Ankara ristikuulustelija.
Monta kertaa osottaen suosiota ja mielenkiintoa kuunteli Edith uneni
kertomista. Kun vihdoin olin lopettanut, hän rupesi miettimään.
"Mitä sinä ajattelet?" sanoin.
"Ajattelin", hän vastasi, "miten olisi asianlaita ollut, jos unesi
olisi ollut totta."
"Totta!" huudahdin. "Miten olisi se voinut olla totta?"
"Minä tarkoitan", hän sanoi, "jos kaikki olisi ollut unta, kuten itse
otaksuit painajaisen ahdistaessa, etkä sinä koskaan toden teolla olisi
nähnyt meidän kultaisten sääntöjen [Kultainen sääntö: Mitä te tahdotte
että ihmiset teille tekisivät, se tehkää myös heille. -- Suom. muist.]
tasavaltaamme etkä minua, vaan olisit vain nukkunut yhden yön ja
uneksinut kaiken meistä. Ja otaksutaan että olisit käynyt kaupungilla
juuri niinkuin unessa oli laita ja olisit kulkenut sinne tänne
kertomassa ihmisille heidän elintiensä pelottavasta, mielettömyydestä
ja rikollisuudesta ja kuinka paljon jalompi ja onnellisempi tie oli
olemassa. Ajattelehan mitä hyvää olisit voinut tehdä, miten olisit
voinut auttaa ihmisiä noina päivinä, jolloin he niin paljon apua
kaipasivat. Minusta tuntuu kuin sinun pitäisi olla suruissasi siitä
että tulit takaisin luoksemme."
"Sinäpä näytät siltä kuin olisit itse jo suruissa", sanoin, sillä hänen
mietiskelevä muotonsa tuntui sopivan tällaiselle olettamukselle.
"Oh, en", hän vastasi hymyillen. "Ainoastaan sinun takiasi. Itseeni
nähden on minulla sangen hyviä syitä ollakseni iloinen takaisin
tulostasi."
"Niinpä minäkin arvelen. Olethan itse päätellyt että jos minä olisin
uneksinut kaiken ei sinulla olisi ollut mitään olentoa pelastettavana,
vaan ainoastaan nukkuvan miehen aivokuvittelu viime vuosisadalta."
"Sitä puolta en asiasta ajatellut", hän sanoi hymyillen, mutta
yhä puolittain vakavana; "jos minusta olisi ollut enemmän hyötyä
inhimillisyydelle kuvitteluna kuin todellisuutena, ei minun olisi
pitänyt ajatella -- epämukavuutta."
Mutta minä vastasin suuresti pelkääväni ettei mikään tilaisuus, jossa
ihmissukua yleensä saattoi auttaa, olisi voinut minua herättää henkiin
missään eikä minkäänlaisissa olosuhteissa sen jälkeen kuin hän olisi
jäänyt jälelle vain uniolennoksi -- häpeämätön itsekkyyden tunnustus
jonka hän hyväntahtoisesti sivuutti erityisesti siitä moittimatta,
epäilemättä ajatellen minun onnetonta esitystäni.
"Sitäpaitsi", jatkoin tahtoen hiukan enemmän puolustaa itseäni, "se ei
olisi voinut vaikuttaa mitään hyvää. Olen juuri kertonut sinulle, miten
painajaisen ahdistaessa viime yönä, kun koetin kertoa aikalaisilleni
ja myös paraille ystävilleni siitä jalommasta tavasta jota noudattaen
ihmiset voisivat yhdessä elää, he minua pilkkasivat hulluna ja
mielipuolena. Sen he ehdottomasti olisivat tehneet todellisuudessakin,
jos uni olisi ollut totta ja minä olisin kulkenut ympäri saarnaamassa,
kuten edellytit."
"Ehkä harvat olisivat toimineet ensiksi siten kuin uneksit heidän
tehneen", vastasi hän. "Ehkäpä he eivät heti olisi pitäneet
taloudellisen yhdenvertaisuuden aatteesta, peläten että se
merkitsisi heidän alentamistaan ja ymmärtämättä että se merkitsisi
kaikkien kohottamista yhteen äärettömän paljon korkeammalle elämän
ja onnellisuuden, aineellisen hyvinvoinnin ja siveellisen arvon
tasanteelle kuin mitä onnellisinkaan koskaan ennen oli nauttinut. Mutta
vaikkakin rikkaat olisivat aluksi epäilleet sinua heidän luokkansa
viholliseksi, niin köyhät, köyhäin suuret joukot, todellinen kansa, he
varmasti alusta alkaen olisivat kuunnelleet, sillä heille kertomuksesi
olisi merkinnyt suuren ilon riemukasta ennettä."
