PATRUUNA. Minä tiedän sen, minä tiedän sen. Juuri senvuoksi olenkin
tuntenut vetoa teihin, herra vaprikööri. Sen vuoksi en myöskään
tahtonut kieltää teiltä tuota vähäistä summaa joku aika takaperin.
(Janne kumartaa.) Niin, minun täytyy sanoa, se on todellakin eräs minun
ominaisuuksistani, että kun tapaan rehellisen ja eteenpäin pyrkivän
miehen, niin en voi olla häntä auttamatta ja tukematta. (Nauraa
lyhyesti ja kuivasti.) Hehe!
JANNE. Mutta minä aion sanoa, että huonoina aikoma kuten nyt
esimerkiksi on usein vaikea rehellisimmällekin noin aivan päivän
päälle --
PATRUUNA. Minä ymmärrän, mitä tarkoitatte. No, no, enhän minä ole niin
julma vaatimuksissani. (Taputtaa häntä olkapäälle.) Olkaa huoletta,
olkaa aivan huoletta, herra vaprikööri.
NEITI VANKKANEN. Kas niin, nyt olen voittanut. Minä voitan aina.
KASÖÖRI. Niin, siltäpä tuo näyttää. Mutta kuinka sanoo sananlasku:
»jolla on onni pelissä --»
ROVASTIN VANHEMPI TYTÄR -- »sillä ei ole onnea rakkaudessa». Niin,
mutta tuo ei yhtään sovi Selmalle, sillä tietäähän jokainen, mitkä
tuumat pormestarilla --
NEITI VANKKANEN. Ai jestan, että sinä kehtaat! Niinkuin ei kaikki
ihmiset näkisi, että se on sinua, jota hän --
ROVASTIN TYTÄR. Vai minua! No, kyllä minun täytyy sanoa, että se
on -- --
KASÖÖRI. Kaksintaistelu, kaksintaistelu, hyvät naiset -- muu ei auta,
ha ha ha!
(Nauraa).
ROVASTI (nousee hymyillen ja menee nuorten luo, joiden peliä hän
seisoen katselee): Nuorisolla on hupaista luulen minä.
JANNE (patruunalle): Minä ajattelin, että jos noin parin tai kolmen
viikon päästä, korkeintaan kuukauden --
PATRUUNA. Niin, niin, kyllähän sitten tuosta sovimme. Älkäämme nyt
tämmöisillä ikävillä puheilla häiritkö tätä hauskaa tilaisuutta.
PORMESTARI (Jannen kamarista, nuorenlainen ja iloisen velikullan
näköinen mies; nykäisee patruunaa hihasta ja sanoo puoliääneen): Veli
Anderson, sinua odotetaan tuolla sisällä.
PATRUUNA. Vai niin, täytyyhän sitten -- vaikka en juuri mielelläni
pelaa näin mitättömällä peliyksiköllä.
(Nousee arvokkaasti ja menee oikealle.)
JANNE. No, kuinka onnistui peli?
PORMESTARI. Hyvin, veliseni, erittäin hyvin! Minä nyljin heitä
aikalailla. Pappa tullin-nuuskarilta voitin 100 markkaa ja paroonilta
yli 200, ha, ha! Mutta kuulepas, paroonista johtuu mieleeni, että
eiköhän olisi parasta viedä ukkoa kotiin kaikessa hiljaisuudessa, sillä
miesparka on jo niin päissään, ettei hän enää pysy tuolillakaan.
JANNE. Vai niin -- pitää sitten panna hänet makaamaan sohvalle niin
kauaksi kuin --
PORMESTARI. Niin, tee se, muuten voi hän kenties saada aikaan
skandaalin. No, veli kulta, olethan sinä ja pikku vaimosi, perhana
vieköön, toimittanut täällä oikein loistavat pidot tänä iltana. Jatka
vain samalla tavalla, jatka vain, ha, ha! Mutta nyt pitää mennä
seurustelemaan naisten kanssa -- huomaanpa että jo heittävätkin
salaisia silmäyksiä tännepäin. -- Kylmäkiskoiset kaunottaret! Saako
tämmöinen kuiva lakimieskin olla vähän osallisena nuorten ilossa ja
leikissä?
