AENEIDI
Kirj.
P. VERGILIUS MARO
Suomensi ja lyhyillä selityksillä varusti
K. Siitonen
Pietarissa,
Anton Lindebergin jaettavana,
1888.
Sortavalan Osake-Yhtiön kirjapainossa.
SISÄLLYS:
Alkulause.
Ensimmäinen laulu: Aeneaan tulo Karthagoon.
Toinen laulu: Troijan hävitys.
Kolmas laulu: Matka-sadut.
Neljäs laulu: Dido.
Viides laulu: Kilpaleikit.
Kuudes laulu: Manala.
Seitsemäs laulu: Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa.
Kahdeksas laulu: Aeneaan liittolaiset.
Yhdeksäs laulu: Sodan alku.
Kymmenes laulu: Sota.
Yhdestoista laulu: Sotilakko ja sodan jatko.
Kahdestoista laulu: Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.
Alkulause.
Soisin Suomeni hyväksi,
maani marjan kasvavaksi.
Publio Vergilio Maroni, jonka etevin teos, Aeneidi-kertomaruno,
tässä lukialle suomalaisessa puvussa tarjotaan, syntyi Andes-kylässä
lähellä Mantuan kaupunkia 15 p. Lokak. v. 70 e.Kr., Marko Licinio
Krasson ja Knejo Pompejon Rooman konsulina ollessa. Hänen isänsä,
Vergilius Maro, oli maanviljeliä ja hänen äidistään tiedetään
vaan, että hän oli nimeltään Maja. Seitsemännestä vuodestaan asti
Kremonassa koulua käytyänsä, lähetettiin runoilijamme nuorukaisena
ensin Milanoon ja sitten Neapoliin oppimaan, missä hän lakitieteen
ohessa harjotti varsinki roomalaisen ja kreikkalaisen kirjallisuuden
lukemista.
Eräs tapaus vaikutti silloin suuresti runoilijamme elämään. Se
oli seuraava: kun keisari Augustus oli v. 31 e.Kr. Aktion luona
saavuttamansa voiton kautta pääsnyt Rooman rajattomaksi hallitsiaksi,
palkitsi hän sotamiehiänsä heille maatiluksia lahjottamalla ja näiden
lahjotettujen maatilojen joukossa oli Vergilionki kotitila. Tämä
seikka pakotti hänet Roomaan lähtemään, maatilaa takasin puuhaamaan
ja siten tuli hän tutustumaan suosijansa Maecenaatin, Auguston
ystävän, kautta myös keisari Auguston kera, jonka avulla sai sitte
helposti perintötilansa takasin. Keisari Auguston suosio vaikutti,
että hän siitä lähtien saattoi huoleta runoilija-toimiinsa antautua.
Hänen ensimmäisenä tärkeämpänä teoksenaan pidetään "Paimenlauluja"
(Bukolika). Ne olivat idyllejä sekä saavuttivat aikanansa niin
suuren suosion, että niitä julkisesti Rooman theaattereissa luettiin
ja kerrotaan, että yleisö, runoilijamme sinne saapuessa, seisoalle
nousemallansa osotti hänelle erityistä kunnioitustansa. Paimenlauluja
sepittäessä oli Vergilion esikuvana kreikkal. runoilija Theokritos.
Vergilion toinen suurempi teos on hänen nelilauluinen oppirunonsa
"Maanviljelyksestä" (Georgika), jonka ensimmäisessä laulussa
hän puhuu maanviljelyksestä, toisessa -- puiden kasvatuksesta,
kolmannessa -- karjan- ja neljännessä -- mehiläistenhoidosta.
Vaan etevin hänen teoksistaan on Aeneidi, kertomaruno, jota
hänen sanotaan kirjoittaneen koko 12 vuotta. Kuuden ensimmäisen
laulun sepityksessä on hänen esikuvanaan ollut Homeron Odysseia
sekä varsinki neljännelle laululle rhodolaisen Apolloonion
"Argonauti-retken" kolmas laulu. Aeneidin jälkimäinen puoli
muistuttaa taasen Homeron sotais-henkistä Iliaadia ja vain jolloin
kulloin äsken mainittua Apolloonion teosta. Keisari Augustus oli niin
Aeneidiin mieltynyt, että hän tahtoi sen oitis luettavakseen, mikäli
vaan teosta valmistui, vieläpä Vergilion suunnitelmatkin siihen, mikä
vielä oli valmistumatta. Aeneidin alun ilmestyessä lauloi runoilija
Propertius:
"Rooman jo väistykäten runojat, tekin väistyte Kreikan;
syntyvän näen jalompaa, kuin Iliaadikan' on!"
Luultavasti uusia aineita Aeneidiin hankkiaksensa, -- sillä Vergilio
aikoi vielä sitä jatkaa --, läksi hän Kreikkaan, jolloin Megarassa
tutkimassa ollessaan, hän sairastui ja sen vuoksi täytyi kohta
lähteä kotiansa purjehtimaan, mutta kuoli, juuri kuin oli Italiaan
saapunut, Brundusiumissa v. 18 e.Kr., 52:lla ikävuodellansa. Hänen
ruumiinsa vietiin sieltä Neapeliin, jonka lähellä, Puteolin luona,
hänen hautansa vieläkin löytyy. Jos vielä mainitsemme, että hänen
ystävänään oli mainio roomalainen runoilija Horatius, niin olemme
maininneet tähdellisimmät seikat Vergilion elämäkerrasta, mitkä
hänestä nyky-ajalle ovat säilyneet.
Vergilion Aeneidi-lauluista ei tätä ennen ole ollut suomennettuna
muuta kuin l, 2 ja 4:s laulu, joista ainoastaan ensimmäinen
Suomi-kirjassa painettu laulu on kirjakaupoissa ollut saatavana. Tätä
puutetta olen suomennokseni kautta koettanut poistaa.
Suomentaessani olen pää-asiallisesti noudattanut A. Genetz'in
Savo-Karjalaisen Osakunnan "Koitar"-albumissa julkaisemia
kuusimitta-runon sääntöjä. Kuitenkin on minun joissakuissa kohdissa
niistä täytynyt poiketa. Nelitavuisissa sanoissa olen käyttänyt
viimeistä tavua korollisena, kuten esim. "huokaukset" j.n.e.
Yhdistettyjä kolme- ja nelitavuisia sanoja olen taas korkoon nähden
usein käyttänyt ikäänkuin muodostaisivat ne vain yhden sanan ja olen
niissä korkoa polkenut, niinkuin "sill'aikaa", "maanmiesten" y.m.
Nimien lausuntotavassa olen ylimalkaan noudattanut latinalaista
lausuntotapaa, mutta välisti myös meidän, esim. "Aasian"
(muistaakseni kerran vain "Asian", kuten Verg.) ja harvoin "Itaalian"
(enemmiten "Italian", kuten Verg.). Täyttä johdonmukaisuutta niiden
viljelyksessä samoin kuin yleensä Suomenkielen kirjoitustavassa en
ole parhaimmalla tahdollanikaan aina voinut saavuttaa.
Mitä nimien kirjoitustapaan tulee, olen oe:n muuttanut ee:ksi,
-- c:n, kerakkeen ja kovan ääntiön edellä, k:ksi, ph:n -- f:ksi;
mutta ae, joka on lausuttava kuin pitkä e, on jäänyt nimissä
latinaiseen muotoonsa, koska en tahtonut Aeneidin pääsankarin nimeä
toisenmuotoiseksi muuttaa.
Sekä telkkimenä (vahvikkeena) että ja-sanan asemesta olen usein
käyttänyt loppuliitettä -kin, samoin kuin latinankielessäkin Vergilio
itse on pleonastisesti käyttänyt tämän sukulaista enklitikaa -- qve;
tällä olen koettanut välttää tuota mitään merkitsemätöntä on-sanan
telkkimenä käyttämistä. Ki- eli -kin-liitteen viljelemistä ja-sanan
asemesta tapaa Kalevalassakin, ehkä harvoin (vertaa Kal. 41 runo,
s. 127-128).
