»Mitä niin.»
Sitten kuului vieno, suloinen, iloinen ääni ovelta niin viehättävästi
pimeälle pihalle: »Minä asetun maitohuoneen ovelle.»
Philip tunsi joutuvansa hämillensä ja päätti tulevaisuudessa ottaa
velvollisuutensa vähemmän omantunnon tarkasti. Hän päätti käydä
»Keijukaisessa» harvemmin. Heti joulujuhlien jälkeen hän päätti
kokonansa antautua opiskeluihinsa ja olla tulematta takaisin Sulbyyn
ainakaan puoleen vuoteen. Mutta Man-saaren joulu on pitkä. Se alkaa 24.
päivänä joulukuuta ja loppuu vasta tammikuun 6. päivänä. Maaseuduilla,
joissa noudatetaan vanhoja hyviä tapoja, juhlat ovat ylimmillään vasta
loppiaisena. Vasta silloin »katkaistaan soittajan pää» ja silloin
leikitään »Goggansiä», ennustusleikkiä. Tytöt asettavat lieden reunalle
rivin juomakuppeja tulen palaessa takassa, panevat jokaiseen jotakin,
joka kuvaa jotakin ammattia ja rientävät ulos. Pojat vaihtavat kuppien
järjestyksen ja tytöt palaavat sokkoina yksitellen ja valitsevat
arpansa. Tulevan aviomiehen ammatti on se, mikä kuppiin on kätkettynä.
Tätä leikkiä leikittiin »Keijukaisessa» Philipin loman viimeisenä
päivänä, jolloin Caesar oli jossain ulkona sananjulistusmatkoillansa,
ja Katen luultiin valitsevan veden, mutta hän valitsikin sulkakynän.
»Kynä! Kynä!» huusivat pojat. »Kuka väittää, että tyttö menee naimisiin
merimiehen kanssa? Sitä laivaa ei ole rakennettu, jossa hänen miehensä
meren pohjaan sukeltaa.»
»Hyvää yötä nyt», sanoi Philip.
»Hyvää yötä, herra Christian. Hyvää yötä, herra», sanoivat pojat.
Kate pujahti hänen jäljessänsä ovelle.
»Menettekö näin aikaisin?»
»Minun täytyy olla Douglasissa varhain huomenaamuna», sanoi Philip.
»Pelkään, ettemme saa nähdä teitä aivan heti?»
»Ei, minun täytyy nyt ryhtyä todenteolla työhön.»
»Ei kahteen viikkoon — ehk'ei kokonaiseen kuukauteen?»
»Ei, ei kuuteen kuukauteen — minä aion opiskella herkeämättä puoli
vuotta.»
»Se on hirveän pitkä aika, eikös ole, Philip?»
»Ei niinkään pitkä, kuin olen tuhlannut.»
»Tuhlannut? Sanotteko te sen tuhlanneenne? Tietysti teidän ei tarvitse
minua ajatella — mutta teillähän on tätinne — —»
»Miehellä kai lienee muutakin tehtävää, kuin lakkaamatta kieppua
naisten seurassa», sanoi Philip.
Kate purskahti nauramaan.
»Mikä teitä naurattaa?»
»Minä olen niin iloinen, että minä olen vain tyttö», sanoi Kate.
»Niin minäkin olen», sanoi Philip.
»Oletteko?»
Niinkuin salama olisi välähtänyt hänen kasvojensa yli, oli veri
kohonnut Philipin päähän ja hän änkytti: »Minä tarkoitan — se on —
tiedättehän — mitäs Petestä kuuluu?»
»Niinkö, sitäkö vain? No, hyvää yötä sitten, jos teidän täytyy mennä.
Pitääkö minun tuoda teille lyhty? Eikö tarvitse? Onko tähdessä? Te siis
osaatte helposti portille? Hyvä on, ellette tahdo että minä näytän
teille tietä. Hyvää yötä.»
Viimeiset sanat lausuttiin loukkaantuneella äänellä, mutta ne hävisivät
sulkeutuvan oven kolaukseen.
Mutta tytön sydän on kuin synkeä metsä, ja niin oli Kate päättänyt,
että käyköön työn kuinka tahansa, kuutta kuukautta ei Philip olisi
matkallansa.