-- Mitä ne eriskummaiset tapaukset ovat sitten, jotka ovat tehneet
teidät levottomaksi? kysyi Krag istuuduttuaan kamariherra Totenin
rinnalle vaunuihin.
-- Ehkei koko asia ole mitään, kaikki saattaa olla ihan tilapäistä,
aloitti kamariherra. Mutta tahdoin kuitenkin kääntyä puoleenne. Olen
kerran ennen eläissäni sattunut yöllä tekemisiin murtovarkaiden kanssa,
ja silloin henkeni pelastui kuin ihmeen kautta. Minulla ei ole halua
toistamiseen joutua semmoiseen asemaan.
-- On siis kysymys murtovarkaudesta? kysyi Krag hieman maltittomasti.
-- En tiedä sitä vielä. Nyt saatte kuulla, mitä minulle on tapahtunut,
ja sitten voitte itse tehdä johtopäätöksenne. Toissa yönä heräsin
omituiseen meluun. Alussa tuntui, kuin rotta olisi nakertanut seinää,
mutta kun ääni toistui säännöllisesti ja kävi yhä voimakkaammaksi,
aloin epäillä sitä. Istuin hetkisen pystyssä vuoteellani ja kuuntelin
tätä rapinaa, ja pian minulle selvisikin, että se kuului viereisestä
huoneesta. Muutamista pikku naksahduksista huomasin, että joku kopeloi
ovea. Silloin minä kiireesti soittamaan palvelusväkeä. Pari palvelijaa
tuli juoksujalkaa, ja heti tuo omituinen ääni taukosi. Menimme sitten
huoneeseen. Siellä oli kaikki kunnossa ja koskematta. Teimme tulen ja
tarkastimme ikkunat. Kaksi niistä oli auki, tuulisäpit paikoillaan.
Toinen palvelijoista kertoi itse avanneensa ikkunat illalla
päästääkseen raitista ilmaa makuuhuoneeseeni.
-- Missä kerroksessa tämä tapahtui? kysyi Krag.
-- Kolmannessa, vastasi kamariherra. -- Makuuhuoneeni on kolmannessa
kerroksessa.
-- Silloin varmaan kuitenkin olitte kuullut rotan nakerrusta, huomautti
salapoliisi katsoen kelloaan.
-- Ei, enpä suinkaan, sillä kun tarkemmin tutkimme ikkunoita,
huomasimme, että kahta saranaa oli käsitelty väkivaltaisesti.
-- Niinkö --
-- Toinen oli jo irti, ja toinenkin oli nähtävästi ollut irroitettuna,
mutta oli jälleen kiinnitetty uusilla ruuveilla.
-- Uusilla ruuveilla?
-- Niin, ja tämä on varsin salaperäistä, se teidän on myönnettävä. Jos
varas on ollut liikkeellä, olisi hänen tietenkin ollut helpompi ryömiä
avoimesta ikkunasta sisään kuin ruveta suljettua ikkunaa aukomaan.
-- Tietysti. Mutta mitenkä mies on päässyt kolmannen kerroksen
ikkunoihin käsiksi?
-- Ihan vieritse kulkee vesiränni. Me löysimmekin sitten selviä miehen
jalanjälkiä puutarhan mullasta.
-- Toivottavasti jälkiä ei ole hävitetty, sanoi Krag nopeasti.
-- Ei, vastasi kamariherra. -- Olen ankarasti kieltänyt ketään
menemästä sinne jälkiä sotkemaan.
-- Hyvä on. Tämä siis tapahtui toissa yönä. Mutta se mikä tänään
iltapäivällä tapahtui, on tietenkin vielä merkillisempää.
-- Iltapäivällä! Te siis tiedätte --
-- Täytyyhän minun ymmärtää, vastasi Krag, että teille on tapahtunut
jotain sen jälkeen kuin erosimme automobiilissa. Muuten tietysti
olisitte kertonut asian meille heti silloin, kun tapasitte meidät
maatilallanne.
-- Niinpä kyllä. Olette oikeassa. Niin, se mikä tänään iltapäivällä
tapahtui, on todella vaikuttanut minuun hieman kolkosti. Kuten jo
siellä maalla kerroin, en ole lainkaan nukkunut viime yönä. Olen ollut
Pursiklubilla pelaamassa. Olin senvuoksi hyvin väsynyt tullessani kotia
vähän jälkeen puolenpäivän. Ennen riisuutumistani panin tapani mukaan
avainkimppuni erääseen pieneen kirjoituspöydän laatikkoon.
-- Lukittuun?
-- Ei, lukitsemattomaan. Nukuin kaksi tuntia, ja kun aioin ottaa
avainkimppuni, oli se poissa. Kutsuin heti koolle koko talon väen, ja
sitten etsittiin miehissä kaikkialta, mutta avainkimppua ei löydetty
mistään.
-- Mutta lopulta se kai sentään löytyi? kysyi Krag.
-- Niin, kun oli kulunut toista tuntia. Se löydettiin yöpöydältäni.
-- Ja on siis aivan varmaa, ettette itse ollut pannut sitä sinne?
-- Aivan varmaa.
