Parin hengenheimolaisensa kanssa oli Ross viettänyt päivänsä eräässä
huoneessa, josta oli näköala sataman lahdelle, juoden ja biljardia
pelaten. Aikaisin iltapäivällä oli tullut Ballawhainesta viesti:
»Isänne on sairas tulkaa kotiin heti paikalla.» »Kyllä tulen», hän oli
vastannut ja jatkanut peliänsä.
Myöhemmin iltapäivällä viesti oli tullut uudestaan sanoen: »Isänne on
saanut toisen kerran halvauksen ja tahtoo puhutella teitä». »Antakaa
minun ensin lopettaa tämä peli», hän oli vastannut.
Illalla oli viesti palannut kolmannen kerran sanoen: »Isänne on
tunnotonna.» »Mikä kiire sinne sitten on?» hän oli vastannut ja
hoilannut »Myllärin tyttärestä:»
»Minut vasten mieltä naitettiin
ja myllyltä pois laitettiin.»
Lopuksi Caesar, joka oli ollut vakavassa keskustelussa Ballawhainen
kanssa, kun halvauskohtaus sattui, tuli jatkamaan samaa keskustelua
Rossin kanssa ja toivoi samalla voivansa hänelle antaa jotain myöskin
muinaisen edestä..
»Kunnioita isääsi ja äitiäsi ettäs menestyisit — —» oli hän huutanut
mahtavalla saarnamiehen äänellä ja kohottanut kätensä taivasta kohti.
»Mutta teidän elämänne ei tule pitkäksi ja jos te olette syynä sen
vanhan hullun miehen kuolemaan, ei hän kuitenkaan ole ainoa, jonka
kuolema lankeaa teidän omalletunnollenne.»
»Uskotteko tekin sitä?» sanoi Ross seisten biljardisauva kädessä.
»Te luulette, että teidän tyttärenne on kuollut, niinkö vanha Jefta
Jeremias? Hämmästyttäisikö se teitä, jos kuulisitte, että — —»
hengenheimolaiset nauraa kikattivat— »että hän ei ole ollenkaan
kuollut? — — Ihana vesa — Jessen tammesta. Heipä hei! Jefta Jeremias
on nähnyt aaveita, luultavasti. Näin hänet omin silmin, ukkoseni, kun
kuukausi sitten pistäysin kaupungissa. Tahdotteko tietää, missä hän
on? Sanonko minä? Ah, te olette verraton! Oikea esikuva! Te osaatte
kasvattaa lapsia sitä varten − − Punainen pallo − − Te tässä saarnaatte
minun isästäni, niinkö? Hän kiertelee Lontoon katuja — ah, Jeremias on
mennyt — —
— '_Vaikka olin myllärin ainoa tytär_' — Sepä verratonta — se oli
mainio lyönti — Kaksikymmentäviisi ja peli voitettu.
Pete tallusti kapakan läpi, kunnes tuli biljardisaliin. Peläten, että
syntyisi käsikähmä, vaikka kiihkeästi sitä toivoi, ei Caesar voinut
läsnäolollaan antaa sellaiselle hyväksymistään, vaan oli pysähtynyt
ulkopuolelle.
»Hei, hei! tuossa on Uria!» huusi Ross. »Siellä paha missä mainitaan
— sitä minä juuri ajattelinkin. Oletteko koskaan lukeneet kertomusta
Davidista ja Uriasta? Tottahan toki! Tehkää se, se kyllä kannattaa.
David oli suuri mies. Ah», — matkien Peten man-saarelaista murretta —
»hän ol' sellane julmettunnu, suur' miäs. Uria ol' hänen palvellijans'.
Täm' ol' myös vikkelä miäs, mut nii vihriä, ett' vanha lehmä oleks
hänet syönny. Ja Urial ol' pulsk' nuar' vaimmo. Niin koria, ett pois
tiält vaa. Mut ku Uria ol' tiässäns, David otti sen ja sitten — ja
sitten» — hän lopetti murteen — »Raamatussa kerrotaan, että David sanoi
Urialle, että tuo vaimo oli kuollut — ha! ha! ha!»
»Kuka näki kuolleheksi?
Minä näin paenneheksi
Minä näin — —»
»Päästäkää — apua — oh — te kuristatte minut — apua — apua!»
Kahdella harppauksella Pete oli hyökännyt Rossin eteen, pannut toisen
kätensä miehen kurkkuun ja polvensa takapuoleen, kääntänyt hänet
takanojaan polveaan vasten ja piti häntä siinä kuin ruuvipenkissä.
»Apua! — apua! — oo — kraa!» Ross koetti haukkoa ilmaa ja kasvot
mustenivat.
»Te ette ansaitse sitä», sanoi Pete. »Minä ajattelin rutistaa hengen
viheliäisestä raadostanne siksi, että valehtelette elävästä ja
häväisette kuollutta, mutta tuollaisen miehen tähden ei kannata joutua
hirsipuuhun. Uh! Suonissanne virtaa samaa verta kuin minunkin ja minä
häpeän teidän puolestanne. Pois, ylös!»
Osoittaen suunnatonta halveksumista Pete heitti hänet maahan, ja hän
kaatui biljardisauvan päälle ja katkaisi sen.
Ihmiset hyökkäsivät koko talosta tähän huoneeseen ja tapasivat Peten
matkalla ulos. Hänen kasvonsa olivat kovat ja rumat. Ensi silmäyksellä
he erehdyksestä luulivat häntä Rossiksi, niin oli raivo turmellut hänen
ulkomuotonsa.
Caesar tallusteli käytävällä talon edessä. »Annatko sinä nyt minun
suorittaa sen asian?» hän kiihkeästi kuiskasi.
»Tehkää, kuten haluatte», kuului Peten harmistunut vastaus.
»Jumalattomat lankeavat omaan paulaansa. Kiitetty olkoon Herra, Sela!»
sanoi Caesar ja he erosivat käräjätalon portilla.
Pete palasi kotiinsa mutisten: »Se konna valehteli — Kate on kuollut,
Kate on kuollut!»
Jalavaharjun portilla tuli koira häntä vastaan haukkuen ilosta. Sen
jälkeen se hyökkäsi takaisin taloon avoimesta ovesta. »Joku on tullut»,
ajatteli Pete. »Kate on kuollut. Mies valehteli. Kate on kuollut», hän
mutisi hoippuen käytävää pitkin.