VARONEN: (itsellensä): Ihmekös se!
VANHA KEKKULI: Mutta erinomaistahan on minunkin poikani kanssa: enimmän
aikansa kuluttelee semmoisissa, joita minun nuoruudessani ei ollenkaan
katsottu. Mitä pitävät hänestä muut siellä korkeaopistossa?
VARONEN: Paljo, erinomattain sanomalehtien tekijät.
VANHA KEKKULI: Tarvitsisipa sitten minunkin niitä ottaa enemmän. Tähän
asti on meitillä täällä ainoastaan "Finlands Allmänna Tidning", jossa
on kyllä paljon viisautta ja hyviä asioita, muttei koskaan pojastani
mitään.
VARONEN: Sen kuuluisampi on hän toisten sanomalehtien kautta.
VANHA KEKKULI: Mutta miksei ole hän jo tullut johonkin ylhäiseen
virkaan?
VARONEN: Olisi jo aikaa tullut vaikka Persian hovirunoilijaksi, jos
olisi hänellä korkeasukuisia puolustajoita.
VANHA KEKKULI: Hää!
VARONEN: Niin. Tähän aikaan, näin maailman lopun edellä, on työläs
korkealle nousta sen, jolla ei ole isoisia sukulaisia nostamassa.
RINNUSTELIAIN (katsellen akkunaan): Helvetin lempeä tyttö. Kas niin!
Hih, kun olen iloinen! Jos emme tuosta äijästä saakkaan suoraa, niin
olen kuitenkin jo tyytyväinen, kun edes näinkin paljo olemme lohdutusta
noille rakastuneille saattaneet.
PALOVIINUS (Rinnusteliaiselle): Ja edes äijän tupakin vähiin
polttaneet.
VANHA KEKKULI (ajatuksissaan): No! Mutta mikäs minun poikanikaan suvun
on?
VARONEN: On kyllä hän uljasta ja rikasta sukua, mutta, katsokaas, nyt
on joka maakunnassa ruvettu peräti paljo pitämään aatelivapaudesta; ja
jok' ei ole aatelia, ja joll' ei ole edes sukulaisia tästä jalosta
säädystä, sit' ei tahdota korkeoilta herroilta pitää niin minään.
LÖLLENFLYHTI: Niin, niin juuri: se on totinen tosi, tiedän minäkin
sanoa.
VANHA KEKKULI (katsoo ympärillensä): Kosk' ei tässä, paitsi poikaani ja
Löllenflyhtiä, ole muita kuulemassa kun te, jonka jo olen huomannut
varsin uskottavaksi nuorukaiseksi, niin saan sanoa meitin keskemme
erään asian; katsokaas tämä katteini Löllenflyhti tulee pian vävykseni.
VARONEN (kättelee Löllenflyhtiä): "Olkoon onneksi", (hiljaa) sanoi
Oree, kun poikansa mustalaisiin pani.
PALOVIINUS (tulee akkunan tyköä): Niin! onneksi vaan. Joko täälläkin
päin ollaan voitolla?
VARONEN (hiljaa): Emme vielä juuri, mutta kyllä kohta. (Lujaa). Me
juttelemme täällä, mitä emme tahtoisi muiden kuulla.
VANHA KEKKULI: Niin, jos herrat ovat hyvät ja -- Mikkeli ja
Löllenflyhti pitäkää te niiden vierastenne seuraa. (Varoselle)
Löllenflyhti on, niinkuin tiedätte, urhoollista aatelisukua. Ompa se
oikein sutevaa! Eikös hänen kuuluisuutensa, jos tarvitaan, auttane
poikaanikin, koska tulevat niin läheisiksi heimolaisiksi --
nääläksiksi?
MIKKELI (Paloviinukselie ja Rinnusteliaiselle): Odottakaa täällä; minä
menen toimeen, että saataisiin nuottiloseura pian valmiiksi, ennenkuin
pappani mitään tietää; kas sekös oikein riemastuttanee häntä. Tules
Löllenflyhti kanssani toimittamaan.
LÖLLENFLYHTI: Ahaa! Semmoistako on hankkeissa; mutta nuottilossa täytyy
aina sitä pahaa laulua kuulla, jot' en voi kärsiä enempää kuin -- -- --
RINNUSTELIAIN: "Kruutin hajua", tahdotte sanoa -- -- "enempää kuin
kukkien hajua minä", tahdoin sanoa.
LÖLLENFLYHTI: Parempi, kuin nuottilo olisi, jos saataisiin joku
seuranäytelmä toimeen; siihen rupeisin minäkin vaikka sankariksi.
RINNUSTELIAIN: Peijakas tiesi mitä perästä vielä tulee, kun Mikkeli
panee toimensa liikkeelle.
PALOVIINUS: Kaiketi aika nauru-näytelmä, Löllenflyhti sankarina.
(Täll'aikaa menevät Mikkeli ja Löllenflyhti pois. Vanha Kekkuli
ja Varonen ovat kuiskutelleet keskenänsä.)
