs, saisi lähteä
tyhjin toimin!? Ah, se ei ole oikein! Eteenpäin, rohkeutta vain! Minä
pelastan hänen rakkautensa, vaikka valtani menisi. (Lähestyy Oskaria,
joka yhä edelleen istuu nojatuolissa. Ääneen.) Rakas Oskar...
_Oskar_ (edelleen pilkallisesti). No, tulemmeko vihdoinkin siihen,
mitä aiot minulle kertoa?
_Maria_. Kyllä... kuule... on muuan hyvin pulmallinen, hyvin vaikea
tilanne...
_Oskar_. Teille naisille, jotka ette ymmärrä mitään ja jotka kauhistutte
heti kaikesta pienestä! Sitävastoin me...
_Maria_. Juuri sentähden käännyn sinun puoleesi, sillä sinä ratkaiset
sen nopeammin kuin minä.
_Oskar_. Todennäköisesti. Annahan kuulua, mistä on kysymys.
_Maria_. Minähän kerroin sinulle tänä aamuna hullun jutun... sinä
tiedät... jutun, missä puhuttiin salaperäisestä kohtauksesta.
_Oskar_ (nopeasti nousten; itsekseen). Voi, voi, yhä vielä samaa!
_Maria_ (itsekseen). Aha, valtani alkaa vaikuttaa! (Ääneen.) Ja minä
sanoin sinulle myös, että lähetin Loviisan sinne...
_Oskar_ (nopeasti). Hän ei tavannut ketään, kuten hän sinulle vakuutti.
_Maria_. Niin... mutta minä luulen hänen valehdelleen.
_Oskar_. Se ei ole mahdollista!
_Maria_. Hyvinkin mahdollista. Minulla on todistuksia siitä. Hän näet
sai tänään, juuri tänään, viettelijältään ei enempää eikä vähempää
kuin... neljätuhatta markkaa.
_Oskar_. Oi, taivas!
_Maria_. Ja kaiken todennäköisyyden mukaan pakotti Loviisan sulhasen,
joka on sotamies, hänet tunnustamaan, miten hän oli saanut tuon summan.
Ja Loviisa onkin luullakseni uhkauksien pelottamana ilmaissut hänelle
kaikki... myös viettelijänsä nimen...
_Oskar_. Tiedätkö sinä sen?
_Maria_. En vielä. Viettelijä ei kuitenkaan voi kauan pysyä
tuntemattomana, sillä Loviisan sulhanen on raivon ja mustasukkaisuuden
vallassa päättänyt tappaa sen miehen. Niin kertoi minulle Loviisa,
ja on enää vain yksi keino lauhduttaa tuo hurjistunut, se nimittäin,
että hänelle selitetään kaikki syyt. Ja minä... mitä sanoisin tuolle
mustasukkaiselle ja raa'alle sotamiehelle? Sensijaan sinä, Oskar...
_Oskar_. Minäkö? Mitä minun pitää tehdä?
_Maria_ (kylmästi). Pidät hänelle siveyssaarnan, sanot hänelle, että
pitää antaa anteeksi ja olla armelias jokaiselle, joka sitä tarvitsee.
Sitäpaitsi, niinkuin äsken sanoit, on vain miehillä oikeata älyä ja
taitavuutta... (Heittää hänelle lentosuukon.) Minä jätän sinut yksin
hänen kanssaan.
_Oskar_ (pidättää hänet). Rakas vaimoni...
_Maria_. Mitä haluat?
_Oskar_ (hämmästyneenä). Vain sana... yksi sana!