Kyllä tuikkivat tähdet.
Kyllä tuikkivat tähdet,
niitä näe ma en.
Kyllä ärjyvät tuulet,
niitä kuule ma en.
Sua näen, sua kuulen yksin ma,
sa olet mun tuskani, riemuni sa.
Anna tuikkia tähtein!
Niitä näe ma en.
Anna ärjyä tuulten!
Niitä kuule ma en,
niitä väistä ma en.
Minä tahdon koko maailman unhoittaa,
sua tahdon ma ainiaan armastaa.
Kunne kuljen?
Oi, kunne koito kuljen ma?
Ma orpo, ilman onnea.
Tulevi tuuli, viepi mun
ja myrsky huutaa: murran sun!
Jo kylläks eikö murhetta?
O, taivas, auta, armahda!
Ma toki raudast' ole en --
ma olen laululintunen.
Älä sa kysy!
Oh, älä sa kysy, ma lemminkö sua,
sa nääthän, mun sieluni on pakahtua!
Ah, älä sa kysy, sa murhetat mua --
ees itse en tiedä, ma lemminkö sua.
Niinkuin lilja aurinkoa,
niinkuin lintu vapauttaan,
niinkuin laiva lainehilta
kaipaa kotivalkamaan;
Niinkuin lapsi uinuvainen
ääntä kaipaa äityen
niinkuin totta ijäisintä
eloss' etsii ihminen;
niinkuin laulun lohdutusta
mieli kaipaa murheessa,
niinkuin kurja kuolemata --
niin sua ikävöitsen ma.
Onko se lempeä? En minä tiedä!
Lempi lie paljon korkeempi viel',
paljon kauniimpi, pyhempi paljon,
siksi niin araksi käypi mun miel'.
Siks älä sa kysy, ma lemminkö sua,
sa nääthän, mun sieluni on pakahtua.
Jos lien sulle armas, niin armasta mua
ja sano mulle itse, ma lemminkö sua.
Kun oisin kuollut.
Oi, oisinpa silloin kuollut,
kun tuntenut ei mua kukaan,
kun en edes itse tiennyt,
min rakastan sua mitan mukaan.
Mun lempeni suuri ja syvä
ois ijäksi mullassa ollut;
mun lauluni, syömeni veri,
nyt kaikille tiedoks on tullut.
Oi, oisinpa silloin kuollut,
kun lempi ei polttanut mua:
mun lempeni, mua väkevämpi,
ei niin oisi kiusannut sua.