"Se riittää, Paul. -- Kysymme nyt jotain selitystä sinulta, Helen,
seikalle, jota Paulin viime sanat tarkoittivat. Kahdeksannella-
ja yhdeksännellätoista vuosisadalla raivosi katkera taistelu
esi-isiemme keskuudessa kahta mielipidettä ja politiikkaa edustavien
puolueiden välillä, jotka kutsuivat itseään suojelustullilaisiksi ja
vapaakauppalaisiksi, joista edelliset väittivät, että oli edullista
sulkea ulkomaisten kapitalistien kilpailulta kotimaiset markkinat
asettamalla tullijärjestelmä tuotannolle, kun taasen viimemainitut
väittivät, ettei mitään esteitä saa sallia täydellisesti vapaalle
kaupalle. Mitä on sinulla sanottavaa tämän erimielisyyden ansioista?"
"Paljaastaan", vastasi tyttö, jota oli kutsuttu Heleneksi, "että
erotus molempien politiikkain välillä, mikäli se koski kansaa
kokonaisuudessaan, supistui paljaaseen kysymykseen, halusiko se
tulla kotimaisten vai ulkomaisten kapitalistien kautta nyletyksi.
Vapaata kauppaa huusivat ne kapitalistit, jotka tunsivat kykenevänsä
murskaamaan kilpaavan maan kapitalistit, jos heille annettiin
tilaisuus ryhtyä kilpailuun näiden kanssa. Suojelustulli oli niiden
kapitalistien huutona jotka tunsivat itsensä heikommiksi kuin
toisten kansojen kapitalistit ja pelkäsivät, että heidän yrityksensä
murskattaisiin ja he menettäisivät voittonsa, jos vapaa kilpailu
sallittaisiin. Vapaakauppalaiset olivat samallaisia kuin mies, joka
huomatessaan, ettei vastustaja vedä hänelle vertoja, vaatii tätä
vapaaseen taisteluun ilman armoa, kun taasen suojelustullilainen oli
samallainen kuin mies, joka nähdessään itsensä huonommaksi, kutsuu
avukseen poliisin. Vapaakauppalainen väitti, että luonnollinen,
jumalalta saatu kapitalistien oikeus keritä kansaa, missä sitä
vaan tavattiin, oli ylempänä kaikkia heimo-, kansallisuus- tai
maanajoja. Suojelustullilainen taasen vaati isänmaallista oikeutta
yksinään saada keritä omia kansalaisia ulkomaisten kapitalistien
siihen sekaantumatta. Itse varsinaiseen kansaan, kansakuntaan nähden
kokonaisuudessaan oli, kuten Paul jo sanoi, vähemmän eroa, nylkivätkö
heitä kotimaiset kapitalistit suojelustullin avulla vai ulkomaiset
kapitalistit vapaakaupan vallitessa. Kirjallisuus tästä taistelusta
suojelustullilaisten ja vapaakauppalaisten välillä selittää tämän
hyvin. Mitä muuta hyvänsä suojelustulli laiset eivät onnistuneetkaan
todistamaan, niin pystyivät he näyttämään toteen, että kansan
asema vapaakauppamaissa oli yhtä huono kuin munallakin ja toiselta
puolen vapaakauppalaiset olivat yhtä onnistuneita todistuksissaan,
joita he esittivät, että kansa suojelustullimaassa, muiden olojen
ollessa samallaisia, ei ollut yhtään paremmassa asemassa kuin
vapaakauppamaissakaan. Kysymys suojelustullista ja vapaakaupasta
kiinnitti ainoastaan kapitalistien mieliä. Kansalle tarkoitti se
valitsemista helvetin ja syvän meren välillä."
"Anna meille asiasta todellinen esimerkki", sanoi opettaja. "Ota
esimerkiksi Englanti. Se oli epäämättömästi yhdeksännellätoista
vuosisadalla maa, jolla oli suurin ulkomaakauppa ja hallitsi enimmin
ulkomaan markkinoita. Jos kerran suuri määrä ulkomaankauppaa
kapitalistien todellisuudessa määräämien ehtojen mukaan oli
voittojärjestelmän mukaan maan kansallisen hyvinvoinnin lähteenä,
voimme me odottaa näkevämme brittein kansan varsinaisen joukon
yhdeksännentoista vuosisadan lopulla nauttivan tavattomasta onnesta ja
yleisestä hyvinvoinnista verrattuna muiden kansojen tai sen entiseen
tilaan, sillä koskaan ennen ei yhden kansan osalle ole tullut niin
suurta ulkomaista kauppaa. Millaisia olivat tosiolot?"
"Yleistä oli", vastasi tyttö, "esi-isillemme epämääräisellä ja
hämärällä tavallaan, jolla he käyttivät sanoja 'kansakunta' ja
'kansallinen' puhua Iso Britanniasta rikkaana maana. Mutta ne olivat
ainoastaan sen kapitalistit, muutamia kymmeniä tuhansia miehiä,
sen neljänkymmenen miljoonan joukossa, jotka olivat rikkaita.