"En ihmettele että sinä siten ajattelet", vastasin, "mutta vaikka
minä yhä opettelen tämän uuden maailman aapistoa, tunsin aikalaiseni,
ja tiedän ettei asia olisi käynyt niinkuin sinä ajattelet. Köyhät
eivät olisi kuulleet sen paremmin kuin rikkaatkaan, sillä vaikka
köyhät ja rikkaat minun päivinäni olivat katkerassa riidassa joka
asiasta, olivat he vakaita siinä uskossa että aina täytyy olla
olemassa rikkaita ja köyhiä ja että aineellisen tasa-arvoisuuden tila
oli mahdotonta. Yleensä oli tapana sanoa ja usein näytti todellakin
että yhteiskunnallinen uudistuksen harrastaja, joka koetti parantaa
kansan tilaa, tapasi pettymystä synnyttävää estettä enemmän kansan
joukon toivottomuudessa jota hän tahtoi kohottaa, kuin niiden
harvojen käytännöllisessä vastustuksessa joiden ylivaltaa uhattiin.
Ja todellakin, Edith, ollakseni todenmukainen oman luokkani suhteen
täytyy minun sanoa että paraat rikkaitten joukosta usein yhtä paljon
tämän saman toivottomuuden kuin harkitun itsekkyyden takia joutuivat
vanhoillisiksi, kuten me heitä kutsuimme. Näet siis että ei olisi
mitään hyvää vaikuttanut, vaikka olisin käynytkin saarnaamassa, kuten
olet kuvitellut. Köyhät olisivat pitäneet puhettani yhdenvertaisuuden
mahdollisuudesta omaisuuden suhteen kauniina sanoina, joiden
kuulemiseen työmiehen ei olisi kannattanut aikaa tuhlata. Rikkaista
pääosa olisi ivaillut ja parempi osa huokaillut, mutta kukaan ei olisi
sitä vakavasti korviinsa ottanut."
Mutta Edith hymyili levollisesti.
"Kovin tuntuu rohkealta minun koettaa oikaista vaikutelmiasi omista
aikalaisistasi ja siitä mitä heidän olisi odottanut ajattelevan ja
tekevän, mutta huomaathan että omituiset seikat antavat minulle
jonkinlaisia etuja. Sinun tietosi omasta ajastasi loppuvat ehdottomasti
1887, jolloin jouduit tapausten kulun ulkopuolelle. Minä taasen olen
käynyt koulua 20:nellä vuosisadalla ja minun on ollut pakko usein
vasten tahtoani opiskella 19:nen vuosisadan historiaa; luonnollisesti
siis tiedän mitä tapahtui sen päivän jälkeen, johon sinun tietosi
loppuivat. Minä tiedän niin mahdottomalta kuin se sinusta tuntuukin
että tuskin olit vaipunut pitkälliseen uneesi, ennenkuin Amerikan
kansan syvästi ja laajalta valtasi halu päästä sellaiseen järjestykseen
jota me nautimme ja että sangen pian se valtiollinen liike syntyi
joka erilaiset muutosasteet läpäistyään aiheutti aikaisin 20:nellä
vuosisadalla vanhan järjestelmän kukistumisen ja nykyisen perustamisen."
Tämä oli todella hupaisa tieto minulle, mutta ryhtyessäni utelemaan.
Edithiltä asioita edelleen, hän huokasi ja pudisti päätään.
"Kun olen koettanut näyttää tietojeni etevämmyyttä, täytyy minua
nyt tunnustaa tietämättömyyteni. Tiedän vain sen tosiasian että
vallankumouksellinen liike alkoi, kuten sanoin, sangen pian sen
jälkeen kuin olit vaipunut uneen. Isän tulee kertoa sinulle loput.