Ennen ilmaantuneista Aeneidi-suomennoksista olen hyväkseni käyttänyt
M. Costianderin suomentamasta ja J.L. Krohnin korjaamasta Aeneidin
I:stä laulusta joko osaksi tai kokonaan seuraavat värssyt: 74, 90,
149, 158, 177-178, 189-191, 426, 436, 440-441, 46l, 488-489, 524,
539, 552, 566-567, 579, 703-704, 709, 713-714, 742, 745-746, 748-749
ja 755 (yhteensä 33 värssyä) sekä lehtori H. Hellgrenin 4 laulun
suomennoksesta värssyt 45, 482, 547-549, 56l, 571-572, 574, 592,
628-629, 640, 644, 685-693, 695 ja 700 (yhteensä 25 värssyä).
Suomentaessani olen pyytänyt pysyä tekstissä niin tarkkaan kuin
mahdollista. Paikottain olen kuitenki tahallani tekstistä poikennut
ja tämän olen tehnyt syystä, minkä tekstiäni alkukieleen vertaava
lukia itse on huomaava. Luonnon ääniä tapailevien värssyjen
suomennosta olen koettanut kyllä, vaan vakuutukseni on, että niiden
saaminen alkutekstin mukaiseksi on mahdoton; senkaltaisia ovat esim.
I, 53, II, 631, III, 557, VI, 573, VIII, 452, 596 y.m.
Koska olen vakuutettuna, että Suomenkielen varastossa on suuri joukko
kauneita ja sattuvia, mutta nykykielessä vain ani harvoin käytettyjä
sanoja, niin olen tekstilläni tähänki nähden koettanut kortiseni
vetää; näiden oudompien sanojen selityksen olen liittänyt kirjan
loppupuolelle.
Selvyyden vuoksi olen kunkin laulun varustanut ainehistolla ja
päällekirjoituksella, joita, kuten tietty, ei alkutekstissä ole.
Latinan kieltä tuntematonta lukiaa varten olen katsonut
tarpeelliseksi varustaa tekstin lyhyillä selityksillä, jotka
ovat enimmiten otetut H. Aminson'in "Kommentarier öfver Virgilii
Aeneis"-nimisen kirjan toisesta painoksesta, mutta osaksi myös
muualtakin.
Ennen kirjan viljelemistä pyydän minä lukiaa hyväntahtoisesti
korjaamaan haitallisimmat huomatuista vioista ja painovirheistä,
mitkä ovat nähtävänä loppuun liitetyssä paino- y.m. virhe-luettelossa,
ja johon vielä liitettäköön, että sana suhahtain siv. 329, v. 474 on
oleva suhahtaa; niiden välttäminen painopaikan kaukaisuuden ynnä
muiden syiden vuoksi on ollut tavallista vaikeampi. [E-kirjassa e.m.
virheet korjattu.]
Semmoisenaan, jommoiseksi sen olen voinut saada, tarjoan
suomennokseni Aeneidin tuttavuuteen haluavan yleisön käsiin.
Huomautukset, mitkä tapahtuvat sine ira et studio, s.o. kiukutta ja
kiivaudetta, otetaan kiitollisuudella vastaan.
Suomentaja.
ENSIMMÄINEN LADLU.
Aeneaan tulo Karthagoon.
Ainehisto.
Johdanto. -- Junon viha Troijalaisia vastaan (v. 1-50). -- Juno pyytää,
näitä hukuttaakseen, Aeolon päästämään myrskytuulet raivoamaan (51-80).
-- Myrsky (81-123). -- Neptunus asettaa myrskyn (124-156). -- Aeneaan
saapuminen Pohjois-Afrikan rantaan ja levähdys siellä (157-222). --
Venuksen valitus Juppiterille Troijalaisten kovan onnen vuoksi ja
Juppiterin lohdutus (223-304). -- Aeneas kohtaa Venuksen, joka hänelle
selittää, mihin maahan hän oli joutunut ja lähettää hänet -- pilvehen
kätkettynä -- Karthagoon (305-417). -- Karthago ja sen muhkean
temppelin Troijan sotaa kuvailevat kuvat (418-493). -- Ilioneyn anomus
Didolle suojelemaan Troijalaisia ja Didon leppeä vastaus (494-578). --
Aeneas, tullen näkyviin, kiittää tästä Didoa (579-612). -- Dido ottaa
ystävällisesti Aeneaan ja Troijalaiset vastaan ja käskee valmistamaan
juhlalliset pidot (613-656). -- Lemmetär neuvottelee poikansa kera,
kuinka he Didon hurmaisivat rakkaudella (657-696). -- Pidot Didon
hovissa (697-756).
Oon se, ku paimenten soraluikulla soittelin muinoin
laulua, sitt' eroten lehikoista ma naapuri-pellot
saatoin tottelemaan ehk' kuinkin ahnetta herraa,
-- maanmiesten hyväks työ, -- vaan nyt Mars'in kamalasta[1]
taistelust' ynn' urohosta ma laulan, jok' ensinnä Troijan 1
rannoilt' Italiaan, Lationkin äärille saapui,
Salliman käskystä; paljonpa hän samos maita ja merta,
tahdost' ylhäisten, vihan kantavan Junonki vuoksi:
paljon kärsiä sai sodan aikana, siks kuni laittoi 5
kaupungin sekä toi jumalat, Lation suku jost' on,
albalais-isät, niin myös Rooman korkeat muurit.
Kerroppa, oi Runotar, mikä syy tai loukkaus tenhon,
tai mitä surren hän, jumal'ruhtinatar, sysäs miehen
hurskaan, mainehikkaan niin moneen vaivahan, vaaraan? 10
Moinenko täyttääpi viha myös jumalittenki mielet?
Kaupunki olj ijäkäs, jota Tyron hallitsi kansa,
Karthago, Italiast' etähällä ja suult' Tiberin vuon,
mahtava aarteiltaan, aseleikkihin innokas varsin:
Junon jot' yksinähän sanotaan yli kaikkia maita 15
hallinnehen, Samonkin yli saaren. Tääll' asehensa,
täälläpä vaununsa olj; sen jo silloin kansoja tahtoi,
kiiihkeäst' toivoi vallitsemaan, jos Sallima sois sen.
Teukroin heimosta sill' oli kuullut nousevan kerran
miehen, jon hajottaa oli määränä Punien muurit; 20
tästäpä kansan, laajalti hallitsevan, sodass' uljaan
koituvan viel Libyan tuhoks; päättänehen täten Parkkain.
Junopa, tuot' araksuin sekä muistaen entistä sotaa,
jot' oli armahan Argonsa puolesta Troijassa käynyt,
kun ei lähtenehet vihan syyt eik' katkerat murheet 25
mielestä, mut Parisen yhä tuomio rintansa pohjaa
kalvaa, halveksitun ihanuutensakin syvä loukkaus,
ryöväillyn Ganymedesin arvo ja inhomans' kansa:
suuttuen kaikesta täst' etähäll' Latiosta hän esti,
heitellen Danaoin tylynkin Akhilleen karikkeita, 30
Teukroja, ain' ulapalla; he kaikkia aavoja pitkin
harhasivat, kuten onnensa ohjas, mont' ajast'aikaa.
Näin tukalaa perustaa oli Rooman valtoa varsin.
Tuskin purjehtineet olivat Sikulein näkyvistä
halkoillen meren aaltoja vaahdokkait' ilomielin, 35
kuin Juno, ikihaavoa kantaen rintansa alla,
näin nimes: "Täytysikös mun aivoitukseni heittää?
Teukrojen hallitsijaa muka Italiast' en ma pois sais?
Sen muka kohtalo kieltää! Eikös Argivo-laivat
polttaa voinut ja nää merehen upotellakin Pallas 40
ainoan vimmatun Aijaan syyn sekä raivojen vuoksi?
