mielen lannistuneen ja hänt' täyttämähän lupaustaan
ilmesti vaadittavan, hän raivoopi levotonna,
kiihtyen mielessään. Kuten puunialais-ketomailla,
rintaan metsästäjäin kädest' aimon saatua haavan, 5
leijona taisteluhun varustaupi ja telmien vatkaa
niskalla harjaa tuuheata' sekä pyytäjän keihään
pirstoo tarttunehen pelotoinn', äräten verisuisna;
näin juur kiihtynehen Turnon raju luontokin yltyy.
Sitten näin nimeää kuninkaalle ja närkäsnä alkaa: 10
"En enähän minä estele eik' arat Dardanot syytä
taannuttamaan sanojaan saa eik' valaliittonsa kieltää.
Käyn käsin. Laitappas, isä, uhraten laillinen liitto!
Tai tuon aasialaisen Dardanon karkurin paiskaan
Tuonelahan kädelläin (sen nähköhöt veltot Latinot), 15
kaikkien erhetyksen kun yksin ma kalvalla torjun;
tai maan voittakohon ja Lavinia puolisons' olkoon!"
Tyynenä mieleltään nyt vastaa hälle Latinus:
"Oi jalo miehuinen, jota kiivaammin sua uljuus
yllyttää, mun velvollisuutena senp' enemmin on 20
neuvoa, senp' enemmin varottain koko vaarasi näyttää!
Sull' isän Daunon valtiot on, useat ovat linnat
vallottamanne; en kultaa enk' toveruutta ma kiellä;
neitoja muitakin on Latiossa ja Laurento-maassa,
jotk' ovat yht' etevät suvultaan. Suo vilppiä paitsi 25
katkeran totuuden julistaan' ja se mielehes kätke!
Entisist' yljistä kellenkään mua lapseni kihlast'
ennustain jumalat sekä ihmiset kielsivät kaikki.
Vaan sukulaisuus kuin sinun lempiminen minut saatti,
puolison myös valitus kaikk' estehet poistamahan pois, 30
kun kävin kiellettyyn sotahan lupaukseni rikkoin.
Minlainen kova onni, mi tuomio tuost' mua, Turnus,
vainovi, näet sinäkin, -- mitä vaivoja mie enin kärsin.
Tuskinpa linnassakaan kaks kertaa lyötynä aivan
Italian pelastimme me toivon, -- on vertamme lämmin 35
viel' Tiberin joki, kentätkin isot valkosna luista.
Miks usehin epäröin? Mikä raivo mun mieleni muuttaa?
Heitä jos Turnon kuoltua tahdon liittohon voittaa,
-- miks en säilyessään pikemmin lopettais kahakoita?
Minkäpä heimommekin, Rutulot, mitä kertosi muukin 40
Italia, sinut jos nyt sallisin syöksyä surmaan,
-- Onni min estäköhön! --, kun lastani puolisoks pyydät?
Muistappas sodan vaihettelusta ja armahda vanhaa
taattoas, jonk' olet nyt suremaan kotihin etähälle
jättänyt Ardeahan!" -- Pakinast' ei raivosa Turnus 45
huolinut, mut enemmin vain lohdusta yltyen kiihtyi.
Kohta kun harmiltaan hän lausua voi, täten alkaa:
"Murhees, puolestain, parahin, jota kannat, ma pyydän,
heittäös, kunnian kun etehen mun kuollani sallit!
Emme mekään tehotont', isä, keihoa emmekä peistä 50
visko ja juoksemahan veren saa myös meidänki isku.
Kauas haltiatar emons poistuva on, joka multa
karkoavan lymyttäis sekä kätkisi pilvien peittoon!"
Vaan pelästyin kuninkaatar uudesta tappelun laista
itki ja intoista vävyään est', uhkaten kuolla: 55
"Turnus, kyynelten sua kautta, jos arvo Amatan
mieltäsi koskevi yhtään, sie minun ainoa toivo,
vanhuutein kivun hoiva, Latinon arvo ja valta
luona min on, johon myös koko huoneemme nojauntuu,
-- yhtä ma pyydän: luopuos taistosta Teukroja vastaan! 60
Kohtalot millaiset sua kohtaavat tapellessas,
Turnus, ne kohtaavat muakin. Heti tään elon kurjan
heitän enk' Aeneast' vävyn' nähdä ma vankina tahdo."
