Voimisteluharjoituksissa.
Edith oli tullut ylös jo siksi aikaisin että oli kuullut loppuosan
puheestamme, ja nyt hän sanoi isällensä:
"Ajatellessani mitä olette kertonut Julianille nykyajan naisista
verrattuna entisaikaisiin, olisi hän ehkä kernas käymään
voimisteluharjoituksissa tänä iltapuolena katsomassa miten me itseämme
kehitämme. Siellä on muutamia juoksu- ja ilmakilpailuja sekä joukko
muita koetuksia. Tänä iltapuolena meidän vuosikurssimme on esillä, ja
minun pitäisi siellä ainakin olla."
Tästä ehdotuksesta, joka innokkaasti hyväksyttiin, johtuivat
hupaisimmat ja opettavaisimmat kokemukseni niiltä aikaisilta ajoilta
jolloin muodostelin käsityksiäni kahdennenkymmenennen vuosisadan
sivistyksestä.
Voimistelukoulun ovella erosi Edith meistä yhtyäkseen luokkaansa
amfiteaatterilla.
"Ottaako hän johonkin kilpailuun osaa?" kysyin.
"Koko hänen vuosikurssinsa -- se on, kaikki hänen ikäisensä -- tässä
piirissä esiintyvät muutamissa tai useammissa esityksissä."
"Mikä on Edithin erikoisala?" kysyin.
"Mitä erikoisaloihin tulee", vastasi tohtori, "ei meidän kansamme
suuresti niitä kehitä. Tietysti yksityisesti kukin tekee mitä mielii,
mutta yleisten harjoitusten tarkoituksena ei ole niin paljon kehittää
atleettisia erikoisuuksia kuin saada aikaan kaikenpuolinen ja hyvin
suhteutuva ruumiillinen kehitys. Me haluamme kaikkein ensiksi saada
vissin voima- ja mittakannan säärille, reisille, käsivarsille,
lanteille, rinnalle, hartioille, niskalle j.n.e. Tämä ei ole korkein
pyrkimyskohta, vaan välttämätön alin. Kaikki jotka sen saavuttavat,
pidetään terveinä ja kelvollisina miehinä ja naisina. Sitten heidän
huoleksensa jätetään itsensä kehittäminen yksityisesti mielensä mukaan
sen kohdan yläpuolella erikoissuuntiin."
"Miten kauan tämä yleinen voimistelukasvatus kestää?"
"Se on pakollinen kuten kaikki muutkin kasvatuskurssit, kunnes
ruumis on täysin kehittynyt, jonka me arvelemme olevan asianlaidan
kahdenkymmenen neljän vuoden ijässä; kuitenkin jatketaan sitä melkein
aina läpi koko elämän, vaikkakin luonnollisesti se riippuu siitä, miten
kukin yksilö haluaa."
"Tarkoitatteko, että te käytte säännöllisillä harjoituksilla
voimistelulaitoksessa?"
"Miksi en kävisi? Eihän ole vähemmän tärkeätä minulle olla terve
kuusikymmen vuotiaana kuin kahdenkymmenen ijässä."
"Tohtori", sanoin, "jos näytänkin hämmästyneeltä, on teidän
muistettava, että minun päivinäni oli sääntönä, ettei yli
neljänkymmenen olevan miehen sovi juosta katuvaunun jälessä ja mitä
naisiin tulee, heittivät he juoksemisen jo viidentoista ikäisinä,
jolloin heidän ruumiinsa asetettiin puristimiin, heidän säärensä
säkkeihin, heidän varpaansa ruuvipuristimiin ja he sanoivat jäähyväiset
terveydelle."
"Te näytätte todellakin olleen tyytymättömiä ruumiisiinne", sanoi
tohtori. "Naiset laiminlöivät omansa kokonaan ja mikäli miehiin
tulee, niin paljon kuin voin käsittää, he runtelivat ruumistaan
neljäänkymmeneen ikävuoteen saakka ja siitä lähtien häiritsi heitä
taasen heidän ruumiinsa, joka todella olikin oikeutettua. Se ääretön
fyysillinen heikkoudesta ja sairaudesta johtuva kurjuus, joka aiheutui
täysin estettävissä syistä, näyttää meistä, lähinnä asian moraalista
puolta, yhdeltä suurimmista seikoista, joista teidän taloudellista
epäyhdenvertaisuussysteemiänne voi syyttää, sillä tästä alkusyystä
voidaan joko suoranaisesti tai epäsuorasti johtaa melkein kaikki
elämänne piirteet. Ei sieluja eikä ruumiita voineet teidän miehenne
ottaa huomioon järjettömässä taistelussaan elämisensä puolesta, kun
taasen monimutkainen osuusjärjestelmä, jonka alaisina naiset pidettiin
häiritsi samalla tapaa sekä sielua että ruumista, kunnes ei enää ollut
mikään ihme, ettei heihin ollut jäänyt jälelle vähääkään terveyttä."