Pilvestä linkoillen tuo Juppiterin ukonnuolen
laivat työns hajalleen, meret meuruellen vihureilla
rinnoin raadelluin hänet henkivän tuulispäällä
tempas ja sitten tuon kohen kallion särmeä paiskas. 45
Vaan minä Juppiterin sisar, puoliso, myös jumalaisten
haltiatar tätä kansaa vastaan niin monet vuodet
taistella saan. Kenp' täst'edes Junon tahtoisi voimaa
palvella, ken enähän häll' uhreja nöyränä tehdä?"
Näitä kun haltiatar sydämessään kiihtyen mietti, 50
Aeoliaan, vihurein kotihin tuli, raivoavaisten
myrskyjen seutuun. Laajassa luolassa Aeolus täällä
tuulet tuivertavat sekä myrskyiset väkipuuskat
hallitsi, kahlein nää masentain sekä vankeudella.
Harmissaan jyryten nämät vuoren telkien luona 55
hurjina pauhaavat. Yleväss' asuen hovissaanpa
Aeolus hallitsee, vihat hilliten, mieliä tyyntäin:
ellei niin tekis hän, nepä maat, meret, korkean taivaan
tempaisi mukanaan ja ne niin sirottaisivat ilmaan.
Vaan isä kaikenvoipa ne mustiin luolihin kätki, 60
peljäten tuot', ylevänki ne vuoren paadella peitti,
määräsi heillen myös kuninkaan, joka vahvana voisi
ohjia kiinnittää sekä laskea, käskyjen jälkeen.
Junopa tuot' anoen on lausehin näin nimeellyt:
"Sullen taivahisten isä kuin inehmoin soi herra 65
aaltoja tyynentää ja ne tuulella, Aeolus, nostaa;
kansa, jot' en minä kärsi, nyt kyntää Tyrrhenin merta
Iliot' Italiaan sekä voitetut vieden Penaatit:
tuulet kiihottaos, ett' uppois laivojen keulat,
tai aja nuo hajalleen sekä heittele ruumihit mereen! 70
Toist' on kymmentä varreltaan sulonymfia mulla,
joist ihanimman sulle ma annan Deiopean,
liittäen tuon sinuhun avioll', omakses ijäks lausun,
kanssas viettämähän vuoks ansiojes ikäpäiväs
kaikki ja saattamahan isäks sun ihanaisien lasten." 75
Aeolus vastaa: "Haltiatar, sun työsi on käskyn
tutkia laatu, mut mun vain toivosi, käskysi täyttää!
Mulle sa valtani suot, jumalainkin suosion saatat,
sie minut myöskin teet jumalain aterjain osakkaaksi,
vinhain myrskyinkin sä mun autoit hallitsijaksi." 80
Näinpä hän lausuttuaan löi valtikall' ontelon vuoren
syrjähän; ryntäsi tuulet nyt kuni riehuva joukko
sinne, joss' auk' oli tie, rajuten vihurillansa mailla.
Laskeupi merellen suvituuli ja myrskysä louna,
myös itä, yhdessä nuo meren meuruavat syvänteetkin, 85
rannalle vyöryttäen yhä karjaspäit' jyrinällä.
Tästäpä miesten huuto ja köysien vinkuna syntyy.
Äkkiä peittävät pilvet Teukroilt' taivon ja päivän;
laskeutuu merellen nyt synkeä yö, sysimusta.
Maannavat jyrskähtävät, särähtyy säkeneihinsä taivas: 90
kaikkipa miehillen tuhon joutusan rientävän uhkaa.
Aeneaan jäsenet vilust' äkkiä kohmehen käyvät.
Huoaten nostaa hän molemmat kädet taivoa kohden,
näin nimeten: "Oi, kolmasti, neljästi onnelliset ne,
Troijan, joill' yleväin oli sallittu muurien luona 95
kuoll' isien näkyviss'! Oi, sie Danaoin uros uljas,
Tydeon poika, ma miks' en hukkua Ilioss' saanut
enkä sun kättes kautta jo siellä mun henkeni heittää,
joss' on julman Akhilleen keiholta kaatunut Hektor,
voimakas Sarpedon -- sekä joss' Simoïs-joki huuhtoo 100
aaltojens' all' urosten asehet sekä jäntevät ruumiit?"
Näin hänen lausuissaan ulisten lyö pohjonen myrsky
äkkiä purjeihin sekä laineit' tähtihin nostaa.
Airot murskahuvat ja nyt kääntyvi keula ja laine
laitahan roiskahtaa sekä jyrkkänä vuorena uhkaa. 105
Nuo ovat aaltojen harjalla, näill' on maa näkyvissä
lainetten välyksessä ja hiekalla telmivät tyrskyt.
Kolmet temmattuaan Suvi töytäyttää salasärkkiin,
särkkiin, joit' Itaalot meren keskus-alttariks kutsuu:
hirveä harjannet ulapalla; mut laivoa kolme 120
seljältä Syrtteihin Itä tunkee (surkea nähdä),
rannoillen sysäten, ja ne hiekan vallilla kiertää.
Sen, joka Lykiolaiset, Oronteenkin vakamielen
kantoi, jäljestä päin hänen nähden hirveä laine
peittää: järkähtyy sekä suin päin aaltohon suistuu 115
nyt perämies; mut paikallaan alus kertoa kolme
kierryttyään vajos viimein ahneesen kurimukseen.
Harvoja nähdään uiskelevan enähän ulapalla;
uiskeli laudat vain, urosten asehet, varat Troijan.
Ilionein tukevan aluksen ynn' urhon Akhaten, 120
myöskin Abaan sekä sen, ijäkäs samos jolla Aletes,
voittaa myrsky ja kaikki ne liitteill' löyhentyneillä
vett' imevät tuhokasta ja rappeuvat rakoloihin.
Vihdoin suurella pauhulla kuohoavaks meren huomaa,
hyisenkin rajusään Neptunus ja syöveri pohjain 125
liiaksi liikkuvan. Silloin aallon harjalta nostaa
leppeän pääns' sekä kummastuen merellen tähystääpi.
Huomaa Aeneaan alukset hajallaan yli seljän,
aaltojen, taivonki uhkaaman tuhon vaarassa Teukrot.
Kohtapa arvaa sen veli Junon kiukkujen syyksi. 130
Luokseen Lännen kuin Idän kutsui; näin nimes sitten:
"Näink' ylen luotatten muka korkeahan sukuhunne?
Maan sekä taivaan vain sekaluttain heitellä, tuulet,
rohkeatten, jopa vain luvattain mokomat vesivuoret
nostaa! Kyllä mä teit' --! Mut on hillittävät toki aallot. 135
Ett' edespäin toki niin hyvin suoria moisista töistä!
Tiehenne suoritkaa, kuninkaallenne viestinä vieden:
ei merivaltaa häll' ole, vaan mull', Onnetar suonut,
mullepa julman kolm'kärenkin! Hänen vallassa olkoot,
Kaakkoinen, kotiluolanne; Aeolus kerskukohon siell' 140
linnassaan sekä hallitkoon vihurein komeroita!"
Näin nimeten nopeasti hän tyynentää meren kuohut,
pilvetkin pimeät hajottain palauttavi päivän.
Cymothoe sekä Triton työntävät kaikilla voimin
laivoja särkiltä pois; heit' auttaa kolm'kärellään hän; 145
aukaisee, tyventäin meren, Syrttien hiekkaset renkaat:
sittepä rattaillaan meren selkää lentäen kiitää.
Niinkuin suuressa kansassa joskus, noustua melskeen,
rahvas kurja ja raaka kun raivoissaan elämöipi:
soihdut jo lentelevät, kivetkin jopa; tuop' aseheita 150
raivo: jos silloin nää osuvat näkemään uron hurskaan,
ansiokkaan, niin ääneti kuulevat hörkössä korvat;
mieliä johtaa hän sanoillaan, tyvennyttävi rinnat:
näin asettui ulapan koko pauhina; katsoen sitten
taas merellen, isä, pilvettömään siniseen ylä-ilmaan 155
ohjailee hevoset sekä vaunussa lentäen liitää.