Nää emon pyynnöt Lavinia kuuli ja kyynelillänsä
poskia kostuttaa ihanoit': äkistäänp' punerrusta 65
kuumana nousi ja kasvojen hehkuvien yli lensi:
niinkuin Indian norsunluuta kun jos joku tahtoo
purppurin kaunistaa, kuni valkein liljojen kesken
hehkuvat ruusut; sen väriset oli neitosen kasvot.
Rakkaus vaivaa tuota, kun neitohon katsehens luopi; 70
kiivammin sotahan halajaa ja Amatalle lausuu:
"Ällös kyynelilläs, anon, taikkapa uumoen moista
sie mua saata, kun sodan yrmeän taistohon lähden,
oi emo; eip' olekkaan minun vallassa kuoloan' estää!
Viestini airut vie, Idmon, Frygien tyrannille, 75
s'ehk'ei mielehens oiskaan: juur kun huomenna Koitar
rattahineen rusevin' ajaen alottaa rusotella,
s'ett' ei Teukroja veis Rutuloin etehen! Sotilakko
Teukroill' kuin Rutuloill' olev' on! Sodan taistomme päättää.
Kentällä päätettäköön, omakseen ken Lavinian saapi!" 80
Kun oli nää sanonut, hän äkkiä läks asuntoonsa,
oivia vaadittuaan hepojaan etehens, ihannellen
katsovi, jotka Pilumnolle lahjaks soi Orithyia;
valkeudellaan nää lumen, juoksulla tuulenki voitti.
Seisovat ympärillään vireät ajurit, taputellen 85
rintoa kämmenillään sekä kammaten jouhista harjaa.
Sitte hän kullasta kuin valinvaskesta valkeast' tönkän
pantsarin viskaisee olilleen sekä luoksensa ottaa
miekan ja kilven ja myös punatöyhtöisen kypäränki:
miekan, min Daunollen isäll' olj tulenvaltias herra 90
tehnyt ja kiillottanut helokkaaks stygilaisella veellä.
Voimakkaast' ison keihään tempavi sitte, mi pantu
keskelle huonettaan oli aimoa patsasta vastaan.
Aktorin Aurunkon tärisyttävi saalista norjaa
näin nimeten: "Hei sie, mik' et kutsumustan' ole koskaan 95
kieltänyt, keiho, jo aika nyt sai; sua, kuulusin Aktor,
kantavi tää Turnon käsi; suo frygilais retusmiehen
ruumihin kaataa, pantsarin suo musertaa simareiksi
nyrkillä voimakkaalla ja tuhkassa tahrata myrrhaa
tiukkuvat hiuksens, mitk' kiharoinunna on väri rauta!" 100
Näin kun raivoelee, hänen kasvoillaan säkenöitsee
kuumana kiivautensa ja silmänsä säihkyvät tulta:
aivan kuin möräjää käetessänsä taistohon härkä
hirmuisna, kuni tuimasti kiukuten sarvinehen tuo
teikkovi puun tyvehen sekä ilmaa puskien peihtoo, 105
näin sotahan varustautuen hiekkaisell' arinalla.
Sillävälin emons' suomiss' Aeneas asehissa
julmana valmistau sotahan sekä ihdasta kiihtyy,
ett' sodan suostumuksen mukahan vois taistellen päättää.
Hän toverein, apeanki Julon poistavi huolen, 110
kertoen sallimastaan sekä viedä Latinolle käskee
vastaus tarkalleen urojaan sekä ehtonsa määrää.
Juuri kun kirkastamaan valollaan rupes huominen päivä
vuorten huippuja, auringon hevot kun ulapalta
nousivat, maailmaan ihanaa valoaan sirotellen, 115
kenttää oit' otelmaan ison linnan muurien luona
mittaillen Rutuloin sekä Teukrojen valmisti miehet,
liesiä keskellen sekä yhteisill' jumaloille
turpehest' alttarit. Muut sekä vettä ett' tultakin toivat,
vyötetyt vyöllä ja myös ohimoillansa seppeltä kantain. 120
Astuu ausonilaisväki ynnä sen keihäsät parvet
porttien täydeltä tunkeuvat. Erilais asehissaan
rientävi Teukrojen kuin Tyrrhenain nyt koko joukko;
rautaan niin puetut kuin jos sotahan kova taisto
heitäkin vaatis. Myös tuhanten kesk' kohdalla itse 125
päämiehet, helottain purppurasta ja kullasta, kiitää,
heimosta Assarakon Mnestheus ja urho Asilas,
Messapokin hepojen masennuttaja, poika Neptunon.
