ROVASTI. -- toivotan minä teille onnea ja menestystä vastedeskin ja
Herran siunausta ja --
PAROONI (haukottelee): Grande misère!
ROVASTI (rykii): Hm, hm! Ja että me vielä monta, monta kertaa saisimme
tilaisuuden yhtyä tämmöiseen viattomaan ja veljelliseen ajan viettoon
tässä teidän kauniissa, hauskassa ja onnellisessa kodissanne. Eläköön,
kauan eläköön kunnioitettava isäntämme Janne Pukkinen ja hänen
herttainen puolisonsa Laura! Hurraa!
VIERAAT. Hurraa!
ROVASTI. Vielä kerran hurraa!
(Nostaa lasiansa).
VIERAAT. Hurraa! (Yleinen kilisteleminen ja sorina. Kuullaan
huudahduksia: »Paljon kiitoksia! Erittäin hupainen ilta! Minun on
kunnia! Maljanne!» j.n.e.)
ROVASTI (nauraen): Hurraa vielä kolmas kerta -- ja se niin, että seinät
raikuu ja katto kaikuu! Hurraa!
VIERAAT. Hurraa-a!
Anna-muori ilmestyy perä-ovesta ja yhtyy hurraahuutoihin.
Kaikki vaikenevat ja kääntyvät hämmästyneinä ovea kohden.
ANNA (vanhanaikaisissa, koomillisissa juhlavaatteissa): Kas niin, tässä
nyt olen! Hyvää iltaa, lapset, hyvää iltaa koko konkkaronki! Minä tulen
vähän myöhään, »mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan», sanoo
sananlasku. Vai niin, ette minua tunne! Janne poikani, resanteera,
resanteera! Mitä hittoa! Luulenpa että olet mykkä? Vai oletko niin
liikutettu nähdessäsi minut täällä, ettet saa sanaakaan suustasi? Niin,
hyvä herrasväki, se on semmoinen oiva poika, tuo minun Janneni, niin
hyvä äidilleen. Tuskin olin saapunut kaupunkiin, ennenkuin hän paikalla
valmistaa minulle tämmöiset komeat kekkerit, ja kaikki lisäksi
suurimmassa salaisuudessa. Veitikka sinä!
(Tuuppaa häntä ystävällisesti kupeeseen.)