Aeneaan väsyneet toverit, lähisimpähän rantaan
pyrkien päästäkseen, Libyan maan kääntyvät seutuun.
Pitkänpä vuonon pääss' sia on; sen luo satamaksi
saari, jonk' rantoja vastaan törmättyään meren aallot 160
murtuen haarouvat täst' tuon etäisiin lahermoihin.
Laajat siellä ja tääll' ovat kalliot; taivasta kohden
tunturit päällekkäin ylenee; mut vuorien juurell'
laajalti on meri tyyn'; on vuorella aukea tanner
välkkyävän salon keskellä; siellä on synkeän jylhä 165
horhon kalve ja vastassa paatten kattama luola;
-- tääll' ovat läikkyvät lähteet, luonnonki veistoa istuin
louhessa: nymfien kotj. Ei laivoja oo väsyneitä
tarvis ankkurihin tai nuorihin kytkeä täällä.
Tännepä kokoon haalitun seitsemän laivansa kanssa 170
Aeneas tuli: maallen päästyä riemastuneina
rientävät kilpahan Teukrot rannoillen halutuille,
hiekalle laskeakseen meren hyydyttämät jäsenensä.
Ens' kypenenpä Akhates iskeä nyt pirahutti,
tartuttain tulen lehtihin siitä hän kuivia otti 175
luoksensa sytykkeitä ja liehtoi taulasta liekin.
Veestäpä viljoa turmeltunutta ja jauhomaneuvot
tuovat vaivoistaan väsyneinä ja aikovat sitten
liekillä kuivattaa hedelmät ja ne paasilla survoo.
Vuorelle Aeneas kavuten tähän aikahan katsoo 180
aavallen ulapall' ylen ympäri, josko hän huomais
tuulen vieminä Antheiaan tahi Frygialaisten
haaksia, tai Kapyn tai aseheit' takakeulalla Kaikon.
Ei näe laivaakaan, mut huomaa rannalla kolme
hirveä harhoavan; heti näiden jälkehen seuraa 185
aimosa lauma, mi laitumenaan piti laaksoa laajaa.
Hän pysähtyin käsilleen heti tempaa joutusat nuolet,
joutsen ja keihäät, joit' oli kantanut kelpo Akhates;
johtajat ensinkin kenokaulat ja haarukkasarvet
kaataa, muitakin sitten, kaikottain koko joukon 190
ampuen karkoittaa pakohon viheräisihin metsiin;
eik' sinis hän lopeta, kunis kaatoi seitsemän aimo
raavasta maahan ja näin sai kullekin laivalle yhden.
Sieltä hän valkamahan läks, joss' omilleen jakoi saaliin.
Viinejä, joit' oli oiva Acestes kaatanut leiliin, 195
rannalla Trinakrian heill' antaen muonaksi matkaan,
kaataa; sitten näin lohuttaa murehelliset mielet:
"Oi toverit, kova kohtalohan jo on tuttumme vanha,
oi kamalampia nähneet, suonee kai lopun luoja
näillenkin, kiviriutat kun pauhavat nähdä jo saitte; 200
Scyllan kauheat luodot ja Kykloopeinki te paadet
saitte jo kestää! Uljastukaat sekä pankate mustat
pois murehet! Ehk' joskus hauska on näitäkin muistaa.
Kohtalojen monenlaisten ja niin monen rettelön kautta
aijomme ain' Latioon ast', joss' on Sallima meille 205
säätänyt rauhaisat majat; siellä on nouseva Troija.
Mielenne karkaiskaat ilosempaa toivoen aikaa!"
Lausui näin ja hän huolista sairaana sydämessään
toivoa teeskeli, mut syvän murheens' rintahan kätki.
Saaliisen käsin käyvät ja einetten varustukseen: 210
taljoja kyljiltä nylkien, paljastavat sisälmykset;
näit' osa pilkkoo, vartahasen palat värjyvät pistää;
rannalle kattilan muut asettaa sekä laittavat valkeen.
Voimia virkistävät aterjalla ja nurmella loikoin
nauttivat viiniä kyllin ja riistaansa maukasta. 215
Sitte kun poistettiin halu ruokaan, vietihin pöydät,
ystävistään kadonneista he juttelivat pakinoiden,
häilyen toivon kuin pelon kesken, heit' elävikskö
vaiko jo uskoisivat kadonneiks eik' kuuluviks koskaan.
Hurskas Aeneas erittäinkin tarkan Oronteen 220
surmaa huokasi tai Amykon tai muisteli kurjaa
onnea Lykon ja urhon Gyaan sekä urhon Kloanthon.
Hän jopa päätti, kun Juppiter nyt sinitaivolta katsoin
merta purjehikasta ja siinteleväisiä maita,
rantoja suuriakin sukukuntia, kannella taivaan 225
seisahtuu, Libyankin seutuhun katsehens' suuntaa.
Hällepä mielessään täänlaisia huolehtivalle
surren, kyynelten sulosilmissä kimmeltäessä,
näin Venus lausuu: "Sie, joka ihmisten, jumalainkin
kohtalot hallitset sekä peljästytät salamalla, 230
kuinkapa Aeneakseni niin sua vastahan rikkoi,
kuinkapa rikkoivat Teukrot, joilt' onnettomilta
Italian vuoks telkeillään koko maailman piiri?
Varmahan Roomalaisia näist' on nouseva joskus,
vuosien viertyä on Teukroin suvust' urhoja taasen 235
syntyvä, jotk' ovat maat, meret saattavat valtahans'; niinhän
sie lupasit. Mikä syy, oi taattoni, mielesi muutti?
Tuo lohutuksena Troijan surkean sortuman vuoksi
itselläin oli, onnella punnita onnettomuutta.
Mut sama kuitenkin kova onni nyt vainovi heitä. 240
Minkäpä vaivoillen lopun suot, oi valtias suuri?
Saattihan Antenorkin, Akhivein keskeltä karkuun
päästyä, tunkea onnellisest' Illyrialaisten
lahden, Liburnein myös sydänseutujen kautta, Timavon
virranki voittaa, jossa se pauhulla yhdeksän-suisna 245
tunkeutuu merehen, vesin vieruja paisuvinensa
painaen. Tänne hän kaupungin Paduan teki Teukroin
suojaks, kansallekin sai arvon ja Dardanolaisten
taistelut päätti; nyt tyynenä vienoa rauhoa nauttii.
Vaan me sun heimos, joill' olet myöntänyt taivahan suojan, 250
sitte kun hukkuivat alukset (kamalaa!), yhen kiukkuin
vuoks hylätään, etähäll' ajetaan pois Italiasta!
Hurskauden sekö palkka on? Näink' meit' autat sä valtaan?"
Tällepä ihmisten isä kuin jumalain hymyellen
muodolla, joll' yhä hän seestääpi myrskyt ja taivaan, 255
suutelon tyttärelleen suo; sitten lausuvi näitä:
"Poistaos pelkosi pois, Cytherea, on sukus onni
muuttumaton; sä Lavinon vannotut muurit ja linnan
näet sekä Aeneaan jalon viel' ylös taivahan tähtiin
saatat; ei vähänkään ole mieleni muuttunut vielä! 260
Aeneas, näet, -- kerron, kun sua tuo suru kalvaa,
laajemmin julistain tulevaiset Salliman säännöt --,
kestävä on kamalan sodan Italiassa ja julmat
kansat on lyövä ja miehille luova lait sekä linnat,
herrana kun Lation kesä löytääpi hänet kolmas, 265
kun kulunut on talvea kolm' Rutulein kukistuksest'.