4:jäs Kohtaus.
Vanha Kekkuli. Varonen. Paloviinus ja Rinnusteliain
(erillänsä, tupakoitsevat ja kuiskuttelevat).
VARONEN: Kuin jo sanoinkin; aatelismiehet ovat sitä jalompia, jota
enemmän nimensä ovat ulkomaalaisia; ja "von" nimen edellä on sangen
tarpeellinen, jos tahdotaan, että jokainen kohta kuulee miehen olevan
saksalaista vapaasukua. Mutta eikös kukaan semmois-niminen tulisi
kosimaan tyttäriänne?
VANHA KEKKULI: Minun tyttäreni saisivat kosijoiksi vaikka kreivejä. On
yksi von Sorvikin pyytänyt nuorempaa tytärtäni, mutta sitä en voi
ollenkaan kärsiä.
VARONEN: Miksi niin?
VANHA KEKKULI: Miksi ollenkin! Se on niin köyhä, ettei ole muuta, kuin
-- -- -- mä sanon! Ei sillä ole kuin huono talo, jolla juuri elää. Minä
katsoinkin semmoisen rohkeuden niin varattomalta mieheltä varsin
häpeemättömyydeksi.
VARONEN: Kyllä se kirottu köyhyys on paha vika: mutta ei se sentään
von Sorvia haittaisi, jos te, joka viisas olette, neuvoisitte
hänen menemään joksikin isoksi herraksi: kruununvoudiksi,
provianttimestariksi tai muuksi; semmoiset, kuin hän, pääsevät kyllä.
Eikös se liene sen nimisen kenraalin poika?
VANHA KEKKULI: On pojan poikia.
VARONEN: No, sitä parempi! Kas semmoinen juuri tekisi kytynsä ja muut
tutuiksi ylhäisille ja alhaisille.
VANHA KEKKULI: Alhaisista ei ole suurta lukua (ajatuksissaan); minä en
ole juuri teitinkään ajatuksestanne tässä asiassa, mutta mitähän olisi
jos näitä tuumailtaisiin. (Katsoo ympärillensä). Missä ollee
Löllenflyhti, minun paras neuvonantajani?
RINNUSTELIAIN: "Hullu viisasta neuvoo, viisas villiin tulee".
VARONEN (pudistaa nyrkkiä Rinnusteliaiselle): Ei minunkaan mielestäni
olisi hän sopiva niin viisaalle miehelle neuvonantajaksi tässä asiassa,
joka koskee juuri häntä itseänsä. Hän, kukaties, kokisi harhaan teittiä
vietellä oman parhaansa tähden.
5:des Kohtaus.
Entiset. Löllenflyhti.
LÖLLENFLYHTI (rientää sisään): Täällä lauteeratte; mutta ette suinkaan
tiedä missä tyttärenne ovat.
VANHA KEKKULI: Täällä ovat (kiiruhtaa salin oveen): eikös täällä
-- -- --? (tulee takaisin) Niitä lintuja maar käskee paimentaa! Missä
taas lienevät?
LÖLLENFLYHTI: Missä! -- Nuoria juoksuherroja on kartano täynnä; toiset
houkuttavat isää kammiossa, toiset kuiskuttelevat ja muiskuttelevat
tytärten kanssa yrttitarhassa. (Vanha Kekkuli huohuttaa). Ja tiedättekö
ketä siellä näin -- Aatami Sorvin -- -- -- Eevan rinnalla.
VANHA KEKKULI: Vai Aatamin ja Eevan! -- Jo vasta huomaan kurit; voi
minua vaivaista (juoksee porstuaan ja huutaa): Evaa! Ellii! ettekö tule
pian sieltä; kyllä minä teitin -- -- (Paloviinus ja Rinnusteliain
nauravat, Varonen on tuskillansa); hää -- -- --
PALOVIINUS (Varoselle ja Rinnusteliaiselle): Nyt taitaa alkaa kelpo
naurunäytelmä.
RINNUSTELIAIN: Taitaa seurata jotain vielä parempaakin.
VARONEN: Taikk'ei mitään.
VANHA KEKKULI (vielä pihalle päin): Vai perhosia -- -- -- kyllä minä
teitin perhosenne! -- -- -- hää -- -- -- menettekö tulisesti kyökin
kautta kammioonne, taikka minä -- -- --! Senkin haikarat -- Oi, voi!
VARONEN (itsellensä): Rietas henkilö tuon Löllerin sinne yrttitarhaan
veti?!
VANHA KEKKULI (kääntyy takaisin huoneeseen): Kas nyt jo tunnen teitin.
Menkäät helvettiin talostani! Olette kaikin yhtäläisiä vekkuleita,
lurjuksia (Löllenflyhti antaa sauvan, jolla Kekkuli häristelee), Sorvin
palvelushenkiä, renkejä. Menkäät helvettiin!
(Rinnusteliain hapottelee sauvaan kiinni, mutta Varonen
vetää häntä pois.)