Merkin saatua kun joka mies heti paikkahans' astui,
keihoja maahan kiinnittävät, asettaaksensa kilvet. 130
Katselemaan emot lähtenehet, asuton väki ynnä
heikot vanhukset toriloill', asuntoin katoksille
kiipeävät; muut seisovat aimojen porttien luona.
Junopa vuorelta nyt, jota Albanoks nimitellään
-- vaan nimetön oli silloin, arvoa, mainetta vailla --, 135
huipulta katsellen tähystää toramaata ja kumpaa
parvea Laurentoin, Teukron ja Latinonki linnaa.
Haltiatar heti näin, Turnon sisaren' lateleepi,
naisjumalalle, mi järvet ja koskekkaat joet katsoo
(Juppiter, auterien kuningas iso, hälle sen arvon 140
antoi, siitä ett' uhrasi tää häll' impeytensä):
"Oi jokien sulo nymfa ja mielellemme sä rakkain,
tiedäthän että mä sull' Lation vain naisista niistä,
jotk' ison Juppiterin ovat, harmiksein, kohounneet
vuoteellen, majan oon luvannunna Olympossa antaa! 145
Sull' osotan surus syyn, mua ett'et syyttäs, Juturna.
Mink' vai Sallima soi sekä Onnettaret kunis salli,
suosinut maata ma oon Lation, kotias sekä Turnoo.
Miehuisen sotahan näen käyvän onnea paitsi,
näen häll' Onnettarein kovan päivän ja turmasan vallan 150
saavan. En tuot' otelmaa enk' liittoa katsoa saata.
Veljes eestä sa, jos johonkin kykenet tehokkaasen,
lähde; sen voit nyt! Ehkäpä kääntyis kurjien onni."
Tuskin nää nimes, kun hyräht itkemähän jo Juturna,
kolmasti, neljästikin kädellään sulorintahans lyöden: 155
"Ei ole parkuhun aikaa", virkki Saturnia Juno,
"joudu ja veljes, jos jotenkin voit, kuolemast' auta;
tai sota kiihoita sekä laittama liittonsa särje!
Puolestas minä vastaan." Näin kehotettua jätti
horjuvan taistelemaan sydämens' surun katkeran kanssa. 160
Sillävälin kuninkaat sekä aimosan kookas Latinus,
neljäkäs-vaunuissaan samoaa, ohimoillansa kantain,
kruunua kultaista', sädetten tusinasta mi kiilsi
es'isän lailla Apollon; valkoisne parineen kiis
Turnuskin, kädellään täristäin kaht' astalarautaa. 165
Myös isä Aeneas, Rooman suvun alku, nyt kiiltäin
kilveltä tahdikkaalta ja taivahisilt' asehiltaan,
Askanius mukanaan, -- Rooman ison kasvava toivo,
lähtevät leiristään; jopa valkeaviittanen pappi
porsaan harjaksisen sekä nuorekkaan karitsankin 170
toi sekä valmisti leimuuvill' alttareill' elukoita.
Nää päin aurinkoon kohovaisehen kasvonsa kääntäin
suolatut jauhonsa uhriksi tuovat ja raavasten otsaan
miekalla merkitsevät, valaen pikareist' alttareille.
Säilänsä Aeneas jalo paljastaen anel näitä: 175
"Aurinko vierasna miesnä ja tää anovalle nyt olkoon
Maa, min vuoksi ma voin niin suuria vaivoja kestää,
myös Isä kaiken voipa ja sieki, Saturnia-rouva,
ollos haltiatar avuljaamp', anon; mainio Marskin
sie, joka taivuttelet, isä, taistoja tahtosi jälkeen, 180
lähteitä, suvannoit' anon, teit' ylä-ilmojen tenhon
voimia, myös merenkin yli tumman joilla on valta!
Voitto jos kääntyis ehk' Ausonien Turnuksen puoleen,
lähteminen on voitettuin sitt' Evandrusen linnaan,
pois eroten ketomailt' eik' koskaan taistohon enään 185
Teukrot ryhtyä saa eik' vainota seutuja näitä.
Vaan jos seurais Onni nyt meidän taisteluamme,
kuin pikemmin minä suon, -- jumalat halun' jälkehen tehkööt! --
en edes Teukroillen Italoit' alamaisiksi vaadi,
en hae valtaani; lait yhteiset ijäks kaikeks 190
liittohon yhdistäkööt molemmat vapavaltaset kansat!