Poikapa Askanius, jota myös on kutsuttu Juloks,
-- Uus hän olj, kun mahtava viel' oli Ilion valta --,
kuukautten kuluessa se kolmetkymmentä vuotta
hallitsee sekä vallan Lavinon linnasta siirtää 270
Alba-Longaan; sitte sen kiertää muurilla vahvaks.
Kolme jo sataa vuott' on hoitanut Hektorin kansa
Albaa, kun papitar kuninkaallinen, Mars'ista raskas,
Ilia siittävi kaksoiset. Romulus siten syntyy;
tää puetettuna kellertävän suden-, hoitajans', taljaan, 275
vallan itselleen anastaa, perustain varustukset;
kansanpa taas nimens' jälkehen Roomalaisiksi kutsuu.
En rajotusta enk' heill' ajan määrää tahdo ma panna,
vallan äärettömän heill' annan. Sittenpä Juno,
nyt joka merta ja maata ja taivasta kiukuten kiusaa, 280
toiseks muuttavi mielens' ja Roomalaisia vaippaan
vaadehdittuja maailman herroina kanssani suosii.
Niin on päätetty. On ajan viertyä joutuva aika,
jolloin Assarakon suku on yli kuulun Mykenen,
Ftian ja voitetun Argoksen yli hallitsemassa. 285
Kerran syntyvi Troijan heimosta kuulusa Caesar,
jonk' on valtaa vaan meri, mainetta estävä tähdet;
(Julius, johtunut tuo nimi on nimest' aimon Julon).
Kerran Olympoon tään varakkaan Idänmaan tavaroista
varmahan viet, johon uhraillaan lupauksia hälle. 290
Silloin raukeavat sodat, ankehikkaat ajat poistuu.
Muinais Usko ja Vesta ja Remon kanssa Qvirinus
määräävät lakiloita ja rautasin kahlehin julman
telkeävät Sodan portit. Tuo syäntyin perin julmaks
istuupi kamaloill' asehillaan; ett' takoaan sa'at 295
kytkevät vaskiset kahleet, siks verisuisna se raivoo."
Näin nimeten lähettää sitt' taivolta Maijasta siinneen
toimittamaan, ett' Teukrille maat sekä Karthagon nuori
kaupunki auk' avattaisiin eik' heit' tietämätönnä
onnesta Dido maaltansa häätäis. Tää läpi ilman 300
siivillä lennettyään Libyan pian rantahan saapui.
Käskynsä täyttää; Puunialaisten siis heti mielet
tahdosta lauhtuivat jumalan. Etenkin kuninkaatar
leppeän, rauhaisen sydämen saa Teukroja kohtaan.
Vaan vaka Aeneas, yli yön ajateltua paljon, 305
päivän koitossa tutkimahan läks outoa seutuu,
millekä rannallen taas tuulen tuomana joutui,
ketkäpä tääll' asukkaat, pedotkos (maa jylhälle näytti)
vai inehmot, -- tovereinsa hän tiedoks tutkia päättää.
Ontelon kallion suojahan lehtoiseen sekä jylhään 310
lahteen, tihkeän metsän varjohon laivansa kätkee:
itseppä kumpaakin levykärkistä keihästä kantain
lähtee, mut jälessään vaan seuraa yksin Akhates.
Hällepä yhtyypi lehon keskessä äitinsä vastaan,
neitona muodoltaan sekä Spartan impyen kuosiin 315
vaadehdittuna, tai kuni Harpalyke hevot ohjaa
thrakialaiset, ku juosten kiitävänkin Idän voittaa.
Riippui metsästäjän tapahan olallaan soma jousi,
vaan hajan liehumahan jäi suortuvans' tuulien valtaan;
polvensa paljastui, kun vyöll' oli solmittu lieve. 320
Ensiksi lausuu: "Nuoret miehet, o kertote mulle,
näittekö eksynehen sisaristani täällä te jonkun,
kantavan seljässä viintä ja täplikäst' ilveksen taljaa,
taikk' ajavan kajotellen karjua vaahtoavaista?"
Niin Venus; vastoamaan nyt näin Venuksen kävi poika: 325
"En ole yhtään kuullut en nähnyt sun sisaristas,
-- miks sua kutsuisin? -- oi neito; sill' ei ole kasvos
eik' sulo-äänesi ihmisenlainen. O, hengetär varmaan,
tai sisar Febon? Tai joku nymfain heimoa olnet?
Suopusa oo, kuka lienetkään sekä tuskamme poista; 330
neuvoos, minkäpä. taivahan alle nyt tai mihin maahan
joudumme viimeinkin? Maan, kansan tuntematonna
eksymme tännekkin kovan myrskyn vainoellessa.
Uhreja täst' useoita me uhraamm' alttariloilles."
Nyt Venus lausui: "Moinen kunnia mulle on liikaa. 335
Punein neidollahan vain on tapa kantoa viintä,
kääriä pohkeillen ylevän purppuraisen kothurnon.
Punien valtion sie näet ynnä Agenorin linnan:
tää Libyan on maata, mi voittamaton sodass' onpi.
Valtiot' ohjaa Tyron linnasta veljensä tähden 340
paennut Dido. Suuri on vääryys, mutkaset vehkeet!
Päällisin puolin vain siis kerron seikkojen juonen!
Konnuiltaan Tyrolaisista rikkain täll' olj Sykhaeus
puolisonaan; sitä onneton lemmitsi mahdottomasti;
neitona Didon häll' isä soi sekä ens' aviolla 345
tuohon liitti; mut silloin Tyrossa hallitsi veljens'
Pygmalion, rikoksilt' ihan verraton kaikista muista.
Näiden keskuuteen tora syttyi. Tuopa Sykhaeon,
kullan vimmasta hulluna julmasti alttarin eessä,
huolien siskostaan vähät, aavistamattoman murhaa 350
miekalla; kau'anpa tuo työns' peitti ja sairastavaisen
lempivän valheitaan valaen, yhä toivolla petti.
Vaan surevan unihin tuli haittaamattoman haamu,
häll' osotellen kalveat kasvonsa ihmehen lailla:
kauhean alttarin luona se miekoin puhkotun rinnan 355
näytti ja tuon salaisen teon paljasti näin kokonansa.
Käskee tään pakohon heti rientää pois kotimaalta,
tien varaks julkaisten häll' aarnio-aartehet maasta,
aartehiston ihan suunnattoman hopeaa sekä kultaa.
Tuostapa kauhistuin Dido paon kumppanit hankkii. 360
Yhtyvät julmaan joill' olj tyranniin kauhea kammo
tai iso pelko; he ryöstävät, mitk' käsilleen osui laivat,
kullalla lastatakseen; näin ahnehen Pygmalionin
matkustavat merell' aarteet: nainen on kepposen päänä.
Seutuun nää tulivat, joss' aimosat vallit sa nyt näet, 365
jossa sä Karthagon näet nuoren nousevan ilmaan,
paikkaa ostettuaan, -- min vuoksi sen on nimi Byrsa --
vaan sen verta, min voisivat härjän vuodalla kiertää.
Mut ketä its' oletten tai mistä te saavutte maasta,
minnekä matkanne on?" Nyt näitäpä tiedustavalle 370
huoahtain syvähän näin Aeneas nimeääpi:
"Jos, oi haltiatar, mun ens' alust' alkaen täytyis
kertoa, aikasikin sua myöntäis vaivamme kuulla,
ennenpä taivahan Vesper illan vaipalla peittäisi
Meidät vanhasta Troijasta (jos nimi Troijan on teille 375
kuulunut koskaan), heitellyt meren aavojen kautta,
rannalle täll' Libyan väkivaltanen paiskasi myrsky.
Oon vaka Aeneas, ku Penaatit vien vihamiehilt'
taltunehet aluksill'; on maineeni yli ilmain
kuulu. Ma Italiaan pyrin; Juppiter on sukun' alku. 380
Kaksikin kymmentä meill' oli laivaa, kun Frygi-merta
laskin, viittailless' emon tietä, mun onneni huostaan;
tuskinpa seitsemän nyt Idän myrskyltä meill' enähän jäi.