6:des Kohtaus.
Entiset. Mikkeli.
VARONEN (Rinnusteliaiselle, hilliten häntä): Mennään pois vaan; älä
vastusta. Ei vielä ole leikkimme loppuva.
MIKKELI (tulee ovissa vastaan): Ai, pappa kultaseni! Minun nuottiloni
jää.
VANHA KEKKULI: Kyllä minä soitan selkänuottia!
(Vetää Mikkeliä kädestä ja huimii sauvalla selkään).
7:mäs Kohtaus.
Vanha Kekkuli. Löllenflyhti. Mikkeli.
MIKKELI: Ai, ai! Meitin oli määrä ihastuttaa pappaani kauniilla
nuottilolla -- -- --
VANHA KEKKULI: Ja pitkällä nenällä, Koranus!
LÖLLENFLYHTI: Ja minua liian varhaisilla sarvilla.
VANHA KEKKULI: Mene tuonne pöydän alle häpeemään, ja muista, jos vielä
kerrankin tuot ylioppilaita, jotka eivät muuta tee kuin koiruutta, niin
on selkänahkasi parkissa. Totteletkos?
(Pudistaa sauvaansa. Mikkeli konttaa pöydän alle).
LÖLLENFLYHTI: Ihmeellisiä ovat ne junkkarit. Kyllä ovat sukkelia ja
kurikkaita, koiran silmät, tekemään pilkkaa kunnioitettavista
ihmisistä; mutta ovat sentään taas hulluja, että pää kopisee, koska
niin jalkaisin viitsivät ympäri maita linkota.
VANHA KEKKULI: Täytymys on kaiketi; mitäs tekee, kun pitää.
MIKKELI: Niin, aina! Mitäs tekee, kun pitää minunkin täällä oleman. Se
täytymys maar on!
LÖLLENFLYHTI: Mutta eipä kaikkien ylioppilaitten täydy runoja hakemassa
hiihtää, esimerkiksi teidän poikanne.
MIKKELI: Minun pitää sen sijaan pöydän alla kykyttämän.
VANHA KEKKULI: Ovat kaiketi rangaistukseksi jostakin syystä pantuina,
kuin Jerusalemin suutari, kulkemaan.
MIKKELI: Mutta minä varsin syytönnä pantu tänne istumaan.
VANHA KEKKULI (Mikkelille): Suus kiinni! Mitäs nariset siellä!
LÖLLENFLYHTI: Vanhempien pitäisi opettaman kohta pieninä lapsensa
tietämään, mikä hyvä ja hyödyllinen on, etteivät sitten opistossakaan
muuta, kun lukisivat vain mitä vaaditaan. Mutta mitäs nyt! Monetkin,
olen kuullut, viettävät aikansa turhissa, käyvät kokouksissa
keskustelemassa ja kiistelemässä asioista, joihin heitin ei mitään
tule, lukevat suomea, jok' ei mitään hyödytä, ja tekevät vielä
kirjojakin rahvaalle präntättäväksi, joista ei muuta kuin tullaan
varsin raivoon.
VANHA KEKKULI: Sepä onkin häijyintä, ja ihme, kun antavat opettajatkin
semmoista myöten; jopa rahvas sillä kurin taitaisi tulla, elikkä luulla
tulevansa, melkein yhtä viisaaksi kuin mekin, paremmat ihmiset.
LÖLLENFLYHTI: Onkin siis aivan oikein, että semmoiset pahakiihkoiset
saavat rangaistusta. Mutta minä en panisi heitä noin marssimaan, vaan
telkeisin koko kesäksi johonkin koppiin, jossa eivät saisi pahuutensa
jatkoksi kumminkaan maakunnan herrasväille kiusaa tehdä.
MIKKELI: Vaikka koppiinkin, kun ei vaan pöydän alle! Ai! kun kuolee
selkänikin jo.
VANHA KEKKULI: Kyllä minä hänen taas ojennan, jos vaan vielä toisten
tuot vieraita. -- Mene nyt sitten tiehes, katsomaan heinäväkeä; jos
eivät haravoitte ahkerasti, niin tule kantelemaan.
MIKKELI (konttaa pöydän alta): Kiitos, pappa kulta! Kiitos, pappaseni!
En eläissäni päästä vieraita tänne.
(Menee ulos).
LÖLLENFLYHTI: Teitillä on nöyrä poika: jos kaikki semmoisia olisivat!
VANHA KEKKULI: On ollut hyvä kasvatus; ja on jotensakin siivo
luonnostaankin -- tulee isäänsä.
LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Hyvä kumminkin, että tyttäret tulevat
äitiinsä. Vaikka hekin sentään saisivat olla kuuliaisempia isänsä
tahdolle semminkin minua kohtaan.
VANHA KEKKULI (katsoo akkunasta): Hei! tuolla tuopi eräs äijä kirjettä;
liekö Sorvilta taas? Kas nyt tulee se oikeisiin käsiin. (Huutaa):
Mikkeli, otas kirje äijältä ja tuo tänne.
