Monen muunlaatuisen ihmisruumiin substanssin rinnalla on veri ennen
kaikkea ajateltu elimellisen elämän kannattajaksi, ruumiillisten
ja henkistenkin ominaisuuksien tyyssijaksi. Siksi onkin se
tavoissa ja taikauskossa saavuttanut laajan ja monipuolisen
käytännön. Ruumiillisen substanssin avulla aikaansaatavista
siteistä ihmisyksilöiden ja ryhmien, ihmisten, jumaluusolennoiden
ja haltioiden välillä on veren avulla luotu voimakkain. Veri onkin
käytännössä välikappaleena sellaisissa tavoissa ja maagillisissa
toimissa, jotka ovat kehittyneet syvällisiksi ja salaperäisiksi
mysterioiksi. Tullakseen toisiinsa mitä läheisimpään personalliseen
suhteeseen, veriheimolaisiksi tahi veriveljiksi, tarvitsee kahden
ihmisyksilön imeä sormeen tehdystä haavasta toistensa verta.[370]
Se on monenlaisten manausten, valojen ja rukousten välikappaleena,
luoden tarvittavan yhdyssiteen taikojan ja taivutettavan jumaluuden,
henkiolennon tahi ihmisen välille.[371]
Suomessa ja Virossa vereen kohdistuu ensiksikin eräitä taikauskoisia
käsityksiä. Jos toisen ihmisen verta menee toisessa ihmisessä olevaan
haavaan, on siitä seurauksena verenmyrkytys.[372] Virolaisista eivät
muutamat syöneet m.m. teurastettujen eläinten verta, koska siinä
ajateltiin piilevän eläimen sielun.[373]
Virolaisten mytologisissa toimituksissa näyttää ihmisen verellä
olleen käytäntö, joka erittäin hyvin kuvaa käsityksiä verellä ihmisen
ja jumaluusolennon välille aikaansaatavasta siteestä ja siihen
perustuvasta velvoituksesta. Kun vanhaan aikaan uhriannin tuotiin
esille, raapaistiin nimettömästä sormesta verta ja sanottiin: "Minä
nimitän sinut verelläni ja kihlaan sinut verelläni ja merkitsen
taloani siunaamaan: hevosten talleja, karjan navetoita, kanojen
orsia. Siunaa sinä niitä minun vereni ja sinun voimasi kautta."[374]
Suomalaisessakin mytologiassa on löydettävissä esimerkkejä veren
käytöstä tämänlaatuisessa merkityksessä, yhteyden ja velvoituksen
aikaansaamiseksi haltioiden ja ihmisten välille. Metsän haltian sai
puheilleen uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa tahi viinaa tahikka
verta sormestansa.[375] Lencqvist mainitsee, että 1700-luvulla
eräs talonpoika Savossa metsästysonnea saadakseen uhrasi Tapiolle
vertansa, leikkaamalla haavan sormeensa, antamalla veren juosta
munankuoreen ja hautaamalla sen muurahaispesään.[376]
Tunnettua on myöskin, miten suomalaiset ovat ajatelleet veren kautta
voivansa rakentaa yhteyttä pahojen henkien kanssa ja taivuttaa
niitä palvelukseensa. Muunkinlaatuisen haltia- ja henkimaailman
kanssa saatettiin veren välityksellä päästä yhteyteen. Aineellista
hyvyyttä tuottavan haltian, paran, saattoi jokainen hankkia itselleen
leikkaamalla vasemman käden peukaloa niin että veri tuli ja antamalla
paholaisen kirjoittaa tällä verellä, nimensä "mustaan kirjaan".[377]
Veren suhteen tuli suomalaisten käsitysten mukaan olla hyvin
varovainen, sillä taikurien käsiin joutuneena voitiin sitä käyttää
erilaisten, ihmiselle vahinkoa tuottavien taikatoimicn välineenä.
Ensinnäkin voitiin sillä aiheuttaa pahaa sille henkilölle, josta veri
oli lähtöisin, siis käyttää verta nefarisen taikuuden välikappaleena.