Outona, köyhänä kuljeksin Libyan erämaita,
Euroopan sekä Aasian hylkynä." Eip' valitustaan 385
sietää voi Venus, mut täten poikoans' keskeyttääpi:
"Kenpä sä lienetkään, en luule ma sun elon ilmaa
hengittävän jumalain yli tahdon, kun tännekin pääsit.
Matkasi jatka ja mee kuningattaren linnahan täältä!
Sulle ma kumppanis säilynehiksi ja laivasi saavas 390
ilmotan; sillä ne tuulten kääntyess' ehtivät suojaan,
jos vain vanhemmat mull' ennustus-opin oikein
neuvoi. Näetkös joutsenparven leikkiä lyövän,
joit' oli Juppiterin ylä-ilmasta syöksyvä lintu
taivolla vainossa; saavuttaneen' eli saavuttamassa 395
heidät juuri sä nyt näet pitkässä sarjassa maata.
Niinkuin nää palatessaan taivaall' leikkiä lyövät
suihkavin siivin ladellen sekä sorjasti laulain,
niinpä sun laivasi myös sekä varmat miehesi lienee
valkamassaan tahi täysin purjehin rientävät sinne. 400
Astuos vaan vakavast' edespäin, mihin tiesi sun viekin!"
Virkki ja kääntyessään hoht kaulansa ruusuväreissä,
ambrosiaa jumalallista tuoksui suortuvans' pitkät;
jalvoilleen alas laskihe lieve. Hän julkasi kohta
käynnillä haltiatart' ihan selvään. Niin pian kuin nyt 405
äitinsä tunsi, hän surren kaipail erkanevaista:
"Miks, oi julma, sa myös mua tyhjine haamunes peijaat
poikoas niin usehin? Miks emme me yhtehen kättä
liittää tai tosilauseit' taida kuulla ja vaihtaa?"
Näin valitettuahan päin muureja suunnitti tiensä. 410
Vaan Venus matkustavaiset synkkään pilvehen peitti,
umpehen verhoillen, tiheään sumuvaippahan kätkein,
ettei kenkään nähdä heit' tahi kohdata voisi,
matkoa viivyttää tahi tutkailla tulon syitä.
Ylvänä sitte hän läks Pafohon, näkemään ilomieliä 415
huoneitaan sekä temppeliään, joss' saabealainen
suitsutus tuoksusi hälle ja kukkais-kiehkurat tuoreet.
Sillävälin polun johtoa myöten he riensivät matkaan.
Vihdoin vuorellen kapuaat, ylemmäks joka linnaa
nousevi, ynn' ylähält' tähystäät varustuksia täältä. 420
Siin' hovit Aeneaan imeheks, mökit joss' oli ennen;
portteja ihmeksii, hälinää, katujen kivitystä.
Kiireessään väki hyörivi; muureja laittavat yhdet;
linnoa vahvistavat käsin paasia vierettämällä;
huoneellen tilan yks osa etsii, sen ojin kiertäin; 425
tuoll' on tuomarien, pyhänraadin, senaatinki vaali;
toiset kaivoivat satamaa ja teaatterillen muut
korkeeta kivijalkaa veist, jätinmois-pilareita
vuorista murs, joill' aikovat näyttölavaa koristella:
kuin mehiläisetkin kevähän kukasrikkahass' maassa, 430
päivän poudassa puuhaavat sekä vaurastuneita
poikia saattavat tai kun noutavat kirkasta mettä,
tuppaillen sulonektarillaan komeroitansa täyteen,
taikkapa korjaavat tulevain takat tai sotarinnan
tehtyä, nää urosain väen laiskan patsahast' estäät: 435
kiehuvi työ, mesinummen haiskahtaa kukosteelta.
"Onnelliset, oi, joiden jo nousevat muurit!" nyt lausuu
Aeneas sekä linnan torneihin ylös katsoo.
Kulkee pilvehen verhottuneena ja, yhtyen miehiin,
hänt' ei (kummaa kas!) väen keskessä kenkänä huomaa. 440
Kaupungin sisustass' oli sangen varjosa puisto,
joss' olivat vihurein sekä myrskyn heittämät Puunit,
löynnehet vasta nyt merkin tuon, vikevän hevon pään ja
jost' oli ennustanut jalo Juno; olj näin, näet, kansaa
niin sotamaine kuin elon-onnikin seurova aina. 445
Temppelin Junollen komean tähän sidonilainen
Dido nyt laittoi, lahjoist' uhkean, suositun varsin;
joll' oli vaskesta kynnys ja vaskiset olj ovipielet
portaitten yli; vask'ovetkin narisit saranoillaan.
Oottelemattoman puiston ilmaus laimensi vasta 450
pelvon; täälläpä Aeneas taas toivoa tohti
onnellisuutta ja onnettomuudess' se mielensä rohkais.
Sillä kun tähdystelee, kuningattaren joutumist' oottain,
suuressa templissä kaiken ja kaupungin upeutta,
taide-niekkojen kun käsitöitä hän suuria katsoo, 455
ihmeekseen siell' Ilion taistelut järjestetyiksi
huomas ja ehtineheks sodan, Atridain, Priamonkin,
näillen julman Akhilleen mainehen maailman ääriin.
Seisahtui sekä kyynelsilmin hän äänsi: "Mi paikka
tai surujamm' mikä nurkk' ei viel' ole täynnä, Akhates? 460
Tuoll' on, kas, Priamus! On täälläkin hurskahall' arvo;
täälläkin liikuttaa voi sääl' inehmolliset mielet.
Pelkosi poista; on onneksi joksikin meille se maine!"
Näin nimes; hartaasti kuvauksien muotoja katsoin
huokas ja antoi kyynelvirran kasvoja kastaa. 465
Sillä hän huomas, kuinkapa Hellenit Pergamon luona
taistellen pakenee, mut Troijan nuoriso vainoo;
tääll' ajoi taas Frygilaisia takaa uljas Akhilles.
Täst' etemmäks vähän matkaa hän surukseen näki Rheson
teltatkin lumivalkeat, joissa sen, ens'unessansa, 470
tappoi Tydeolainen raivoillen verisesti,
kuin hän vei tuliset hevot leiriins', ennenkun Troijan
laidun ne syötti ja Xanthuksen joki eht janon jäähtää.
Toisella puolellaan Troilus, kadotettua aseet,
-- poijut parka, kun taisteluhun Akhilleen kera ryhtyi --, 475
kiitääpi paeten; selällään ulos vaunusta roikkuin,
ohjia sittenkin pitelee: maan pintoa laahas
tukka ja kaula ja kaatunut keihäs uurteli multaa.
Närkkähän Pallaksen sill'aikaa astuvat templiin
Ilion naiset nyt hajahapsin tuoss'; suruharsoon 480
vaadehdittuna, vaikerrellen he rintojans' löivät.
Kylmänä haltiatar vain tuijottaa kohen maata.
Kolmasti Ilion muurein ympäri raastettuansa
Hektorin hengettömän möi ruumihin kullast' Akhilles.
Silloin vasta hän aivan rintansa pohjasta huokas, 485
kun näki loistokkaan asun, vaunut ja ystävän ruumiin,
kun Priamon käsiään näki heikkoja nostavan maassa.
Tunsipa itsensäkin päämiesten joukoss' Akhivein,
joukkojakin Itämaan, asehet tuns Memnonin mustan.
Tuolla Amazonien väen kuumois-kilpine johtaa 490
raivosa Penthesileia ja joukkojen keskessä kiitää,
vyöllään kultaisellansa kiinnittäen sulorinnat,
impi, jok' yhtymähän sotahan urosten kera rohkes.
Näitä kun Aeneas imehtiipi nyt dardanolainen,
kun ihastellen, hämmästyen yhä ääneti katsoo, 495
niin kuninkaatar, tuo ylen kukkea Dido jo templiin
saa, jota jäljestä seuraa nuorien miehien joukko.