Minä saatan hyvällä syyllä nyt asiasta puhuessamme myöntää, sillä sinä
sen pian itsekin huomaisit, etten tiedä yleensä mitään sen enemmän
vallankumouksesta kuin 19:nen vuosisadan asioista ylimalkaan. Sinä
et voi kuvitellakaan, miten ankarasti olen koettanut syventyä asiaan
kyetäkseni puhumaan kanssasi järkevämmin, mutta pelkään ettei siinä ole
ollut mitään apua. En voinut sitä ymmärtää koulussa eikä tunnu siltä
että ymmärtäisin sitä paremmin nytkään. Olen varma etten koskaan tiedä
sen enempää kuin tänä aamuna. Sen jälkeen kuin kerroit minulle, miten
vanha maailma esiintyi sinulle unessasi, on puheesi saattanut ne päivät
niin pelottavan lähelle että voin ne melkein nähdä, mutta vieläkään
en voi sanoa että ne näyttäisivät hitaistakaan järkevämmiltä kuin
ennenkään."
"Asiat olivat epäilemättä sangen huonolla ja synkällä kannalla",
vastasin; "mutta en voi nähdä mikä niissä erikoisen järjetöntä oli.
Mikä on vaikeus?"
"Päävaikeus johtuu täydellisestä sopimuksen puutteesta aikalaistesi
vaatimusten välillä mikäli ne koskivat tapaa millä heidän
yhteiskuntansa oli järjestetty sekä historioissa kerrottuja
tosiasioita."
"Esimerkiksi?" kysäsin.
"En luule että on paljon apua epäilysteni selvittämisestä", hän
sanoi. "Sinä kai päättelet minun olevan typerän näiden murheitteni
vuoksi, mutta minä koetan sinulle osottaa mitä tarkoitan. Sinä kykenet
selvittämään asian jos kukaan. Sinä olet juuri kertonut minulle
kansan pelottavan erilaisista olosuhteista, tuhlauksen ja puutteen
vastakohdista, rikkaitten ylpeydestä ja vallasta, köyhien halpuudesta
ja orjuudesta sekä kaikista muista tämän kauhistuttavan jutun
vaiheista."
"No niin."
"Näyttää siltä kuin nämä vastakohdat olivat yleensä yhtä suuret kuin
minä edellisenä historian aikakautena tahansa."
"Epäiltävää on", vastasin, "tokko koskaan on suurempaa eroavaisuutta
ollut eri luokkien olosuhteitten välillä kuin minkä olisit tavannut
puoli tuntia käveltyäsi Bostonissa, New Yorkissa, Chicagossa tai
jossain muussa suurkaupungissa Amerikassa 19:nen vuosisadan viimeisellä
neljänneksellä."
"Ja kuitenkin", sanoi Edith, "näkyy kaikista kirjoista että samaan
aikaan amerikalaiset eniten kerskailivat sillä että erosivat kaikista
muista ja entisistä kansoista ja olivat vapaita ja yhdenvertaisia.
Alituiseen tapaa tämän lauseen sen ajan kirjallisuudessa. Nyt sinä olet
selittänyt että he eivät olleet enemmän vapaita kuin yhdenvertaisiakaan
missään sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan olivat jakaantuneet
kuten aina ennenkin rikkaisiin ja köyhiin, herroihin ja palvelijoihin.
Tahdotko nyt olla hyvä ja kertoa minulle, mitä he tarkoittivat
sanoessaan itseään vapaiksi ja yhdenvertaisiksi?"
"Sillä tarkoitettiin luullakseni että he kaikki olivat yhdenvertaisia
lain edessä."
"Se tarkoittaa tuomioistuimissa. Entä olivatko rikkaat ja köyhät
yhdenvertaisia tuomioistuimissa? Saivatko he saman kohtelun osakseen?"
"Minun täytyy sanoa", vastasin, "etteivät he missään muualla olleet
vähemmän yhdenvertaisia. Laki määräsi kirjaimellisesti kaikki saman
arvoisiksi, mutta ei todellisesti. Oli enemmän erotusta rikkaan
ja köyhän ihmisen aseman välillä lain edessä kuin missään muussa
suhteessa. Rikkaat olivat todellisesti lain yläpuolella, köyhät sen
rattaiden alla."
"Missä suhteessa sitten olivat rikkaat ja köyhät yhdenvertaiset?"
"Heidän sanottiin olevan yhdenvertaisia mahdollisuuksien suhteen."
"Minkälaisissa mahdollisuuksissa?"
"Parantaa tilaansa, tulla rikkaaksi, päästä toisten ohi taistelussa
rikkauden puolesta."
"Minusta näyttää tämä, jos se totta olisi, tarkoittavan -- ei että
kaikki olivat yhdenvertaisia -- vaan että kaikilla oli yhtäläinen
tilaisuus päässä eriarvoisiksi. Mutta oliko totta että kaikilla oli
samallaiset mahdollisuudet päästä rikkaaksi ja parantaa tilaansa?"
