Suomessa ja Karjalassa on kansan kesken viime aikoihin saakka
kynsien leikkaamisessa ja leikattuihin kynsiin nähden noudatettu
eräitä säännöksiä. Niiden yleisenä suuutana on kielto leikata
kynsiä määrättyinä päivinä ja varsinkin heittää leikatuita kynsiä
huolimattomasti pois. Kynnen leikkeleiden suhteen on noudatettu
määrätyitä menetelmiä, joiden kautta niiden katsotaan tulevan
jollakin tavoin talteen pannuiksi tahi tykkänään hävitetyiksi.
Itä-Hämeessä pitää leikatut kynnen osat pistää poveensa korjuuseen
siinä tarkoituksessa, että löytäisi ne kuoleman jälkeen, "jos
kenties sattuisi niitä tarvitsemaan".[1] Karjalassa kynnenpalat on
joko poltettava tahi pantava "sisälöh" ("sishäliin"), s.o. paidan
etuaukosta poveen, paidan ja ihon väliin.[2] Varpaan kynsiä ei
kuitenkaan tule panna poveen, vaan ne on poltettava.[3] Sodankylässä
aikuisen ihmisen kynnet pannaan tuleen, ellei niitä pilkota.[4]
Virossa pannaan kynnet poveen. Ne on säästettävä sen vuoksi, että
niistä hädän aikana saattaa olla apua.[5]
Toinen, Suomessa yleisesti noudatettu ja Suomen Lapissa tunnettu
yleissääntö on se, ettei kynsiä eräinä viikonpäivinä saa leikata.
Yleisimmin koskee tämä sunnuntaita. Tämän säännön rikkomisesta on
seurauksena joko kynsien tahi niitä ympäröivän ihon kipeytyminen,
tavallisimmin kynnen juuressa olevan nahan säröileminen tahi
repeileminen (kynnen "okaat", "lihapiirrot", "lihapistot",
"lihatikut").[6]
Muiden suomalaiskansojen samanluontoisista määräyksistä, kielloista
a luuloista huomattakoon tšeremissien käsitys, että kynsien kasvun
pysähtyminen merkitsee ihmisen kuolemaa. Jos ne taasen saisivat
kasvaa ihmisen pituisiksi, olisi siitä tälle sama seuraus.[7] Vjatkan
läänin Mamadysin piirin votjakit huolehtivat kynsiä leikatessa siitä,
ettei taikinakorvossa olisi sekoitettua taikinaa. Päinvastaisessa
tapauksessa vie <i>peri</i>, paholainen, kappaleen pois leikattua kynttä
ja panee taikinaan, mistä on seurauksena sen ihmisen sairaus, joka
syö tuon kynnenkappaleen.[8]
Syrjänit heittävät uuniin ja polttavat leikatut kynnet.[9] Vogulit
taasen eivät koskaan heitä hukkaan katkenneita tahi leikatuita
kynsiä, vaan säilyttävät ne jossakin piilopaikassa, pannen ne
tavallisimmin poveensa. Jos ne sieltä putoilevat pois, ei siihen enää
kiinnitetä huomiota.[10]
Nämä käsitykset ja kieltomääräykset ovat kynsiin kohdistuvien
uskomusten yksinkertaisimpia itsetiedottomia muotoja. Niiden ohella
noudattavat suomalaiskansat toisia, joissa yksinkertaiset kynsiä
koskevat taikaluulot yhtyvät erilaisiin muihin tahi joissa kielloille
annetaan määritellympiä selityksiä.
Yleisimpiä kynsiin liittyvistä luuloista on se, että ne huolettomasti
poisheitettynä saattavat joutua paholaisen haltuun, joka saattaisi
käyttää niitä eräisiin tarkoituksiin. Pohjois-Pohjanmaalla ei
kynsiä saatu leikata sunnuntaina. Leikattaessa oli katsottava,
ettei pudotettu maahan suuria kynnenpaloja, sillä paholainen
käyttäisi niitä tarveaineina rakentaessaan itselleen venhettä.[11]
Iso kynnenpala leikattiin aina palasiksi. Vanhat eivät missään
tapauksessa jättäneet sellaista kokonaiseksi, sillä piru saisi
siitä venheen laidat ja pääsisi joka paikkaan.[12] Hailuodossa oli
kappaleet leikattava lautaa vasten palasiksi ja heitettävä pesään
palamaan samasta syystä.[13] Venäjän Karjalassa pitää leikatut
kynnenpalaset katkaista kahtia ja pistää kauluksesta paidan ja ihon
väliin, josta ne saavat pudota lattialle. Jos ne kokonaisina ja
suoraan viskattaisiin lattialle, tekisi piru niistä venheen ja "Jesus
saisi syytä itkeä".[14]
Täälläkin yhtyy näihin käsityksiin kielto leikata kynsiä sunnuntaina.
Erään tiedon mukaan paholainen saa sunnuntaina leikatuista kynsistä
laivantarpeita ja rakentaa niistä laivan, jolla ajaa lopettamaan
maailmaa. Kynnenpalaset pannaan poveen, silloin ei pahahenki niitä
saa.[15] Suomen Karjalassa on kielto voimassa samantapaisena:
poisheitetyistä kynnenpaloista saisi paholainen laivan
kaaripuita.[16] Edelleen tavataan se Etelä-Hämeessä, missä paholainen
sunnuntaina leikatuista kynsistä tekee laivan, jolla vie ihmisen
helvettiin.[17] Varsinais-Suomessa tekee paholainen niistä venheen,
johon vie ihmisen.[18]
Paitsi venheen rakentamiseen, saattaa paholainen käyttää hukkaan
isoina paloina heitetyitä kynsiä erilaisiin muihin tarkoituksiin.
