Lukija, mahdollisesti siitä keskustelusta, joka minulla tohtori
Leeten keralla on ollut, josta tämän kirjan lehdillä puhutaan, on
tullut siihen johtopäätökseen, että minun yksinomaisena työnäni oli
tutkia nykyisen maailman taloustiedettä ja yhteiskunta filosofiaa. Se
johtopäätös olisi kuitenkin hyvin erehdyttävä. Niin jännittävää kuin
edellä mainittu tutkimus-ala olikin, käsitti se kuitenkin verrattain
pienen osan harrastuksistani. Sen sijaan olin paljon suuremmassa määrin
kiintynyt Edithin kanssa tutkimaan erästä toista seikkaa. Tästä ei ole
tullut ennen mainituksi sentähden, että katsoin sen tutkimuksen alan
olevan kaikille melkoisen tunnetun. Siksi en siitä tohtori Leetellekään
mitään pitkiin aikoihin puhunut.
Vasta sitten kun hän oli saanut selitetyksi vallankumous-ajan kehitys
tapahtumat, sattui eräs seikka joka johdatti keskustelun siihen.
Eräänä iltana palasin Edithin kanssa kävelyltä. Ja kun ilta oli jo
myöhäinen, meni Edith levolle. Minä sitävastoin en halunnut nukkua. Sen
vuoksi katsahdin tohtori Leeten työhuoneeseen. Ja aivan oikein. Siellä
paloi lamppu ja tohtori näytti lukevan erästä isohkoa kirjaa.
Jouduttuani lähemmäksi, näin nimen kirjan selkämyksessä. Se oli Kenloen
kirjoittama "Sokeain kirja."
"Kirjallahan on kummallinen nimi", virkoin tohtorille, joka jo oli
huomannut minut ja pyytänyt kanssaan keskustelemaan.
"Niin on. Se on myöskin kummallinen kirja, vastasi tohtori. Kirja on
lähes sata vuotta vanha; se on nähtävästi julaistu heti vallankumouksen
jälkeen. Kaikki olivat silloin iloisia ja onnellisia ja sellaisina
valmiit unhottamaan kapitalistien ja oppineen luokan katkeran ja
pitkällisen vallankumouksen vastustamisen. Papit, jotka olivat
saarnanneet, opettajat jotka olivat opettaneet ja kirjailijat jotka
olivat kirjoittaneet vallankumousliikettä ja sen pyrkimyksiä vastaan,
olivat nyt kovaäänisimmät vallankumouksen ylistäjät. He eivät mitään
niin suuresti toivoneet kuin sitä, että heidän entinen menettelynsä
unhoitettaisiin. Mutta Kenloe jonkunlaisen kylmän oikeuden tunteen
valtaamana päätti estää unhotuksen peittämästä niitä asioita. Sentähden
otti hän suorittaakseen vaivaloisen työn. Hän kokoili nimiä, päivä-
ja kuukaus-määrät, paikkojen nimet ja suuret joukot puhujien puheita,
pappien saarnoja ja sanomalehtiä, joissa kapitalistisen yhteiskunnan
puolustajat olivat hurjalla kiihkolla yksityisomistusta puolustaneet
ja siunanneet mutta vallankumouksellisia kironneet. Nämä hän sovitteli
kaikki yhteen tarkoituksella ikipäiviksi ikuistuttaa sellaisten sokeain
paimenten maineen, jotka kansakunnan sokeudessaan olivat kurjuuden
kuiluun johdattaneet ja jotka edelleen sokeudessaan sieltä kuilusta
ylösnousemista vastustivat. Hän aavisti että joskus tulee aika, jolloin
on vaikeanlainen ymmärtää kuinka järkevät ja sen lisäksi oppineet
ihmiset voivat olla niin hulluja, että vastustivat taloudellista
kehitystä, joka johti taloudelliseen yhdenvertaisuuteen ja yleiseen
onnellisuuteen. Sellaista aikaa varten hän valmisti tämän teoksen. Sitä
hän ei tehnytkään suotta. Nyt se on jo käynyt tarpeelliseksi, sillä
tuntuu melkein mahdottomalta uskoa, että koskaan on saattanut löytyä
niin typeriä ihmisiä, jotka nykyistä onnea ja siihen johtuvia liikkeitä
vastustivat. Luonnollisesti kirjan ilmestyminen vaikutti katkeruutta
silloin vielä elävissä teoksessa mainituissa vastahangan vetäjissä. Ne
henkilöt miltei vihasivat häntä. Kuitenkin olkoon sanottu, että jos
koskaan määrätyt henkilöt tarvitsivat sellaista terveellistä rankaisua,
niin olivat ne juuri ne joista kirjassa kerrottiin.
"Kun minä kirjaston hyllyllä huomasin eräänä päivänä tämän teoksen,
juolahti mieleeni, että se on tarpeellinen täydentääkseni sinun
tietojasi vallankumouksesta. Olinhan sinulle tähän asti selitellyt
etupäässä kansan suhdetta siihen. Siten kapitalistiseen elämän
ymmärrykseen nojaavien luokkien, joihin sinäkin aikoinasi kuuluit,
suhde oli jäänyt toisarvoiselle selitykselle. Ja tämä teos on omiaan
selittämään ne katsomukset, joita kapitalistiluokka omasi suuren
vallankumouksen suhteen."
Minä vakuutin tohtorille olevani kernas kuulemaan. Minä olin
jo vähitellen kasvanut uuteen, kahdennenkymmenennen vuosisadan
katsomukseen kiinni siinä määrin, että tuntui ihan oudolta kuulla minua
luettavan vanhan ajan kapitalistiseen luokkaan. Samalla oli uteliaisuus
uutuuden viehätyksen kautta herännyt minussa.
"Edellyttäen, että sinä olet halukas kuulemaan", virkkoi tohtori, "olen
minä järjestänyt erikoiselle listalle ne pääasiat, joista Kenloen
kokoelma puhuu. Siis nyt voimme käydä niitä tarkastelemaan. Tietysti
kokoelmassa on useampia muita verrattain opettavia kertomuksia, mutta
niihin ei ole nyt tilaisuutta syventyä."
Minä etsin itselleni mukavan tuolin jonka jälkeen tohtori ryhtyi
selittelemään Kenloen teoksen pääsisältöä.