Seuraavana iltana Philip saapui taaskin »Keijukaiseen». Ross oli siellä
kuten tavallisesti ja nauroi ja jutteli puoliääneen Katen kanssa. Tämä
sai Philipin kiemurtelemaan tuolillansa, sillä Katen käytös kidutti
häntä. Tytön ilo, kuullessaan tuon miehen puolirivoja sukkeluuksia, oli
kerrassaan hämmästyttävä. Hän teki hänelle merkkejä ja iski hänelle
salaisesti silmää. Philipistä se oli kerrassaan inhoittavaa. Hänen
raivonsa kohosi yli äyräittensä huomatessaan, että tyttö joka kerta
kun hän katsahti Rossiin, silmäili myöskin häntä, ilkamoivasti ja
vallattomasti. Tämä ilmeinen annetun lupauksen halveksiminen, tämä
hävytön välinpitämättömyys, jolla tyttö kohteli miestä, joka oli hänen
suojelijansa, oli kerrassaan säädytöntä. Sellaisia ne naiset ovat!
Petos on heidän lihassaan ja luissaan.
Philipin vihaa lisäsi vielä Caesar, joka paitahihasillaan teki
myllylaskujansa kivitaululla, johon oli piirretty ristejä, kolmioita,
ympyröitä ja puoliympyröitä, ja silloin tällöin kohotti silmänsä ja
katsahti ensin noihin kahteen tuolla ja sitten Philipiin, osoittaen
ääretöntä halveksumista.
Uusi naurun purskahdus ja silmien ainainen vilke sai Philipin
ponnahtamaan jaloillensa, hyökkäämään Rossin ja Katen väliin, selkä
poikaan, kasvot tyttöön päin, ja hän sanoi hyvin arvokkaalla äänellä:
»Tulkaa heti keittiökamariin — minulla on teille jotakin sanottavaa.»
»Vai niin!» sanoi Kate.
Mutta hän tuli, näyttäen samalla sekä vallattomalta että nöyrältä, pää
kumarassa mutta vilkuillen silloin tällöin salaa pitkien silmäripsiensä
alta.
»Miksi te ette lähetä tuota miestä tiehensä täältä?» sanoi Philip.
Kate katsahti häneen perin hämmästyneenä. »Mitä miestä?» hän kysyi.
»Mitä miestä?» matki Philip. »Tuota, joka ilta illan perästä lavertelee
lirunlarujansa teille.»
»Ette suinkaan te voi tarkoittaa omaa serkkuanne, Philip», ihmetteli
Kate.
»Sen pahempi, että hän on serkkuni. Mutta hän ei ole sopiva teidän
seuraanne.»
»Mutta hyvänen aika, tuo herrasmies on sangen kohtelias.»
»Niin on itse paholainenkin.»
»Hän osaa käyttäytyä ja voi ainakin hillitä itsensä.»
»Se kai onkin ainoa, mihin hän kykenee. Hän ei voi hallita luonnettansa
eikä hänen arvonsa eikä kunniansa ole tahraton ja sen vuoksi teidän ei
pitäisi kiihoittaa häntä.
Katen alahuuli alkoi painua lerpulleen. »Kuka sanoo, että minä
kiihoitan häntä?»
»Minä sanon.»
»Millä oikeudella?»
»Enkö minä ole nähnyt sitä omin silmin?»