Pohjois-Hämeessä niistä syntyy kehto,[19] tahi käyttää paholainen
niitä kampaluiksi.[20] Savossa on kynsiä leikattaessa niiden yli
tehty risti ja pistetty ne taskuuu, koska paholainen muuten tekisi
niistä sillan joen yli.[21] Satakunnassa hän tekee niistä rautalapion
teriä,[22] Etelä-Hämeessä kirjoituskynän.[23]
Itä-Hämeessä leikatut kynnet on pantava talteen, nimittäin pistämällä
poveen, kuolemanjälkeistä tarvetta varten.[24] Sunnuntaina leikatut
kynnet saattavat yleensäkin joutua sellaisen kohtalon alaisiksi,
että ihminen joutuu niiden kanssa tekemisiin kuolemassaan tahi
kuolemanjälkeisessä olossaan. Varsinais-Suomessa luullaan paholaisen
kokoavan ne ja vievän ihmisen haudalle.[25] Tahi otetaan ne
viimeisellä tuomiolla esille ja niiden mukaan tuomitaan,[26] tahi ne
poltetaan helvetissä ihmisen kämmenellä.[27] Satakunnassa liittyy
sunnuntaina leikkaamiseen luulo, että kynsien omistaja saa helvetissä
kärsiä polttavaa kuumuutta.[28]
Käsitys paholaisen kynsilaivasta tavataan vastaavissa lappalaisten
luuloissa. Kynnet on joko pilkottava tahi poltettava, muuten piru
niistä tekee venheen, ja kuollessaan on ihminen pirun vallassa, joka
vie hänet kynsivenheessä.[29]
Suuri osa tarkastelluista luuloista on yhteydessä käsityksen
kanssa eräiden toimitusten suorittamisen kiellettävyydestä
sunnuntaina. Tämä kielto tavataan eräiden suomalaisten loitsujen,
esim. verensulkusauojen[30] yhteydessä, ja on se niissä yhtä
hyvin kuin tutkimuksemme alaisissa luuloissakin myöhäisperäistä,
kristillisyydestä tullutta lisää.
Kynsien leikkaamisen kiellettävyys määrättynä päivänä ei rajoitu
yksinomaan sunnuntaihin. Votjakkien luulon mukaan on kiellettyä
leikata kynsiään sinä viikonpäivänä, jona jokin on syntynyt. Jos
esim. joku on syntynyt lauantaina, hän ei saa leikata kynsiään
yhtenäkään lauantaipäivänä.[31]
Toiselta puolen saattaa ihmiselle koitua hyötyä siitä, ettei hän
leikkaa kynsiään määrättyinä päivinä tahi että hän päinvastoin
suorittaa tämäu tehtävän jonakin määrättynä päivänä. Telovin
piirin grusinit luulevat, ettei sen hampaita, joka ei koskaan
leikkaa kynsiään keskiviikkoisin ja perjantaisin, milloinkaan ole
kivistävä.[32] Suomessa saavutetaan sama, vapautuminen ainaiseksi
hammaskivusta, leikkelemällä joka perjantaina kynsiänsä.[33] Suomen
ruotsalaisten käsityksissä vallitsee sunnuntaina leikkaamisen suhteen
jonkunmoinen ristiriitaisuus. Pohjanmaalla luullaan erään tiedon
mukaan sunnuntaina leikkaamisen seurauksena olevan kynnen okaiden
syntymisen,[34] toisen mukaan kasvavat ne siitä entistä paremmin.[35]
Kynsien leikkaamiseen ja kynnen leikkeleisiin kohdistavista
uskomuksista ja taikakäsityksistä ansaitsee luulo paholaisen
kynnenpaloista tekemästä laivasta levenemissuhteittensa kannalta
erikoista huomiota. Suomessa ja lappalaisilla tavattava usko kynsistä
tehtyyn paholaisen laivaan löydetään edelleen skandinavisesta
kansanuskosta. Snorri kertoo Voluspa'n mukaan, että <i>Naglfar</i>-laiva,
joka maailman lopussa <i>Hrym</i>-jättiläisen ohjaamana lähtee
liikkeelle, on kokoonpantu kuolleitten kynsistä. Tämän vuoksi
olikin tapana leikata kynnet, jottei hankittaisi lisätarpeita tämän
laivan rakentamiseen, jota sekä jumalat että ihmiset tahtovat
hidastuttaa.[36] Islantilaisesta ja tanskalaisesta kansanuskosta
löydetään tälle uskomukselle myöskin parallelleja.[37]
Niille esitetyistä suomalaisista uskomuksista, jotka eivät
sisällä käsitystä paholaisen laivasta, tavataan vastineita sekä
suomalais-ugrilaisten että muidenkin kansojen luuloissa.
