Ulkonainen järjestys on jotenkin samanlainen melkein joka kodissa,
vaikka varallisuussuhteet tietysti ovat hyvin erilaiset. Aamiainen
syödään varhain. Ameriikkalaiset ovat hermostunutta, puuhaavaa kansaa.
He panevat myöhään maata ja nousevat varhain ylös. Hienoimmissa
ravintoloissa aletaan aamiainen kl. 6. Kahdeksan on jo myöhäinen aika.
Useimmat syövät puoli 7 ja puoli 8 välillä. Hienon maailman naiset
nukkuvat myöhään aamupäivällä, mutta ainoastaan pohjoisimmissa
kaupungeissa. Etelämpänä ovat hekin jo varhain ylhäällä kuumuuden takia.
Aamiainen ei ole leikin-asia. Huonoimmissakin hyyrypaikoissa tuodaan
pöytään ohra- tai kaurajauhopuuroa, kahvia tai teetä, lämmin, lihasta,
tai silavasta laitettu ruokalaji perunoineen ja tavallisesti myöskin
lämmintä vastaleivottua leipää. Useimmissa keskisäädyn kodeissa
tarjotaan sen lisäksi tattari-, maissi- tai riisijauho-kakkuja, joita
syödään voin tai sokurivaahterasta valmistetun siirapin kanssa, sekä
munia, hedelmiä ja marjoja. Kuumana vuoden-aikana alkavat varakkaammat
aamiaisensa oransseilla tai persikoilla; vähempivaraiset tyytyvät
mansikoihin, mustikoihin ja muihin marjoihin; muutamin paikoin syödään,
tuoreiden hedelmien sijasta keitetyitä rusinoita, omenia tai luumuja.
Ameriikkalainen arvelee, että tämä tapa varjelee hänet monesta
vatsataudista, -- ja hänen mielipiteenänsä sen tässä mainitsemme.
Etelävaltioissa näimme hienojen naisten syövän kaksi tai kolme suurta
oranssia ja muita hedelmiä kl. 7 aamulla. -- Uudessa Englannissa syödään
vanhan tavan mukaan joka sunnuntai-aamu erilaisista jauhoista tehtyä,
runsaasti ruskealla siirapilla maustettua leipää, ja ruskeita papuja.
Tämän ruokalajin (Boston brown bread and beans) täytyy olla syötäessä
tulikuumaa ja samana aamuna valmistettua, oli aamiainen sitte miten
varhainen tahansa. Leikkiä laskien sanovat ameriikkalaiset, että
uus-englantilainen ei osaisi viettää sabbattiansa jos ei saisi alkaa
sitä lämpöisellä leivällä ja ruskeilla pavuilla.
Tietysti täytyy joko emännän tai palvelijan olla varhain liikkeellä
saadakseen aamiaisen ajoissa valmiiksi. Muutamat tekevät taikinan jo
edellisenä iltana ja leipovat leivät aamulla. Useammat halveksivat
kuitenkin tätä tapaa, sillä leipä pääsee helposti happanemaan. He
tekevät taikinansa heti noustuaan; suuta ja hiivapulveri, joita
joka paikassa käytetään, jouduttavat nousemista. Taikina vanutetaan
pieniksi kakkusiksi, jotka kypsennetään pienessä hiili- tai
kaasu-uunissa; sellaiset kuumenevat hyvin äkkiä. (Ameriikassa annetaan
taikinan ennen kypsentämistä nousta vaan yhden kerran.) Puuro
valmistetaan ennen keitetyistä jauhoista eikä siis sekään tarvitse
pitkällistä keittämistä; muutamissa kodeissa syödään toisinaan kylmää
riisisuurimopuuroa kerman kanssa tai hienoksi survottua leipää, jota
sekotetaan maitoon. Lihaa ja perunia ei keitetä tai paisteta niin
hyväksi kuin meillä. Se on yleinen tapa, eikä huolimattomuuden seuraus,
sillä hienoimmissakin ravintoloissa on perunilla ja lihalla sama,
puoliraaka maku. Muuan nuori tyttö pyysi meitä eräänä iltana
vanhempiensa luoksi vieraaksi. Heillä ei ollut palvelijaa ja matkalla,
hänen kotiinsa mennessämme hän itse osti lihakappaleen.
Hämmästykseksemme näimmä saman lihakappaleen puoli tuntia myöhemmin
illallispöydässä ja äiti kiitteli tyttärensä huomaavaisuutta.
Päivällinen eli väliateria (lunch) syödään joka paikassa kl. 1 ja on
aamiaiseen verrattuna paljoa yksinkertaisempi; siihen kuuluu
tavallisesti yksi lämmin ruokalaji tai kylmää lihaa, teetä ja toisinaan
hedelmäleivos, joka enimmästi on jo edellisenä päivänä valmistettu.