TYTÖT (väistyvät kikattaen ja nykäisten toisiaan): Hi, hi, hi! Aina hän
on niin lystikäs, tuo pormestari!
ROVASTI (heristää sormellaan): Ai, ai, pormestari, pormestari!
LAURA (on mennyt Jannen luokse): No, Janne, mitä sanot? Etkö ole
tyytyväinen? Kaikkihan on onnistunut hyvin, ja vieraat ovat olleet niin
kohteliaita ja ystävällisiä. Voi voi, Janne, en voi sanoakaan, kuinka
onnellinen ja iloinen nyt olen!
JANNE. Mutta ajattelepas, jos äiti --?
LAURA. No, kaikkia! Onhan hän lähettänyt sanan, että hän jää Heimoseen
yöksi. Mutta kuulepas, tarjotaanko jo samppanjaa vai odotetaanko vielä
vähäsen?
JANNE. Hm, parasta taitaa olla että annat avata pullot, sillä minä
luulen, että rovasti kohta tahtoo pitää puheen.
LAURA. Hyvä, tehdään niin sitten.
(Menee vasemmalle, Janne oikealle.)
PAROONITAR (pilkallisesti): No, hyvät ystävät, oletteko hiljakkoin
olleet näin hienoissa pidoissa? Minä vain kysyn.
TULLINHOITAJAN ROUVA. Niin, tämä on suoraan sanoen hävytöntä! Halvat
käsityöläiset rupeevat tässä kilpailemaan kaupungin parhaimpain
perheiden kanssa! Huomasitteko, että oli neljä lajia leipää teen
kanssa?
PATRUNESSA. Niitä oli viisi.
PAROONITAR. Aivan oikein, sinä et muistanut pikkurinkeliä, kultaseni.
TULLINHOITAJAN ROUVA. Vai niin, sen pahempi. Ja sitten vielä tämä
jäätelö tässä! Se on hirmuista! Me olimmekin kauan kahdella päällä,
Fredrik ja minä, tulisimmeko tänne vai ei; mutta sitten päätimme
kuitenkin, että oli parasta mennä, sillä muutenhan olisi sanottu että
ollaan ylpeitä ja että virkamiehet tahtovat erota porvareista tahi
jotain tuommoista, josta nyt kirjoitetaan ja melutaan niin julmasti
sekä sanomalehdissä että muualla.
PAROONITAR (kohottaen päätään): No, hyvä Sohvi, jos aina vain hakisimme
seuraamme siitä piiristä, johon itse syntyämme kuulumme, niin -- Mutta
tuosta nyt en tahdo puhua; tahtoisin vain, että joku ymmärtäväinen
ihminen huomauttaisi tälle nuorelle pariskunnalle sopimattomuudesta
tuommoisissa turhissa ponnistuksissa, ja --
TULLINHOITAJAN ROUVA. Niin, menköön heille sanomaan se, joka tohtii.
Rouva on yhtä äkäinen kuin hän on ylpeäkin.
PAROONITAR. Ja miehensä on leväperäinen yömyssy.
TULLINHOITAJAN ROUVA. Hänen liikeasiansa kuuluvat olevan aivan päin
mäntyyn, sanoi mieheni.
PAROONITAR. Ja Alfons kertoi minulle, että joku aika takaperin oli jo
vähällä tulla heille kalikkamarkkinat, mutta että he saivat apua
viimeisessä hetkessä.
PATRUNESSA. Ja se oli Andersonilta, se.
PAROONITAR. Soo-o! No, siinä tapauksessa saa patruuna luultavasti
maksaa koko summan.
PATRUNESSA. Hyvin mahdollista. Se ei paljon tunnu meidän asioissamme.
PAROONITAR (nykäisee tullinh. rouvaa ja rykii): Hm, Hm!
(Tullinhoitaja ja Vankkanen oikealta.)