"Asian laita lienee ollut sellainen jossain määrin ja jonain aikana,
kun maa oli uusi", vastasin, "mutta minun aikanani ei sellaista enää
ollut. Kapitaali oli todellisesti anastanut yksinoikeudekseen kaikki
taloudelliset mahdollisuudet sinä aikana; liikeyrityksiä eivät voineet
avata ne joilla ei ollut jonkun erinomaisen sattuman kautta pelastettua
pääomaa."
"Mutta varmaankin", sanoi Edith, "olivat kai ihmiset jossain suhteessa
todella yhdenvertaisia, joka oli tämän kaiken yhdenvertaisuuden
kerskailun pohjana?"
"Oli kyllä. He olivat valtiollisesti yhdenvertaisia. Heillä kullakin
oli yksi samanarvoinen ääni, ja enemmistö oli ylin lain laatija."
"Niin sanovat kirjat, mutta se vain tekee asiain todellisen tilan
ehdottomasti ymmärtämättömäksi."
"Miten niin?"
"Miten, sillä jos näillä ihmisillä kaikilla oli samanlainen äänivalta
hallituksessa -- näillä raatavilla, nälkiintyneillä, viluisilla,
köyhäin hylkiölaumoilla -- miksi he eivät hetkeäkään vitkastelematta
tehneet loppua näistä eriarvoisuuksista joiden takia he kärsivät?"
"Hyvin luultavasti", hän lisäsi, kun en heti vastannut, "minä vain
osotan omaa typeryyttäni puhumalla näin. Epäilemättä jää minulta
huomaamatta joku tärkeä asia, mutta etkö sinä sanonut että kaikilla
näillä ihmisillä, ainakin miehillä, oli äänivalta hallituksessa?"
"Varmasti; 19:nen vuosisadan jälkipuoliskolla ääni-mieheen-järjestelmä
oli päässyt yleisesti käytäntöön Amerikassa."
"Se on, kansa valitsemainsa välittäjäin kautta laati kaikki lait.
Sitähän tarkoitat?"
"Niin."
"Mutta minä muistelen teillä olleen kansalliset ja valtioiden
perustuslait. Ehkäpä ne estivät kansaa tekemästä täydelleen mitä
halusi."
"Eivät; perustuslait olivat vain hiukan enemmän perustuksellista laatua
olevia lakeja. Enemmistö niitä laati ja muutti mielensä mukaan. Kansa
oli ainoa ja ylin lopullinen valta ja sen tahto oli ehdoton."
"Jos siis enemmistö ei pitänyt jostain voimassa olevasta järjestelmästä
tai luullut sitä itselleen edulliseksi, niin se voi sen muuttaa niin
perin pohjin kuin halusi?"
"Aivan varmaan, kansan enemmistö saattoi tehdä mitä vain, jos se oli
tarpeeksi suuri ja ratkaiseva."
"Ja enemmistönä ymmärtääkseni olivat köyhät eivätkä rikkaat -- ne
joille voimassa oleva eroavaisuus oli kääntänyt kieron puolensa?"
"Juuri niin; rikkaita oli vain verrannollisesti kourallinen."
"Mikään ei siis ollut estämässä kansaa, jos se vain tahtoi, minä
aikana tahansa lopettamasta kärsimyksiään ja toimeen panemasta meidän
kaltaista järjestelmää, mikä olisi taannut sille yhdenvertaisuutta ja
hyvinvointia?"
"Ei minkäänlaista."
"Sitten vielä kerran pyydän sinua hyväntahtoisesti kertomaan minulle,
miksi he eivät yhteistunteen nimessä sitä heti tehneet ja tulleet
onnellisiksi, vaan laativat itsestään näytelmän niin surullisen että se
vielä sadan vuoden kuluttuakin saattaa meidät itkemään?"
"Sentakia", vastasin "että he ajattelivat ja uskoivat että teollisuuden
ja kaupan soveltaminen ja rikkauden tuotanto ja jako oli kokonaan
ulkopuolella hallitukselle kuuluvia tehtäviä."
"Mutta, Julian rakkaani, elämähän itsessään ja kaikki mikä yleensä
tekee elämän elämisen arvoiseksi, alkuperäisimpäin aineellisten
tarpeitten tyydyttämisestä alkaen aina hienostetuimpien nautintojen
tyydyttämiseen asti, kaikki mikä kuuluu niin sielun kuin ruumiinkin
kehitykseen, riippuu ensiksi, viimeksi ja alituisesti siitä tavasta
jolla rikkauden tuotanto ja jako on järjestetty. Sen varmasti täytyi
olla yhtä totta teidän päivinänne kuin meidänkin."