(Mikkeli tuo kirjeen ja menee.)
8:sas Kohtaus.
Vanha Kekkuli. Löllenflyhti.
VANHA KEKKULI: Ahaa! Eipä olekkaan kuin sinulle. Mutta miltä tölpöltä
lie, kun ei ole ymmärtänyt katteinin nimitystä eikä karahtieriäkään
kirjoittaa päälle.
LÖLLENFLYHTI (ottaa kirjeen tuimasti): Kah! Eikä
korkeavapaasukuisuuttakaan. (Avaa ja lukee itsellensä): "Luutnantille,
Antipas Löllenflyhtille -- Matkalla kuultuani Teitin täällä oleskelevan
seisahduin hiukaksi aikaa tähän keskievariin, johon tekin kiiruusti
mahdatte löydyttäidä, sillä tärkeistä asioista tahtoo teitille puhua --
_Ylpiäsfeltti_ -- Katteini Kumartel-Tanhuvais Tappelu-joukossa,
Avittaja, Tähtimies m.m."
(Rupee korjailemaan kaulaliinaistansa ja vaatteitansa).
VANHA KEKKULI: No, mikä kiiru nyt tulee?
LÖLLENFLYHTI (kiiruissansa): Eräs matkustava katteini kutsuu; pitää
rientämäni tervehtämään.
VANHA KEKKULI: On kaiketi tuttavianne. Mikä nimi?
LÖLLENFLYHTI: Ylpiäsfeltti. En ole häntä koskaan kohdellut, mutta
esi-miehille on aina kunniaa osotettava.
VANHA KEKKULI: Vai toinen katteini on toisen esimies.
LÖLLENFLYHTI: Niin on sotasäädyssä, ja niinpä muissakin (harjaa
tukkaansa). Menkääs vaan Helsinkiin, niin saatte nähdä maistereitakin
kumminkin viidestä luokasta, joista toiset on toisten kuulustelijoita,
vaikka muissa säädyissä ei vaadita samaa nöyryyttä ylhäisemmille
alhaisemmilta, kuin meidän säädyssä.
VANHA KEKKULI: Niin aina tahtovat minuakin ihmiset pitää varsinaista
läänin-tuomaria halvempana, vaikka olen tuomarin nimen ja arvon saanut
korkealta esivallalta.
LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Pahapolvi! kun minä en ole vielä saanut
katteinin nimeä muilta paitsi tyhmiltä hämäläisiltä ja välisti
kaupungin raatareilta ja ravintolaherroilta.
(Menee).
9:säs Kohtaus.
VANHA KEKKULI (yksinänsä). Pakanat (ottaa pois tupakin loppuja), kun
polttivat tupakkini! Ne maar ovat niitä veitikoita! -- -- Mutta mikähän
lie tuo Löllenflyhtikään? Pahuus, jos sekään ei ole kun petturi. Minun
kanssani on suuri ja uljas katteini, mutta toisen katteinin tultua
muuttuu kohta niin nöyräksi -- -- -- (katsoo kirjeeseen, joka on
Löllenflyhtiltä jäänyt tuolille) -- ai luutnantiksi peräti! Liekö
rikkautensa samallaista kun katteiniutensakin? Oih! Paras taitaisi
olla, etten ketään päästäisi tyttäriäni hyväilemään, jok'ei ensin
näyttäisi kumminkin 20,000 revänssejä lainatuista rahoistansa.
10:nes Kohtaus.
Vanha Kekkuli. Varonen (vaatetettuna tietäjäksi).
VANHA KEKKULI: Mitä sinä tahdot! Kukas olet?
VARONEN (suu sukkelasti simassa): Hm ette kunnian tuomari tuntene
minua, Santala-Mattia, Puasjärveltä, joka kumminkin olen maan halki
kulkenut, ja tähänkin poikennut, nähjessäni teiän minua tarvihtevan.
VANHA KEKKULI: Sinua tarvitsevan! Mihin sitten?
VARONEN: Kosk'en ouk juur perätön tievosta; sitävasten mie pohjalaisen
poika olen! En turhahan ouk maannut yheksää yötä kalmistossa, enkä
kolmen käärmehen ajuja syönyt. -- Sepä se, kun etten nää miten asianne
ovat, no eipä sitten eri näkijöitä tarvittaisikkaan!
VANHA KEKKULI: Ai! Oletteko tietäjä.
VARONEN: Tottama tuon tiijän, jotta herasyöringilläkin on suruja, on
murheita; on nytkin paraikoa jotaik mielikarvautta.
VANHA KEKKULI: Se on tosi; ainahan on minulla kiusauksia ja nyt
semminkin. Taitaisitteko te, ukko kulta! auttaa edes neuvolla.
VARONEN: Mitäs mie --? Koska puhutten taitamisesta; miehän voan kahon
tahtomistani.
VANHA KEKKULI: No, tahtokaa sitten ilmoittaa minulle ensin pari asiaa,
jotka suuresti huolettavat minua.