Eräässä kodissa tarjottiin vaan lautasellinen liemiruokaa, rypäleitä ja
kupillinen teetä. Kuumuus on luultavasti syynä siihen tapaan. Yhteen
aikaan kävimme päivällisellä eräässä kahvilassa, jossa nais-opettajia,
ompelijoita ja konttoristeja kävi ruoalla. Useimmat heistä ottivat aina
vaan lasin maitoa ja leivoksen tai kahvia voileipien kanssa. Kun
kummastelimme sitä, sanottiin vaan: -- hyvänen aika, kuka nyt
sydänpäivällä olisi nälissään!
Varakkaissa taloissa syödään päivällistä 6 ja 8 välillä. Siihen kuuluu
useita lämpimiä ruokalajia. Köyhemmät juovat kl. 6 teetä ja syövät
samalla voileipiä ja leivoksia tai marjoja; toisinaan tarjotaan lämmintä
ruokaakin tai kylmää paistia, jos päivällinen on ollut kevyt.
Mielestämme ei täällä eikä Englannissa pidetä ruokien vaihtelevaisuutta
kovin tärkeänä. Samoja ruokalajeja laitettiin usein ja viikon perheessä
oltuaan, tunsi vieras jo talon ruokalistan. Mutta oivallisia kasviksia
ja hedelmiä on runsaasti.
Leipominen ja vaatteiden pesu toimitetaan tavallisesti kotona sekä
kaupungissa että maalla; New-York lienee ainoa poikkeus tästä säännöstä.
Maanantai on pesupäivä ja onneton se emäntä, joka ei sitä tapaa seuraa.
Olemme nähneet kokonaisen rautatievaunun matkustajiston nauraen ja
ivaten rientävän akkunoihin katsomaan keskellä viikkoa kuivamaan
levitettyjä pesuvaatteita. Terveyden kannalta on moinen tapa tietysti
mainio, mutta tottumattomasta se tuntuu joka viikko uhkaavalta
Damokleenmiekalta. Kaksi käytännöllistä etua siitä kuitenkin on;
perheen-emännän ei tarvitse panna suuria summia liinavaatteisiin ja
talon järjestystä ei se häiritse niin tuntuvasti kuin meidän
pohjoismaalaisten isot pesut.
Perjantai on lakaisupäivä. -- Silloin me tomutamme mattojamme joka
paikassa Yhdysvalloissa, Mainesta Kaliforniaan asti, -- sanoi meille
hyvin varmasti eräs nais-asian pylväistä. -- Muut, paitsi huonot emännät
tietysti, -- lisäsi hän halveksivasti.
Se englantilais-ameriikkalainen tapa, että lattiat peitetään ylikanteen
matoilla, tekee jokapäiväisen lakaisemisen tarpeettomaksi. Huiskalla tai
mattojen-lakaisemiskoneella kävästään lattia kerran, korkeintaan
kahdesti viikossa; talvella ei se tapahdu edes niinkään usein. Isoissa
kaupungeissa, joissa on runsaasti tomua, nokea ja hiilensavua, sekä
Kaliforniassa, jossa kuivaa vuoden-aikaa kestää kuusi kuukautta, täytyy
emännän useimmin olla puhdistuspuuhissa ja tomujen pyyhkiämistä ja
kiilloitusta riittää yhtämittaa. Muualla pidetään talossa suurta
puhdistuspuuhaa vaan jouluksi, keväällä ja syksyllä. Kaikenlaiset
pienet, vanhasta posliinista, perlemosta tai luusta tehdyt pikku
esineet, kiinalaiset ja japanilaiset viuhkat ja korukalut, joita näkee
yksinkertaisissakin kodeissa kaunistuksina, tekevät tomuttamisen hyvin
tukalaksi joka paikassa.
-- Mutta me sanomme, -- lausui mainitsemamme rouva, -- että se nainen,
joka ei itse pyyhi tomuja ja parsi miehensä sukkia on kehno emäntä.
Meillä on pienet omituisuutemme, meilläkin, nähkääs.
Sen sijaan ei ameriikattarella ole paljon kupariastioita
kiillotettavana. Kyökissä on enimmäkseen sekä lasittuja että
lasiamattomia, malmisia ja läkkipeltisiä keittoastioita, karaistuja
posliinipatoja ja pannuja. Sen lisäksi on hänellä työn helpotukseksi ja
ajan säästön eduksi monenlaisia suopia, ammoniakkiliuvoksia,
rautalangoista tehtyjä huuhtomasieniä astioiden pesua varten; patojen ja
piisin puhdistuskoneita, höyrykeittokattiloita, eri töissä tarvittavia
hakkelusrautoja, veitsiä, lihakirveitä, erimuotoisia kastekekattiloita;
pesupulveria, hiivapulveria, putinki- ja liemipulveria. Monessa talossa
on helliarinan lisänä pieni kaasu-uuni, varakkailla on kolme, neljäkin
erilaista, kaasulla tai hiilillä lämmitettävää uunia. Tällaiset
apuseikat sekä se tapa, että kasvikset, hedelmät, kalat, linnut ja liha
tuodaan taloon valmiiksi puhdistettuina, suomustettuina tai nypittyinä
j.n.e. säästävät paljon aikaa.