Eurotan kuni varrella tai kuni Cynthian mäellä
vie väkeänsä Diana ja kuin lukemattomat seuraa
Luonnottaret sitä siellä ja täällä; hän kantavi viintä 500
harteillaan sekä astuen kaikk' jumalattaret voittaa;
hiljaisestapa riemusta paisuu rinta Latonan;
semmoinen oli Dido, kun kansan keskessä kulki,
kiirehti töit' ilosesti ja hallituksen asioita.
Sitt' ovellen jumalattaren, temppelin holvien suojaan, 505
suojaankin asetten hän valtio-istumell' istuu.
Säätää oikeuden sekä lain, myös miehille töitä
määräilee tasan tunnollisest' tahi arvalla päättää;
äkkiä Aeneas väkijoukon kun tunkien huomaa
tuovan Anthean, Sergeston sekä urhon Kloanthon, 510
kuin myös muitakin, joit' oli aavalta synkeä myrsky
heitellyt etärannoillen, ajaen erillensä.
Tuostapa hämmästyi hän, tuostapa valtas Akhaten
pelko ja riemu; he kiihkeesti kätehen käden liittää
tahtoivat, vaan mieltänsä häiritsee epätieto. 515
Mielensä malttain katselevat utupilvestä, minkä
onnen nyt saavuttais urohot, mihin jättivät laivat,
miks tulivat? -- Valitut näet pursista kaikista miehet
saapuivat anoen sekä huutaen pyrkivät templiin.
Tultuahan sisähän, kun heill' lupa lausua suotiin, 520
vanhin Ilioneys näin tyynellä mielellä alkaa:
"Oi kuninkaatar, jollenka uuden laittoa linnan
Juppiter soi, kopeoitakin kansoja hillitä lailla,
Troijan miespoloset sua viskellyt merimyrskyin,
pyydämme: hillitkös alukset poroks polttelemasta, 525
hurskasta heimoa sääst' ynn' asjamme tarkkahan tutki!
Emmepä ryöstelemään Libyan Penateita me tulleet
tai merirosvoin moisina saalista pursihin viemään;
ei ole voitettuin väki moinen ja röykkeä mieli.
Paikka on, -- Hesperiaks sitä Kreikanmaan väki kutsuu, 530
kuulusa maa, mahikas asehilta ja maan hedelmiltä,
Eenotrit ovat sen asukkaita, -- nyt Italiaksi
kutsuvan mainitahan väen päällikköns' nimen jälkeen.
Tänn' oli matkamme;
äkkiä kun Itä nousi ja myrskyäväisenä meidät 535
vei kariloille ja myrskyn pauhaavan vihureilla
saattaen voimakkaiks meren aallot eksytti särkkäin
keskehen. Muutamat vain tähän rannoillenne me saatiin.
Mut mi on ihmisten suku tää? Mikä sallivi maa niin
armotont' tapaa? Eip' edes siedetä rannalle nousta, 540
seisahtaa evätään, sotahan yrittäin, lähimaahan.
Jos ylenkatsotten inehmoin suvun tai aseheitaan,
peljätkäät jumaloit' toki, jotk' hyvän kuin pahan muistaa!
Meill' oli Aeneas kuninkaanamme; ei sitä kenkään
hurskaamp' ollut eik' asetaidoltaan etevämpi; 545
täänpä jos miehen Sallima säästi ja viel' eloss' on hän
eikäpä sortunut viel' ole Tuonen julmahan varjoon,
varmaankin katusitten velvollisuutenne laimin
lyöneenne! Viel' onhan Sicilian seutuvill' linnat,
pientarehet sekä kuulusa Troijan heimost' Acestes. 550
Kiskoa maallen suo siis tuulien murtamat laivat,
hirsiä hankkia myös salomaista ja airoja veistää;
sittenpä löyttyä taas kuninkaamme ja kumppanuksemme,
lähdemm' Italiaan iloten Lation alueille;
vaan jos onnemme raukes ja sunkin, oi isä Teukroin, 555
peittänyt on Libyan meri eik' enähän ole toivoo,
niinpä Sikulien raumaan, valmeihin asunnoihin,
josta me saimme, Acestes valtian luo palajamme!"
Näin sanel Ilioneys; muut suostumustaan sorinallaan
näyttivät Dardanidat. 560
Didopa vastas näin lyhyeen, alas silmänsä luoden:
"Teukrot, poistote pois sydämestänne pelko ja huoli!
Valtion nuoruus, vaaratki, näet, pakottaa mua näihin
huolihin, vahtimahan rajat laajalti tarkkahan tuiki.
Kenp' ei Aeneaan suvun, kenp' ei tuntisi Troijan 565
kaupungin hyvät miehet ja semmoisen sodan kauhut?
Eip' ole Puuneinkaan sydän niin kiven kalttanen eikä
aurinko Tyrialaistenkaan niin kaukana paista!
Suuren Hesperian jos, taikka Saturnus'en pellot,
taikkapa toivotten Erykon rajat, taikka Acesteen 570
saavuttaa, varallain teit' auttaen rauhassa lasken.
Tai ehk! mieluummin asettuisitte kanssani tänne?
Teidän on kaupunki silloin; maall' aluksenn' nyäskäätte!
Yhdenpä arvon saa mult' Teukrot kuin Tyrilaiset.
Joskopa Aeneas kuningas saman heittona myrskyn 575
saapusi tänne! Ma rantoja pitkin etsijät laitan,
käskenpä myös hakemaan Libyan etäsimmätki nurkat,
jos se ehk' kaupunkiin tahi metsihin eksynyt oisi."
Näistäpä nyt sykähtää sydän niin urokkaisen Akhaten
kuin isän Aeneaan; jopa pilvestä tahtovat varsin 580
lähteä. Ensinnä näin nimes Aenealle Akhates:
"Oi, jumalattaren poika, mi arvelu mielehes juontuu?
Kaikkihan tallella on; alukset, toveris takasin sait!
Yks vain puuttuu, jonk' meren aavalla seljällä näimme
hukkunehen; mut muu tapahtuu emos lausuman jälkeen." 585
Tuskin sen lausunut olj, kun äkkiä verhova pilvi
usmana suoltuen, kirkkaan taivahan kannelle haihtui.
Seisoo Aeneas, helosan valon loistossa hohtain,
kasvoiltaan sekä harteiltansakin haltianmoisna;
äitipä tään pojalleen suo nuoruuden verevyyden, 590
loihtii hiustenkin ihanuuden ja luo sulon silmiin:
niinkuin norsunluun tahi Paroksen kiven saattaa
tai hopean somistaa hyvin juotettu keltanen kulta.
Sitten Didon puolehen kääntyen äkkiä lausui,
hämmästyttäen kaikkia: "Tuo, jota etsitte, täss' on 595
Troijan Aeneas, Libyan rajusääst' avitettu.
Oi sinä ainoa, vielä mi Troijan tuskia säälit,
meitäkin kun, Danaoin karikkeita, ku mailla, merillä
kaikkea tuskaa nähnehet oomme, sä köyhinä tahdot
kaupungis, kotos suojahan ottaa; ei ole meidän 600
tarpehen kiittää, oi sua Dido, ansios jälkeen,
eikäpä Dardanonkaan suvun maailmaan hajotellun!
Sua jumalat, jos vainen hurskait' oottavi mikään
ansiopalkka ja löytyy oikeuden omatunto,
varmahan palkitsevat! Oi aikoa onnellisinta, 605
sie jona synnyit ja semmoiseks sinut vanhemmat saivat!
Siks kuni laskeuvat merehen joet, siks kuni lankee
laaksohon vuorten varjo ja kiiltävät taivahan tähdet,
aina sun kunnias maine ja kiitollisuutemme kestää,
missäpä vain asusin!" -- Nimes näin sekä Ilioneystä 610
kätteli oikeallaan, vasemellaanpa Serestusta,
sitte Gyaan sekä urhon Kloanthon jälkehen muita.