Yhdeksi suomalaisten luulojen yleispiirteeksi olemme todenneet
ajatuksen, että kynsiä tarvitaan viimeisellä tuomiolla tahi että
vainaja tarvitsee niitä haudantakaisessa maailmassa. Vastaavat
uskomukset tavataan virolaisilla. Jos leikatut sormen kynnet
viskataan maahan, ei ihmistä "toisessa maailmassa" oteta vastaan,
ennenkuin hän on näyttänyt leikatut kyntensä. Tämän vuoksi on ne
pistettävä poveen.[38]
Luulolla kynsien tarpeellisuudesta kuolemanjälkeisessä olossa on
edelleen vastine mordvalaisten käsityksissä. Saratovin läänin
Hvalynskin piirin mordvalaiset käsittävät näkyvän taivaan
kristallikuvuksi, jonka takana paratiisi on. Tie manalaan kulkee
pitkin tätä kupua, joka on niin liukas, ettei sitä kynsien avutta
voi kiivetä ylös. Tämän käsityksen voimasta mordvalaiset ennen
kasvattivat kyntensä pitkiksi.[39]
Syrjäneillä on ollut tapana panna leikatut kynnet vainajan mnkana
kirstuun. Nalimov sanoo nykyisten syrjänien luopuneen tästä
tavasta, mutta sen sijaan pudottavan kyntensä poven kautta. Poven
läpi kulkiessaan kynnet ikäänkuin uudelleen kasvettuvat kiinni ja
muodostavat haudan takana ruumiin erottamattoman osan.[40] Votjakit
uskovat, että jokaisen heistä on elämänsä aikana varastettava kana
ja syötävä se sitä varten, että [hänellä] olisi toisessa elämässä
kynsien kokooja. Kunkin ihmisen kynsiä vaaditaan näet toisessa
elämässä häneltä itseltään, mutta koskei ihminen elämänsä aikana
saata panna talteen ja ottaa mukaansa tuonelaan kaikkia leikatuita
kynsiänsä, niin on hänen varastettava kana ja syötävä se, jotta
[hänellä] olisi kynsien kokooja. Tuonelassa kysytään jokaiselta
ihmiseltä: <i>sürlań tšabjasez luškasa siid-a?</i> 'varastettuasi
söitkö takaisin heittävän (hajallerevittävän kо'оп)'[?] -- Kynsiä
leikattaessa on kaikki palat huolellisesti koottava ja heitettävä
oven väliin sille kohtaa, mistä se aukeaa; sieltä ei <i>peri</i> saata
ottaa niitä eikä näin ollen voi vahingoittaa ihmisiä. Sitäpaitsi, kun
kynnet heitetään yhteen paikkaan, on helpompi koota ne, kun niitä
tarvitaan toisessa elämässä.[41]
Tšeremissit ovat varteen ottaneet yhtäläisistä luuloista johtuviksi
käsitettyjä, samantapaisia menettelyjä kynsiensä suhteen.
Niittytšeremissit ovat panneet kaikille vainajille, sukupuolesta
huolimatta, haudatessa arkkuun pussin, jossa ovat hänen elämänsä
aikana leikatut kynnet. Ne ovat tarpeen tuonelassa kiivettäessä
jyrkille vuorille, jolloin täytyy repiä kyntensä verille
ylenmääräisten ponnistusten takia.[42] Ostjakit panevat vainajan
poveen hänen elämänsä aikana leikatut kyntensä siinä tarkoituksessa,
että hänen olisi helpompi tuonelassa nousta vuorelle; ilman kynsiä
hän saattaisi luisua.[43] Vogulien käsityksen mukaan on vainajan
varjojen tahi haamujen manalassa kiivettävä korkeille vuorille ja
kuljettava tulisten jokien yli. Sen vuoksi eivät he milloinkaan heitä
hukkaan rikkoutuneita tahi leikatuita kynsiä ja hiuksia, vaan panevat
ne poveen tahi säilyttävät jossakin suojapaikassa. Ensimäisenä
keväänä kuoleman jälkeen, kun sorsat tulevat, reväistään niiltä
kaksi pyrstösulkaa, ja ne poltetaan piilotettujen kynsien ja hiusten
keralla; silloin nämä antavat vainajalle kyvyn kulkea tulisten jokien
yli ja kiivetä korkeille vuorille.[44]
Käsitys leikattujen kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä,
nimenomaan manalan vuorelle kiivettäessä ja tulisen joen tahi
sillan yli kuljettaessa, samoinkuin myöskin tämän ohella tavattava
käsitys, että vainajan toisessa elämässä on koottava tahi viimeisellä
tuomiolla otettava esiin kyntensä ja tehtävä niistä tili, on edelleen
tavattavissa venäläisissä kansan uskomuksissa. Näiden uskomusten
voimasta venäläiset ovat noudattaneet samoja menettelytapoja
leikatuiden kynsien suhteen, koonneet ja säilyttäneet ne, panneet
poveen ja vainajan mukana arkkuun. Pohjois-Venäjällä menettelevät
näin taikauskoiset, etupäässä n.s. vanhauskoiset ja lahkolaiset.