Näillä oli todellakin uskomattoman suuret omaisuudet, mutta loput
neljästäkymmenestä miljoonasta -- koko kansa todella, paitsi tätä
pienoista osaa -- oli köyhyyteen vajonnut. On sanottu, että Englannilla
oli ratkaistavana suurempi ja toivottomampi köyhienkysymys, kuin
millään muulla sivistyneellä maalla. Sen työläisjoukkojen olot eivät
olleet ainoastaan paljoa kurjemmat kuin monen muun senaikaisen
kansan, vaan myöskin huonommat, kuten huolellisista taloudellisista
vertailuista on nähty, kuin ne olivat olleet viidennellätoista
vuosisadalla, ennenkuin ulkomaankauppaa alettiin harjoittaa. Kansa
ei muuta pois maasta, jossa sillä on hyvä olla, mutta brittein
kansa puutteen kartoittamana on pitänyt jäätyneen Canadan ja kuuman
maapiirin asuttavampana kuin oman syntymämaansa. Kuvauksena siitä,
että työläisjoukkojen asemaa ei millään lailla parantanut se seikka,
että maan kapitalistit hallitsivat ulkomaisia markkinoita, on huomioon
otettava se seikka, että englantilaiset siirtolaiset voivat tehdä
itselleen paremman elannon englantilaisissa siirtomaissa, joiden
markkinoita hallitsivat kokonaan englantilaiset kapitalistit, kuin
mitä heillä oli ollut ollut kotona ollessaan näiden kapitalistien
palveluksessa. Meidän on myös muistettava, että Malthus, joka opetti,
että parhain, mitä työmiehelle voi sattua, oli olla syntymättä, oli
englantilainen ja perusti loppupäätelmänsä luonnollisesti huomioihinsa
kansanjoukkojen elämästä maassa, joka oli menestynyt paremmin kuin
mikään muu maa minään aikana anastamaan itselleen ulkomaiset maailman
kauppamarkkinat kauppansa kautta."
"Tahi", jatkoi poika, "ottakaamme Belgian tuon vanhan flemiläisten
kauppiasten maan, jossa ulkomaan kauppaa oli kauemmin ja tasaisemmin
harjoitettu kuin missään muussa Europan maassa. Myöhemmällä puoliskolla
yhdeksättätoista vuosisataa sanottiin Belgian kansan, maailman
kovimmin työtätekevän kansan olleen ilman poikkeusta ilman tyydyttävää
ravintoa -- olleen sortumaisillaan, toisin sanoen, vähitellen
nälkään nääntymässä. Heidän samoin kuin Englannin ja Saksan kansan
on todistettu tilastollisten ainetta käsittelevien laskujen mukaan,
joita meidän aikoihimme on säilynyt, olleen taloudellisesti paljoa
paremmalla kannalla viidennellä ja alkupuolella kuudettatoista,
jolloin ulkomaankauppaa tuskin tunnettiin, kuin mitä he olivat
yhdeksännellätoista vuosisadalla. Mahdollisuutta oli ennen kuin
ulkomaankauppa alkoi, että kansakin voi saada jotain osaa
hedelmällisen maan rikkaudesta juuri sen vuoksi, ettei sille ollut
mitään ulkoväylää. Mutta kun ulkomaankauppa voittojärjestelmän mukaan
alkoi, katosi tämä mahdollisuus. Siitä pitäen kaiken hyvän ja halutun
yli sen, mitä tarvittiin paljaaseen työväestön ylläpitämiseen,
kokosivat kapitalistit itselleen perusteellisesti ja tyystisti
vaihdettavaksi ulkomailla kultaan ja jalokiviin, silkkiin, samettiin
ja kamelikurjen höyheniin rikkaita varten. Kilien Goldsmith sanoo:
"Around the world each needful product flies
For all the luxuries the world supplies."
(Ympäri maailman kaikki hyödylliset tuotteet kootaan ylellisyyttä
varten, jota maailma synnyttää.)
"Mihin on kansojen taistelua ulkomaisista markkinoista
yhdeksännellätoista vuosisadalla sattuvasti verrattu?"
"Kilpailuun orjilla miehitettyjen galleerilaivojen kesken, joiden
omistajat kilpailevat palkinnosta."
"Sellaisessa kilpailussa kummalle miehistölle oli kilpailu vaikeampaa,
voittavanko vai häviävän galleerilaivan miehistölle?"
"Voittavan galleerilaivan, ymmärrettävästi", vastasi tyttö, "sillä
otaksuttavaa on että kun muut seikat olivat molemmissa laivoissa
samanlaiset, heitä oli sitä enemmän ruoskittu."
"Juuri niin", sanoi opettaja, "ja saman säännön mukaan, kun kahden
maan kapitalistit kilpailivat keskenään ulkomaisten markkinain
varustamisesta, olivat juuri menestyneen kapitalistijoukon alaiset
työmiehet ne, jotka olivat enemmän surkuteltavia, sillä muiden ehtojen
ollessa samanlaisia, he olivat kaikesta päättäen ne, joiden palkat
olivat alennetut alimmaksi ja joiden yleinen asema oli kurjin."
"Mutta sanoppas meille", sanoi opettaja, "eikö ollut yleisen köyhyyden
kohtauksia maissa, joilla ei ollut mitään ulkomaankauppaa, yhtä suuria
kuin jo mainitsemissasi maissa?"
"Olipa kyllä", vastasi tyttö. "Minä en ole tarkoittanut väittää, että
kun ulkomaisten sääliväiset armolahjat olivat karvaita, kotimaisten
kapitalistien olisivat sitä olleet vähemmän. Vertaus on ainoastaan
voittojärjestelmän käyttämisen välillä suuremmassa tai vähemmässä
määrässä. Niin kauvan kuin voittojärjestelmää pidettiin pystyssä, oli
se lopulla aina sama, joko sitten rakennettiin muurit maan ympäri ja
kansa jätettiin yksinomaan kotimaisten kapitalistien nylettäväksi tai
muuri kaadettiin maahan ja sisälle päästettiin ulkomaalaiset."