"Tietysti."
"Ja nyt sinä sanot, Julian, että kansa poistettuaan
kuninkuusjärjestelmän ja otettuaan omiin käsiinsä asiainsa ylimmän
johtovallan suostui maltillisesti asioita punniten luovuttamaan
valvontavallastaan kaikkein tärkeimmän ja ainoan todella tärkeän
etujensa luokan."
"Eivätkö historiat sitä kerro?"
"Ne kertovat niin, ja juuri sentakia en ole koskaan voinut niitä
uskoa. Asia näytti niin käsittämättömältä ja minä luulin että sitä
jollain tavalla täytyi voida selittää. Mutta sanohan minulle, Julian,
kun kansa ei luullut voivansa luottaa itseensä oman teollisuutensa ja
sen tuotteitten jakamisen järjestämisessä, niin kenelle antoi se tämän
vastuunalaisuuden?"
"Kapitalisteille."
"Entä valitsiko kansa kapitalistit?"
"Ei kukaan valinnut heitä."
"Kuka heidät sitten nimitti toimeensa?"
"Ei kukaan heitä nimittänyt."
"Merkillinen järjestelmä! No kun kukaan heitä ei valinnut eikä
nimittänyt, täytyi heidän kai kuitenkin varmasti olla tilivelvolliset
jollekulle siitä tavasta miten he käyttelivät valtaa josta jokaisen
hyvinvointi ja koko olemassa olo riippui."
"Päinvastoin, he eivät olleet velvolliset tekemään tiliä kenellekään
eivätkä millekään paitsi omalle omalletunnolleen."
"Omalletunnolleen! Ahaa, minä ymmärrän! Sinä tarkoitat että he olivat
niin hyväntahtoisia, niin epäitsekkäitä, niin alttiita yleishyvälle
että kansa kiitollisena kärsi heidän vallananastustansa. Nykyaikana ei
kansa myöntäisi vastuunalaisuusvapauden sääntöä puolijumalillekaan,
mutta arvatenkin oli toisin teidän päivinänne."
"Entinen kapitalisti kun olen itse, olisin mielissäni jos voisin
vahvistaa arvailusi todeksi, mutta mikään ei todella voisi olla
kauempana tosiasiasta. Kapitalistit erikoisesti kielsivät kaikki
hyväätekevät harrastukset teollisuuden ja kaupan kulusta. Heidän
ainoana tarkoituksenaan oli saada mahdollisimman suurta voittoa
itselleen vähääkään välittämättä yleisestä hyvinvoinnista."
"Rakas ystävä! Sinähän leimaat nämä kapitalistit vielä pahemmiksi
kuin kuninkaat, sillä kuninkaathan ainakin väittivät hallitsevansa
kansansa hyvinvoinniksi, toimien kuten isät lastensa hyväksi, ja hyvät
koettivatkin tehdä niin. Mutta kapitalistit, sinä sanot, eivät edes
olleet tuntevinaan mitään vastuunalaisuutta alamaistensa hyvinvoinnin
suhteen?"
"Eivät vähintäkään."
"Ja, mikäli minä ymmärrän", jatkoi Edith, "tämä kapitalistien
hallinto ei ollut yksinomaan vailla kaikkea siveellistä suostumusta
tai tunnustusta hyväntekeväiseen tarkoitukseen nähden, vaan se
oli suoranaisesti taloudellinen vääryys -- se on, se ei kansan
varakkaisuutta varmentanut."
"Siinä mitä minä viime yönä unissani näin", vastasin, "ja mitä olen
koettanut kertoa sinulle tänä aamuna, siinä on vain pikku katkelmia
kapitalistisen järjestelmän alaisen maailman viheliäisyyttä."
Edith ajatteli ääneti muutaman hetken. Lopultahan sanoi: "Sinun
aikalaisesi eivät olleet hulluja eivätkä narrejakaan; varmasti on
olemassa vielä jotakin jota et ole minulle kertonut; täytyy löytyä
joku selitys taikka ainakin joku syyn varjo, miksi kansa sekä luopui
valvontavallastaan tärkeimpäin ja suurinta elinkysymystä koskevien
etujensa suhteen että vielä luovutti sen luokalle joka ei edes ollut
osottavinaan mitään harrastusta sen hyvinvointiin nähden ja jonka
hallitus ei nimeksikään varmentanut sitä."