VARONEN (katsoo Kekkulia silmiin): No saisi häntä tehjä: mutta kattokaa
voan ettei viiettä korvoa olisik kuulemassa. (Kekkuli menee ovea
sulkemaan. Varonen ottaa kortit povestansa ja istuu pöydän viereen) --
Herasyörinkii!
VANHA KEKKULI: Eikös teitin, ukko hyvä! kääntyisi kielenne sanomaan
häradshöfding tai edes herashöydinki?
VARONEN: Taijan kyllä sanoa "kera-höyrynki", mutta mitä Santala-Matti
semmoisissa peätänsä vaivata kehtoo. Minulla on minun viisauteni (pitää
kortteja suunsa edessä ja höpisee). Antakaas herasyörinki tänne
seitsemän rahoa.
VANHA KEKKULI (raapasee korvansa juurta): Mitä niillä tehdään?
(Ottaa komppeistansa äyrejä ja antaa Varoselle.)
VARONEN: Lyylitetään perkeleelle.
(Käyttää kortteja ja rahoja ympäri Kekkulin päätä).
VANHA KEKKULI: Lyylitättekö minunkin perkeleelle!
VARONEN (rupee levittelemään kortteja): Hm, hm! Työ ootten pahoissa
poimissa, herasyörinki! Kas voan; pata-ässä ja kuningas, ja
kymppi vielä. -- -- Ai tuota risti-sotamiestä, a hertta-rouvaa.
Hertta-kymmensilmä, pata-kuutonen. Oi, voi!
VANHA KEKKULI: Pahaako ne tietävät!
VARONEN: Paljo pahhoo tietävätten. Hm! musta teill' on aika:
viekkaus, tuhmuus; kahtokaas toasen. Pahat miehet, a vielä enempi;
ai risti-sotamiehestä aina hyö tulloo. -- Oi, sitä viekkautta!
VANHA KEKKULI: Jo luulen arvaavanikin mitä risti-sotamies merkitsee.
VARONEN: Tunnettahan työ sen; hyvin tunnetta; miesi -- ruskeat silmät
-- musta tukka -- kaukoa kotoisin -- aivan hyvä tuttunne.
VANHA KEKKULI: Tieten Löllenflyhti. (Lujaa): Onkos se ruskea-silmäinen
mies kyllä rikas vai -- -- --?
VARONEN: Kahtotaanpas. -- -- On sillä kahet voatteet -- koriat voatteet
-- kuluneet voatteet; on lakkari kello -- kultakello; on sormusta
kaksi.
VANHA KEKKULI: Onkos rahoja kyllin?
VARONEN: Ei rahoa -- velkoa on (Kekkuli on pahoillansa); a ompa
rikkaaksi tulemaisillaan. Mitä toki -- --?
VANHA KEKKULI (itsellensä): Ei maar hän minun kauttani tule.
VARONEN: Tokko tuo hertta-rouva on likeisiänne -- on teitä, on
risti-sotamiestäkin likellä; toki kääntääpi noamansa aina toisaalle.
Ei hyväksy.
VANHA KEKKULI: Tiedän kyllä mitä sekin merkitsee. Niitä kortteja kuin
osottavat varmaan! Antakaas minä juttelen asiani, että sitten saatte
katsoa, mitä olisi paras tehdä risti-sotamiehelle.
VARONEN: Mitä mie huolin juttelemisesta; kortit hyö osottavatten. A
jopa työkin muututten, kahtokaas! Jopa tuhmuus rupeaa menemään.
VANHA KEKKULI (itsellensä): Ahaa, minun tyhmyyteni. Niin! kyllä olenkin
raukka päivänen ollut tyhmä.
VARONEN: Kas, kun rupeaa iloisempia kortteja tulemaan. Ei näykkään
teillä mieli-karvautta. Kuinka? -- A tuolla toinen, nuori miesi --
punasen verevä. Hertta-rouvan naama siihen päin. Kas sillä on vielä
pahoa; on kaksi tietä: hertta-kuutonen ja pata-kuutonen. Työpä
olettenkin tien hoarassa: viette nuoren miehen, hertta-kuninkaan,
surun tielle taikka ilon tielle. Tuo hertta-rouva, sepä seuraa
kuningastansa ynnä onnellisuuteen: hertta-kuutonen ynnä onnettomuuteen:
pata-kuutonen.
VANHA KEKKULI (itsellensä): Epäilemättä on se hertta-kuningas Aatami
von Sorvi. (Lujaa). Kelpaisi jos se hertta-kuningas olisi rikas.
Katsokaas tyynemmin senkin tilaisuutta.
VARONEN: Hm, hm! Eipä rahoa paljoa -- eipä velkoakaan -- ompa oma
huone: hertta-kahdeksainen. -- A kas mitä tulee hertta-tiellä! Oi, voi!