Astuttuamme amfiteatteriin näimme me toisessa päässä voimistelutannerta
noin kaksi tai kolmesataa nuorta miestä ja naista keskenään puhellen
tai lepäillen. Nämä, kertoi tohtori minulle, olivat Edithin tovereita
vuoden 1978 luokalta, kaikki ollen kahdenkymmenenkahden vuoden
ikäisiä ja syntyneet samassa piirissä tai myöhemmin sinne asumaan
muuttaneet. Minä tarkastelin ihaillen näiden nuorten miesten ja naisten
vartaloita, kaikki ollen kauniita ja vankkoja kuin Olympuksen jumalat
ja jumalattaret.
"Onko minun käsitettävä", sanoin, "että tämä on täydellinen ja
rehellinen kuva koko nuorisostanne eikä mikään valikoima paremmista
urheilijoista?"
"Onpa kyllä", vastasi hän, "kaikki kahdellakymmenellä kolmannella
ikävuodellaan olevat nuorukaiset, jotka asuvat tässä piirissä, ovat
tänään täällä, mahdollisesti itarilla tai kolmella poikkeuksella, jotka
erityisistä syistä eivät ole voineet saapua."
"Mutta missä ovat rammat, rumat, heikot, keuhkotautiset?"
"Näettekö tuota nuorta miestä tuolla tuolissa, jonka ympärillä on min
paljon muita?" kysyi tohtori.
"Ah! Onpa siellä sitten ainakin yksi sairas."
"On", vastasi seuralaiseni; "häntä kohtasi tapaturma eikä hänestä
enää koskaan tule tervettä. Hän on luokan ainoa sairas ja te näette,
miten muut häntä kohtelevat. Teidän rampanne ja sairaanne olivat niin
lukuisat että säälikin alkoi väsyä ja kyyneleet loppua sekä surkuttelu
muuttua kylmäksi; meidän joukossamme ovat ne niin harvinaisia, että
heistä tulee suosikkimme ja lemmikkimme."
Samassa kuului torvenpuhallus ja muutamia kymmeniä nuoria miehiä
ja naisia syöksyi meihin päin kilpajuoksussa. Heidän juostessaan
puhalsi torvi kaiken aikaa hermoihin koskevalla voimalla. Seikka,
joka minua hämmästytti, oli tasamukaisuus juoksun lopettamisessa
ottaessa huomioon sen seikan, etteivät kilpailijat olleet erityisesti
juoksuun harjoitettuja, vaan olivat ainoastaan joukkoa, joka monien
kilpailuittensa sarjassa sinä päivänä oli tullut juoksukilpailuun.
Samanlaisten valikoimattomien osanottajien kilpajuoksussa minun päivinä
olisi niitä ollut pitkin kilparataa puolesta radasta päämaaliin ja
suurin osa lähempänä edellistä.
"Edith mikäli huomasin saapui kolmantena perille", sanoi tohtori lukien
merkkejä. "Hän tulee olemaan mielissään onnistuessaan niin hyvin kun
hän tietää teidän olevan täällä."
Seuraava tapaus oli täysi hämmästys. Minä olin huomannut joukon
nuorukaisia korkealla lavalla amfiteatterin kaukaisessa päässä tekevän
jonkunlaisia valmistuksia ja ihmettelin, mitä he aikoivat tehdä. Nyt
äkisti torven merkin saatuaan näin heidän hyppäävän eteenpäin yli lavan
reunan. Minulta pääsi tahtomattani kauhistuksen huuto, sillä maahan oli
pelottava matka.
"Kaikki on hyvin", nauroi tohtori ja seuraavassa hetkessä näin
parikymmentä nuorta miestä ja naista kiitävän ilmassa viisikymmentä
jalkaa yläpuolella kilparadan.
Sen jälkeen seurasi pallonheittokilpailua.