"Löytyy kyllä", sanoin, "on olemassa selitys, vieläpä sangen
tervejärkinenkin. Yksilöllisen vapauden, teollisuuden riippumattomuuden
ja yksilöllisen alkuunpano-oikeuden nimessä maan taloudellinen hallinto
siirrettiin kapitalisteille."
"Tarkoitatko sinä että sellaisen hallituksen muotoa joka näyttää olleen
mitä vähimmin vastuunalainen ja mitä itsevaltiain mahdollisesti:
puolustettiin vapauden nimellä?"
"Juuri sitä, yksilön taloudellisen alkuunpanon vapaudella."
"Mutta etkö sinä vastikään kertonut että taloudellinen
alkuunpano-oikeus ja liikemahdollisuus teidän päivinänne olivat
todellisesti itse kapitalistien yksinoikeutena?"
"Kyllä niin. Myönnettiin että kellään muilla kuin kapitalisteilla ei
ollut mahtia avata mitään liikettä, ja nopeasti oltiin tulossa sille
kannalle että vain suurimmilla kapitalisteillakin oli alkuunpanon
valta."
"Ja kuitenkin sanot sinä että teollisuuden luovuttamisen syyksi
kapitalistihallinnolle on mainittu teollisuusvapauden ja yksilöllisen
alkuunpano-oikeuden edistämistä kansan kesken kokonaisuudessaan."
"Niin. Kansa arveli voivansa yksilöllisesti nauttia suurempaa toiminnan
vapautta ja rajoittamattomuutta teollisuusasioissa kapitalistien
hallinnon alaisena kuin itse joukolla ohjaten teollisuusjärjestelmää
omaksi hyödykseen; että kapitalistit tahtoisivat vielä lisäksi pitää
silmällä heidän hyvinvointiaan viisaammin ja suosiollisemmin kuin
he itse mahdollisesti voisivat tehdä, että he kykenisivät varaamaan
itsellensä runsaammin sellaisia tuotantonsa osia, joita kapitalistit
olisivat taipuvaisia heille antamaan, kuin he mahdollisesti voisivat
tehdä, jos joutuisivat itse omiksi isännikseen ja jakaisivat koko
tuotannon keskenään."
"Mutta sehän oli paljasta pilantekoa; se höysti vääryyttä vielä
solvauksellakin."
"Siltä se kuulostaa, eikö niin? Mutta minä vakuutan sinulle, sitä
pidettiin kansallistalouden terveimpänä laatuna minun aikanani. Niitä
jotka sitä epäilivät leimattiin vaarallisiksi hourailijoiksi."
"Mutta luullakseni kansan hallituksen, hallituksen jonka puolesta
se äänesti, täytyi tehdä jotakin. Täytyihän olla olemassa joitain
asiain tähteitä jotka kapitalistit jättivät valtiollisen hallituksen
huolehdittaviksi."
"Oli, oli todellakin. Sillä oli käsien täydeltä tointa pitäessään
rauhaa yllä kansan kesken. Se oli pääosa valtiollisen hallinnon
toiminnassa minun aikanani."
"Miten tarvitsi rauha niin suurta huolenpitoa? Miksi se ei itse pitänyt
huolta itsestään, kuten nyt?"
"Olemassa olevain olosuhteitten erilaisuuden takia. Taistelu
rikkaudesta ja puutteen synnyttämä epätoivo piti sammumattomassa
tulessa ahneuden ja kateuden, pelon, himon, vihan, koston ja
keinottelun kunkin likaisen intohimon helvettiä. Tätä yleistä
mielipuolisuutta aisoissa pitämässä, jotta koko yhteiskuntajärjestelmä
ei menehtyisi yleiseen verilöylyyn, tarvittiin koko armeija sotilaita,
poliiseja, tuomareita ja vanginvartijoita sekä loppumatonta lain
laadintaa riitajuttujen selvittelemiseksi. Kun vielä näihin epäsovun
aineksiin lisäät arvonsa menettäneiden ja epätoivoisten heittiöiden
lauman, joista kärsimykset olivat tehneet yhteiskunnan vihollisia ja
jotka tarvitsivat kurinpitoa -- niin olet kai valmis myöntämään että
kansan hallituksella oli tarpeeksi tekemistä."