Kynnen leikkeleet panevat he pussiin, jonka käskevät kuolemansa
jälkeen asettamaan mukanaan hautaan, uskoen, että toisessa elämässä
heiltä vaaditaan tiliä jokaisesta leikatusta kynnenkappaleesta. N.s.
avvakumilaiset kiinnittävät kynsiä sormuksiin.[45] Isovenäläiset
uskovat yleisesti, että kynsien avulla on kiivettävä lasista manalan
vuorta.[46] Jaroslavin läänin Posehonin piirissä pannaan vainajan
mukana joskus hänen leikkaamansa kynnet, jotta hänen olisi helpompi
kiivetä korkealle vuorelle, jossa paratiisi sijaitsee.[47] Toiset
säilyttävät luonansa leikatut kyntensä samassa tarkoituksessa.[48]
Aunuksen läänissä pannaan leikatut kynnet ruumiin arkkuun siinä
luulossa, että tuonelassa on kiivettävä lasiselle tahi jyrkälle
vuorelle.[49] Novgorodilaiset luulevat, ettei vainajan kynsiä
pitäisi leikata, jotta hän saattaisi tarttua kiinni, kiivetessään
pitkin kristallivuorta taivaaseen. Saratovin läänin Saratovin ja
Atkarskin piireissä ovat talonpojat kynsiänsä leikatessaan käärineet
ne räsyyu, ja kun ihminen kuoli, tämä mytty pantiin hänen kanssaan
hautaan, jotta vainaja olisi saattanut tuonelassa kiivetä lasiselle
vuorelle.[50]
Valkovenäläiset uskovat, että haudantakaisessa elämässä on kynsistä
tehtävä tikapuut, joita myöten noustaan taivaaseen.[51] Kynsiä ei
leikatessa saa heittää hukkaan, parasta on panna ne poveen. Kun
ihminen on tullut toiseen elämään ja hänet pakotetaan keräämään
elämänsä aikana leikatut kynnet, hän löytää ne povestansa.
Huolimattomasta kynsien poisheittämisestä tahi niiden heittämisestä
uuniin on seurauksena rikkeämien ilmestyminen kynsien juuriin.[52]
Niitä ihmisiä, jotka eläessään varomattomasti ovat heittäneet hukkaan
hiuksiansa ja kynnen leikkeleitä, pirut pakottavat ryömimään pitkin
maailmaa niitä etsimässä.[53]
Nähtävästi samanlaatuisten luulojen vaikutuksesta valkovenäläisetkin
ovat panneet leikatut kynnet vainajan mukana arkkuun, jota varten
niitä koottiin ja säilytettiin. Kynsiä tarvitsi niiden entinen
omistaja toisessa elämässä korkealle vuorelle kiivetessään.[54]
Vähävenäläiset ja puolalaiset uskovat, että toisessa elämässä ihmisen
on pakko koota kyntensä.[55] Etelä-Venäjän bulgarien uskomukset ovat
läheistä sukua viimeksi tarkastelluille. Kun kynsiä leikataan, ne
on koottava ja piilotettava poveen, tahi on niihin puhallettava ja
sitten heitettävä yksitellen selkänsä taa. Tämä on välttämätöntä
sen vuoksi, että tuonelassa, kun siellä kysytään: "Missä kyntesi
ovat?" voidaan sanoa: "Ne ovat tässä povessani." Silloin ei tarvitse
kulkea ja koota niitä yksitellen, kuten silloin, kun ne on heitetty
hajalleen.[56]
Kun suomalais-ugrilaisen heimon kansojen tapoja, käsityksiä ja
luuloja tarkastellaan venäläisten yhteydessä, ei niiden välillä
useissa suhteissa vallitseva läheinen yhtäläisyyssuhde saata jäädä
huomioon ottamatta. Käsitykset leikatuiden kynsien poisheittämisen
vaarallisuudesta ja pyrkimys säilyttää niitä tahi ainakin
noudattaa niiden suhteen joitakin menetelmiä saattaa kyllä vielä
kuulua yleisiin taikaluuloihin, jotka kummallakin kansaryhmällä
voivat olla omaperäisiä, mutta näiden uskomusten ja luulojen
kehitys tästä kauemmaksi viittaa sellaisiin yhtäläisyyksiin,
jotka edellyttävät lainaussuhteita tahi ainakin jonkunmoista
toisen kansaryhmän vaikutusta toiseen. Ensiksikin jo käsitykset
kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä useissa tapauksissa,
mutta varsinkin niiden joutuminen paholaisen huostaan viittaavat
niiden vierasperäisyyteen ja myöhäsyntyisyyteen. Toiseksi, eräät
yhtäläisyydet lienee selitettävä suoranaisiksi lainoiksi.
Selvimpänä näistä vierasperäisistä piirteistä suomalais-ugrilaisten
uskomuksissa on pidettävä käsitystä manalan lasisesta tahi
kristallisesta vuoresta. Mutta myöskin tulisen joen yli kulkeminen,
vieläpä Suomessa asti (Savossa) tavattava sillan teko joen yli
viittaavat idästäpäin saatuihin vaikutuksiin. Kynsien kokoaminen
toisessa elämässä, tilinteko niistä tahi niiden tarvitseminen
viimeisellä tuomiolla tahi manalassa saavat nekin parhaiten
selityksensä vastaavista venäläis-slaavilaisista uskomuksista.