-- Mutta tehän olitte tavattoman väsynyt, ja silloin helposti unohtaa.
-- Minä sanon teille, kiivastui kamariherra, että panin avainkimpun
laatikkoon.
-- Niin, niin. Oliko sitten mitään arvoesineitä varastettu?
-- Ei, ja sepä juuri onkin merkillistä. -- Tarkastin heti kaikki
paikat, sillä minähän kohta ajattelin varkautta, mutta ei mitään
puuttunut.
-- Ei edes mitään mielenkiintoisia papereita, kirjeitä esimerkiksi?
-- Ei, kaikki oli paikallaan. Eikö tämä ole teistä arvoituksellista?
Asbjörn Krag kysyi:
-- Onko teillä paljon rahoja tai ylipäänsä kalliita arvoesineitä
kotonanne?
-- Ei, ei sanottavasti nyt.
-- Nyt?
-- Tiedätte ehkä, selitti kamariherra, että madame, nuori kaunis
vaimoni, on tätä nykyä Emsissä kylpemässä.
-- Ei, sitä en tiennyt.
-- No niin, siellä hän on. Mutta jonkun päivän päästä hän saapuu
kotiin, ja silloin minulla on aikomus panna toimeen pienet juhlat.
Siinä tilaisuudessa aion lahjoittaa hänelle kallisarvoisen korun,
diadeemin, joka maksaa 18,000 kruunua.
-- Arvelette kenties, että joku aikoo varastaa tämän koristeen?
-- En tiedä mitä arvelisin, vastasi kamariherra neuvottomana. -- Olen
joltisenkin epätoivoisessa asemassa ja siksi olen kääntynyt puoleenne.
-- Kiitän luottamuksesta, vastasi Krag antaen ajajalle
pysähtymismerkin, -- ja ryhdyn ilolla asiaanne. Joko olette lähettänyt
kutsut juhlaan, jonka aiotte panna toimeen rouvanne kotiinpaluun
johdosta?
-- Osittain.
-- Älkää sitten unohtako kahta kutsukirjettä: toisen saakoon
kaivosinsinööri Kvam, toisen Valentine Kempel.
-- Sitä en unohda. Mutta ettekö tahdo ajaa kotiani katsomaan
tapahtumapaikkaa?
-- Ei ole aikaa, vastasi Krag. -- Päivälliset alkavat viiden minuutin
päästä. Näkemiin.
Hän nyökkäsi kamariherralle.
* * * * *
Kun Asbjörn Krag astui Grand Hotelin vestibyliin, riensi häntä vastaan
arkkitehti, josta tuona myrskyisenä Pursiklubin yönä oli tullut hänen
ystävänsä.
-- Sepä hauskaa että tulitte, sanoi arkkitehti tarttuen
kaivosinsinööriä eli Asbjörn Kragia käsipuolesta. -- Rouva Kempel
saapunee tuossa tuokiossa.
He astuivat yhdessä erääseen seurusteluhuoneeseen.
-- Tekö siis olette isäntänä näissä kesteissä? kysyi Krag.
-- Niin, mutta minäpä kerron teille, että se tapahtuu Valentinen
pyynnöstä. Hän on niin ihastunut tuosta silloisesta esiintymisestänne
klubissa, että haluaa tutustua teihin. Niinpä hän sanoi minulle:
"Kuulkaas, herra arkkitehti, nyt saatte luvan antaa minulle ne pienet
päivälliset, joihin olette niin kauan pyytänyt suostumustani, ja
kutsukaa vieraaksi myöskin tuo merkillinen ruijalainen kaivosmies. Minä
tahdon tutustua häneen."
-- Sepä omituista mielenkiintoa, mutisi Krag. -- Hän ei luultavasti ole
koskaan nähnyt minua.
-- Ei koskaan. Sen hän on itse sanonut. Mutta minä olen todellakin
kiitollinen teille, jatkoi arkkitehti puristaen Kragin kättä. -- Ellei
teitä olisi ollut, niin tuskinpa olisin saanut tilaisuutta pitää tätä
juhlaa Valentinelle.
Kragin täytyi hymyillä toisen innolle. Hän saattoi selvästi nähdä, että
arkkitehti oli kovin rakastunut.
Itse asiassa Asbjörn Krag käsitti hyvinkin, miksi "petohämähäkki" niin
välttämättä tahtoi tutustua "kaivosinsinööri Kvamiin". Valentine
aavisti, että tuon kaivosinsinöörin takana piili vaarallinen
vihollinen; ehkä hän arveli sitäkin, että kaivosinsinööri Kvam ja
Asbjörn Krag olivat sama henkilö. Ja hän tahtoi päästä tuon henkilön
lähelle riisuakseen häneltä aseet. Tämä oli ilmeisesti hänen
politiikkansa.
Arkkitehti avasi rokokosaliin vievät ovet ja pyysi Kragia silmäilemään
juhlavarustuksia. Oliko hänellä mitään muistuttamista?
Salapoliisi aluksi todellakin hämmästyi. Rakastunut arkkitehti ei
nähtävästi ollut säästänyt mitään saadakseen kaiken niin suurenmoiseksi
kuin suinkin.