Jos annettiin kuppasarvellinen verta noitaämmälle, oli mies kohta
seuraavana päivänä hullu.[378] Jos taasen ihmisen verta jotenkin
on joutunut metsässä maahan, voidaan se, jonka verta tämä on,
saada kitumaan ja lopulta mielipuoleksi panemalla siihen kirkon
multia.[379] Mutta jos tälle verisijalle pannaan pajun kuoria,
niin se haava, josta veri on vuotanut, ei parane milloinkaan.[380]
Hivuttava sairaus kalman ja veden haltioiden eli väkien kautta
aiheutetaan veren välityksellä seuraavalla taialla. Otetaan kirkon
multia (kirkkomaan multaa) ja sen ihmisen verta jota tahdotaan taikoa
ja pannaan pulloon, jonka suu tukitaan leppätapilla. Pullo viedään
koskeen. Niin pian kuin multa pullossa alkaa hiostua kosteaksi,
alkaa ihmistä vaivata, ja kun se on tullut aivan vesimäräksi,
heittää hän henkensä.[381] -- Painajaisen ajateltiin tavallisesti
vaivaavan ihmistä pahansuojan lähettämänä. Siitä voitiin vapautua,
lyömällä maakivellä seisten sitä ihmistä, jota luultiin painajaisen
lähettäjäksi, nenään niin kovasti, että hän sai nähdä oman
verensä.[382]
Lapsivaimon verellä näytään aikaan saadun voimakkaita
taikavaikutuksia. Viemällä sitä muurahaiskekoon ja käärimällä
muurahaisten kanssa ruumiin kateliinan palaseen, joka pantiin navetan
seinän alle, voitiin nostaa navettaan pahat haltiat;[383] itse
lapsivaimo kadottaa maitonsa, menettää <i>fluctus menstruus'</i>en ja
kuolee viimein.[384]
Syrjäniläinen taikuri luulee voivansa aikaansaada parempia tuloksia
kuin hiuksista ja kynsistä taikomalla, hankkimalla taiottavan
verta. Saattamalla veren mätänemään aiheutti pahassa tarkoituksessa
taikoja uhrilleen onnettomuutta. Mutta jos taikojan onnistui käyttää
tarkoituksiinsa <i>sanguis menstruus</i>'ta tahi nuorikon verta ensimäisen
avioyön jälkeen, hän saattoi aikaan saada sen, että nainen tykkänään
sairastui.[385]
Luonnollisestikin oli veri omiansa myös rakkauden sidettä luomaan.
Se tavataankin <i>yleisenä suomalaisissa lemmennostotaioissa</i>.
Vastarakkautta voitiin rakastetussa herättää yksinkertaisesti
ottamalla verta ihostaan ja jotenkin antamalla sitä hänelle.[386]
Tämä saattoi tapahtua joidenkin ruoka-aineiden, vehnäkakun,[387]
lihapalan,[388] sokeripalan[389] -- joka vielä saattaa olla väskynän
t.m.s. sisään pantu[390] --, karamellien[391] y.m. ruokatavaran[392]
välityksellä. Tahi valmistetaan verta käyttämällä lemmenjuoma,
sekoittamalla sitä kahviin, viiniin,[393] paloviinaan,[394]
konjakkiin, oluteen[395] tahi ylimalkaan johonkin viileään[396]
juomaan tahi juomaan yleensä[397] Veri on otettava nimettömästä,[398]
useimmissa tapauksissa vasemman käden nimettömästä sormesta.[399]
Kräässä tiedossa sanotaan pidettävän vielä vaikuttavampana, jos
rakastaja itse onnistuu saamaan toivottunsa veripisaroita ruoassa
syödäksensä.[400]
Päinvastoin kuin mitä useimmissa tapauksissa on laita, taikoja tässä
pyrkii siis nauttimalla taiottavan verta aikaan saamaan toivotun
yhteyden. Saman luontoinen on myös eräs taika, jossa suostuttelija
puree suudellessa neitoa kieleen niin että veri kirpoaa.[401]
Usein ei näissä taioissa tyydytä yksinkertaisesti siirtämään verta
toisesta yksilöstä toiseen, vaan on taikaa vahvistettu erilaisilla
lisätoimilla tahi loitsulla. Sen, joka tahtoo toisen itseensä
kiinnittää, on esim. kierrettävä itsensä sokeripalalla kolmeen
kertaan kolmesta eri paikasta (= 9 kertaa), sidottava vasemman käden
nimettömän sormen pää, pistettävä siihen neulalla läpi, vuodatettava
siitä kolme tippaa sokeripalaan, annettava se taiottavan nauttia
lausuen samalla:
"Sinun pitää olla minulle niin
lämmin ja rakas,
kuin oma vereni!"[402]
Tahi on sokeripalanen, samalla tavoin meneteltyä, kastettava vereen
kolmesta kohden ja väskynän t.m.s. sisään pantuna kierrettävä kolme
kertaa sen ympäri jota taiotaan. Sokeria väskynään pantaessa sanotaan:
"Näin hyvä ja makee kun tää makee on sin suulles',
niin hyvä ja makee pirän mie olla sin mielestäs."[403]
Kolminkertainen ruumiin ympäri kuljettaminen, ensimäisessä
tapauksessa taikojan, toisessa taiottavan, tarkoittaa saattaa
vereen kastettu pala vielä kiinteämpään yhteyteen asianomaisen
koko personallisuuden kanssa, josta näiden välille syntyvän siteen
ajateltiin käyvän vielä voimakkaammaksi.