Suomalais-lappalaisella alueella muiden toisintojen ohella tavattava
käsitys kynsistä rakennetusta paholaisen laivasta saattaa taasen
ainakin eräältä osaltaan olla syntynyt skandinavis-keskieuropalaisten
käsitysten nojalla. Kynnen leikkeleiden joutumista paholaisen
huostaan, joskin sitä semmoisenaan on suomalais-ugrilaisella
alalla pidettävä myöhäsyntyisenä, ei kuitenkaan ole välttämätöntä
pitää joltakin taholta suorastaan lainattuna käsityksenä, vaan
se on saattanut alkuperäisimmistä käsitteistä kehittyä joillakin
näistä kansoista siksi itsenäisestikin, jossa tapauksessa se
liittyy vastaavaan yleismaailmalliseen käsitysryhmään. Huolenpito
leikatuista kynsistä, kuten yleensä ihmisruumiin erilleen joutuneista
ainesosasista, ja luulo niiden joutumisesta paholaisen huostaan ovat
erittäin laajalle erilaatuisten kansojen ja kansaryhmien keskuuteen
levinneitä uskomuksia.[57]
Kuten jo on huomautettu, muutamiin käsityksiin on silminnähtävästi
vaikuttanut irralleen leikatun kynnen muoto. Se on idea-assosiationin
avulla saanut milloin venheen tahi laivan kaaripuun, rakennuspuun,
milloin lapion, kehdon, s.o. kaarevan kehdon jalaksen, kynän,
tahi -- kuten kohta nähdään -- lakinlipun muodon. Yksinkertaisiin
ajatusyhtymiin perustuen tällaiset käsitykset ovat saattaneet
muodostua kullakin kansalla itsenäisestikin ja yhtyä yleiseen
luuloon kynnen leikkeleiden joutumisesta paholaisen huostaan.
Lainaussuhteisiin on siis tällä alalla erittäin varovaisesti
suhtauduttava. Tähän on sitä suurempi syy sen vuoksi, että
tarkasteltavana olevat käsitykset eräältä osaltaan kuuluvat
yleisinhimillisten taikakäsitteiden piiriin. Taikauskoinen pelko
kynsien, kuten yleensä muidenkin ruumiin irralleen joutuneiden
osasten hukkaan joutumisesta kuuluu epäilemättä niiden yleisten
taikaluulojen piiriin, jotka alkeelliseen yleisinhimilliseen
ajatukseen perustuen itsenäisesti ovat syntyneet erilaisten ja
erillään asuvien kansojen taikakäsityksissä.
Pelkoa kynnen leikkeleiden hukkautumisesta voidaan siis
sellaisenaan <i>a priori</i> pitää suomalaiskansoillakin omaperäisenä.
Muiden samantapaisten käsitysten ohella se on edellä viitattujen
käsiteyhtymien tietä eräissä tapauksissa itsenäisesti saattanut
kehittyä niiksi luuloiksi, joiksi se Suomessa on muodostunut.
Paholaisen laivan muotoon pukeutuneen luulon laajahko levinneisyys
Suomessa ja samanlaisten käsitysten olemassaolo lappalaisilla
saattavat kuitenkin otaksumaan, että sen syntyyn ja yleisyyteen on
vaikuttanut jokin ulkoinen syy, ja tällöin on skandinavinen vaikutus
otettava huomioon.
Tähän saakka on erään tutkimuksenalaisen kansan vastaavat uskomukset
suurimmalta osaltaan jätetty toistaiseksi sen vuoksi, että ne eräissä
suhteissa muodostavat muutamien sen kanssa maantieteellisessä
yhteydessä olevien kansojen kanssa verraten selväpiirteisen yhteyden.
Virolaisten taikaluuloissa suhtaudutaan kynnen leikkeleisiin
yleensä samalla tavoin kuin muiden suomalaiskansojen taholla, mutta
tämän ohella osoittavat ne silmiinpistäviä erikoispiirteitä. Useat
virolaisten entisen elämän kuvaajat ovat kiinnittäneet näihin
uskomuksiin huomiotansa. Niinpä kertoo Boecler,[58] että Wörumaalla
(im Werroschen) sormien ja varpaiden kynsiä leikattaessa tehdään
veitsellä leikkeleiden yli risti ennenkuin ne heitetään pois,
koska paholainen niistä muutoin tekisi lakinlipun. Wirumaalla (in
Wierland) nähdään muutamien pistävän sellaiset palat poveensa,
jotta ne olisivat heti käsillä, jos toisessa maailmassa niitä
kysyttäisiin. Samaan tapaan kertoo tästä Wiedemann: Varpaan ja sormen
kynsiä leikattaessa leikkeleet on pantava poveen, sitten ei niistä
viimeisenä päivänä ole mitään vastuunalaisuutta. Jos ne heitetään
maahan, niin kokoaa paholainen (<i>wana tоńt</i>) ne ja tekee itselleen
niistä lakinlipun, ja kun se tulee valmiiksi, on hänellä taas täysi
vapaus vahingoittaa ihmistä. Mutta jos ennen heittämistä on tehty
risti niiden yli, ei <i>wana tońtilla</i> ole mitään valtaa niihin. Toiset
sanovat, että kynsien palat ovat heitettävät uuniin, sillä sormet
ovat <i>kõetjad</i> (Fesselnde), koska niillä moni pakeneva otetaan
kiinni, varpaiden kynnet taasen pitäisi panna poveen, sillä varpaat
ovat <i>peastjad</i> (Rettende), koska moni pakeneva niiden avulla pääsee
vainoojiensa käsistä.[59]
Nykypäivienkin virolaisten käsityksissä kynnen leikkeleistä syntyvä
paholaisen lakinlippu tavataan. Pöltsamaalla on kynnen leikkeleiden
yli tehtävä risti ennenkuin ne heitetään maahan, muutoin niistä <i>wana
jaak</i> tekee itselleen lakinlipun.[60]
Virolaisella alalla tapaamme siis tunnetut piirteet kynsien
joutumisesta paholaisen huostaan ja tilinteon niistä viimeisellä
tuomiolla. Kynsistä syntyvään esineeseen nähden virolaisten
mielikuvitus ei pysähtynyt kuitenkaan lakin lippuun. Niistä syntyy
myöskin lakki, taikahattu. Kreutzwaldin satukokoelmassa tavataan
sadussa "Peukaloisten riita" (<i>Ärjapõlwelaste riid</i>) kynsistä tehty
taikahattu. Sillä oli seuraava ominaisuus: "Kui ta kübara pähä paneb,
nääb tema kõik, mis mailmas juhtub, olgu ligi ehk kaugel, nähtaw eli
nägemata; -- jah, kübara peremees tunneb inimeste mõttedgi ära."[61]
Kynsistä tehty taikahattu esiintyy edelleen <i>Kalewi poegin</i> XIII
runossa, Kalevanpojan ensimäisen manalanmatkan kuvauksessa. Pitkien
seikkailujen jälkeen joutuu Kalewipoeg taikaluolaan ja tutustuu
siellä hattuun
"Mis ei wildist wanutud,
Willast olnud walmistatud,
Ega karwadest kogutud;
Kübar oli küündlelaastust,
Korjatud küünde kildusest
Targal kombel isehtud."[62]
Luolan neito panee hatun päähänsä, ja lausuu toivomuksen kasvaa
suureksi. Silloin neito
"Kaswis küünra, kasvis kaksi,
Sirgus sülla, sirgus kaksi,
Kaswis Kalewi kõrguseks
Sirgus sõbra suuruseks."[63]
Tässä yhteydessä mainittakoon vastaavista lättiläisteu uskomuksista.
