"Minä huomaan", sanoin, "että satamalinnoitukset yhä ovat paikoillaan.
Säilytätte kai niitä samoinkuin erikoisia vuokrakasarmejakin
historiallisena todistuksena esi-isäinne, minun aikalaisteni
raakalaisuudesta."
"Teidän ei pidä loukkaantua", sanoi tohtori, "jos sanon että meidän
todella täytyy pitää täydellinen varasto sellaisia näytteitä
sen varalta että lapset suoraan kieltäytyisivät uskomasta niitä
kertomuksia joita kirjat esittävät heidän iso-isäinsä lukemattomista
muinaisjätteistä."
"Kansainvälisen rauhan takeita jotka maailman liitto on saanut
aikaan", sanoin, "pitänee kansanne varmaan uuden järjestelmän mitä
merkittävimpinä tuloksina, ja minua ihmetyttää että te kuitenkin olette
sangen vähän siitä puhuneet."
"Tietysti", sanoi tohtori, "on se suuri asia itsessään, mutta niin
verrattoman pienempi merkitykseltään kuin taloudellisen sodan
poistaminen ihmisten väliltä että me pidämme sitä vain sivuasiana
tämän viimemainitun rinnalla. Mikään ei ole ihmeteltävämpää teidän
aikalaistenne henkisissä hommissa kuin se häläkkä jota he pitivät
tilapäisten kansanvälisten sotien julmuuksista, kun he samalla
nähtävästi unohtivat sen olemassaolon taistelun kauhut johon te kaikki
alituisesti olitte kietoutuneet. Meidän kannaltamme katsoen olivat
sotanne, vaikkakin tietysti sangen hupsuja, verraten inhimillisiä ja
kokonaan mitättömiä näytteitä veljesmurhia vaativan taloudellisen
taistelun rinnalla. Sotiin ottivat osaa vain miehet, voimakkaat
valiomiehet, ainoastaan sangen pieni osa koko väestöstä, Ketään
naisia eikä lapsia, ei vanhoja eikä raajarikkoja laskettu sotaan.
Haavoitettuja huolellisesti hoidettiin joko ystäväin tai vihamiesten
toimesta ja parannettiin jälleen terveiksi. Sodan säännöt kielsivät
tarpeettoman julmuuden, ja joka aika oli kunniallinen antautuminen
kunnollisen kohtelun ohella tarjolla voitetulle. Tappelut yleisesti
tapahtuivat rajoilla, poissa kansan silmistä ja kuultavilta. Sodat
olivat myös sangen harvinaisia, usein yhtäkään ei sukupolvea kohti.
Vihdoin ne tunteet joihin vedottiin kansainvälisissä selkkauksissa,
olivat tavallisesti rohkeuden ja itseuhrauksen luonnetta. Usein,
melkeinpä aina sotien syyt olivat arvottomat näille itseuhrauksen
tunteille, joita taistelu synnytti, mutta tunteet itse olivat mitä
ylevintä laatua.
"Verratkaamme nyt tämänlaiseen sodankäyntiin taloudellisen olemassa
olon taistelun olosuhteitten luonnetta. Se oli sotaa johon eivät osaa
ottaneet vain pienet valitut taistelijaryhmät, vaan johon koko väestön
joka maassa, lukuunottamatta mitätöntä rikasten joukkoa, oli pakko
ottaa pesti ja palvella. Eivätkä ainoastaan naiset lapset, vanhukset ja
raajarikot olleet pakoitetut siihen osaa ottamaan, mutta mitä heikommat
olivat taistelijat, sen ankarammat olivat ne olosuhteet joihin heidän
täytyi taipua. Se oli sotaa, jossa ei haavoitetuille apua ollut,
ei leposijaa voitetuille. Se ei ollut kaukaista rajamaitten sotaa,
vaan sotaa joka kaupungissa, joka kadulla ja joka talossa, ja sen
haavoitetut, muserretut ja kuolevat uhrit olivat jaloissa kaikkialla
ja sattuivat silmään joka taholla että aina sai uusia kurjuuden
muotoja nähdä. Korva ei voinut säästyä kuulemasta lyötyjen valituksia
eikä heidän turhia huutojaan säälin herättämiseksi. Eikä tämä sota
sattunut vain kerran tai kahdesti vuosisadassa eikä kestänyt vain
joitakuita viikko-, kuukausi- tai vuosikausia ja sitten rauhan edestä
väistynyt, kuten sotilaitten taistelut, vaan se oli lakkaamatonta,
alituista, ilman aselepoa, elinkautista Se oli vielä sotaa joka ei
vedonnut mihinkään vievään, jaloon eikä kunnioitettavaan tunteeseen
eikä niitä kehittänyt, vaan päinvastoin palkintoja jakeli ihmisluonteen
alhaisimmista, petollisimmista ja julmimmista taipumuksista.
"Katsellessamme teidän aikaanne, on sen tapainen taistelu johon nuo
vanhat linnoitukset tuolla alhaalla viittaavat, meistä melkein jaloa
ja vain surullista olemassa olon taistelun inhoittavaan näytelmään
verrattuna.
"Me voimme myös myötätuntoisuudella lukea eräitten teidän aikanne
ammattisotilaitten lausuntoa että tilapäiset sodat, vedoten -- vaikkapa
miten väärin -- yleviin ja itsensä uhraaviin tunteisiin, olivat
ehdottomasti välttämättömiä estämässä yhteiskuntaanne, joka muuten
oli niin saastainen ja itsekäs ihanteissaan, sortumasta ehdottomaan
mädännäisyyteen."
"Onpa pelättävissä", kiirehdin huomauttamaan, "että jälkimaailma ei
olekaan rakentanut niin korkeata muistopatsasta minun aikani yleisten
rauhayhdistysten apostoleille kuin he odottivat."
"He olivat kyllä hyvää tarkoittavia sikäli kuin ymmärsivät
epäilemättä", sanoi tohtori, "mutta he näyttävät olleen pelottavan
lyhytnäköistä ja upposokeata ihmisjoukkoa. Heidän ponnistuksensa sotain
lakkauttamiseksi kansojen väliltä, samalla kuin he rauhallisesti
jättivät huomioon ottamatta maailman laajuisen olemassaolon taistelun
joka enemmän ihmishenkiä ja kärsimyksiä maksoi yhdessä kuukaudessa
kuin kansainväliset sodat kokonaisen ihmispolven eläessä, olivat mitä
kuvaavimpia tapauksia jolloin sääskiä siivilöitiin ja kameelia nieltiin.
"Mitä jälleen ihmiskunnan voittoon tulee, joka on johtunut kaikkien
sotien ja kansainvälisten sotien mahdollisuuksienkin poistamisesta,
näyttää meistä siihen vähemmän kuuluvan todellisten verisaunojen
estäminen kuin vanhan kateuden ja myrkyllisen vihan kuoleentuminen,
joka katkeroitti kansan toista vastaan yhtä paljon rauhan kuin sodankin
aikana, ja veljellisen myötätuntoisuuden ja keskinäisen hyvän tahdon
kasvaminen sen tilalle, joka ei mistään heimo- tai maarajoista mitään
tiedä."