Ruutu-kymmensilmä. -- Miten äveriäs?! Paljo, paljo kultoa, karjoa,
kaikkea! A pata-tiellä -- teiän ja ristisotamiehen kautta --
onnettomuutta: pata-yhdeksäinen -- kuolema: Pata-kymmensilmä --
hertta-rouvallekin ynnä -- vielä pata-ässäkin -- teillekin ynnä.
VANHA KEKKULI: Ne kortitpa näyttävät oikein tyyni -- pienimmätkin, mitä
olette sanoneet ymmärrän; kaikki tiedätte paremmin kuin minä itse --
Vai minun kauttani! No pitää heitin saaman hertta-tietä mennä; sen
päätän päässäni.
VARONEN: Oikein niin näkyykin. Katosi pata-kuutonen. -- Ai kuin hyvää
voan. No tuo hertta-kuningas! kuin suurta sukua -- kuin suuri herra --
onko kuparnyöri? onpa niin!
VANHA KEKKULI: Ei se vielä ole, mutta tulee tieten kuvernööriksi, koska
kortit näyttävät niin. Nyt tiedän jo kyllä miten asiaini on laita;
tarvitsisin vaan vielä neuvoa. Sanokaas mitä olisi tekeminen. Se
hertta-kuningas on aatelis-mies, von Sorvi ja hertta-rouva minun
tyttäreni. Hyvä onneni kaiketi veti näitä toinentoiseensa rakastumaan,
mutta paha onneni minua vihastumaan, ja peräti talostani ajamaan
mainitun von Sorvin -- Millämä saisin sen vasta suosiooni?
VARONEN (katselee ja muuttelee vielä korttejansa): Eipä se ouk nytkään
kaukana, vaikka kotonsa ei ouk läsnä.
VANHA KEKKULI: Ei suinkaan ole vielä kauvas ehtinyt; minä vaivainen
henki sen juuri äsken karkotin. Millä sen saisin palaamaan?
VARONEN: Ei muut soa, jos mie en soa. Antakaas minullen yheksän
suola-rajetta ja pihlavainen keppi.
VANHA KEKKULI: Tulkaa saamaan. Tehkää mitä taidatte; minä maksan hyvän
palkan.
(Menee).
11:nes Kohtaus.
VARONEN (yksinänsä. Kokoilee kortteja). Jos ei vaan peijakas taas toisi
Löllenflyhtiä tänne häiritsemään; mutta nyt taitaisi jo pian olla
hiljaista hänelle.
(Menee Kekkulin perässä).
12:nes Kohtaus.
VANHA KEKKULI (yksin). No viimeinkin ovat silmäni auki. -- Kuvernööri,
ja rikkautta kun ruohoa. Kas se! -- Oi jos vaan pian saisin von Sorvin,
sen jalon ja hyvän nuorukaisen, leppymään. Olisin minä vaan äsken
tietänyt mitä nyt tiedän! Missä hän nyt lienee: eikös Santala häntä
saane takaisin noidutuksi. (Huutaa salin ovelle): Ellii, menes
kellarista vadelmapunssia. -- (Taas itsellensä): Minäkös hänen ottaisin
vastaan ylinnä ystävänäni. Löllenflyhti saa mennä niin pitkälle kuin
piisaa. (Huutaa taas): Eeva pane koriat vaatteet yllesi ja ole valmisna
vastaan ottamaan, jos tulee vierasta.
(Panee piippuja ja tupakkia käsille). Voi kun olen ollut pöhkö,
minäkin! (Kävelee edestakaisin, lykkii tuoleja järjestykseen
ja katselee että olisi kaikki siivosti, ottaa laseja kaapista.
Menee viimein saliin, josta tuo pullon punssia. -- Sitten
kuuluu kolinaa porstuasta.)
13:nes Kohtaus.
Vanha Kekkuli. Mikkeli. Aatami von Sorvi ja Rinnusteliain
(molemmat aseilla varustettuina), Kirjaliini.
VANHA KEKKULI (Mikkelille): Kitasi kiinni! (Lujaa): Terve tultuanne
hyvät herrat! Älkäät pahastuko vaikka -- -- --
AATAMI: Vaikka olette herjanneet meitä, ja erinomattain minua.
Tiedättekö, että minä olen aatelismies, ja tahdon kunniani perään
kysyä. Meitin riitamme pitää verellä sovitettaman; toisen,
jommankumman, meitistä pitää kaatuman. Jos tahdotte kahden-taistelua
(envig) tässä, tai jos muualle mennään, se on yksi kaikki minulle.
Minulla on kaikellaisia aseita, jos tahdotte pistoolilla tai miekalla
ruveta tai millä hyvänsä.
KIRJALIINI (Aatamille): Älä näyttele paljoa aseitasi, ettei äijä
huomaisi niiden puusta olevan ja nojella vaan mustattujen.
AATAMI: Valitkaa takuri (secundant) itsellenne; herra Rinnusteliain on
minun.