Täällä paholainen tekee kynsistä taikahatun, <i>nagucepure</i>. Treilandin
kokoelmassa tavattavassa sadussa kerrotaan, miten talonpoikien
varastama pirun hattu muuttui kasaksi kynsiä ja eläinten kavioita.
Žmudit uskovat paholaisen kynsien leikkeleistä tekevän itselleen
hatun.[64]
Liettualaisilla sama luulo näyttää olevan yleinen. Paholainen tekee
leikatuista kynsistä itselleen hatun (<i>naginen keþuren</i>), jolla
on ominaisuus tehdä kantajansa näkymättömäksi.[65] Tämän vuoksi
Liettuassa ei kynsiä heitetäkään maahan. Kun jumala viimeisellä
tuomiolla vaatii niitä, on ne helppo saada käsille povestaan, mutta
pirulta niitä ei kukaan saa takaisin.[66]
Liettualaisten leikattuihin kynsiin liittyvä tapa-aineisto on
yleensä rikas ja siinä havaitaan paholaisen tekemän taikahatun
rinnalla eräitä suomalaiskansojen ja venäläisten uskomuksille yleisiä
piirteitä. Kynsiä ei saa heittää maahan, muutoin kuoleman jälkeen on
täytymys koota ne, tahi tarvitaan ne silloin, kun kuoleman jälkeen
on kiivettävä vuorelle.[67] Liettualaisessa kieltojen ja käskyjen
kodeksissa sanotaan: "Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, jottei
piru niillä kynsisi, omillaan ei se voi, koska ihminen on ristitty.
Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, koska piru kokoaa niitä ja
valmistaa niistä hatun."[68]
Paholaisen leikatuista kynsistä tekemä taikahattu (venäläisen
saduston <i>шапка невидимка</i>, jolla on ominaisuus tehdä kantajansa
näkymättömäksi) kuuluu myöskin valkovenäläisten taikaluuloihin. "Kun
kynsiä leikkaat, on ne koottava poveen sen vuoksi, että paholainen,
löydettyään ne, valmistaa niistä hatun, jolloin häntä ei kukaan
huomaa. Tämä hattu on <i>nevydymka</i>."[69] Proskurovin piirikunnassa ei
kynsiä saa heittää mihin sattuu, vaan on ne piilotettava poveen. Tämä
on tehtävä siksi, että enkeli, kuljettaessaan viimeisellä tuomiolla
kuolleiden sieluja oljenkorren vahvuista siltaa myöten yli, kysyy:
"Missä ovat kynnet?" Jollei niitä löydy, on ylikulkijan etsittävä
niitä siksi kunnes hän on koonnut ne kaikki.[70]
Paitsi yleisiä piirteitä, taikauskoista pelkoa kynnen leikkeleiden
joutumisesta hukkaan ja pyrkimystä säilyttää niitä jotakin
epämääräistä tarvetta varten, virolaisten käsitykset kynsien
leikkeleistä ovat pukeutuneet erikoismuotoon, luuloon kynsistä
tehdystä taikahatusta tahi paholaisen lakinlipusta. Ensinmainittu
luulo osoittaa niin läheistä yhdenmukaisuutta vastaavien
lättiläis-liettualais-valkovenäläisten luulojen kanssa, ettei,
huomioon ottamalla vielä maantieteellisen yhtenäisyyden, saattane
olla epäilystä niiden yhteenkuuluvaisuudesta. Joskin aikaisemmin
lausumamme perustalla luulo paholaisen lakinlipusta voisi
virolaisilla olla itsenäinenkin, on sen luulon kehitys taikahatuksi
tapahtunut lättiläis-liettualaisten käsitysten vaikutuksen alaisena.
Suomessa, savolaisalueella, paholaisen nähtiin poisheitetyistä
kynsistä rakentavan sillan joen yli, ja vogulien käsitysten mukaan
kynnet oli säilytettävä manalan tulisten jokien yli pääsyä varten.