Juhlista säädän mie, mut taistosta appi Latinus;
appeni korkeinna komentaa, mull' laittavat Teukrot
linnan, mut nimen kaupungille Lavinia antaa."
Näin ens Aeneas; täten jatkoi sitte Latinus, 195
katsoen taivaallen, käden nostaen tähtien puoleen:
"Vannon, Aeneas, myös Maan, Meren, Tähtien kautta,
kaksois-lasten Latonan kautta, kaks-otsikko Janon,
Tuonen valtiasten väen kautta ja hirveän huoneen,
näit' Isä kuulkohon myös, salahmoine mi liittoja vihkii; 200
kosken alttarihin, tulen vannoen tenhojen kautta:
älköhön rauhaa tuot' Italoilt' eik' liittoa koskaan
vietäkö, vaikk' kävis kuink' asiat; kenenkään mua voim' ei
luovuta täst'; ei vaikkapa maan upottais meri pohjaans
paisuen tulvallaan sekä taivaan Tuonehen paiskais: 205
kuin vakavast' tää, (-- sill' oli valtikkaa pitämässä --),
valtikka ei veso lehtiä eikä se varjoa koskaan,
kerta kun metsästä pois on nyhdetty juurinehen se
irt' emämaasta ja lehtens ja oksansa katkasi kirves:
muinoin puu, mut nyt sepän käet vasetuin koristeineen 210
sen somist, kannettavaks Italoin isillen takoessaan!"
Näinepä lausehineen nuo keskenähän teki liiton,
päällikköin näkyvissä ja sittepä uhraten lailleen
tappavat raavaita tulehen sekä kiskovat näiltä
pois sisälmykset ja täysillä maljoin täyttävät pöydät. 215
Vaan epäsuhtaiseks jopa taistelu tuo Rutuloille
näyttääpi, levotuuski jo valtaa kansassa mielet
sen enemmin, jota selvemmin näkevät erotuksen.
Verkalla astelullaan sitä eistävi Turnus, kun astui
nöyränä alttarin luo anomaan, alas silmänsä luoden, 220
poskin riuahtunein sekä nuorella muodolla kalpeus.
Kohta kun tään jupinan enenneen näki sisko Juturna,
kun näki muuttunehiksi jo kansan vaihtuvat mielet,
joukkojen keskehen muututtuaan näöltään Kamertaksi,
-- jonkapa es'isien iso sarja ja taattojen kunto 225
sai nimen kuuluks ja jok' asehiss' oli ankara aivan --,
joukkojen keskehen saa, asiain hyvin tietäen laidan,
juorua kylvämähän monenlaista ja lausuvi näitä:
"Ettenkös häpeä, Rutulot, yht' eestänne kaikkein
laittaess' ottelemaan? Saman vertaiset luvultamme, 230
voimilta emmekö oo? Tuoss' kaikk' on Evandron ja Teukroin
hirveä joukko ja tuossa Etruskit Turnolle tuimat!
Tuskin miehens' saa, meist' ottelis jos joka toinen!
Nousevi arvollaan jumalain luo kyllä hän, joiden
alttarill' uhrautuu sekä kansan suuss' yhä elää, 235
mep' isänmaan kadotamme, on kärtsiä herroja meidän
kuuleminen, jos nurmella huoleti loikuelemme!"
Näistäpä lauseistaan jopa syttyi nuorien mieli
syttymistään sekä joukkoihin leviääpi jo nurku.
Muuttui Laurentolaiset jo tästä, jo myöski Latinot. 240
Jotka olj itselleen ikävöinehet taistelun hoivaa
onnena, tahtovat nyt kahakkaa, olemattomaks suoden
liittoa, surkuellen Turnon tukalaa olokohtaa.
Liittipä tuohon Juturna nyt viel' enemmin, -- ylähältä
merkin antaess', oivempaa jota ollunna muut' ei 245
mieliä häiritsemään Italoin sekä kummalla petti.
Sillä kun Juppiterin kotk' kellertäväinen nyt aamun
ruskossa lennellen vesilintuja vainos ja lintuin
parvea pauhuisaa, äkistään vilahtain sepä vuon luo,
joutsenen kaunoisen, tyly, käyrihin kynsihins' sieppas. 250
Rohkeammiks Italot tulivat, kun lintujen parvi
kääntyi riekuillen paostaan, -- ylen ihme olj nähdä! --
siivillä taivaan kun pimittäin, vihollista he vainoo,
yhtyen ilmojen kautt'; ylivoima kun voitti sen myöskin
kuormastaan väsyen, eräns hellitti kynsistä kotka 255
virtahan laskeimaan sekä häipyi ilmahan itse.
