kostutti hänen silmänsä, -- "suuri onnettomuus! Minä olen tullut teidän
ja oman onnen murhaajaksi, murhaajaksi kevytmielisyydessä ja
kelvottomasta viipymisestä."
"Mutta, mistä puhut? Tyynny toki ja malta mielesi!" vastasi rouva
neuvoksetar. "Kerrohan toki minulle, mikä sinua tuskastuttaa, äläkä
kiduta minua perättömillä sanoilla. Mitä on _voinut_ tapahtua,
joka on saattanut sinut tuommoiseen mielen tilaan?"
Kanslianeuvos koetti rauhoittua. Ei auttanut enää salata samanpäiväistä
katkeraa kokemusta ja hän tunnusti siis kaikki rouvallensa, mitä hän
ennen oli laiminlyönyt ja sinä päivänä turhaan oli koettanut.
"Se on naula arkkuuni", valitti hän. "Ei siihen ole pitkää aikaa kun
näännyn johonkuhun tautiin ja minun täytyy erota täältä se kauhea tieto
mielessä, että olen katkeroittanut sinun ja Edwardin tulevaisuuden.
Tässä, tässä", -- lisäsi hän laskien kätensä sydämelleen, -- "tässä
tunnen sen, toiveitteni tämänpäiväinen pettyminen on mato, se kalvaa jo
sydäntäni eikä se lakkaa ennen, kuin saa hävityksen työn lopetetuksi.
Vaimo raukka! Poloinen poika raukkani!"
"Ja luuletko siis mieskultani", kysyi rouva neuvoksetar sangen
vakavasti, -- "luuletko siis, että olisit tullut iloiseksi ja
onnelliseksi jälleen, jos lontoolainen vakuutusyhtiö olisi suostunut?"
"Oi, ihan varmaan uskon sen", vastasi mies elävästi. "Katso, Anna, jo
viime yönä tekemäni päätös pyrkiä osalliseksi yhtiöön, jo se yksistään
teki minut iloiseksi ja terveeksi. En ole pitkään aikaan ollut niin
iloisella mielellä kuin tänään aamiaisella, kun kohta sen jälkeen aioin
täyttää toivoni. Yritykseni ei onnistunut ja kaikki ilo on ikuisesti
kadonnut minulta!"
"Ei, armahani", vastasi rouva siihen ja hänen hoikka vartalonsa kasvoi
korkeammaksi, hänen silmänsä säihkyivät ja hänen otsansa kirkastui
puhtaimmasta autuaallisuudesta, -- "ei, se ei ole kadonnut! Päinvastoin
olet muuttuva samankaltaiseksi, kuin olit entisinä onnellisina päivinä.
Odota vaan hetkinen, niin saatpa nähdä, ett'en ole luvannut sinulle
liian paljoa."
Miehen kummastuneena ja säikähtyneenä katsellessa häntä, ikäänkuin
peläten hänen tulleen hulluksi, riensi Anna rouva ompelupöytänsä
luokse, avasi salalaatikon, otti siitä kaksi paperia, palasi miehensä
luo ja ojensi ne hänelle säihkyvin silmin.
"Kas tässä! Ota!" virkkoi hän raikkaalla äänellä, josta hänen
ihastuksensa hopean heleänä kaikui, -- "ota ja ole tästä hetkestä
alkaen jälleen onnellinen ja iloinen!"
Kanslianeuvos silmäili molempia paperia ja äkkiä kirkastuivat hänen
kasvonsa, synkät pilvet katosivat hänen otsaltansa kuin loihtuvoimalla,
hän kirkasi ilosta ja samassa silmänräpäyksessä sulki hän rouvansa
syliinsä ja syleili häntä innokkaasti.
"Anna! Vaimoni! Enkelini!" huudahti hän. "Minä siunattuna hetkenä
joutui tuo mieleesi?"