Kynsiin liittyvistä luuloista erillään tämäntapaisia luuloja tavataan
tšeremissien käsityksissä haudantakaisesta olosta. Vjatkan läänin
tšeremissit ovat uskoneet, että manalan tuomari pakottaa kuolleet
kulkemaan oljenkorren vahvuista siltaa pitkin, joka kulkee kiehuvan
kattilan yli, missä on veden ja tuhan sekaista tervaa. Ken ei ole
tehnyt pahaa, kulkee rohkeasti yli, pahantekijä putoaa kattilaan.[71]
Orenburgin läänin tšeremissit uskovat samaa viimeisestä
tuomiosta.[72] Venäläisellä taholla on käsitys manalan tulisesta
joesta jo edellä mainittu länsivenäläisten, kynsiä koskevien
uskomusten yhteydessä. Dobrovoljskij väittää arjalaisilla kansoilla
vallinneen kahtalaisen käsityksen keinosta päästä manalan tulisen
joen ylitse: kuolleet kulkivat joko siltaa pitkin tahikka venheellä
tahi laivalla.[73] Mutta myöskin muhamettilaisten legendojen mukaan
on kaikkien kuolleitten henkien kuljettava sillan yli, joka on hiusta
hienompi ja miekan terää terävämpi; sen molemmin puolin on vielä
istutettu pistelevää pensaikkoa.[74]
Manalan joen yli rakennettava silta-aihe saattaa Suomessa olla lainaa
idästäpäin, varsinkin, kun se ei osoita suurempia levenemissuhteita
suomalaisalueella. Kynnen leikkeleisiin kohdistuvat luulot ja
uskomukset näyttävät siis Itämeren suomalaisten alueella saaneen
vaikutuksia sekä lännestä että idästä.
Tänne kuuluvista ja käsityksiin haudantakaisesta elämästä liittyvistä
uskomuksista ansaitsee eräs Suomen Karjalassa muistoonpantu erikoista
huomiota. Kun sormista ja varpaista leikataan kynuet, ne pannaan
poveen paidan ja ihon väliin; niistä sukeutuu kuoleman jälkeen
keppi, jolla tuonen koiria pidetään loitolla.[75] Kepin tahi raipan
paneminen ruumisarkkuun nimenomaan samassa tarkoituksessa on ollut
varsin yleinen tšeremissien tapa, ja siitä mainitsee jo Rytškov
päiväkirjassaan.[76] Eräässä tiedossa mainitaan vainajan niillä
karkoittavan tuonelassa pahoja henkiä.[77]
Nižegorodin läänin mordvalaisten tiedetään samaten panneen
ruumisarkkuun kepin, jolla vainajan oli määrä suojella manalassa
itseään koirilta.[78]
Lukuun ottamatta alussa esitettyjä kieltomääräyksiä ja
varovaisuussäännöksiä tähän saakka tarkastellut kynnen leikkeleisiin
kohdistuvat tavat ja uskomukset saatetaan suurimmalta osaltansa lukea
niiden myöhäsyntyisiin muotoihin, joissa alkuperäisemmät käsitteet
ovat yhtyneet toisiin, etupäässä mytologisiin sekä erilaisiin
muihin taikauskoisiin luuloihin. Näissä, lukuun ottamatta alussa
esitettyihin kieltoihin liittyviä fysiologisia seurauksia, ei
yksilön kohtalo ja menestys ole välittömästi riippuvaisuussuhteessa
näistä hänen organisminsa erillisistä osista. Mutta näiden ohella
suomalaisheimoiset kansat tuntevat toisia, joissa alkeelliset
käsitykset yksilön snhteesta leikattuihin kynsiin suoranaisemmin ovat
havaittavissa.
Muutamista tiedoista käy suoranaisesti ilmi, että leikatuiden kynsien
suhteen noudatettavien varovaisuustoimenpiteitten tarkoituksena on
estää niiden kautta niiden omistajalle mahdollisesti koituvaa pahaa.
Syrjänit uskovat, että ihmiselle voidaan aiheuttaa salaperäisten
tointen kautta vahinkoa m.m. kynsien kautta. Varastamalla jonkun
ihmisen kynsiä ja saattamalla ne mätänemään, saadaan aikaan se, että
ihminen sairastuu. Sen vuoksi on varovaisuustoimenpiteillä estettävä
niitä joutumasta taikurien käsiin.[79]
Jonkunmoinen käytäntö leikatuilla kynsillä näyttää olleen
suomalaisten taikaopillisessa lääketaidossa. Terapisen käytännön
kynnet ovat saaneet useiden tautien lääkitsemisessä. Eräässä
1600-luvulta olevassa tiedossa kerrotaan kuumetautia parannetun
leikkaamalla potilaan jaloista ja käsistä kynnet ja sitomalla
elävän kalan kaulaan. Kala laskettiin veteen ja "siten tulee sairas
entiselleen", vakuutettiin.[80] Veden vilvoittavan vaikutuksen
ajateltiin tässä potilaan kynsien kautta tuottavan huojennusta
kuumeeseen. N.s. "kynnen vihoja", s.o. kun ihossa näppylä tahi pisama
kynsillä koskettelemisesta on ärtynyt, parannetaan polttamalla
kynsiä pellillä ja viemällä niiden tuhka kolmen tien risteykselle,
heittämällä siinä ilmaan ja palaamalla taakseen katsomatta
takaisin.[81] Käärmeen pistoon on käytetty sekä ihmisten että
eläinten lääkkeenä ristiin leikeltyjä kynsiä potilaalle sisällisesti
annettuna.[82]
Edellisissä taioissa on saanut ilmaisunsa eräs yleinen
taikaopillinen perusajatus, tartunnan ja sairauden tyhjäksitekeminen
neutralisoimalla ne niiden todellisen tahi ajatellun alkulähteen
substanssin avulla ("mistä kipu, sieltä apu"). Kauempana
tutkimuksessamme saamme yksityiskohtaisemmin tutustna tähän
taikaprinsipiin.
