VARONEN (nykää toisia kylkeen): Emme mitään erittäin. Poikkesimme vaan
tähänkin katsomaan ystävämme Kekkulin isää, josta jo kauvas kaikkea
hyvää olemme kuulleet.
LÖLLENFLYHTI (itsellensä): Ovat kaiketi jotain minustakin kuulleet,
kuin kaikki muutkin maanjuoksijat. Sekö heitä tänne vetää!
(Ollaan hyvä aika ääneti.)
RINNUSTELIAIN (kumppaneillensa): Mennääs kohta pois; saatanako
tuommoista voi kärsiä!
PALOVIINUS (samaten): Niin aina! Ei täällä kostuta.
VARONEN (samaten): No, no! Muistakaa lupaustanne.
VANHA KEKKULI: Missä herrojen hevoset ovat?
(Täll' aikaa menevät Rinnusteliain ja Paloviinus istumaan.)
VARONEN: Tulimme veneellä yli Päijänteen; ja kulkeissamme usein
tämmöisten synkkä-sydänmaiden läpitse, kun on näilläkin seuduilla,
olisi aivan vähän hevosesta apua. Sentähdenpä kannamme reppua seljässä.
Me nuoret miehet emme tätä valita vaivaksi, muuta kun kuljemme vaan
oikomatkoin maat metsät halki.
(Vanha Kekkuli tuo tupakkia pöydälle. Paloviinus katselee
ympärillensä ja löytää huonon, ravistaneen piipun, jolla
seuraavan puheen aikana poltetaan ehtimiseen kerrottain.
Tätä katsoo Vanha Kekkuli välisti nurin silmin.)
LÖLLENFLYHTI: Kruunun käskystä kaiketi niin marssitte?
RINNUSTELIAIN (kiivaasti): Me olemme Helsingin opistolaisia.
LÖLLENFLYHTI: Kyllämaar sentään käskee näin outoja maita kulkea
jalkaisin.
MIKKELI: Meitillä korkea-opistolaisilla on niin monet vehkeet, joista
muut eivät tiedäkään. Mitä muut pitäisivät rasituksena, se on meitille
nuorille, suomikiihkoisille huvitusta vaan.
VARONEN: Mitäs, veljeni, semmoisia! Kylläpä vanhemmatkin miehet,
semminkin niin sivistyneet kuin pappasi ja muut hänen kaltaisensa,
tietävät kuinka hupaista on tietojen, taitojen ja isänmaan tähden
vaivaakin nähdä.
(Täll'aikaa rupee taas laulu kuulumaan salista. Paloviinus
ja Rinnusteliain kuuntelevat ihastellen. Vanha Kekkuli ei
huomaakaan.)
VANHA KEKKULI: Oikein hyvä vieraani (viittaa istumaan tuolille).
Tottahan mekin jotain tiedämme täällä maan sydämmessä, vaikka teemme
muutakin kun kirjanlukemista, niin emme senvuoksi liene juuri
pölkkypäitäkään toki.
RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Vaan pöllöpäitä toki. Jos mentäisiin
tuonne (osottaa salin ovea), siellä olisi hupaisampi.
VANHA KEKKULI: Te kuljette tiedän mä hyönteisiä ja kukkia
tutkistelemassa.
RINNUSTELIAIN: Erinomattain viimeksi mainittuja, vaikka edellisiäkin
välisti tarvitsee pistellämme, kosk' ovat tiellämme kukkia katsellessa.
LÖLLENFLYHTI: Minä suinkaan en viitsisi semmoisia. Mitähän niistä olisi
hyötyä tai edes huvitustakaan.
RINNUSTELIAIN: Meitille taas olisi perätikin huvittavaa nähdä, jos
joskus saisimme ampiaisen pois kukkaisen kyljestä ja perhosen sijaan,
joka paljoa paremmin siihen sopii.
PALOVIINUS: Ja molemmat kovakuoriaiset pistetyiksi, jotka pitävät
ampiaisen puolta eivätkä ollenkaan perhosta suvaitse.
MIKKELI: Ai! Kas semmoinen hyönteisten leikki on lystiä. Minä teen
siitäkin laulun.
LÖLLENFLYHTI: Mitä niistä lauluista on! Jos lauluja ei tehtäisi, niin
ei koskaan laulettaisikaan, jota nyt (nyhää vanhaa Kekkulia ja näyttää
salin oveen) aina täytyy kiusaksensa ihmisten kuunnella.
VANHA KEKKULI (huomaa ja menee oven taa tiuskasemaan): Pitäkää suunne
kiinni siellä, ja menkää sinne äärimmäiseen kammioon.
RINNUSTELIAIN (kumppaneillensa): Oi, jos saisimme tyttöselle
viittauksen, että tietäisi mennä tuonne yrttitarhaan perhostansa
kohtaamaan!
PALOVIINUS (katsoo akkunaan): Katsos kuinka Aatami tuolla ikävissään
käyskentelee, kuin vanha Aatamikin yksinänsä paradiisissä ja
kurkistelee pensasten väliltä -- kuivin suin kuin mekin täällä.
(Rinnusteliain ja Varonen katsovat myös akkunaan.
Toiset lähestyvät).
VARONEN: Katselemme tuota kaunista lehtimajaa tuossa pihalla.