Taikoihin liittyvissä loitsuissa nähdään homeopatisen ajatustavan
olevan vallalla. Samaan käsitepiiriin kuuluvat mielikuvat sisältyvät
itseensä taikaankin. Eräässä tapauksessa valmistetaan lemmenjuoma
siten, että otetaan verta vasemman käden nimettömästä sormesta ja
pannaan sitä veteen tammiselle lautaselle. Tähän veteen pudotetaan
paitansa läpi kolme palavaa hiiltä. Silloin juomaa nauttineen
rakkaus alkaa palaa kuin tuli ja valkea taikojaa kohtaan.[404]
Eräässä toisinnossa käytetään vereen kastettujen kolmen sokeripalan
vahvikkeeksi "harakoiteltuja" suoloja; taian vahvikkeena siis erään
määrätyn organismin osan ajateltu substanssi.[405]
Rakkauden siteen rakentamiseen eri sukupuolten välille saatetaan
erikoisesti käyttää vielä <i>sanguis menstruus</i>'ta, jolle tässä, kuten
yleensäkin, omistetaan hyvin voimakas taikavaikutus. Sitä on --
tietysti taiottavan tietämättä -- annettava viinan, kahvin, punssin
t.m.s. juoman seassa.[406] Tällä taikajuomalla saattaa olla niin
vahva vaikutus, että taiottu tulee mielipuoleksi rakkaudesta.[407]
Veren avulla aikaansaatu rakkauden taika ajatellaan niin
voimakkaaksi, että se eräässä toisessakin tapauksessa saattaa
aiheuttaa mielipuolisuuden, nimittäin jos kaksi poikaa rakastuttavat
saman tytön itseensä, syöttämällä tällä salaa kolmesta kohti
itsestään otettua vertansa.[408] Tällaisia keinoja käyttämällä
aikaansaaduilla avioliitoilla sanotaan olevan sen varjopuolen, että
ne tulevat onnettomiksi kun taikajuomaa nauttinut myöhemmin saa
tietää olleensa taikuuden alaisena.[409]
Paitsi sukupuolten välisen rakkauden rakentamiseen verta käytetään
suomalaisessa taikuudessa muidenkin samantapaisten siteiden
synnyttämiseen. Näistä seuraavassa esimerkkejä.
Jos nuorukainen pettää neidon, niin että seurauksena on lapsi,
äiti voi saada isän kiinnitetyksi lapseen, niin ettei tämä sitä
heitä, ottamalla napanuoraa leikatessaan verta ja antamalla sitä
hänelle.[410] Koira saadaan isäntäänsä seuraamaan ottamalla vasemman
käden nimettömästä verta ja antamalla sitä tälle leipäpalassa.[411]
Toisinaan tämäntapaisissakin taioissa vaaditaan monimutkaisempaa
menettelyä: veri on otettava kolmesta kohti ruumiista,[412]
sitä tulee olla yhdeksän tippaa ja on se annettava sellaisen
leivän kannasta leikatussa palassa, josta on annettu kolmelle
kerjäläiselle,[413] tahi on leipä syötettävä koiralle jalkojensa
välistä.[414]
Naimisissa olevien välistä suhdetta vahvistamaan veri luonnollisesti
on yhtäläisesti sopiva taikomisväline kuin tavallisissa
lemmennostotaioissa. Vaimo saattaa saada mieheltänsä vallan ottamalla
verta vasemman käden nimettömästä ja vastaavasta varpaasta ja
saattamalla sen sokerimurussa miehensä suuhnn.[415]
Veri on ollut taikuudessa yleisenä välikappaleena <i>nimen yhteydessä</i>,
tehtäessä liittoa tahi sopimusta paholaisen kanssa. Tällaisessa
käytännössä se on suomalaisissa metsästystaioissa. Kun leikkasi
haavan vasempaan nimettömään sormeensa, kirjoitti verellä nimensä
leppään, josta kuori oli otettu pois, ja lupasi itsensä paholaiselle,
saattoi saada miten paljon hyvänsä jäniksiä.[416] Sama saavutettiin
kirjoittamalla verellä nimensä kolmen yhdestä juuresta kasvavan
koivun kannon päällä kolmelle paperipalalle ja hautaamalla ne
kantojen juurelle.[417]
Nämä taiat ovat verrattavat tämän luvun alussa mainittuun metsän
haltian esiinmanaustaikaan sekä yleensä sopimuksentekoon paholaisen
kanssa verellä kirjoitetun nimen kautta. Veren käyttö liittyy
tällaisissa taikatoimissa toiseen voimakkaaseen taikatekijään,
nimeen, jotka toistensa yhteydessä aikaan saavat erittäin voimakkaan,
mystillistä tunnetta sisältävän taikavaikutuksen.