"No, laskehan minut ensin, mies kultani", vastasi rouva nauraen, "niin
saat kuulla kaikki. Istu tähän sohvalle ja kuule. Hetki, jolloin se
joutui mieleeni, oli juuri sama, jolloin käskit minua antamaan 'Iduna'
yhtiön vakuutuskirjettä takaisin herra Klugelle, kun et tahtonut
lunastaa sitä. Minä kuulin käskysi suurella surulla, vaan en voinut
muuttaa päätöstäsi. Mentyäsi pois ja jätettyäsi minut yksin, vaivuin
syviin ja synkkiin mietteisiin, mutta juuri silloin tuntui, kuin olisi
sisällinen ääni huutanut minulle: 'Täytä sinä, mitä hän laiminlyö!'
Armas mies, salaman tapaisesti valasivat ne sanat sydämeni. Minulla ei
tosin ollut rahaa lunastaa herra Klugen vakuutustodistusta, mutta
minulla oli vielä muutamia mummovainajani kalliista koruista. Minä
riensin kultasepän luokse, möin vanhat tavarani ja sain siten kahta
vertaa enemmän rahaa, kuin tarvitsin todisteen maksuun. Että juuri
käytin ne siihen tarkoitukseen, tarvinnee minun tuskin mainita.
Hyvä Kluge kiitti minua erittäin mainiosta vehkeestäni ja lupasi,
erittäinkin sinun suhteesi, olla vaiti asiasta eikä ylipään puhua siitä
kenellekään. Minä luulin nimittäin, että minun täytyi saada häneltä se
lupaus, kun en kuitenkaan voinut varmaan tietää, hyväksyisitkö sinä
tekoni. Kuitenkin toivoin sitä, ja katso, toivo on onnellisesti
täyttynyt. Tässä on vakuutuskirje ja kuitti maksetuista rahoista! Ole
jälleen onnellinen äläkä enää turhaan vaivaa omaatuntoasi!"
"Mutta", sanoi neuvos syvästi liikutettuna, -- "ell'en olisi tullut
miettivämmäksi? Miten sitte olisit menetellyt?"
"Silloin olisin", vastasi Anna rouva, "säästänyt jokaisen äyrin, olisin
säästänyt kaikessa ja kaikilla tavoin tehnyt työtä ansaitakseni
vuotuisen maksun. Ja minä tiedän, että Jumala olisi minun auttanut,
sillä minä en ole sitä tehnyt itsekkäisyydestä vaan lapseni hyväksi."
Ilon kyynel kiilsi isän silmissä.
"Minä kiitän sinua kaikesta sydämestäni", sanoi hän liikutettuna ja
syleillen hellästi vaimoansa. "Sinä olet antanut minulle takaisin
sydämeni ja omantuntoni rauhan. Kiitos, kiitos kaikesta sydämestäni.
Viisaan Salomon kanssa voin huudahtaa ja huudan iloisesti: Joka
toimellisen vaimon löytää, se on kalliimpi kuin kaikkien kalliimmat
helmet." -- -- --
* * * * *
Sittemmin on muutamia kuukusia kulunut. Neuvos Heimberger on terve,
raitis ja iloinen kuin ennenkin ja hänen perheessänsä vallitsee rauha,
onni ja ilo. Monesti, jonkun kysyessä miten hän voi, vastaa hän
iloisesti ja leikillisesti: "Kiitos, hyvin! Minä olen vakuuttanut
henkeni ja silloin tulee terveyskin vakuutetuksi. Tehkää tekin,
ystäväni samaten, neuvo on hyvä, todellinen elämän vesi!" -- -- --
* * * * *
Mutta sinä nuori ystäväni, onko pieni kertomukseni kentiesi ollut
sinusta liian ikävä ja kuiva? No niin, vie se äidillesi tahi isällesi,
pyydä heitä lukemaan sitä ja kuulla, se sitte tuottaa sinulle parempia
hedelmiä kuin tällä hetkellä voit aavistaakaan. Voi hyvin!
Loppu.