"No nyt voin käsittää, miksi naisillanne ovat niin kauniit rinnat ja
olkapäät", sanoin.
"Te olette siis sen jo huomanneet!" huudahti tohtori.
"Olen kyllä", oli vastaukseni, "olen huomannut että nykyisillä
naisillanne on yleensä voimaa ja hyvin kehittyneet lihakset yläpuolella
vyötäisiä, jota meidän päivinämme nähtiin ainoastaan satunnaisesti."
"Te haluatte epäilemättä kernaasti", sanoi tohtori, "saada huomionne
todistetuksi positiivisen todistuksen kautta. Ehkä jätämme
amfiteatterin muutamiksi minuuteiksi ja menemme anatoomisiin saleihin.
On todellakin harvinainen tilaisuus anatomian tutkijalle saada
oppilas, joka on niin kehittynyt käsittämään, voidakseen tälle osottaa
seuraukset, jotka taloudellisilla yhdenvertaisuuden prinsiipeillämme
ja parailla kehitysmahdollisuuksilla kaikille on ollut pyrkiessään
kehittämään ihmisruumista yleensä ja etenkin naisen ruumista. Sanon
erityisesti naisen ruumista, sillä teidän päivinänne käännyttiin siitä
poispäin vaikutusten johdosta, jotka kielsivät naiselta vapaan elämän.
Tässä on joukko vaksikuvia, jotka ovat muodostetut yhdeksännentoista
vuosisadan ihmisruumisopin tuntijain tiedonantojen mukaan, joille
niistä saamme olla suuresti kiitollisia. Te tulette huomaamaan, kuten
huomautuksenne äsken osoittivat, että pyrkimyksenä oli silloin sitoa
ja estää kehitystä yläpuolella vyötäröitten ja ylenmäärin kehittää
alapuolella. Vartalo näytti niin pieneltä kuin se olisi pehmennyt ja
kutistunut kokoon, kuten sokerikuva lämpimässä ilmassa. Katsokaa,
leveysläpimitta lantioitten kohdalta on varsinaisesti suurempi kuin
hartioitten kohdalta, vaikka sen tulisi olla tuumaa tai kahta pienempi
ja sipulimaista ulkomuotoa on suuresti täytynyt lisätä suuret määrät
vaatteita, joita naisenne kokosivat vyötäistensä ympärille."
Näiden hänen sanojensa johdosta kohotin silmiäni erään naisruumiin
jäykkiin kasvoihin, jonka kauneutta hän oli juuri moittinut ja minusta
näytti kuin olisivat kuvan elottomat silmät katsoneet omiini moittivin
ilmein, jonka johdosta sydämmeni oli heti valmis tunnustamaan tohtorin
sanojen oikeuden. Minä olin ollut samanaikalainen tämän naisen kanssa
ja ollut kiitollisuuden velassa heidän silmiensä välkkeelle kaikesta
joka teki elämän jonkin arvoiseksi. Olkoon heidän kauneutensa sitten
nykyajan kaavojen mukaan täydellistä tai ei, heidän kauttaan olin
kumminkin oppinut tuntemaan naisellisuuden arvon. Ehkäpä moittivatkin
nämät silmät minua siitä, että vaitiollen myönnyin halventamaan
kauneutta, jolle niin paljon olin velkaa, yhdessä toisen aikakauden
miehen kanssa.
"Hiljaa, tohtori, hiljaa!" huudahdin. "Epäilemättä te olette oikeassa,
mutta nämät sanat eivät sovi minun kuultavikseni."
En voinut löytää sanoja selvittääkseni, mitä mielessäni liikkui, mutta
se ei ollut tarpeenkaan. Tohtori ymmärsi ja hänen harmaat silmänsä
kiilsivät, kun hän laski kätensä olkapäilleni.
"Oikein, poikani, täysin oikein! Niin on teidän asianne sanoa ja Edith
pitäisi teistä vielä enemmän sanojenne johdosta, sillä nykyisin ovat
naiset arkoja toistensa kunniasta, jollaisia he eivät mahtaneet olla
teidän aikananne. Toiselta puolen taasen, jos näiden teidän päivienne
naisten ruumiittomat varjot olisivat saapuvilla, iloitsisivat he
enemmän kuin muut niistä kauniimmista ja paremmista temppeleistä, joita
vapaus on rakentanut heidän tyttäriensä sieluille asuttaviksi.