Huutaen tervehtivät Rutulot tätä merkkiä silloin,
hankkeutuin sotahan; nyt ensin Tolumnius velho
lausuvi: "Tuoss' olj, jot' usehin anonut olen hartaast!
Merkin tään jumalain hyväksyin käsitän; heti käykäät 260
miekkahan johtoni all', oi kurjat, joit' tyly vieras
taistolla kauhistaa kuni arkoja lintuja, teidän
rannoillen asustuin väkisin! Merellenpä hän kohta
haihtuva on paeten. Yks'mielisnä käykäte yhteen
puollustamaan kuningastanne, jonk' ovat vienehet teiltä!" 265
Virkki ja rynnähtäen vihamiehiä vastahan paiskas
peitsen; jo viuhahtain väkäpuu lens ilmoa tarkkaan
halkoen. Nousipa tuost' heti ankara huuto ja kaikki
katsojat hämmähtivät sekä taisteluhun povet kiihtyi.
Keihään kiidelless' osui yhdeksän ihaninta 270
veljestä seisomahan sitä kohti ja jotk' oli kaikki
kantanut Arkadian Gylippon hyvä puoliso yksin;
näistäpä yhden vyölle, miss' ommeltu vyö kohen vatsaa
hierovi, missä sen päät solk yhtenen kiinnitteleepi,
veljeksen ihanan näöltään, asehiltansa kauniin, 275
puhkaisee kylk'luut ja sen keltais-hiekkahan kaataa.
Veikotpa nyt, väki uljas, ja tappiostaan äkeissään
oieti kalpansa paljastavat, osa tarttuvi peitsiin;
sitten hyökkäävät rajuten. Heill' laurentojoukko
vastahan rientää; täältäpä syöksähti taas kuni laine 280
Teukrot, Agyllinat sekä Arkadien monet joukot.
Yksi nyt valtaa vain halu kaikkia: tarttua miekkaan.
Alttarit ryöstellään; koko taivaalla vasamoiden
kiitävi synkeä pilvi ja rautainen sade syöksyy;
uhraus-maljatki ryöstetähän. Pakeneepi Latinus 285
vieden karkotetut jumalat sodan pauhusta kanssaan.
Vaunuja valjastavat muut tai hypäten hepojensa
selkähän karkaavat sekä seisovat paljahin miekoin.
Aulestesta Messapus, Tyrrhenein kuningasta,
joll' oli kruununsa pääss', ylen toivoen sotkea liitto, 290
säikäyttää hevollaan karahuttaen: tuo peräyntyin
kaatuu alttarihin takanaan olevaan, katalainen,
syösten raivolle ynn' olilleen. Vasamoin' tuli joutuun
Messapus sekä löi anovaisehen pölkkyhikkäällä
peitsellä korkeelta oriltaan jykevästi ja lausui: 295
"Kyllänsä sai; tää on jumalillen suotusamp' uhri!"
Ryntäävät Italot sekä ryöstävät lämpysän ruumiin.
Alttarilt' kärventyneen kekäleen edestään Korynaeus
tempaisee sekä lyömähän kiirehtiväisen Ebuson
läimähyttää näköhön täll'. Leimaht tuon iso parta, 300
antaen kärventyessänsä katkun. Vainotenp' itse
äimistyneen vihamiehen tukkahan käi vasemmallaan,
polvella ponnistaen sitt' tään alas lyykisti hän ja
julmalla miekalla syöks povehen. Podalirius Alsoo
paimenta, kun sotarinnan eess' ohi peitsien kiisi, 305
vainoten ahdistaa, sapelin vetästen: sepä kääntyin
kirveensä olan taa kohottain, tämän otsan ja leuan
halkas ja pärskyttel verellään avaralt' tamineita.
Silmätpä tään syvä rauha ja rautainen uni painaa,
kun ijankaikkisehen suletaan näkimensä jo yöhön. 310
Vaan vaka Aeneas käsiään ojentain asetonna,
paljahin päin nyt näin omiaan koki hillitä huutain:
"Minnekäs syöksytten? Mist' tuo närä äkkiä nousi?
Hillitkäät vihojanne! Jo liitto on tehty ja kaikki
määrätyt lait; mull' on vain oikeus taistohon käydä; 315
sallikahat mun ja poistote pelko! Ma vahvalla käellä
liittoni täytän; uhrit nää mull' on Turnuksen velkaa!"
