"Eräs asia" keskeytin minä, "on minulle vielä hieman epäselvänä.
Kun kansa lopullisesti otti haltuunsa kaikki maat, koneet,
teollisuuslaitokset ja yleensä pääomat, niin piti epäilemättä kansan
tehdä jonkunlainen tilitys kapitalistien kanssa, joiden entinen
omaisuus oli täten kansalliseksi saatettu. Mitenkä se tehtiin? Ja mikä
oli tässä lopullisessa tilinteossa perusteena?"
"Kansa syrjäytti tilinteon", vastasi tohtori. "Kuillotiini, vankila
ja teloitus ei tullut tässä vallankumouksessa kysymykseen kuten
entisissä kumouksissa. Tosin kumoustaistelun aikana kapitalistien
ärsyttävä vastustus oli synnyttänyt pahaa verta taistelevassa kansassa.
Ja uhkauksia oli tehty kostosta. Mutta voitto toi mukanaan lämpimän
ihmisyyden tuulahduksen, jonka kanssa kaikki katkeruus katosi. Kansa
antoi menneisyyden anteeksi kapitalisteille."
"Kuulkaas tohtori", keskeytin; "en minä sitä tarkoittanut. Sinä käsität
minun väärin. Muista että minä tässä edustan entisyyden kapitalismin
henkistä katsomusta. Ja siis minä tarkoitin kysyä, minkä hyvityksen
kansa antoi kapitalisteille heidän omaisuudestaan. Kahdennenkymmenennen
vuosisadan katsomuksen kannalta asioita katsellessa, olivat
kapitalistit velkojain puolella lopullisessa tilinteossa, jos sitä
tehtiin."
"Etkö sinä huomaa, ettei kumouksellisilla ollut mitään
tilivelvollisuutta kapitalisteille. Siinähän oli kysymys oikeudesta.
Jos kumouksellisten olisi tullut kapitalisteille jotain korvausta
maksaa, olisi se osottanut, että kapitalistit ovat oikeassa, jolloin
kumoukselliset olisivat luonnollisesti olleet väärässä. Mutta tässä
tapauksessa kapitalistit olivat väärässä; ja siinä tapauksessa ne
olivat kapitalistit, joiden olisi tullut kansalle maksaa hyvityksen
vääryydestä. Kansa oli päättänyt millä hinnalla tahansa päästä
vapaaksi entisten orjuuttajiensa kahleista. Kun entisaikoina orjain
vapautuksesta tuli kysymys, tunsivat orjainomistajat itsensä sangen
onnelliseksi kuin saivat sen vapauden antamalla säilyttää henkensä.
Jos kapitalistit nyt olisivat nostaneet kysymyksen hyvityksestä, olisi
se heille ollut hyvin onneton seurauksiltaan. Heidän kysymykseensä,
kuka maksaisi heille omaisuuksista, jotka valtio otti haltuunsa,
olisi kansa vastannut: Kuka maksaa siitä vapaudesta, ilosta ja
elämästä, joka heidän vanhemmiltaan oli ryöstetty. Näin ollen oli
kapitalisteille viisainta olla vaiti ja kiittää onneaan, ettei mitään
sellaista lopputilitystä toimitettu. Sitäpaitsi olisi kapitalistien
hyvitys edelleenkin säilyttänyt yksityisomistuksen käsitteen
sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti. Ja se olisi ollut
vaarallista."
"Minä nyt täydellisesti käsitän", vastasin. "Mutta eräs toinen seikka
on vielä hämäränä minulle. Se on kumouksellisen liikkeen alkuaikoina
muodostettujen kunnallisomaisuuksien seikka. Kuten tiedät, otettiin
kumouksen alkuaikoina sellaiset omaisuudet kuten valaistuslaitokset,
rautatiet, sähkösanomalinjat j.n.e. kunnallisomaisuudeksi, jolloin
hallitus kapitalistisena ollen antoi kapitalisteille näillä aloilla
saaduista tuloista jonkunlaista voittoa. Yleinen mielipide kun silloin
ei vielä ollut täydellisen kumouksen puolella. Koska tällainen voiton
jako kapitalisteille lakkautettiin?"