"Katsokaa!" hän lisäsi viitaten toiseen kuvaan; "tässä on mallikuva
nykyajan naisesta, muotopiirteet tosin ei ollen ideaaliset, mutta
perustellut keskimääräisiin mittoihin tieteellistä vertailua varten.
Ensiksi, te huomaatte että kuva on yli kaksi tuumaa korkeampi kuin
tuo toinen. Katsokaa sen hartioita! Ne ovat voittaneet leveyttä kaksi
tuumaa lantioihin nähden, jos vertaamme sitä tutkimaamme kuvaan.
Toiselta puolen lantioitten ympärysmitta on suurempi osottaen parempaa
lihaksien kehkeytymistä. Rinta on puolitoista tuumaa laajempi ja
vatsan mitta on kasvanut kaksi tuumaa. Nämät kaikki kehkeytymiset ovat
enemmän kuin mitä vartalon lisääntynyt pituus on voinut aiheuttaa. Mitä
yleiseen lihaksien kehittymiseen tulee, voitte huomata, ettei siitä voi
olla vertaustakaan.
"Mikä on syynä tähän? Yksistään seuraus naisen täydellisestä, vapaasta
ja esteettömästä fyysillisestä elämästä, jonne tien on avannut naisen
taloudellinen riippumattomuus. Kehittääkseen hartioita, käsivarsia,
rintaa, lantioita, jalkoja ja ruumista yleensä, tarvitaan harjoitusta
-- ei hentoa ja lievää, vaan voimakasta, ja yhtämittaista, jota ei
tehdä, satunnaisesti, vaan säännöllisesti. Ei löydy mitään sallimuksen
myönnytystä, joka antaisi naiselle koskaan fyysillistä kehitystä muilla
ehdoilla, kuin millä miehet ovat saavuttaneet kehityksensä. Teidän
aikanne naisilla ei kuitenkaan tähän ollut tilaisuutta. Heidän työnsä
oli lukemattomia aikoja supistunut suureen määrään pikku tehtäviä
-- käsi ja sormitöihin -- tehtäviin, jotka väsyttivät ruumista ja
sielua äärimmäisiinsä, mutta kokonaan jättivät elimellisiin voimiin
vaikuttamatta, josta olisi ollut kehitystä ja vahvistusta käytetyille
ruumiinosille. Ikimuistettavista ajoista saakka oli poika lähtenyt
isänsä kanssa kaivamaan ja metsästämään tai kilpailemaan toisten
poikien kanssa urheilussa, kun taasen tyttö jäi kotiin kehräämään ja
leipomaan. Viiteentoista ikävuoteensa saakka voi hän jakaa veljensä
kanssa muutamia pienempiä urheilutapoja, mutta täysin kehityttyään
hän sai lopettaa kaiken osanoton; terveelliseen, voimistelevaan
urheiluelämään. Mitä muuta voitiin silloin odottaa seurauksena kuin --
heikontuvaa terveyttä ja puoli sairaloista elämää? Ainoa ihme on se,
että niin pitkän ruumiillisen sortotilan jälkeen voi naisen fysiikka
jälleen virota niin suuressa määrässä ja niin lyhyessä ajassa, kuin on
tapahtunut viime vuosisadan naiselle avautuneen vapaan ajan aikana."
"Meilläkin oli useita mitä kauneimpia naisia; fyysillisestikin
terveiltä näyttivät he ainakin meille", sanoin minä.
"Luonnollisesti he näyttivät teistä ja epäilemättä he olivatkin
täydellisiä malleja, mitä te halusitte", vastasi tohtori. "He
näyttivät teille, millaisen luonto oli aikonut koko sukupuolen
olevan. Mutta olenko väärässä väittäessäni, että huono terveys oli
yleisesti vallitsemassa naistenne joukossa? Niin kertovat meille
kuitenkin tilastot Jos voimme niihin uskoa tapahtui neljä viidettä
osaa lääkärien ammatinharjoittamisesta naisten keskuudessa eikä sekään
näytä tehneen heille suurta hyvää, vaikkakaan kenties ei minun sopisi
moittia omaa ammattiani. Tosi vaan on, etteivät he voineet tehdä
mitään ja mahdollisesti tiesivätkin ei voivansa niin kauan kuin naisia
hallitsevat seuratavat pysyivät muuttumatta."