Näitäpä lausuessaan sanojaan parahillansa juuri,
oikeni, kas, urohon nyt siuhuen siivekäs nuoli,
-- tietämätöntä, sen syöks kenen käs tahi toiko sen tuuli 320
kunnian moisen ken Rutuloill', jumalatk' eli onni,
toimitti? -- Vaijennut on kuuluisan teon maine
eikäpä haavast' Aeneaan kenkään kehununna.
Turnus kun Aeneaan väen keskestä poistuvan huomaa,
johtajat hämmästyneiks, äkinnäisestä toivosta kiihtyy: 325
vaadittuaan hepojaan, asehensa, hän uljahast vaunuun
kiirehtii hypäten, käsihin sitt' ohjakset tempaa.
Kiidellen urosten monet laittavi ruumihit Tuoneen;
murskaa vaivaisiks useoit' tahi vaunulla sotkee
joukkoja tai vasamoin otetuin pakolaisihin paiskoo. 330
Aivan kuin joen jääkkään Ebron luona kun kiitäin
julmana kilpiä Mars kalisuttaa, kun hepoloitaan
raivoja laskee hän sotahan; kuten nuo tasangolla
Lännen kuin Etelän sivuaa; töminästäpä jalkain
huokaa Thraakian ääri ja ympärillään tylyt Kauhun 335
kasvot ynn' Närät, Vainot kiirehtivät kerallansa:
hiest' täten huuruvia hepojaan ajel tappelun pauhuun
urhea Turnus, kehnosti pilkkaellen tapetuita
vastustajoitaan; pärskyttelee nopeast kaviot nyt
hurmetten lätäköitä ja sotkevat hiekkahan verta. 340
Vaan jopa surmasi hän Sthenelon, Thamyrin sekä Folon,
yhtyen näihin, -- mut tuon etähältä, ja kaksoset kaukaa
Imbrasidat, Glaukon ja Laden, joit' Imbrasus itse
kasvattanut Lykiass' oli, nää varustain samall' lailla
taistelemaan tahi myös hevollaan vihureist' ohi rientään. 345
Muu'alla päin samos Eumedes sotahan parahillaan,
Dolonin muinaisen sukulainen, taistossa oiva,
ukkoa muistuttain nimeltään, isäjään ripeyltään,
tuota mi tiedustamaan Danaoin varustuksia läksi,
tohti mi palkaksensa Akhilleen vaunuja pyytää; 350
toisenpa palkan soi häll' uskaltamastansa Tydeen
poik' eik' hän enähän halunnut Akhilleen hepoloita.
Kun vaan tuon avokentällä kaukaa huomasi Turnus,
pitkän matkan pääst' osaten hänehen vasamallaan,
valjakon seisahuttaa sekä vaunuistaan alas hyppää, 355
kaatunehen puol'kuollehen saavuttaa sekä pannen
jalkansa kaulalle tään, tikarin anastaapi hän käestä,
välkkyvän sen sitt' töytäten kaulahan näin nimes hälle:
"Siin' ovat peltosi nuo, joit' Teukro sa taistellen pyysit;
mittaa Hesperiaa syleten; sen palkanpa saa, jotk' 360
uskaltavat muhun ryhtyä; näin rakennelkohot linnaa!"
Näiden seurahan peitsensä paiskaten Asbuten laittaa,
Khloreön, Sybarin ja Daretan, Tersilokhonkin,
seljältä hurjistuneen hevosen pudonneenki Thymeten.
Aivankuin Edonista kun vonkuen pohjonen tuuli 365
kiitääpi merellen sekä aaltoja rantahan vyörtää;
minnekkä törmääkin vihurit, siin' haihtuvat pilvet:
näinp' edest' Turnonkin, mihin kääntyi vain, väki väistyi,
näin pois rimtama siirtyi; milloin kiidätti vauhti,
milloin kääntyessään sai liehumahan kova tuuli 370
töyhtönsä. Kärsinyt ei Fegeus kopeaa ajoansa:
vaan pysähtyin ratasten etehen hän oikeallansa
ohjista kääns nopeain hepojen pois vaahtosat turvat.
Längiss' se kun vedetään sekä riippuvi, tään avopaikkaan
tunkeutuu iso keihäs ja, kakskerran sotapaidan 375
puhkoen, haavalla raamaisee keveäst' tämän pintaa.