Veren taikakäytännöstä puhuttaessa ei sovi sivuuttaa erästä sangen
huomattavaa alaa siinä, nimittäin sen käytäntöä suomalaisten
<i>taianomaisessa lääkitуstaidossa</i>. Täällä löydetään se ensiksikin
diagnostisia tarkoituksia palvelemassa. Esim.: Sairaan vaatteesta
otetaan palanen ja siihen sairaasta verta. Tämän palan panee tietäjä
päänsä alle ja saa nukkuessaan tietää, mikä tauti sairasta vaivaa ja
mistä se on tarttunut.[418]
Profylaktisessa, ehkäisevässä käytännössä on veri seuraavassa
taiassa. Matkoille lähdettäessä otetaan "vasemmasta sormestaan"
verta, pannaan sitä tervan sekaan ja tehdään kolme ristiä hevoseen,
yksi otsaan, pyörteiseen, toinen vasempaan etukavioon ja kolmas
selkään ristiluidcn päälle; silloin ei "kalman väki" tule rekeen eikä
selkään.[419]
Laajin käytäntö on verellä kuitenkin taianomaisessa terapiassa
Niistä sairauksista, joita veren välityksellä parannetaan, on ensi
sijassa mainittava hammaskipu. Yli Suomen on hammastautia parannettu
siten, että kipeätä hammasta kaivellaan puisella tahi metallisella
kaivimella, tikulla, neulalla tahi naulalla, suden hampaalla, kokon
kynnellä j.n.e. Kaivelemisella on tavallisesti aikaan saatava joko
veren vuoto hampaasta tahi kaivimen pään veristyminen.[420] Sangen
yleistä on, että kaivin on tehtävä jostakin ruumiin tahi yleensä
kuoleman kanssa tekemisissä olleesta esineestä (ruumislauta,
ruumisarkku tahi sen kansi, hautaristi) tahi että se on otettu
kynnyksestä. Viimeksi mainitussa tapauksessa on erittäinkin sellainen
tikku voimakas, joka on otettu kirkon, muutetun huoneen tahi
sellaisen huoneen kynnyksestä, jonka yli on kuljetettu ruumiita.[421]
Verinen tikku tahi tikut viedään yleensä samoihin paikkoihin kuin
mistä se on otettukin. Ne useimmiten suljetaan puuhun kaivettuun
reikään, joka tiukasti tukitaan naulalla. Usein on erikoisesti
määritelty, mitä laatua kiinnityspuun tahi taiassa muuten käytäntöön
tulevan puun tulee olla (pihlaja, leppä, haapa, koivu, honka,
kolme yksinäistä pihlajaa j.n.е.). Myöskin saatetaan tikku ottaa
tervaskannosta tahi "einepuusta", metsänuotiolla yöllä ihmisen ja
tulen välissä olevasta puusta.[422] Joskus tikku on otettava puun
pohjoispuolelle kaivetusta kolosta[423] tahi on kuljettava pohjoista
suuntaa kunnes määrätty puu tulee vastaan.[424] Toisinaan vaaditaan
puulta vielä erikoisempia ominaisuuksia. Sen tulee olla sellainen,
joka metsässä tuulella hankaa (naukuu) toista vastaan,[425] tahi
uhripuu, johon karhun pääkalloja on ripustettu.[426] Yleisenä ehtona
on, että puiden, hampaan kaivin joihin on vietävä, tulee olla
yksinäisiä, niin kaukana, että saattaa luulla, ettei niitä koskaan
kaadeta.[427]
Tikkujen kiinnityspaikkana ei suinkaan aina ole seisova puu. Ne
voidaan panna myös esim. reikään, joka on tehty kolmasti muutetun
huoneen seinään veitsellä, ja lyödä kirvespohjalla kiinni,[428]
peräseinään kairalla tehtyyn reikään (jolloin hampaankaivin lyödään
siihen tulppana)[429] tahi yksinkertaisesti seinän rakoon.[430] Vielä
voidaan menetellä niin, että otetaan leppäpölkky, siihen kaivetaan
yhdeksän reikää sydämeen asti semmoisella vasenkätisellä kairalla,
jonka tekijää ei tunneta, kaivetaan tervaskannosta otetulla tikulla
hampaan juurta niin että veri lähtee, pannaan verta reikiin ja
lyödään hyvin lujaan. Pölkky pannaan lähteen pohjaan maan sisään.[431]
Taikaan liittyy usein loitsu. Tikkujen päälle lyötäessä sanotaan:
"Älä kalua luuta, pait puuta."[432] "Syö mato puuta, mutta älä
luuta".[433] "Syö perkele punta ja pehkeitä, Elä kristityn kastetun
luita, kalava."[434] Tahi tikkuja puuhun asetettaessa: "Mene tuonne
ja anna hänen terveytensä takaisin."[435] "Kidu ja rassaa tässä
puussa niinkuin sen ihmisen hampaissa, jonka verta näissä tikuissa
on."[436] "Hampaat parantukoon ja puuta kolottakoon."[437] "Syö mato
puuta, mutta älä luuta."[438]
Vienankarjalaisissa loitsuissa hammastaudin aiheuttajana, "syöjänä,
kaluajana", esiintyy madon ohella jonkinmoinen personifioitu
taudinolio, "hiien häkki", "tuonen häkki", "hiien poika". "Tuonen
toukka", "hiijen hurtta l. rakki". Loitsu kohdistuu tähän
taudinolioon, jota manataan poistumaan hampaasta, ja taikatoimen
tarkoituksena on sen poissiirtäminen ja kahlehtiminen.[439]
Se seikka, että puuhun saatetaan naulata paljasta verta[440] ja
reikään semmoisenaan syljetään veristä sylkeä,[441] joka sitten
tulpalla kahlehditaan, osoittaa, että veren useimmissa tapauksissa
ajatellaan sisältävän itsensä taudin aineen, johon siis taikatoimi on
kohdistettava.