VANHA KEKKULI (tuohatuksissaan): Hää! mitä hyvä, kunnioitettava,
vapaasukuinen herra von Sorvi? Älkää Jumalan tähden minua ampuko. Minä
pyydän nöyrimmästi anteeksi. Te saatte mitä tahdotte, paitsi
tappelemaan älkää minua vaatiko. Minä jo olen katunut tyhmää
ynseyttäni, ja tahdon kaikella muotoa teitin sovittaa; (itsellensä) oi,
jos Santala olisi täällä nyt; hän kyllä saisi tuon leppymään.
RINNUSTELIAIN: Jos olisivat kaikki koossa, joiden aikana olette meitä
häväisseet, niin saataisiin sopia; vaan nyt ei se suinkaan käy laatuun.
VANHA KEKKULI: Minä kutsun kokoon kaikki koko paikkakunnalta, pidän
suuret pidot ja kaikkien aikana pyydän teitiltä anteeksi; ja erittäin
teitiltä von Sorvi. Malttakaa vähän, malttakaa (lankee polvellensa).
AATAMI (nostaen Kekkulia): No, hyvä Pöllölän herra! jos vielä toiseksi
lupaatte kaikkein aikana antaa nuoremman tyttärenne minulle, niin sovin
pois puolestani.
VANHA KEKKULI: Varsin mielelläni, vaikka molemmat tyttäreni.
14:nes Kohtaus.
Entiset. Paloviinus. Löllenflyhti (juovuksissa: toisessa jalassa
saapas, toisessa sakka vaan). Varonen (taluttaen Löllenflyhtiä).
RINNUSTELIAIN: Ei maar! Olisipa hyvä jos saataisiin tappelu toimeen. --
Kas tuo sopii! Kosk' ei herra Kekkuli enää vanhana viitsi miekkailla,
niin tuosta saadaan urhoollinen vastus (näyttää Löllenflyhtiä).
Kuulkaas hyvät herrat, von Sorvi ja Löllenflyhti, te riitelette
morsiamesta; ruvetkaas, vanhaa aatelistapaa myöten, kahden-taisteluun,
se, joka voittaa, ottakoon tyttösen.
LÖLLENFLYHTI: Kahdentappeluun -- -- -- minäkö en eläissäni -- -- en --
millään -- muotoa.
VANHA KEKKULI: Pitää menemänne, jos tahdotte minun tytärtäni; ja
tiettävä on että pietiksi tuutte.
LÖLLENFLYHTI: En. Ennen -- minä jätän kaikki; Kekkuli itse menköön; --
minä tulen herra von Sorville -- tak -- tak -- uriksi (nauretaan).
PALOVIINUS: Ja minä Löllenflyhtin takuriksi, pitämään häntä
hoipertelevain sääriensä päällä.
LÖLLENFLYHTI: Oi, joka kerran pääsisi tämmöisestä pulasta! (Varoselle)
Hyvä ukko! autas minua näiden käsistä; koskas autoit minun
navetastakin, johon koiran kuriset telkesivät minun, että akkunasta
täytyi ruvetani tunkemaan ulos.
RINNUSTELIAIN: Pääsette hengissä, jos menette suorinta tietä matkaanne
taanne katsomatta, ja lupaatte ettette koskaan tule takaisin.
VANHA KEKKULI: Niin menkää, ja meille ei pidä ikinä tän erän perästä
tulemanne.
LÖLLENFLYHTI: Menen, enkä tule, sen lupaan ja vannon -- annan
upsierillisen sanani pantiksi.
VARONEN (pudistaa keppiänsä): Sananne ei ole täydellinen pantti; mutta
pankaa selkänne.
LÖLLENFLYHTI: Panen upsierillisen selkäni pantiksi.
RINNUSTELIAIN (ottaa kepin ja huimii vähän Löllenflyhtiä selkään):
No koetetaan, mitä upsierillinen selkä kestää. Kas tää lumottu
pihlava-keppi tekee työnsä.
VARONEN (ottaa Löllenflyhtiä kainaloon): Kas niin! mennään nyt, ja
sanokaa prasai tälle maalle.
15:nes Kohtaus.
Entiset, paitsi Löllenflyhtiä ja Varosta.
AATAMI: No, nyt ollaan sovitetut (antaa kättä vanhalle Kekkulille),
koska vaarallinen kosio-kumppani on mennyt matkaansa. Saanko jo
viimeinkin mennä isän luvalla tyttären tykö.
VANHA KEKKULI: Mene poikani. Eikä minun tarvinne seurata tutuksi
tekemään, jos jo olette tuttu siellä.
AATAMI (menee salin ovesta): Olen maar, ja luulen kyllä yksinänikin
tulevani toimeen täällä.
PALOVIINUS: Ja me sillä aikaa maistamme maljaa sukkelan kosio-retken
muistoksi.
VANHA KEKKULI: Niin! Kosk' en jo ennenkään tarinnut suun avausta
(kaadetaan pikareihin).
RINNUSTELIAIN: Mikä niihin kaikkiin kerkiää yhtä haavaa?