Kuitenki kilpensä kääntäen, käänsihe hän vihamiestä
vasten ja puukkonsa paljastain pelastustahan etsi:
pyörä ja akseli mut hänet ruhtoi vauhdilla maahan
pitkälleen ja nyt jouduttuaan hänen luoksensa Turnus, 380
sen kypärän alapään sekä haarniskan yläreunan
keskeltä hakkaa pään sekä ruumiin hiekalle heittää.
Voittosa Turnus näin kun surmaapi ketoloilla,
silloin Aenean, Mnestheus ja vankka Akhates
kuin myös Askanius vie hurmeisna varustuksiin, 385
vuorottain tukien hänen käyntiä pitkine sauvoin.
Harmittelee sekä koettaa keihoa pirstounutta
kiskoa irti ja min pikemmin avun tuomahan vaatii,
laajalti leikkosivat ett' haavan ja pystyntäpaikan
silposivat kokonaan, ett' taas palata sotahan sais. 390
Vaan jopa eht, enimmän jota Febus suosi, Iapis,
Iason poika, joll' olj erittäin hän suosiollisna;
tällepä taitojans lahjaks soi ilon suopa Apollo,
laulun, ennustuksen ja myöskin ampumataidon.
Ett' tää sairastuneen isän vois elonlankoa jatkaa, 395
kasvien tenhon ja lääkärityön siks tuntea tahtoi,
ennemmin harjoittaen vain nöyränä tyynekäst' tointaan.
Katkerast' ärjähtäen nojauntuu suurehen peitseen
Aeneas, ison kumppanusten sekä itkevän Julon
keskessä, kyynelillen välitöinnä. Tääpä nyt ukko 400
paeonilais-tapahan puetett' taa käättyne vaattein,
paljoa taitosineen koettaa käsineen sekä Febon
tenhosill' yrtillä turhaan; turhaan nirkkoja koettaa
irroittaa, yhä vain oli kiinn' oakas terärauta.
Keinoa ei mitäkään suo Onn', eik' taatto Apollo 405
auta ja hirmuinen melu kasvamistaan yhä kasvaa,
kentällä kun lähestyy yhä vaara. Jo taivahan peittää
tuhka, jo ratsastajat tulevat sekä tihjästi leirin
keskehen tuiskuupi vasamoita. Nous ylä-ilmaan
kumppanusten sotivain sekä kaatuvien suruhuudot. 410
Säälien nyt Venus äit' pojan tautia ansiotonta
kreetalais-Idan haki paltehelt' Diktamno-yrtin,
mill' oli höytyvät lehdet ja kukkaset min puneroivat
röyhyss'; ei mäkivuohille tuntematon tämä ookkaan
ruoho, kun tarttumahan nuol lentävä selkähän sattuu. 415
Tään Venus, verhottuaan koko muotonsa synkkähän pilveen,
nouti ja lääkettä kaadettais somahan pikariin sen
viskaisee, salahan parantain; sekottaa väekkäitä
nesteit' ambrosian sekä tuoksuavaa panakeaa.
Tälläpä rohdolla haavaa hautovi vanha Iapis 420
tietämättään, kun äkkiähän koko ruumihin tuska
poistui, haavan pohjassa kun tyrehtyi veren vuoto.
Kättä jo seuraellen vähintään hakaroimatta nuoli
läksi ja uudestaan hänehen palas entiset voimat.
"Tänn' asehet nopeaan urollen! Mitä seisot?" Iapis 425
huutaa, mieliä ens kehottain vihamiehiä vastaan.
"Ei tämä ihmisten avull' eikäpä taitoni työllä
tullut, et, Aeneas, sinä säilynyt kätteni kautta;
suurempi haltia autti ja suurihin sääst sua töihin!"
Tappeluhun haluten tää pohkensa säärysti kultaan 430
kumminki puolin ja, vitkailuu vihaten, haki peitsen.
Kilpi kun toimitettiin käsilleen sekä pantsari selkään,
Askanioo seväten halajaa käsillään hetahasti,
sitten, suudeltuaan keveäst, kypärän läpi lausuu:
"Kuntoa sie minust' oppios, poika, ja toimellisuutta; 435
muist' opi onnea! Nyt sua mun käsi taistossa vielä
puollustaa sekä auttavi kunniahan erityiseen.