Taikaopillisen perusajatuksensa kannalta hannnastaudin
parannusmenetelmät muodostavat verrattain selväpiirteisen ja
yhtenäisen ryhmän. Vallitsevana ajatuksena niissä on <i>taudin
siirtäminen</i> taudin aineen tahi aiheuttajan välityksellä. Joskaan
tätä käsitystä muistoonpanoissa yleensä, muutamaa kertaa lukuun
ottamatta, ei ole ilmaistu, on selvää, että taudin ajatellaan
siirtyvän puuhun tahi että tauti jää siihen paikkaan, mihin kaivimet
tahi veri on pantu. Tauti ajatellaan välittävän aineen, useimmissa,
tapauksissa juuri veren avulla kahlehdittavan, kiinnitettävän,
vangittavan siirtopaikkaansa. Jos kaivimet otetaan puusta pois,
alkaa tautikin uudestaan, tahi jos puu kaadetaan, tulee pakotus
takaisin.[442] Juuri tämän takia on tarpeellista, että taikapuuksi
käytetään sellaista, jota ei hakata maahan.
Teknillisessä suhteessa hannnastaudin parannustaiat osoittavat
jonkunmoista yhtäläisyyttä m.m. hiuksia taikomisvälineenä
käyttävien nefaristen taikojen kanssa. Niiden suhteen on kuitenkin
huomiollepantava eräs erotus. Hammastaudin parannuksessa ei
ruumiillisen substanssin käsittely aiheuta ihmiseen kokonaisuudessaan
kohdistuvia vaikutuksia, eivätkä nämä vaikutukset ole häneen
nähden negativisia, vaikkakin taikamenetelmä on sama kuin hiuksia
käyttävissä nefarisissa taioissa. Tämä johtuu siitä, että
taikavaikutuksen ei nyt ajatella varsinaisesti kohdistuvan sen
henkilön olemukseen kokonaisuudessaan, joka on taikomisen esineenä,
vaan sen vaikutuksen ala on rajoitettu.
Tässä suhteessa ovat valaisevia taikoihin liittyvät loitsut. Niiden
kannalta taikatoimi kohdistuu johonkin personoituun olentoon, joka on
hammaskivun syy ja aiheuttaja. Tiedetään, että tauteja sellaisenaan
usein personoidaan tahi niiden aiheuttajaksi ajatellaan personoitu
paha olento, taudin deemoni. Suomalaisetkin ovat ajatelleet monia
sairauksia persouallisiksi, eläviksi olennoiksi. Tällaiseksi ovat he
käsittäneet varsinkin ruttotaudin.[443] Monesta muustakin taudista
on käsitys sama. Paljon itkevässä lapsessa on "itkettäjä"; jos se
heikkoudesta ei voi hallita päätänsä, siinä on "niekku"; nikotuksen
aiheuttajana on "nikottaja", koitauti kulkee loitsujen mukaan teitä
pitkin, ja eräiden kuumetaudin tilojen aiheuttajana on personoitu
olento. Mielipuolisuudenkin syyksi luullaan joskus ruumiillistunutta
taudin deemonia. Eräs Viitasaaren tietäjäin luota tullut mielipuoli
sanoi heti lääkkeitä nautittuaan luotansa lähteneen mustan metson,
jonka perästä hän heti sai järkensä takaisin.[444]
Samoin on asianlaita hammastaudissakin. Sen syynä on aistimilla
muka havaittava "hammasmato", joka hammasta jäytää ja syö, tahi
nimitetty paha olento, joka aiheuttaa taudin. -- Näiden seikkojen
valaisemiseksi pysähdyttäköön vieläkin kysymykseen tautien
aiheuttajista.