Sali oli muodostettu suorastaan palmupuistoksi. Varsinkin muutamat
tavattoman suuret viuhkapalmut tarjosivat komean näyn. Palmujen ympäri
oli kiedottu joukko harvinaisia krysantemum-lajeja.
Erääseen salin nurkkaukseen oli järjestetty viehättävä lepohuone, joka
oli palmujen ja suurten, leveälehtisten ruukkukasvien peitossa.
Erilaisten soittimien kaukaisista äännähdyksistä Krag saattoi päättää,
että orkesteri oli sijoitettu soittolavalle, mutta aivan näkymättömiin,
pyramiidinmuotoisen myrtti- ja palmuryhmän taakse.
Keskellä lattiata oli ylen uhkea pöytä. Se oli katettu neljälle.
Hovimestari oli paraillaan viimeistelemässä kättensä työtä, ja
arkkitehti riensi hänen luoksensa kuiskatakseen hänelle vielä joitakin
uusia määräyksiä, jotka hovimestari hymyillen ja kumartaen otti
vastaan. Nämä valmistelut olivat ilmeisesti tuottaneet iloa miehelle,
joka oli taiteilija alallaan.
Valkoisella pöytäliinalla kiemurteli taidokkaasti poimuteltujen
salvettien ja moniväristen lasien välitse "la France"-ruusuista ja
kieloista sidottuja köynnöksiä. Keskellä pöytää oli korkea, merivihreä
vaasi, josta kumpusi esiin oikea kukkastulva. Jokaisen kuvertin
vieressä hehkui pöydällä kukkavihkoon pistetty sähkölamppu. Ruokalista
oli punaiselle silkille painettu. Tätä erikoista tilaisuutta varten oli
Grand Hotelin kuuluisa vanha hopeakalusto pantu esiin. Kauempaa katsoen
tämä komea pöytä näytti kukitetulta, säihkyvältä jalokivikokoelmalta.
Mutta oli jo aika palata vastaanottohuoneeseen. Arkkitehti tarttui
Kragia käsipuolesta ja käveli hänen kanssaan edestakaisin lattialla.
Vihdoin Valentine saapui.
-- Ratsumestarin kanssa, kuiskasi arkkitehti.
Alhaalta portailta kuuluivat heidän äänensä ja ratsumestarin sapelin
kalina.
Valentinen näyttäytyessä Asbjörn Krag jäi ääneti seisomaan ja
tarkasteli häntä. Hän ei ollut koskaan nähnyt "petohämähäkkiä" näin
kauniina. Valentine olikin todellinen kauneuden ilmestys, kun hän nyt
viinipunaisessa silkkipuvussa, mustista timanteista tehty koriste
kaulassa, astui Asbjörn Kragia kohti.
Esittely tapahtui.
-- Olen kuullut puhuttavan teistä, sanoi "petohämähäkki" hymyillen
Asbjörn Kragille. -- Hauska saada tutustua.
Salapoliisi kumarsi mutisten jonkun kohteliaisuuden.
-- Te taidatte olla vaarallinen mies, kylmäverinen ja varma, jatkoi
Valentine.
-- Ihmisillä, jotka mielivät pahaa minulle ja ystävilleni, on syytä
pelätä minua, sanoi Asbjörn Krag katsoen kaunista naista kiinteästi
silmiin.
-- Koetan muistaa sen, vastasi Valentine nauraen ja ojensi hänelle
kätensä. -- Minä saatan kai sentään lukeutua ystäviinne?
-- Toistaiseksi, vastasi Krag, hänkin nauraen.
-- Hän on kuin tulenliekki, sipisi ratsumestari tirkistellen
ihastuksissaan Valentinen punaista silkkipukua.
Valentine kääntyi arkkitehdin puoleen ja tarttui hänen käsivarteensa
luoden syrjäsilmäyksen ratsumestariin ja vastaten:
-- Niin, varokaa tulta, herra ratsumestari, se on vaarallista.
-- Hähä, voi polttaa näppinsä, niinkö?
-- _Aina_, vastasi "petohämähäkki".
Samassa ovet aukesivat ja sali kaikessa loistossaan levisi heidän
eteensä.
Asbjörn Krag oli huomannut Valentinessa eräänlaisen levottomuuden,
pienen kalpeuden vivahduksen, joka vain kaunisti häntä, hermostuneen
värähtelyn silmäin seuduissa. Aavistiko hän taistelua, joka oli
lähellä?
Tuokiossa kulkivat salapoliisin sisäisen silmän ohi kaikki
pahantekijähahmot, joita hän poliisimies-urallaan oli kohdannut. Mutta
ei hän vielä milloinkaan ollut taistellut tämän naisen kaltaista
rikoksellista vastaan.
Miten kaunis hän on, mutta millainen pahuuden saatana kuitenkin,
ajatteli Krag, nähdessään hänen verkalleen liitävän pitkin
peilikirkasta lattiata arkkitehdin käsivarteen nojaten.
Myrttien ja palmujen takana orkesteri aloitti sointuvan, outosävyisen
marssin.