"Mikäli voin huomata", sanoi Edith, "oli kansan hallituksen
päätehtävänä otella sen yhteiskunnallisen sekamelskan kanssa, joka
oli seurauksena siitä että se oli laiminlyönyt talousjärjestelmän
huostaansa ottamisen ja sen järjestämisen oikeuden kannalle."
"Aivan niin. Et olisi voinut asiata selvemmin lausua, vaikka olisit
siitä kirjan kirjoittanut."
"Lukuunottamatta kapitalistisen järjestelmän suojelemista sen omilta
sikiöiltä, eikö valtiollinen hallitus todellakaan mitään tehnyt?"
"Tekihän toki, se nimitti postimestarit ja tullimiehet, piti yllä
armeijaa ja sotalaivastoa ja haasteli riitaa ulkomaitten kanssa."
"Luulisinpa että kansalaisen äänioikeus hallituksessa, jos se oli
rajoitettuna mainitsemiesi tehtäväin rajain sisälle, tuskin tuntui
hänestä suuriarvoiselta."
"Luullakseni oli äänen hinta Amerikan vaaleissa, kun puolueet olivat
jotenkin tasaväkiset, minun aikanani noin kaksi dollaria."
"Hyvä isä, niinkö paljon!" sanoi Edith. "En tiedä tarkalleen, mikä oli
rahan arvo teidän päivinänne, mutta sanoisinpa että se oli nylkyhinta."
"Minä luulen että olet oikeassa", vastasin. "Minullakin oli tapana
puhua äänioikeuden kauppaamattomuudesta ja sellaisten tuomiosta jotka
kurjuuden pakosta joutuivat myymään itsensä rahasta, mutta siltä
kannalta katsoen, jonne sinä olet minut saattanut tänä aamuna, olen
taipuvainen ajattelemaan että niillä ihmisillä jotka äänensä myivät oli
paljon selvempi käsitys niin sanotun kansan hallituksemme valheista,
se hallitus rajoitettuna siihen virkaluokkaan jonka vastikään olen
kuvaillut, kuin millään muulla aikalaisteni joukolla ja että jos he
olivat väärässä, niin oli vääryys, kuten arvelitkin, vain siinä että he
vaativat liian korkeata hintaa."
"Mutta kuka maksoi äänistä?"
"Sinä olet säälimätön ristikuulustelua", sanoin. "Ne luokat, joilla
oli etua hallituksen vallitsemisesta -- se on, kapitalistit ja
viran kärkkyjät -- tekivät ostoja. Kapitalistit hankkivat viran
kärkkyjäin valitsemisessa tarvittavat rahat sillä välipuheella
että viimemainitut valituiksi tultuaan tekisivät mitä kapitalistit
halusivat. Mutta en tarkoita antaa sinulle sellaista käsitystä että
äänten enemmistö suoranaisesti ostettiin. Se olisi ollut liian julkista
kansan hallituksen valheellisuuden tunnustamista sekä myös liian
kallista. Kapitalistien viran kärkkyjäin valitsemiseksi antamat rahat
käytettiin pääasiallisesti vaikuttamaan kansaan välillisillä keinoilla.
Äärettömiä summia taistelurahastojen nimellä kerättiin tätä tarkoitusta
varten ja niitä käytettiin lukemattomiin keinoihin, sellaisiin kuin
ilotulituksiin, kaunopuheisiin, juhlakulkueisiin, torvisoittokunnille,
ulkoilmakokouksiin ja kaikenlaisiin keksintöihin joiden tarkoituksena
oli kiihoittaa kansaa tarpeellisen korkealle innostuksen asteelle
vaalissa, jotta äänestettävänä oleva ehdotus olisi mennyt läpi. Kukaan
joka ei ole omin silmin nähnyt yhdeksännentoista vuosisadan Amerikan
vaalia ei voisi osapuillekaan kuvitella sen näytelmän merkillisyyksiä."
"Näyttää siis siltä", sanoi Edith, "kuin kapitalistit eivät vain
pitäneet huostassaan taloudellista hallintoa erikoistoimenansa,
vaan myös samalla käytännössä vallitsivat valtiollisen hallinnonkin
koneistoa."
"Niinpä niin, kapitalistit eivät olisi päässeet minnekään, elleivät
olisi vallinneet valtiollista hallintoa. Kongressi, lainlaatijakunnat
ja kaupunkien valtuuskunnat olivat aivan välttämättömiä välikappaleina
heidän suunnitelmansa perille ajamiseksi. Suojellakseen itseään ja
omaisuuttaan kansan meteleitä vastaan oli vielä lisäksi erittäin
tarpeellista että heillä oli poliisi, oikeusistuimet ja sotilaat heidän
etujansa vartioimassa, sekä presidentti, kuvernöörit ja pormestarit
heidän viittaustaan tottelemassa."