"Luonnollisesti olette te oikeassa itse pääasiassa", vastasin. "Ja
todellakin, muuan suuri kirjailija pani liikkeelle yleiseen hyväksytyn
säännön, että sairaus oli naisten varsinainen terveydentila."
"Muistan tuon lauseen. Miten suuri tunnustus se olikaan sivistyksenne
kykenemättömyydestä ratkaista puolen ihmissuvun perusonni Naisten
sairaloisuus oli yksi sivistyksenne suuria surunäytelmiä ja hänen
fyysillinen parantamisensa on yksi suurimpia kohtia yleisessä
onnellisuudessa, jonka taloudellinen tasa-arvoisuus on tuottanut
ihmissuvulle. Ajatelkaa, mitä sisältyy muutokseen naisen huokausten,
kyynelten ja kärsimysten maasta, kuten te sen tunsitte, naisen
nykyiseen maailmaan, jossa vallitsee riemun ja ilon henki sekä
ylenmäärin pontevuutta ja elinvoimaa!"
"Mutta", sanoin, "yksi asia ei ole minulle täysin selvänä. Olematta
lääkäri tai tietämättä sellaisista asioista enempää kuin nuoren miehen
voi otaksua tietävän olen kuitenkin yleensä käsittänyt, että syynä
naisen fyysillisen tilan heikkouteen ja hentouteen olivat vissit
luonnolliset heikkoudet hänen suvussaan."
"Niin, minä tiedän, että teidän aikananne oli yleisenä lauselmana, että
naisen fyysillinen ruumiin rakenne tuomitsi hänet välttämättömästi
olemaan sairas, raihnainen ja onneton ja että enintäin voitiin hänen
tilansa saada kärsittäväksi terveydellisessä suhteessa. Suurempaa
herjausta luontoa vastaan ei koskaan ole lausuttu. Mikään luonnollinen
järjestys ei voi aiheuttaa pysyväistä kärsimystä tai sairautta;
jos niin on asianlaita, on järjellinen johtopäätös, että jotain on
väärin. Itämaalaiset keksivät tarinan Eevasta ja omenasta sekä hänelle
lausutusta kirouksesta selittääkseen naissuvun surun ja heikkouden,
joka itse asiassa ei ollut seurauksena Jumalan kirouksesta, vaan
ihmiskunnan omista oloista ja tavoista. Jos te kerran tunnustatte,
että surut ja heikkoudet ovat erottamattomia naisen luonnollisesta
olennosta, silloin ei löydy muuta loogillista seurausta kuin hyväksyä
tarina historiallisena totuutena. Kuitenkin löytyi jo teidän päivinänne
runsaasti esimerkkejä suurista eroista naisten fyysillisessä tilassa
eri olosuhteissa ja eri yhteiskunnallisissa piireissä todistamaan
puolueettomalle henkilölle, että läpeensä terveelliset olot, joita
ylläpidetään tarpeeksi pitkä ajanjakso, johtaisivat naisen fyysilliseen
parantamiseen, joka kokonaan vapauttaisi aiheettomasta parjauksesta
Luojan maineen."
"Onko minun käsitettävä, ettei äiteyteen nykyisin liity mitään vaaraa
tai kärsimystä?"
"Nykypäivinä ei sitä ollenkaan pidetä vaarallisena itse varsinaiseen
tapahtumiseensa tai seurauksiinsa nähden. Kuten muutkin otaksutut
luontaiset heikkoudet, joita teikäläiset viisaat miehet osasivat
käyttää tehdäkseen niistä puolustuksia pitäessään naisia
taloudellisessa alamaisuudessa, ovat ne lakanneet aiheuttamasta
minkäänlaisia fyysillisiä häiriöitä."
"Ja naisen ruumiinrakennuksen fyysillisen kasvatuksen loppua ei vielä
ole tiedossa. Vaikkakin miehet vielä ovat taitavampia muutamissa
urheilulajeissa, uskomme me että molemmat sukupuolet kerran ovat
täydellisesti fyysillisesti tasa-arvoisia ollen enää silloin
eroavaisuuksia yksilöissä."
"On olemassa yksi kysymys", sanoin, "jonka tämä naisen ihmeellisen
uudestisyntyminen synnyttää. Te sanotte, että hän jo on miehen
vertainen fyysillisesti ja että teidän fysiolooginne otaksuvat ensi
sukupolvissa vielä uusia kehityksiä tehdäkseen hänet täydellisesti
miehen veroiseksi. Tästä päättäen voi siis sanoa, että hän
varsinaisesti on ollut aina miehen veroinen ja että ainoastaan
vastaiset asianhaarat ja olosuhteet ovat tehneet hänet vähemmän
tasa-arvoisen näköiseksi, eikö niin?"