TULLINHOITAJA. Veli on siis lukenut tuon häijyn artikkelin. No, eikö se
ole hirveätä, eikö se ole skandaali! Noin soimata virkamiestä, kruunun
virkamiestä!
VANKKANEN (vanhempi porvari, lyhyt piippu hampaissa): Niin,
semmoisethan ne ovat, nuo sanomalehtikirjoittajat -- renttuherroja,
jotka eivät parempaan kelpaa! Eikö sama mies myös ole ehdottanut
rautatietä kaupunkiimme? Mitä hittoa sillä tehtäisiin, kun meillä on
höyryvenheitä, ja kuka sitten ostaisi osakkeitamme, sen tahtoisin
tietää? Mutta kuinka se kuuluikaan taas, tuon artikkelin
päällekirjoitus? »Onko tullinhoitaja velvoitettu --?»
TULLINHOITAJA. »Onko tullinhoitaja velvoitettu kohtelemaan yleisöä
siivosti vai ei?» Huomaa ivaa! Oh, minä voin pakahtua harmista, kun
tuota ajattelen! Ja jos vielä muistaa, että tuon häväistyskirjoittajan
oma isä myöskin oli virkamies, niin kysyn nöyrimmästi: löytyykö hänen
mielessään enää mitään suurta ja pyhää tässä maailmassa, löytyykö sitä,
hä?
VANKKANEN. Koirain nalkutusta vain. Parasta olla välittämättä koko
asiasta.
TULLINHOITAJA. Niin, kyllä se on helppo veljelle sanoa, mutta minulle,
joka -- -- (jatkaa hiljaa innokkaasti viitaten).
(Miina vasemmalta, kantaen tarjottimella täytetyitä
samppanjalaseja. Laura seuraa häntä, viitaten, että ensiksi
on tarjottava patrunessalle. Janne ja patruuna tulevat myös
samalla oikealta).
VANKKANEN. Mitä, tuleeko vielä samppanjaa?
TULLINHOITAJA. No, katsos perhana!
ROVASTI (pyyhkii suutansa): Ah, samppanjaa!
TULLINHOITAJAN ROUVA. Ei, tämä on toden totta loukkaavata!
LAURA. Hyvä herrasväki, vähän virvoketta! Olkaa niin hyvät!
JANNE. Niin, olkaa niin hyvät! Herra patruuna -- herra tullinhoitaja --
setä Vankkanen -- (kumartaa kaikille puolille).
PAROONI (noin 55 vuoden vanha, lihava ja punaposkinen, tukka pörröllään
ja kaulus auki; näyttäytyy oikeanpuolisessa ovessa ja katselee seuraa
sumussa silmin): Puh, puh!
PAROONITAR (menee hänen luokseen; puoliääneen): Taivas, Alfons, olethan
sinä kauhean näköinen! Nyt olet taas juonut enemmän kuin kestät.
PAROONI. Ke-kest -- -- Ei, mutta minua on nyljetty --
hä-hä-hävyttömästi ny-nyljetty.
PAROONITAR. Ole nyt hiljaa ja istu tuohon, minä laitan kauluksesi.
PAROONI (istuutuu tuolille): Se oli tuo pormestari; tuo juuttaan
po-pormestari.
PAROONITAR. Alfons, etkö kuule, älä häpäise itseäsi; ajattele säätyäsi,
aatelisuuttasi!
PAROONI. No, älä nyt joutavia lörpöttele, Lovisa!
ROVASTI (lasi kädessä): Hyvät naiset ja herrat!
PAROONI (rouvalleen): Mitä sinä sanoit?
PAROONITAR. Vait, se on rovasti, joka pitää puhetta.
PAROONI. No, että hän viitsii. (Vaipuu kokoon.) Puh, puh!
ROVASTI. Hyvät naiset ja herrat! (Kaikki seisovat hyvin juhlallisina
lasit kädessä). Kun me nyt olemme tänne kokoontuneet ja kun minä, jos
niin sopii sanoa, olen --