Sidonilainenpa Dido hämmästyi näköään ens',
sitt' täänmois-urohon epä-onnea; nytpä hän lausui:
"Miks sua vaivaakin, jumalattaren poika, tok' aina 625
vastus? Millinen voim' yhä outohon rantahan työntää?
Ootko se Aeneas, min sai Venus kukkea tuonoin
Troijan Ankhisell' Frygian Simoïs-joen luona?
Muistanpa Teukron maastaan karkoitettuna tulleen
Sidonihin, jost' taasen hän valtansa uudisti Belon 420
turvissa. Silloinhan isä Belus Cyperin saaren
ryösti ja voitettuaan sen sitten halttuhuns' otti.
Siitäpä vuodesta ast' yhä Troijan kaupungin vaiheet
tuntenut oon, nimes ynnä Pelasgeinkin kuningasten.
Mainitsihan vihamieskin Teukroja kiittelemällä, 425
syntynsäkin Teukron ikiheimosta koetteli johtaa.
Siksipä nuoret miehet, tulkaatte majahamme!
Kautt' useain koetuksien on muakin sama onni
vainonnut, kunis mun soi seisahtuu tähän maahan.
Oppinut oon, surut nähneenä, toki onnetont' auttaan!" 630
Näin nimeää; sitt' Aeneaan hovihinsa jo saattaa,
määrättyään jumalain ylistykseks temppeli-juhlan.
Oiti hän rannallen lähettää parikymmentä härkää
Aeneaan tovereille ja myös sata syöttilässikaa,
ynn' emineen lihavaa karitsaa sata, tuohonpa Bakkhon 635
riemastuttavat lahjat.
Vaan kuninkaallinen linna jo kaunistetaan komeasti,
suojiinsa komeoihin kun valmistetaan hyvät kestit:
siell' ovat loistavat purppurakatteet, taidolla tehdyt,
pöytäkin on hopeainen; tään on veistetty kultaan 640
taattoin sankarityöt, eteväin tapauksien sarja,
miessukujen kautt', ain' yhä muinaisest' alust' alkain.
Aeneas, (sill' eip' isän rakkaus malttanut oottaa),
laivoillen lähettääpi Akhaten joutuhun että
kertois Askaniolle hän näitä ja tois hänet linnaan. 645
Armahass' Askanioss' on vaan isän hartahin huoli.
Lahjojakin, pelastettuja Ilionin häviöstä,
tuomahan käskee, kultakoruistaan kankean viitan,
siihenpä hunnun, jonn' oli neulottu kiehkura kasvi,
Argolais-Helenan koristuksia, joit' oli tuonut 650
Spartasta Pergamohon, avioon evättyyn halutessaan;
häll' imehdyttävät lahjat olj emons' antanut Leda:
paits sitä valtikankin, jota Ilione oli muinoin,
tuo Priamon tytär vanhin, kantanut, kaulanki koljeet
helmistä, kultasen kaksjakosan ja timanttisen kruunun. 655
Laivoilta hakemaan noit' oitis läksi Akhates.
Uusiap' aikeita Cytherea nyt arvellen tuumii,
keinoa, kuink' kävis, muuttaen muodon ja kasvot Kupido
Askanion asemesta ja näin kuningattaren rinnan
lahjoillaan lumoais ja sen lemmen leimuhun hurmais. 660
On hovi mutkainen, kaksikielisetkin Tyrilaiset
mielessä kuin viha Junon; se huoli hänt' yölläkin vaivaa.
Siksipä lentosallen pojalleen hän näin puheleepi:
"Poikani, voimani, sie mun ainoa mahtini suuri,
sie, joka halveksit myös Juppiterin ukonnuolet, 665
turvaiten sinuhun apuas anon, tenhoas vaadin!
Tiedäthän miten kaikillen meren äärille veljes
Aeneas ajelluks on tullut, närkkähän Junon
kiukkujen vuoks; useastihan sie suruhin' otit osaa.
Häntäpä Puunien Dido nyt luonaan viivytteleepi, 670
lauseillaan imartain; mie Junon kestejä pelkään,
ettei tässäkähän tapauksessa hän vihast' erkii.
Vehkeillen siks ennen ma lemmen liekillä tahdon
valloittaa kuningattaren, ettei muuttusi jollain
lailla, mut Aeneast' kerallain sydämestänsä lempis. 675
Kuinka sen tehdä sä voisit, nyt siitä mun tuumani kuule!
Rakkaan taattonsa käskystä sidonilaisehen linnaan
mennä mun armaihin kuninkaallinen poikanen aikoo,
jätteitä meren, Troijanki liekkein lahjaksi vieden.
Vaivutetun unehen ma Cytheran saarehen vien tuon, 680
taikkapa Idalion mäen temppelihin hänet kätken,
ettei juontani tietäis eik' sitä häiritä voisi.
Vehkeillen siis muotoiseksensa yhdeksi yöksi
vaihtuos, poikani, Askanion omistain tutut kasvot,
että, kun ottaa sun sylihinsä hilpeä Dido, 685
herkkuinsa kuninkaallisten sekä viinien vaiheell',
silloin kuin sepäellen sull' antaa herttaset suukot,
lemmellä sen lumoat sekä rakkaus-kaiholla peijaat!"
Rakkaan äitinsä käskyä totteli Amor ja siivet
poisti ja ilkkuen käy teputtaa kuni poika Julus. 690
Vaan Venus Askanion jäseneihin vuodatti unta
rauhaisaa, hänet, armastellen rintoa vasten,
vie ylös Idahan lehikkoon, johon meiranten hentoin
kukkien kalveesen, sulosaan lemuhun hänet kätkee.
Kuunnellen emoaan ilomielin jo kulki Kupido, 695
lahjoja Didolle vieden Akhateen kanss' upeoita.
Heidän jo saapuessaan, kuninkaatar kullatun sohvan
sorjilla patjoill' istui, laskeuneena sen keskeen;
myös isä Aeneas ja jo Troijan nuoriso yhtyi;
kaikki he laskeuvat purpuraisillen aluksille. 700
Palveliat käsivettä ja leipää nyt koriloissa
tuovat, pyyhkimetkin ylen hienosta kankahast' tehdyt.
Myös viiskymment' on sisäpiikaa, virkana joill' on
ruokien laittaminen sekä alttari-liekkien hoito;
olj sata piikaa muut', yhen verran yhdenikäistä 705
palveliaa, jotk' kattavat pöydät ja täyttävät maljat.
Tyrialaisistakin ilosuojihin yhtyvi monta;
pyydettyinä he sohvihin istuivat koreoihin.
Lahjoja Aeneaan sekä Juloakin ihaellaan,
muotoa kaunoisen jumalan, sanojen somautta, 710
harsoa, huntua myös, johon neulottu kiehkura kasv' olj.
Didopa varsinkin, tuo turmion aijotun uhri,
ei voi täyttääkään haluaan, yhä kiihtyen katsoo
lahjain nyt koreutta ja poikasenkin ihanuutta.
Vaan kun jo Aeneaan, telien, oli kaulassa ollut, 715
kun isän erhettyneen se olj täyttänyt rakkaudella,
Didon luo meni. Tääpä nyt silmillään, sydämellään
riippui tuossa ja tuon sylihins' sulk tietämätönnä,
haltia millainen polost' uhkas! Äitiä muistain
tuo vähitellen jo haihduttamaan rupeaapi Sykhaeon 720
Didon mielestä, lempehen kiivahasen lumoellen
unhottaneen sekä ammon aikoja tyynehen rinnan.
Ruoalta päästyä kun levättiin sekä syrjähän pöydät
vietihin, maljoja tuodaan, kukkasin kaunistetuita.
Suojihin syntyypi häly: kaikahuviss' saliss' sointuu 725