Laittaos sie, kun vaurastut ijältäs isommaksi,
että sun kiihottais sydäntäs omies esimerkkii
noudattamaan isä Aeneas sekä myös eno Hektor!" 440
Nää sanat lausuttuaan jalonmoisna hän portista läksi,
aimoa keihoa sylkyttäen; kera suurien joukkoin
Antheus, Mnestheus hyökkäävät sekä jättäen leirin
tulvailee koko joukko. Jo peittyy pilvehen synkkään
kenttä ja maa tutajaa jaloksiss' sotaväen töminästä. 445
Vallilta vastaiselt' tulevan näki näiden jo Turnus,
Ausonitkin näkivät, min vuoksipa hyytävä pelko
luitansa karmi. Mut ennen muita Juturna Latinot
kuuli ja äänestä tuns sekä säikähtyen pojes läksi.
Kiitäen tuo mukanaan vie kentälle hirveän joukon: 450
aivan kuin maan luo rajusään puhetessakin tuuli
kiitävi kautt' ulapan: oi, aavistavat sitä kaukaa
kalkien maalaisten sydämet; sepä tuo hävitystä
puille ja viljelysten lakomista ja laajalti kaataa
kaikk', edelt' päin vihurit ulisten kun lentävät rantaan: 455
näinpä nyt Teukrojenkin päämies vihamiehiä vastaan
joukkoja johtaa; tihjöihin rivihin joka mies käy.
Ensinnä kalvalla löi urokkaan Thymbraeus Osirin,
Arkhetion Mnestheus ja Epulon surmas Akhates,
Ufensin Gyas; kaatui myöski Tolumnius pappi, 460
tuo, joka paiskasi ens vasaman vihamiehiä vastaan.
Nousevi taivaallen iso huuto ja vuorohons kääntyi
karkuhun päin Rutulot tomukkaina kenttiä pitkin.
Hän pakohon samonneit' ei kehtaa kuolohon kaataa,
eik' lähellen osuneit' eik' linkoavaisia peistä 465
vainoa; Turnoa vain hän tihjässä synkeydessä
etsivi katsellen sekä vain tätä vaativi taistoon.
Tästäpä peljästyin sydämessähän impi Juturna
Turnuksen ajurin, parahill' ajaessa, Metiskon
puotti ja vaunuista' pojes vierähtäneen etäs jätti. 470
Its' sijahan asettuu, käsihins' anast liehuvat ohjat,
ruumihill', äänell' ynn' asehilla Metiskoa matkein.
Kuin sinipääskyinen, kun se lentäen rikkahan herran
kautt' isojen suhahtaa hovien, yleväink' etehistöin,
kärpäsist' einettään hakien loruvaan pesähänsä, 475
tyhjän pylvähistön läpi milloin, taikkapa lammen
pinnan luo vilahtain: vihamiehien kesken Juturna
näin samoten uvehin joka paikkahan ehtien kiitää;
siellä ja täällä hän näyttävi veljeä riemuavaa vain
eik' käsikähmähän yhtyä suo, yhä väistyen kauas. 480
Kiertäen Aeneas samoaa hänehen osuakseen;
urhoa vaaniessaan hajotettujen joukkojen kautt' hän
huutaen kutsuu. Milloin vain näki hän vihamiehen,
ehdittää koki tuot' uvetten nopeain samonnalla:
oitispa vaunujahan nyt käänsi Juturnakin poispäin. 485
Minkäpäs saattoi hän? Monenlaisessa harmissa turhaan
kuohuvi, mieltä kun vaivaavat erisriitaset huolet.
Messapus tähän, kun kädessään osui kantamahan kaht'
norjaa, lentämähän keveää, teräskärkistä peistä,
tarkkahan tähtäillen näist' yhden paiskasi lentoon. 490
Vältti sen Aeneas alaspäin kumartuin sekä taasen
laittihe taistelemaan; vain töyhtönsä nuppuhun koski
peitsi ja löi hajalleen laeltaan hänen töyhtönsä tupsun.
Väijymysten pakotuksesta kiihtyi harminsa aivan,
kun poispäin hepojen näki taasen vaunuja vievän, 495
Juppiterill' osotettua loukatun alttari-liiton
hän jopa syöksähtää väkehen sekä julmana aikaan,
Mars'in autelless', erotuksetta hirveän surman
saapi ja irroittaa vihan ohjakset kokonansa.
Ken Runotar kamalat tapaukset ne kertovi mulle, 500
murhat, johtajien telotukset, jotka nyt vuoroon
kentällä Turnus aikahan saa sekä vuorohon Troijan
sankari? Näink' metelöiden kansojen yhtyä täytyi,
Juppiter, joiden olj ikirauhassa määränä elää?
Aeneas Rutulon Sukron -- tää taistelu vasta 505
-- 330 --