"Sinä nyt jo käsittänet", vastasi tohtori, "että kun yleinen käsitys
syntyi siitä, että taloudellinen tasa-arvoisuus oli astumassa
käytäntöön, ryhdyttiin vastustamaan voitto-osinkojen maksoa sellaisista
välineistä, joilla yksityiskapitalistit eivät kuitenkaan olisi voineet
mitään tienata ilman kansan suostumusta, Sitäpaitsi yksityisomaisuus,
joka oli ollut voitto-osingon peruste, kadotti vuosi vuodelta yhä
arvoansa ja siten myös voiton kiskomisarvoa. Kapitalisteilta ei ostettu
mitään pääomia tai tuotannon välikappaleita. Korkeintaan heille
taattiin olemassa olon turva kumousaikana. Sitäpaitsi omistusoikeuden
annettiin pysyä kapitalistien käsissä; valtio otti omaisuudet
ainoastaan käyttääkseen valtion eduksi. Hallitus estääkseen yleisesti
ilmenevää vääryyttä esim. rautatieliikenteen aloilla jatkumasta,
ryhtyi hoitamaan rautatieliikennettä. Rehellinen omaisuuden arvio
toimitettiin. Sen perusteella määrätty voitto-osinko -- jos voittoa
tuli -- maksettiin omaisuuden omistajille. Tämä menettelytapa ehkäisi
yksityiskapitalismin väärinkäytökset yleisöä ja työläisiä kohtaan.
Samalla kun sen avulla miljoona rautatieläistä siirtyi yleisten
työläisten, s.o. kansan palvelijain listalle, nauttimaan suurempaa
turvallisuutta ja hyvinvointia.
"Yleinen periaate, joka määritteli kumouksellisten menettelytavan
kaikenlaatuisten omaisuuden omistajain kanssa myönsi, että silloinen
omaisuuden jako oli väärä ja omistusoikeus moraalisesti kelpaamaton,
joten niin pian kuin mahdollista uusi järjestelmä oli saatava aikaan.
Mutta kuitenkin siihen asti kun uusi järjestelmä aikaan saataisiin
vanhan sijalle tuli omaisuuden omistajain laillisia oikeuksia
kunnioittaa, ja siinä missä yleisön etu vaati heidän omaisuuksiinsa
nähden johtovallan valtiolle, tuli valtion turvata heidät kaikelta
kärsimykseltä. Yksilöllistä elämisen oikeutta ja tilaisuutta ei saa
ottaa pois ennenkuin yleiseltä kansan taholta voidaan tarjota tilaisuus
toisenlaisen tuotantoperusteen mukaiseen elämään yhteistuotannon
nojalla. Tämän periaatteen käyttö oli kumouksellisilla johdonmukainen;
selvä ja ehdoton. Vanhaa omaisuuslakia, niin kiero kuin se olikin,
eivät he ryhtyneet poistamaan rähinällä ja väkivallalla. He sen
tekivät niin johdonmukaisella oikeudentuntoon ja järkeen nojaavalla
menettelyllä, ettei kukaan siitä todellisesti joutunut kärsimään."
"Muodostaakseni koko asiasta yleisen johtopäätöksen", keskeytin minä,
"tuli kapitalistien uuden yhteiskunnan muodostumisen aikana alistua
saman lain alaiseksi kuin täältä elämästä kuoleman kautta tulevaan
siirtyessä. Heidän yksinkertaisesti oli jätettävä rahat jälkeensä."
"Johtopäätöksesi todellakin on hyvin sattuva", vastasi tohtori.
"Ainoastaan yksi huomautus on sen suhteen tehtävä. Ennen vanhaan, niin
kerrotaan, pidettiin muuttoa täältä maailmasta tulevaiseen ikävänä.
Mutta vanhasta yhteiskunnasta uuteen muutto oli iloinen asia. Kun
yhteiskunta oli ollut vallalla puoli vuosikymmentä niin ei ollut yhtään
entisistä miljoneereista, joka ei olisi pitänyt elämäänsä siinä toisten
kanssa yhdenvertaisena parempana kuin ennen rahapohattana oloaan."