"Varmasti."
"Mistä sitten katsotte johtuvan sen tosiseikan, että hän on kaikkina
aikoina ja kaikissa maissa sitten historian aamukoitteen muutamia
epävarmoja ja muinaisia poikkeuksia lukuunottamatta ollut miehen
fyysillinen orja alamainen? Jos hän siis kerran oli miehen arvoinen,
miksi hän lakkasi sitä sitten olemasta, vieläpä niin yleisesti? Jos
hänen alemmuutensa sitten historian takaisten aikojen katsotaan
johtuvan miesten vaikuttamista epäsuotuisista oloista, miksi salli hän
miehen tasa-arvossa ollen näitä olosuhteita sovitettavan itseensä?
Viisaustieteellisen kysymyksen, miten joku olosuhde on lakattava, olisi
sisällettävä järjellisen selityksen miten olosuhde on syntynyt."
"Aivan oikein todellakin", vastasi tohtori. "Teidän kysymyksenne koskee
käytäntöä. Niiden teoria jotka päättelevät että nainen vielä on tuleva
täysin yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysilliseen voimaan nähden
sisältää välttämättä myös teidän esittämänne oletuksen että hänen on
kerran täytynyt olla todellisesti yhtä voimakas kuin mies, ja se vaatii
selitystä tämän yhdenvertaisuuden menettämisestä. Otaksutaanpa että
mies ja nainen ovat olleet todellisesti fyysillisesti yhdenvertaisia
jolloinkin muinaisuudessa. Jälelle jää räikeä erotus heidän
sukupuolisuhteissaan -- nimittäin, mies voi intohimojansa tyydyttää
naisen kanssa vasten hänen tahtoaan, jos hän voi hänet voittaa, mutta
nainen ei voi vaikka haluaisikin siten menetellä miehen suhteen ilman
hänen täyttä suostumustansa, olipa hänen voimansa miten vankempi
tahansa. Minä olen usein harkinnut syytä tähän tuntuvaan erotukseen,
se kun on muinaisuuden koko sukupuolityranniuden juurena, mikä nyt
onneksi on ikipäiviksi väistynyt keskinäisyyden tieltä. Toisinaan
on minusta tuntunut että se oli luonnon määräys ihmisrotua elossa
pitämään sen kehitysaikoina, jolloin elämä ei ollut elämisen arvoista
muuten kuin etäällä olevain tulevaisten sukupolvien vuoksi. Tämän
tarkoituksen, niin voimme arvella, se älykkäästi toteutti luovuttamalla
väkinäisen ja määräävän vallan sukupuolisuhteissa sille sukupuolelle,
jonka niskoilla oli vähempi osa sen harjoittamisen kautta aiheutuvista
seurauksista. Me voimme sanoa että keksintö oli jotenkin halpa-arvoinen
luonnon puolelta, mutta sen oli hyvin laskettu tarkoituksen täyttävän.
Ilman sitä, huomioon ottaen lasta kantavan sukupuolen luonnollisen ja
ymmärrettävää vastenmielisyyden antautua niin katkeran ja näköjään
hyödyttömän kuorman alaiseksi, olisi ihmisrotu helposti voinut joutua
kokonaan sukupuuton partaalle sen kehityksen pimeimpinä päivinä.
"Mutta palatkaamme takaisin siihen erikoiskysymykseen josta puhuimme.
Otaksukaamme että mies ja nainen jolloinkin entisien sukupolvien
eläessä ovat olleet yleisesti katsoen fyysillisesti samanarvoisia
sukupuolittain. Tietysti oli olemassa monia yksilöllisiä erilaisuuksia.
Kummankin sukupuolen joukossa olivat toiset voimakkaampia kuin toiset
heidän oman sukupuolensa jäsenet. Toiset miehet olivat voimakkaampia
kuin jotkut naiset, ja toiset naiset taas voimakkaampia kuin jotkut
miehet. Hyvä; me tiedämme että vielä historiallisinakin aikoina
käytettiin vaimoja otettaessa raakalaista väkisin ryöstämistapaa. Sitä
suuremmalla syyllä voimme otaksua voimaa käytetyn aina mahdollisuuden
sattuessa vieläkin aikaisimpina ajan jaksoina. Vankalla naisella ei
kuitenkaan voinut olla mitään tarkoitusta sukupuoliasioihin nähden
kukistaessaan heikomman miehen eikä sen takia häntä halunnut tavoittaa.