Villikansojen yleinen luulo on, että tauti tahi taudin henki asuu
ruumiillistuneena jossakin kivessä, puunsäleessä tahi muussa
senlaatuisessa aineellisessa esineessä. Australian alkuasukkaiden
keskuudessa noidat vetävät määrätyin tempuin ruumiistansa ulos
maagillisen aineksen, jota he nimittävät <i>bolya</i>, ja jonka he
kvartsipalan muotoisena voivat saada ottamaan sijansa potilaan
ruumiissa. Myöskin vesien henkiolennon, joka oli aikaan saanut taudin
erään pojan jalassa, väitettiin taikurien vetäneen esille kipeästä
paikasta kiven muotoisena.[445]
Lappalaiset näyttävät Castrénin mukaan ajatelleen taudeista samaa
ja käsitelleen sairautta käsin kosketeltavana olentona. Eräs
nainen Venäjän Lapissa paransi niukahdusta kuljettamalla sormiansa
edestakaisin nyrjähtäneellä kohdalla ikäänkuin etsien kipuja. Kauan
etsittyään onnistuikin hänen saada ne sormenpäidensä väliin. Sitten
puristi hän niitä kynsiensä välissä, vei hampaidensa väliin ja sylki
lopuksi suustansa näin muserretut kiusanbenget. Tämä uudistettiin
useampaan kertaan ilman loitsua.[446]
Tällainen personoitunut ja ruumiillistunut tautiolento onkin
hammastaudiu parannuksessa useimmiten ensi sijassa taikatoimen ja
loitsun esineenä. Kipeän hampaan juuresta saadun veren ajatellaan
olevan suhteessa siihen ja veren käsittelyllä sympatetista johtoa
myöten saatavan aikaan vaikutus itseensä tautiolentoon.
Ajatus taudin siirrosta on useissa taioissa jo sellaisenaan
havaittavissa, mutta varsinkin loitsuissa on se silminnähtävä. Taudin
siirto toiseen olentoon tahi esineeseen taudin paikan eli sairaan
elimen substanssin välityksellä on yleinen menettelytapa varsinkin
niissä tapauksissa, joissa sairaus on ulkoisesti todettavissa tahi
selvästi paikallistunut. Tätä valaistakoon muutamilla esimerkeillä.
Suomalaiset parantavat paisetta panemalla siitä otettua märkää
puuhun tahi keppiin tehtyyn reikään, jonka päälle asianmukaisesti
loitsimalla lyödään tappi.[447] Tahi: paiseesta annetaan märkää
kulkukoiralle,[448] tahi paunaan sitä pikku venheeseen, joka annetaan
tuulen viedä.[449]
Mutta sellaisissakin taudintapauksissa, joissa taudin
tartunta-ainetta tahi sen kanssa välittömässä yhteydessä olevaksi
ajateltua substanssia ei voida siirron välikappaleena käyttää,
noudatetaan samaan mielikuvaan perustuvia parannusmenetelmiä.
Suomessa on parannettu sairauksia kuljettamalla potilasta halkaistun
pihlajan lävitse.[450] Sairasta lasta, jonka taudin luultiin olevan
maasta, parannettiin viemällä se kolmelta sivulta maasta irtiotettuun
turpeeseen tehdyn reiän läpi;[451] Syrjänit asettavat liinan,
paidan tahi jonkin muun esineen kipeälle paikalle ja heittävät sen
tielle toivoen, että joku ottaa sen mukaansa. Samoin heittävät he
kylpyvitsan, jolla sairasta on kylvetetty ulos, toivossa että joku
astuu sen yli, jolloin tartunta, <i>pež</i>, siirtyy tuohon varomattomaan.
Eräitä tauteja he koettavat siirtää eläimiin, esim. ympäröimällä
kipeän paikan kuumalla leivällä ja syöttämällä sen lampaalle; tahi
ottavat he sellaisen oinaan villoja, joka ei vielä ole vuoden vanha
eikä ole ollut yhteydessä lampaiden kanssa ja kietovat villat kipeän
paikan ympärille. Sitten annetaan villat leivän kanssa oinaan
syödä.[452] Venäläisillä ovat tämänlaatuiset parannustavat yleisiä.
Lasten sairauksia (rachitis y.m.) he parantavat niin, että vievät
lapsen metsään, etsivät siellä kaksi vierekkäin kasvavaa pientä
tammea, joiden luo vanhemmat asettuvat ja antavat vuorotellen lapsen
toinen toiselleen puiden väliköstä. Sitten otetaan lapsen paita ja
kapalot ja jätetään tammeen sidottuina metsään. Tätä parannustapaa
nimitetään "pois kantamiseksi" (<i>относъ</i>).[453]
Ei liene epäiltävää, etteikö tautia tässäkin koeteta siirtää puuhun,
joskin taikatoimessa samalla voi olla tietoisuudessa toinenkin
ajatus, nimittäin lapsen ja nuoren puun saattamisesta toistensa
yhteyteen, edellisen kasvun ja kehittymisen edistämiseksi.[454]
Toisena vallitsevana käsityssuuntana hammastaudin
parannusmenetelmissä on <i>imitativinen ajatustapa</i>, pyrkimys
määrätyllä menettelytavalla jonkin välittävän siteen välityksellä
tahi suoranaisesti <i>ex opere operato</i> saada aikaan muodolleen ja
näköjään samanlaisia vaikutuksia taian esineeseen. Tähän saattaa
olla samalla yhtyneenä homeopatisia mielikuvia. Esim. taiassa, jossa
otetaan tikku puusta siitä kuorta kokonaan irroittamatta ja sillä
hammasta vereen saakka kaivettua pannaan paikoilleen ja kuori päälle,
on taudin siirto puuhun voimakkaimpana mielikuvituksessa. Sitävastoin
taiassa, jossa leppäpölkkyyn kaivetaan yhdeksän reikää sydämeen
saakka, pannaan niihin verta ja tukitaan lujasti nauloilla ja vihdoin
itse pölkky upotetaan lähteen pohjaan, on vallitsevana ajatus taudin
tahi taudin haltian vangitsemisesta; tätä paitsi siihen liittyy vielä
homeopatinen lisämielikuva kylmän lähteen tuskaa sammuttavasta ja
vilvoittavasta vaikutuksesta.