"Saatiinko uusi yhteiskuntajärjestelmä niin pian täydellisesti
muodostetuksi?"
"Tietysti ei se niin täydelliseksi, kun se nyt ilmenee, voinut tulla
muutamissa vuosissa. Se otti sukupolven ajan ennenkuin kaikki asiat
saatiin järjestetyiksi täydellisemmin. Mutta tämä järjestely oli
helppoa, hauskaa ja luonnollista: sillä sitä toimittamassa oli hyvin
vointiin haluava, toimintavapaa ja kykenevä kansa, jonka tarvitsi
ainoastaan havaita epäkohta niin oli se jo poistettu. On aivan
mahdotonta kuvailla sinulle sitä yleistä innostusta, joka valtasi
kansan vallankumouksen tapahduttua. Koko kansa ryhtyi jättiläisvoimin
kohottamaan kansaa sille elämän asteelle, jossa ennen rikkaat olivat
olleet. Ei koskaan ennen sellaista jättiläisvoimaa ja harrastusta
historiasta saateta löytää. Ennen vanhaan kansalla ei ollut kylliksi
työtä. Miljoonat rikkaat ja köyhät joko haluttomasti tai halusta olivat
laiskoina. Sitäpaitsi puoli siitä työstä, joka tehtiin menetettiin
turhanaikaisessa kilpailussa tai tarpeettomien ylellisyystavarain
tuottamisessa muutamia aniharvoja varten. Kansa oli aina tyytymätön.
Joutilaita työvälineitä, joutilasta maata ja joutilasta kaikenlaatuista
pääomaa oli pilkkaamassa kansan puutetta ja kurjuutta. Nyt, yhtäkkiä
ei riittänyt kylliksi käsiä, työvälineitä, sähkö- tai höyryvoimaa ja
aikaa niiden suurten parannusten ja uudistusten aikaansaamiseksi, jotka
olivat tarpeellisia kaikkien yhdenvertaiselle toimeentulolle. Sillä
kaikki eivät olleet yhdenvertaisia ja onnellisia ennenkuin kaikki
saivat runsasta ja hyvää ruokaa, hauskoja koteja, lämpimiä pukuja ja
iloa.
"Uuden yhteiskuntajärjestyksen ensimäisenä vuotena oli tuotanto kolmea
kertaa suurempi mitä vanhan järjestelmän vallitessa. Mutta sitten
kasvoi tuotantokyky suuremmassa asteikossa. Toisena vuotena se oli jo
taas puolella edellisestä kasvanut.
"Ennen vanhaan riideltiin hyvin paljon palkoista. Viidenkymmenen sentin
päiväpalkan erotus saattoi merkitä ilmeistä nälänhätää. Se oli jo
koko suuri rahamäärä ja sellaisena hyvinkin suuri tekijä ihmisten
elämässä. Täten emme saata ihmetellä, että näille ihmisille oli
vaikea käsittää miten taloudellinen yhdenvertaisuus oli mahdollinen.
Se käsittämättömyys oli ihan luonnollinen. Ihmiset taistelevat
muruista, joita rikkaan pöydältä putoaa, kun he ovat nälänhädässä,
mutta eivät riitele leivästä juhlapöydän ääressä. Kun vallankumouksen
jälkeen uusi yhteiskunta ylöllisen elämän kaikille turvasi, katosi
tuo entinen kirottu nälkävaikutin ja sen mukana erilaatuinen käsitys
elämän mahdollisuudesta. Uuden yhteiskunnan työläisten toiminta sai
kiihotinta yhdenvertaisuuden yhä liittyvästä käsitteestä, oikeuden
ja velvollisuuden tunnosta jota veljeyden ja yhteenkuuluvaisuuden
tietoisuus kannusti. Työ sai korkeammat edut, joten työ oli
kunnioitetuin asia. Ja työläinen, yhdeksännentoista vuosisadan
palkkaorja oli kohonnut ihmisyyden jaloksi ritariksi."