"Mutta minähän luulisin että presidentti, kuvernöörit ja
lainlaatijakunnat edustivat kansaa joka heitä äänesti."
"Siunatkoon sinua! Ei, miksi he olisivat kansaa edustaneet?
Kapitalisteistahan eikä kansasta riippui heidän virassa olonsa.
Kansalla joka äänesti oli vähän valinnan varaa ketä äänestää.
Sen kysymyksen ratkaisivat valtiolliset puoluejärjestöt, jotka
kapitalisteilta kerjäsivät raha-apua. Kellekään joka vastusti
kapitalistien etuja ei myönnetty mahdollisuutta ehdokkaana vedota
kansaan. Julkiselle virkamiehelle oli kansan etujen kannattaminen
kapitalistien etuja vastaan varma keino kehitysmahdollisuutensa
uhraamiselle. Sinun tulee muistaa, jos tahdot ymmärtää miten
täydellisesti kapitalistit hallitusta vallitsivat, että presidentti,
kuvernööri tai pormestari taikka kunnallisen, valtiollisen tai
kansallisen valtuuskunnan jäsen oli vain väliaikaisesti kansan
palvelija ja riippuvainen sen suosiosta. Julkisen asemansa hän
piti vain vaalista vaaliin, harvoin pitemmälle. Hänen alituinen,
elinkautinen ja kaikki vallitseva harrastuksensa, kuten meillä
kaikilla, oli hänen toimeentulonsa, ja se riippui -- ei kansan
hyväksymisestä -- vaan kapitaalin suosiosta ja suojeluksesta, ja sitä
hänen ei kannattanut saattaa vaaranalaiseksi tavoitellessaan kansan
suosion saippuakuplia. Nämä seikat, vaikkapa ei olisi ollutkaan
olemassa suoranaisia lahjomistapauksia, selittivät riittävästi miksi
politikoitsijamme ja virkailijamme harvoja poikkeuksia lukuunottamatta
olivat kapitalistien vasalleja ja välikappaleita. Lakimiehet jotka
järjestelmämme monimutkaisuuksien takia yleensä muodostivat ainoan
julkisiin asioihin pystyvän luokan, olivat eritoten ja suoranaisesti
elämästään riippuvaiset suurien kapitalististen yhteyksien
suojeluksesta."
"Mutta miksi ei kansa valinnut virkailijoitaan ja edustajiaan omasta
luokastaan, jotka olisivat silmällä pitäneet enemmistön etuja?"
"Ei ollut olemassa mitään takeita että he olisivat olleet
uskollisempia. Heidän köyhyytensä olisi tehnyt heidät vielä
alttiimmiksi rahakiusauksille; ja köyhät, se sinun tulee muistaa,
vaikka sitäkin säälittävämpiä, eivät siveellisesti olleet sen parempia
kuin rikkaatkaan. Sitten vielä -- ja se oli tärkein syy miksi kansan
enemmistö, jona olivat köyhät, ei lähettänyt omasta luokastaan miehiä
edustajikseen -- köyhyys säännöllisesti itsestään sen esti, siis
käytännöllinen kykenemättömyys, missä tarkoituskin oli hyvä. Niin pian
kuin köyhä mies kehittyi, oli hänellä viljalta kiusauksia kavaltaa oma
luokkansa ja etsiä kapitaalin suosiota."
Edith pysyi ääneti ajatuksissaan muutaman hetken.
"Todellakin", hän vihdoin sanoi, "näyttää siltä kuin syy miksi en
ole voinut ymmärtää niin sanottua kansan hallitusjärjestelmää teidän
päivinänne on ollut se että olen koettanut keksiä mikä osa siinä
kansalla on ollut, ja nyt selviää ettei sillä ole ollut minkäänlaista
osaa."
"Sinä olet edistynyt verrattomasti", huudahdin. "Epäilemättä
käsitteiden sekoitus meidän valtiollisessa järjestelmässämme ensiksi
hämmästyttää, mutta jos vakavasti tutkit sitä tärkeintä kohtaa että
rikkaitten johto, kapitaalin ja sen etujen ylivalta kansan etuja
vastaan kokonaisuudessaan oli järjestelmämme pääperiaate, niin on
sinulla avain joka selvittää kaikki salaisuudet."