Tämän jälkeen tarkasteltakoon vielä eräitä niiden taikojen sarjasta,
joissa veri taikomisvälineenä on käytännössä. Varsin tyypillisiä
ovat eräät verenseisotustaiat. Niissä koetetaan verenvuotoa ehkäistä
alistamalla itse veri soveliaan taikatoimen alaiseksi. Näin saadaan
verenjuoksu lakkaamaan naulaamalla itseänsä verta leppänauloilla
muutettujen huoneiden (joissa on pidetty ruumiita) kynnykseen ja
kolmanteen hirteen, samalla loitsien:
"Seiso veri niinkuin seinä
Niinkun seiso ennen 3 neitiä
Helvetin portin eessä."[455]
Jos kädestä vuoti verta, pantiin sitä "karaniekka" (karan reiällä
varustettuun) avaimeen ja vietiin sepän ahjoon. Kun se juoksutettiin
sinne, verenvuoto lakkasi.[456] Veren kuumentamalla kuivaamista ja
karreksi polttamista on muunkinlaatuisten taikatointen yhteydessä
harjoitettu, jonka ohella luonnollisesti ajateltiin samanlaisen
vaikutuksen kohdistuvan vereen kokonaisuudessaan. Raudan haavaa
tukittiin esim. siten, että pantiin verta sen teräaseen päälle, joka
haavan oli aiheuttanut, ja pidettiin sitä hiilien päällä, kunnes se
oli kuivanut karreksi.[457]
Useimmat verenseisotustaiat ovat juuri tällaisia, joissa sulkeminen,
naulaaminen, kahlehtiminen ja kuivaaminen muodostaa taian keskeisen
toimen. Veren vuoto sieramista saatiin lakkaamaan, jos mentiin
sellaisen aidan luo, jonka tekijää ei tiedetty, ja nostettiin
kolme varaketta (varaseivästä) ylös, tiputettiin verta näiden
seipäiden reikiin ja pantiin varakkeet paikoilleen.[458] Naisen
liika verenjuoksu saatiin paranemaan panemalla verta pienelle
paperilistalle ja työntämällä avaimen reikään.[459] Vielä voidaan
verenvuoto pysähdyttää keittämällä juoksevaa verta puhtaassa padassa
ja antamalla sen kovalla tulella kiehuen kuivaa kovaksi. Tämä
verikakku syötetään vertavuotavalle ihmiselle itselleen.[460]
Vallitsevana taikaopillisena perusajatuksena näissä taioissa
on homeopatinen käsitystapa ja siihen perustuvat mielikuvat.
Käsittelemällä verta sellaisenaan sellaisin tempuin, jotka ilmaisevat
vangitsemista, sulkemista, kiinnittämistä, pysähdyttämistä
(naulaaminen, ahtaaseen paikkaan sulkeminen, kuivaaminen),
ajatellaan saatavan aikaan yhtäläinen vaikutus tähän aineeseen
kokonaisuudessaan. Viimeisessä toisinnossa on samalla neutralisoiva
menettelytapa käytännössä, s.o. käytetään lääkkeenä itseään
parannuksen alaista ainetta.
Menettelytapaa vastaavasti muuttamalla voidaan vereen vaikuttaa
päinvastaisella tavalla, aiheuttaa ankara verenvuoto. Raudan
haava saadaan juoksemaan verta, jos otetaan verta haavasta tahi
veristä vaatetta ja sidotaan koskeen johonkin kiven nurkkaan tahi
risuun kiinni.[461] Jos taasen joku on taikomalla aiheuttanut
toiselle teräaseella syntyneen haavan ("nostoraudan" haavan),
voidaan taikojalle itselleen saada sellainen verihaava, jota ei
mitenkään voida tuketa, ottamalla taiotun haavasta lähtenyttä verta,
polttamalla sitä kosken kivellä vanhan luottimen päällä kypeniksi ja
panemalla kypenet koskeen.[462]
Psykologiselta sisällöltään viimeksimainitut taiat ovat
selväpiirteisiä. Veren saattaminen kosken yhteyteen aiheuttaa siinä
samanlaisen juoksun ja kuohunnan kuin koskessa. Auran luotin on
saattanut tulla käytäntöön sen viiltävää ja leikkaavaa toimintaa
ajateltaessa.