Päinvastoin kuitenkin vankoilla miehillä oli tarkoitus vangitessaan
ja pitäessään vaimoinaan naisia jotka olivat heitä itseään heikommat.
Koettaessaan hankkia vaimoja miehet luonnollisesti välttivät
voimakkaampia naisia, joita heidän olisi ollut vaikea vallita, ja
pitivät puolisoinaan mieluummin heikompia olentoja, jotka vähemmin
kykenivät heidän tahtoansa vastustamaan. Toiselta puolen heikompain
miesten oli verraten vaikeata vangita puolisoa ollenkaan, ja sen takia
oli luultavampaa ettei teiltä jälkeläisiäkään jäänyt. Huomaatteko asian
johtoa?"
"Sehän on kyllin selvä", vastasin. "Te tarkoitatte että vankempi nainen
ja heikompi mies kuolivat sukupuuttoon ja että jälellä olevaan rotuun
tulivat kuulumaan vankemmat miehet ja heikommat naiset."
"Aivan niin. Otaksukaamme nyt että sukupuolten fyysillisen voiman
erotus tuli täysin järjestettyä historian takaisina aikoina, ennen
sivistyksen sarastusta; kertomuksen loppu on hyvin yksinkertainen.
Tunnustetusti vallitseva sukupuoli tahtoi tietysti koettaa ylläpitää
ja lisätä vallintavaltaansa, ja kokonaan kukistettu sukupuoli rupesi
aikaa voittaen pitämään synnynnäistä ala-arvoisuuttaan luonnollisena,
välttämättömänä ja taivaan määräämänä. Ja niin sitä jatkui kuin on
jatkunut, kunnes maailma viime vuosisadan lopulla heräsi näkemään
inhimillisen yhteiskunnan uudelleen järjestämisen välttämättömäksi ja
mahdolliseksi moraaliselle perusteelle, jonka ensimmäisenä periaatteena
tuli olla kaikkien ihmisolentojen yhdenvertainen vapaus ja arvo. Sen
jälkeen ovat naiset uudelleen ruvenneet tavoittelemaan -- ja myöhemmin
kokonaan saavuttavatkin -- muinaista fyysillistä yhdenvertaisuuttaan
miesten suhteen."
"Minun mieleeni johtuu muuan hälyttävä aatos", sanoin. "Mitähän jos
nainen lopuksi nousisi ei ainoastaan yhdenvertaiseksi miehen kanssa
fyysillisen ja henkisen voiman suhteen vaan häntä ylemmäksi, kuten mies
ennen, ja mitähän jos hän sitten käyttäisi sitä ylemmyyttään edukseen,
kuten mies teki?"
Tohtori nauroi. "En luule teidän tarvitsevan pelätä että
sellaista ylemmyyttä, vaikka se saavutettaisiinkin, ruvettaisiin
väärinkäyttämään. Ei sen takia että naisille sellaisenaan voitaisiin
varmemmin kuin miehille uskoa vastuunalaisuudesta vapaata valtaa, vaan
siitä syystä että ihmissuku on varmasti nousemassa sitä jo osaksi
saavutettua pohjaperustetta kohti, jossa henkiset voimat kokonaan
vallitsevat kaikkia asioita, ja fyysillistä voimaa koskevat kysymykset
menettävät kaiken tärkeytensä ihmisellisissä olosuhteissa. Ihmisyyden
vallinta ja johto on jo suuressa määrin joutunut, ja selvästi on
määrätty kokonaan joutumaan niiden käsiin joilla on suurin sielu --
se on, niille joilla eniten on Itse Suurimman henkeä; ja se olosuhde
itsessään on ehdottomin takuu sen vallan väärinkäyttämistä vastaan
itsekkäitä tarkoituksia varten, koska sellainen väärinkäyttö tekisi
lopun siitä vallasta."
"Itse Suurin -- mitä se merkitsee?" kysyin.
"Se on niitä nimiä joilla kutsumme sielua ja Jumalaa", vastasi tohtori,
"mutta se on liian suuri aine käydäksemme siihen nyt käsiksi."