(Varonen tulee; vielä tietäjän vaatteissa.)
16:nes Kohtaus.
Vanha Kekkuli. Mikkeli. Rinnusteliain. Kirjaliini. Varonen.
VARONEN: Nyt ovat kaikki temput tehtyinä: Löllenflyhti solkottaa
rattailla, ja Aatami Eevansa luona. Eik's niin?
PALOVIINUS: Niin. Ja me maljojen parissa; tässä on vielä temppuja
tekemättä. Nyt eletään kuin herrat.
RINNUSTELIAIN: Mutta tappelu meni hankkiessa ohitse.
VANHA KEKKULI: Kiitos nyt sinullekin Santala; tules sinäkin ottamaan
täältä -- eikös herrat suvaitse?
VARONEN: Santalaa ei, kukaties, enää tarvitakkaan; hän on tehnyt työnsä
(riisuu harmaan viittansa). Tunnettekos vielä Varosta? Tässä hän on
taas.
PALOVIINUS: Ja tunnetteko katteini Ylpiäsfelttiä? tässä hänkin on.
VANHA KEKKULI: No, mutta kurejakos ovat nämät kaikki olleetkin
(Rinnusteliain näyttää puisia aseitansa). Oih! Kas kun olette kaikin
juuri samat, joilta äsken pelkäsin pitkää nenää! Luulin sen jo
välttäneeni, mutta -- -- Voi! liian kiiruusti päästin Sorvinkin
tyttärieni kimppuun. Vai te se noita olittekin! Vaivanen hullukin on ja
teitin kelkkaanne joutuu.
KIRJALIINI: Mutta, hyvä herra tuomari! ajatelkaas tyynemmin asiaa, niin
huomaatte ettemme mitään pahaa ole teille tarkoittaneet. Tieten näette
olevan hyvän, että silmänne ovat avatut oman lapsenne onnellisuutta
tuntemaan. Ettekös taida ymmärtää, kuinka onneton tyttärenne olisi ijät
päivänsä sen pahan ja petollisen Löllenflyhtin parissa, ja taas kuinka
onnellinen von Sorvin kanssa, jota sydämmestänsä rakastaa, ja joka
kaikella lailla ansaitsee rakastamista. Olkoon tietäjä kuka välinsä,
niin ette mahda muuta kun kiittää häntä, sillä hän on kureilla
johdattanut teitin oikealle mielelle, tietäen että se muuten olisi
ollut mahdotonta.
VANHA KEKKULI (vähän aikaa ääneti oltuansa): Niin kyllä se onkin. Te
olette kelpo lailla pettäneet ja pilkanneet minua, mutta parempaa en
ole ansainnutkaan, -- Hyvä kun tulitte te nuoret vanhaa hohko-päätä
neuvomaan; minä otan opetuksenne hyväksi; sillä oman oppini olen monta
kertaa nähnyt naurun alaiseksi. Käyköön sitten syteen taikka saveen.
Juokaamme nuorten vekkulien malja.
(Juodaan).
YLIOPPILAAT: Hurraa, Kekkuleille!
VANHA KEKKULI: Jos tienne sopii, niin tulkaa Aatami von Sorvin ja
tyttäreni häihin.
MIKKELI: Ai! kas silloin vasta saanen minäkin nuottiloni toimeen.
KIRJALIINI: Ei maar! Otas sinäkin hyvä neuvo ja lakkaa peräti
laulu-kiihostasi, jota vaan nauretaan. Niin tulet sinäkin vasta
järjelliseksi ihmiseksi.
VANHA KEKKULI: Isä on saanut hyvän opetuksen ja poika tarvitsee
samallaisen kyllä.
MIKKELI: No, minä en huoli ikänäni lauluja sepittää enkä laulaa, joista
kumminkaan tähän asti ei ole suurta iloa ollut itselleni.
VARONEN: Eikä muillekaan. Se on hyvä, että sinäkin lakkaat hulluudesta
(kätellään Kekkuleita molempia ja hurrataan).
VANHA KEKKULI (laulaa säveliin: "Uppå Wärmdön föddes jag"):
Viisas vanh' on; tieten me
Paljon nähnynn' oomme,
Työväkee kun katsomme
Rahojaik kokoomme;
Vaan te nuoret hurjat ette
Tästä huoli, vaan tulette
Ja hulluiks' :,:
Teette meitä hulluiks'.
Sukkeloiksi Kekkulit
Tietänee jokainen;
Vaan te, häijyt vekkulit,
Teill' on kummallainen
Taito, jolla viisahatki
Miehet hullutatte ratki,
Ja heitä :,:
Naurattenki heitä.
(nauretaan)
Kekkuli ei ainoa
Tuhma ukko liene,
Vaikk' ei kaikki ojentaa
Itsiänsä tienne;
Muutkin äijät ärjyvät, juur
Jäykät niinkuin "torra farbror"
Ne olkoot :,:
Ne pilkkananne olkoot.
(Esirippu putoo.)