Suomalais-karjalaisen taika-aineiston runsaasta varastosta
valitsemme vielä eräitä veren käytäntötapoja taikatarkoituksiin.
Kuten aikaisemmin puheena olleita organismin ainesosia, saatetaan
vertakin käyttää suoranaisesti lääkitsemistarkoituksiin. Esim.
mielenvikaisuutta parannettiin neutralisoivaa menettelytapaa
sovelluttaen siten, että otettiin verta potilaan vasemmasta
kainalosta ja sylkäistiin sitä suustansa kirkon luona sen silmille,
jonka luultiin taioillaan mielenvikaisuuden aiheuttaneen.[463]
Tässä en saata sivuuttaa erästä sellaisenaan yksinkertaista
veritaikaa, joka saattaa olla suhteessa siihen tapa- ja
käsitysryhmään, joka määrää isän noudattamaan eräitä säännöksiä sinä
aikana, jolloin lapsi on tulossa maailmaan. Vaimo takaa itselleen
helpon synnytyksen ilman jälkikipuja, jos raskaana ollessaan
ottaa verta mieheen tulleesta haavasta ja nielee sitä tuoreena
sisällensä.[464] Ne käsitykset, joiden mukaan jälkeläisen kohtalo
ja kehittyminen on mitä kiinteimmässä yhteydessä vanhempien elon ja
olon kanssa varsinkin raskauden aikana ja jotka säätävät äidille
lukemattomia käyttäytymisohjeita ja kieltoja, eivät kohdistu
ainoastaan äitiin. Myöskin isän ajatellaan olevan maagillisen
sympatian suhteessa lapseen syntymän aikana. Suomalais-ugrilaisista
kansoista luulevat useat, että vaikeat synnytykset aiheutuvat m.m.
siitä, että isä on rikkonut aviollista uskollisuutta, ja että hänen
synnytyksen helpottamiseksi on tunnustettava hairahduksensa. Tätä
paitsi on syntymisen yhteydessä noudatetuissa tavoissa muitakin,
joissa isän ajateltu yhteys synnytysprosessin kulkuun kuvastuu.
Nämä käsitykset ovat monella taholla johtaneet siihen, että
isän on synnytyksen ja jälkeläisen aikaisimman lapsuuden aikana
kieltäydyttävä kovasta työstä, noudatettava dieettiä, jopa käytävä
vuoteeseenkin (n.s. <i>kuvada</i>).
Koska verellä yleensä solmitaan yhteyttä myöskin eri ihmisyksilöiden
välille useammanlaatuisia tarkoituksia varten, saattaisi olettaa,
että aviomiehen veri lapsivaimon sisällisesti nauttimana
olisi alkujaan tarkoittanut sen yhteyden vahvistamista, mikä
syntyvän, synnyttäjän ja isän välillä on, päämääränään siirtää
osa synnytysprosessin taakasta miehen osalle tahi neutralisoida
niitä epäedullisia tahi vahingollisia vaikutuksia, jotka isän
kautta voisivat kohdistua synnyttäjään ja jälkeläiseen. Käsitys
synnytystuskien siirtämisestä synnyttäjästä miehiin, jopa muihinkin
eläviin olentoihin, näkyy Lencqvistin mukaan kuuluneen suomalaisten
taikaluuloihin.[465]
Lopuksi mainittakoon vielä eräitä sellaisia veren käytäntötapoja
suomalaisessa taikuudessa, jotka näyttävät perustuvan vähemmän
selväpiirteisiin taikaprinsipeihin. Jos joi yhdeksän kastamattoman
lapsen verta, tuli täydeksi noidaksi ja pääsi lentämäänkin.[466]
Napanuoraa leikattaessa lähtevää verta on käytetty tyttölapsen
kasvojen voitelemiseen syntymisen jälkeen, jotta tästä tulisi
kaunis.[467] Karjataioissa ihmisverta annetaan sisällisesti lehmälle
poikimisen edistämiseksi.[468] Kuukautisverestä likaisen paidan
huuhdevedellä parannetaan hevosten ähkytautia;[469] sitä käytetään
myös profylaktisesti laskiaistaioissa[470] sekä ulkonaisesti
Jyrinpäivänä karjan suojelemiseksi pedoilta.[471] Vielä on luteita
poistettu edellisellä tavalla likaisella paidalla.[472]
Veri -- kuten usein toisetkin ihmisruumiin ainesosat -- on näissä
taioissa saanut yleisiin taikaopillisiin prinsipeihin perustumattomia
käytäntötapoja yksinkertaisesti siitä syystä, että sitä yleensä
on pidetty voimakkaana taikomisvälineenä. Ensinmainitussa
taiassa kuvastuu sitäpaitsi pyrkimys harvinaisen taikatuloksen
saavuttamiseksi käyttää mahdollisimman vaikeasti täytettävissä olevaa
taikakeinoa.