(Näkyy varatuomarin Simo Kekkulin asuinhuone. Kalut huonomaisia.
Taustassa ovi porstuaan; oikealla puolen kaksoisovet saliin.)
1:nen Kohtaus.
LÖLLENFLYHTI (Yksinänsä, katsellen esiripun noustessa salinoven
lukonläpeen. Salista kuuluu naisihmisen laulu samaan säveleen kuin:
"Lebe wohl, vergiess Mein nicht.") Niin kaiketi! Siellä maar hän taas
ruikuttelee ikävöiden Sorviansa. Mutta minä en ole tuosta
huolivinanikaan; en tietooni pistä. -- Äläs huoli! Kyllä minä sinun
opetan toisellaisiin tapoihin, jahka joudutaan. Minulla on isän lupaus.
-- Olin maar minäkin sentään järjetön kuin muutkin naudat; miksen
ottanut likkaa silloin, koska se ei paittanut minua? Perhana sitä
rouvaa, Panettelianteria, jonka tähden tämmöisiä vastuksia sain, joka
petti minun. -- Olikos minun syytä pienintäkään, jos oikein asiaa
ajattelen. Tään talon tytärtä myöden tulen saamaan, kalleimmankin
jälkeen laskein, noin 12,000 ruplaa paperissa kaikkiaan, "per fas et
nefas", kuin kruununvoudit sanovat; mutta rouvalla Panettelianterilla
on valmista lainattua rahaa 3,500 hopearuplaa, paitsi muuta tavaraa,
ja olisin kukaties vielä päässyt hänen lastensa osan hoitajaksi,
ja -- -- --? Pöhköhän se, jok' ei voi laskea, että jo 3,500 ruplaakin
hopeassa on enemmän kahtatoista tuhatta paperissa -- ja vanha leski
sitten, josta pian taitaa päästä toisiinkin naimisiin ja toiseen
vertaan rikkautta. Mutta kirotut kielet kun tulivat välille. --
Mikseivät ole ihmiset minun kaltaisiani, joka muista huolimatta puhun
aina vaan itsestäni, ja pidän omista asioistani murhetta. Mitä heitin
minuun tarvitsisi ryhtyä, kosken minäkään katso muuta kuin että vaan
itselleni hyvin kävisi. Vaan nekös ovat niitä! -- Jos yksinäni saisin
itsestäni puhua, niin pahaa ei suinkaan minusta koskaan kuuluisi. Mutta
mailma on villitty. -- Kehtaisi vielä ämmä Panettelianteri sanoa
minulle suuta partaa vastaan, etten kelpaa hänelle -- min' en kelpaa
hänelle (katsoo kuvastimeen), oi, voi! -- Ja mitä vielä? mamseli
Kekkuli sitten näpäyttää sanoa: "en min' ole teitin hätävaranne." -- Ja
nyt huinailen näin, jo pian kahta vertaa vanhempi Aleksanteri Suurta,
koska se jo oli koko Ahrikan voittanut (eikös se ollut muistaakseni jo
hänen viidenkolmatta vuoden ijässänsä), vaikka minulla on kaksi vertaa
hänen uljauttansa. Uh! kuin tää mailma jo on paha!
2:nen Kohtaus.
Löllenflyhti. Simo Kekkuli.
VANHA KEKKULI (tulee sisään): Mitä reppu-ryssiä nuo lienevät, joita
tuolla näkyy poikani kanssa tulevan (menevät akkunaan). Kas rivoja! kun
tulevat pytinkiin (menee ovelle).
3:mas Kohtaus.
Entiset. Mikkeli Kekkuli. Rinnusteliain. Varonen. Paloviinus.
VANHA KEKKULI (ovella): En minä osta mitään.
RINNUSTELIAIN: Emmekä me myy mitään.
MIKKELI KEKKULI (itsellensä): Nämät ovat parhaita ystäviäni
Helsingistä, ja ihantelijoita kuin minäkin. (Lujaa). Tässä saan tutuksi
tehdä pappani herassyödingin, Töllölän hallitsijan j.n.e. herran Simo
Kekkulin, herrojen ylioppilaitten Rinnusteliaisen, Varosen ja
Paloviinuksen kanssa.
VANHA KEKKULI: Mitä herrat asioitsevat?