PALOVIINUS: Ihmettä kun se osaa olla juuri samallainen, minkä tapasimme
tuolla eräässä kartanossa, nimeltä Sutela; siellä joimme lehtimajassa
totia, joka raikkaassa ilmassa maistui sanomattoman hyvin. Oli juuri
näin kaunis iltapuoli silloin kuin nytkin.
LÖLLENFLYHTI (vanhalle Kekkulille): Se oli pieni muistutus totia
tarvitsemaan. Sopisi näyttää meitinkin ymmärtävän puolesta sanasta
(vanha Kekkuli pudistaa vaan päätänsä), jos silläkin lailla saisimme
heitin pois täältä. Heidän silmänsä palavat niin ihmeellisesti tuonne
saliin päin. (Lujaa). On kyllä nyt kaunis ilma: tarvitsisi juuri mennä
ulos kävelemään, koska onkin vähän rasittavaa täällä sisällä.
RINNUSTELIAIN: Mennään vaan; ja olisi kukaties hupaisempaa, jos
käskettäisiin nais-ihmisiä myötä, koska niitä kuuluu olevan täällä.
(Menee salin-ovea kohden).
VANHA KEKKULI (karaten välille): Seis, herra!
RINNUSTELIAIN: Ohuuti! Harjalle "seis" sanotaan eikä herralle.
VANHA KEKKULI (vihaisesti): Min' olen isäntä talossani.
RINNUSTELIAIN: Ja sentään semmoinen kopuli ettette kaukaisia
vieraitanne tee edes emännän tutuiksi; vaikka sanotaan tyttäriäkin
olevan teillä.
VANHA KEKKULI: Jos onkin niin ovat minun tyttäriäni.
RINNUSTELIAIN: Niin kaikki isät luulevat, mutt'eivät sentään pidä niitä
vankeudessa.
VARONEN (Rinnusteliaiselle): Muista lupaustas. (Lujaa). Älkää suuttuko
vaikka me, tottuneet nuorten kanssa elämään, joudumme liian leikkisiksi
vanhojenkin kanssa.
LÖLLENFLYHTI (sovittaen): Emme maar mekään vielä peräti vanhoja ole;
ymmärrämmehän kyllä että "leikki sijansa saa".
VANHA KEKKULI (vähän lepyllisemmin): "Sanoi ämmä kun sika nenän vei".
VARONEN: Niin, kylläpä, herrat tuomari ja katteini olette niin
lystilliset ja iloiset, kuin tämä entinen nuori tuttavanikin.
VANHA KEKKULI (nauraa höröttää): Hyvä kun ette suutu, vaikka minulla on
tapana tehdä hevosenkin leikkiä, koska minulle tehdään koiran leikkiä.
Poikani, Mikkeli! pidä sinä vieraittesi seuraa, rupea heitin huviksensa
laulamaan tai muuta semmoista: minulla on vähän täällä talon
toimituksia. Eikä vanhoille olekaan mieluista nuorten seura.
(Löllenflyhtille) Pitää menemäni likka-hatikoita katsomaan missä ovat,
etteivät joutuisi kuulemaan tai näkemään.
VARONEN: Älkää menkö hyvä tuomari. Me emme kukaties joudu täällä paljoa
viipymään -- --
LÖLLENFLYHTI (itsellensä): No se on kuitenkin suloinen sanoma.
VARONEN: Ja asiani on vielä ajamatta. Oli määrä kysyäni, jos
tietäisitte näillä jonkun hyvin taitavan runoja.
VANHA KEKKULI: Rukoja! mitä rukoja?
VARONEN: Ei kun _runoja_ eli vanhanaikaisia suomalaisten lauluja.
VANHA KEKKULI: See! Vai lauluja! Kylläpä niitä taidetaan joka mökissä.
Tuolla Kujalassakin on koturi Liisa, jonka sanotaan taitavan kaikki
Sijoonin Virret ulkoa.
RINNUSTELIAIN: Emme huoli Sijoonin Virsistä, vaan Suomen runoista.
VARONEN: Ja satuja kanssa kokoilisimme, jos saisimme kuulla.
(Paloviinus nyppää Rinnusteliaista akkunaan.)
LÖLLENFLYHTI: Ho, ho, ho! Olettepa, te lapsellisia. Mitä niistä
paranisitte; eihän niistä ole apua hyönteisiä pistellessä eikä kukkia
katsellessa?
RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Kas, perhuus, jopa Aatami on saanut
Eevansa!
VARONEN: Tämmöisetpä ovatkin päätoimia matkustellessamme.
Kovakuoriaisia pistelemme vaan huviksemme, kosk'eivät päästä perhosta
kukalle.
PALOVIINUS (Rinnusteliaiselle): No, kas niin! kuin ovat nyt onnellisia.
Hama! kun en minä ole nyt Aatamin sijassa.
RINNUSTELIAIN (Paloviinukselle): Ei sinua likistettäisi noin rakkaasti.
VANHA KEKKULI (huomaamatta Rinnusteliaisen ja Paloviinuksen
kuiskuttelemista): Oi, voi! kuinka paljo tähän aikaan vaaditaan
ylioppilasparoilta entisajan suhteen.
VARONEN: Kylläpä jo vaaditaan yhtä ja toista, enemmän kun ennen,
muiltakin paitsi (hiljaa) kopuleilta varatuomareilta ja sotaherroilta
-- (lujaa) niiltä jotka eivät huoli muusta kun kuvustansa.