Suomalaisten <i>nefarisessa</i> eli pahansuopaisessa magiassa kynnet ovat
yleisenä välikappaleena. Alistamalla ne määrätyu taikamenetelmän
alaisiksi aiheutetaan kynsien omistajalle sen mukaisia seurauksia,
millaista menetelmää kulloinkin on sovellettu. Venäjän Karjalassa
ihminen "pilataan kitumaan", s.o. hänelle aiheutetaan salaperäinen
hivuttava sairaus ja kuihtuminen ottamalla ruumiin kynsiä sekä
vahingoitettavan ihmisen kynnenpalasia ja panemalla ne elävän
käärmeen suuhun. Käärmeen suu sidotaan punaisella langalla kiinni ja
käärme pannaan umpinaiseen astiaan ja annetaan kitua siinä kunnes
kuolee. Sitten se haudataan leppäarkussa hautuumaahan. Tästä on
seurauksena ihmisen kuolema; jos taas käärmeen pää päästetään irti ja
käärme nakataan metsään, ihminen elää kauemmin, mutta kuolee lopulta
kuitenkin.[83]
Avioliittotavoissa noudatetuissa taioissa tavataan kynnet
taikatoimien joukossa, joiden tarkoituksena on taata johto-
tahi vaikutusvalta avioliitossa toiselle tahi toiselle
naimisiinjoutuvista. Tämän saavuttaa morsian siten, että leikkaa
vihille mentäessä sulhaseltaan kynsiä, panee ne sukkaansa ja sanoo:
"Kynnet lymässä."[84]
Nämä taiat, kuuluen suureen yleisryhmään, kuvastavat yksilön
riippuvaisuutta hänen ruumiillisen olemuksensa osasista ja liittyvät
siihen suureen taikaryhmään, jossa taikavaikutuksia aiheutetaan
ihmisille ja eläimillekin näiden organismin osasten ja eritteiden
välityksellä.
<i>Lasten kynsien</i> suhteen noudatetut määräykset ja tavat muodostavat
suomalaisten taikakäsityksissä erikoisen ryhmänsä. Yleinen sääntö
on ollut, ettei lapsen kynsiä ole saanut lyhentää leikkaamalla
vaan puremalla. Pohjois-Karjalassa ei puhumattomalta lapselta saa
leikata kynsiä, vaan äidin on pureskelemalla ne lyhennettävä; muutoin
lapsesta tulee rosvo.[85] Venäjän Karjalassa oli näin meneteltävä
siihen saakka, kunnes lapsi itse kykenee leikkaamaan kyntensä.[86]
Sodankylässä on meneteltävä samoin.[87] Pohjoispohjanmaalla ei lapsen
kynsiä koskaan saanut leikata, ennenkuin se oli oppinut puhumaan.[88]
Erään tiedon mukaan koskee tämä kielto lapsen <i>ensimäisiä
kynsiä</i>,[89] ja Venäjän Karjalaa koskevan tiedonannon mukaan kesti se
siihen saakka, kunnes lapsi oli tullut vuoden vanhaksi. Jos kynsiä
tätä ennen leikkaamalla lyhennetään, lapsesta tulee varas.[90]
Samantapaista kieltoa ovat tšeremissit noudattaneet.[91] Venäläisillä
samat määräykset näyttävät olevan yleisiä. Tulan läänissä lapsen
kynsiä, enempää kuin hiuksiakaan, ei saa leikata ennen vuoden
ikää.[92] Samaan aikamäärään ulottuu kielto Jaroslavin läänin
Posehonin piirissä. Jos lapsen kynnet ovat liian pitkät, ne
pureskelemalla lyhennetään.[93] Toisen samaa paikkakuntaa koskevan
tiedon mukaan kestää kynsien leikkuukielto täälläkin vuoden; jos
lapsen kynsiä ensimäisenä ikävuotena leikkaamalla lyhennetään, siitä
tulee varas.[94]
Suomessa ja Venäjällä esiintyvien käsitysten yksityiskohtaiset
yhtäläisyydet ja se seikka, että suomalaiset luulot näyttävät
esiintyvän rajoitetulla, Venäjän Karjalaan liittyvällä alueella,
aiheuttavat otaksumaan, että ne olisivat meille idästäpäin
kulkeutuneet. Tämän yhteydessä ou kuitenkin otettava huomioon, että
tämäntapaiset luulot ovat levinneet laajalti muidenkin Europan
kansojen keskuuteen. Yleisenä sääntönä on, ettei lapsen kynsiä tule
leikata ensimäisenä ikävuotena, vaan -- jos niiden lyhentäminen on
välttämätöntä -- äidiu tahi hoitajan on pnrtava ne poikki. Eräillä
Aasian ja Amerikan kansoilla tämä kielto saattaa olla voimassa
kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen saakka.[95]