Enin auttaa kuitenkin järkähtämätön tesmällisyys ja tarkasti määrätty
töiden järjestäminen aikaa säästämään. Sitä lukuunottamatta, että
ruoka-ajoilla, ostoksilla ja eri töillä on määrätyt tuntinsa, on itse
työtavassakin selvästi huomattava järjestys. Kodin tuhansiin pikku
puuhiin on valettu, niin sanoaksemme, älyä. Siitä lähtevä apu huomataan
parhaimmin taloissa, joissa emännältä tai palkolliselta -- tai
molemmilta -- puuttuu omaa kykyä. Niissäkin pitää maantapaan kuuluva
työjärjestys toimet ja talonhoidon paljoa paremmalla kannalla kuin ne
muuten talon omien tekijöiden ja älyn varaan jätettyinä olisivat.
Joka paikassa ovat sivistyneiden luokkien kodit hyvin hoidettuina,
jotenkin samanlaiset, mitä puhtauden ja järjestyksen vaatimuksiin tulee.
Eri maiden välillä oleva erotus huomataan siitä, _kuinka laajalle nämä
vaatimukset ulottuvat n.s. alhaisimpiin yhteiskunnan kerroksiin_. Juuri
tässä kohden ovat Yhdysvallat muita kansoja paljoa etevämmät. Syyksi
siihen arvelemme etupäässä vapauden- ja yhtenvertaisuuden-perusaatetta,
joka istuttaa itsekunnioitusta köyhimpäänkin ja tekee koulusta kaikille
yhteisen opintien. Alkuopetus on kaikille kansanluokille sama ja
jokaiselle se on maksutta tarjona. Työmiehen tytärkin saa verrattain
perinpohjaiset ja laajat koulutiedot. Niiden avulla hänen ajatuskykynsä
ja sielunvoimansa kehittyvät ja hän pystyy siten paremmin järjellisesti
hoitamaan talon töitä ja raha-asioita. Sen lisäksi valmistetaan häntä
suorastaan emännäntoimiin talous- tai ruoanlaitoskouluissa, joita on
joka paikassa, joko erikseen tai jokapäiväiseen kouluun yhdistettyinä.
Niissä opetetaan tytöille leipomisen, ruoanlaitoksen ja pesun yleiset
säännöt ja taloustöissä annetaan heidän harjoitella niiden käyttämistä.
Opettaja määrää joka päivä kolme tai neljä heistä järjestysmiehiksi eli
emänniksi, jotka opettajan valvonnan alaisina johtavat keittämistä,
astiainpesua, lattiainpuhdistusta, leipomista ja silitystä. Niissä
luokissa, jotka me näimme, oli tyttöjä noin 12-20 asti, ijältään kaikki
11-15 välillä. Kaikilla oli valkeat lakit päässä, valkeat esivaatteet ja
löysät hihat. Oppijakso on toisin paikoin 6 viikkoa kestävä, toisin
paikoin se kestää koko vuodenkin. Oppilaat eivät ulospäästessään
suinkaan ole täyskelvollisia emännöitsijöitä, mutta he ovat ainakin
saaneet tiedollisia neuvoja talouden hoitamisesta, ruoanlaitoksesta sekä
kaikenlaisista pikkuseikoista, jotka yhdistettyinä pitävät kodin
koneiston kunnossa. Ja käytännöllistä kokemustakin ovat he jo hiukkasen
ehtineet koota.
Etelässä on kuumuus veltostuttanut naisia ja orjuuden aikoina, jolloin
neekeripalvelijoita vilisi heidän ympärillään, kasvoi heihin mukavuuden
ja työttömyyden halu, mutta sielläkin herätti orjasota kauhuineen ja
orjuuden poistamista seuraava köyhyys paremman, voimakkaamman hengen.
Lännessä ovat naiset kovassa työssä ja turmelevat usein terveytensä
raskailla talouden toimilla, vaikka ovat sivistyneistä kodeista
lähteneitä. Maalla ja Uuden Englannin pikkukaupungeissa eivät emännät
mieliisti pidä palvelusväkeä. He antavat pesut ja ompelutyöt mieluummin
vieraan tehtäviksi, ottavat karkeampia töitä tekemään apurin, ja
hoitavat kotipuuhat itse. Mies tulee harvoin puolenpäivän aikaan kotiin
ja lapsetkin vievät tavallisesti väliateriansa kouluun mukaansa ja se
vähentää paljon perheen-emännän vaivoja.
Yleensä eivät ameriikattaret arostele, kun työhön on tartuttava. Tuntuu
siltä, että ei tarvitse muuta kuin vähä riisua pois ylhäisen maailman
helyä ja hienoinkin on valmis, mihin karkeaan työhön tahansa. Näimme
erään nuoren, useampia satoja tuhansia dollaria omistavan tytön
palvelijansa lupapäivänä itse tomuttavan mattoja ja lakasevan lattiata
huoneessa, johon seuraavana päivänä odotti erästä ystäväänsä asumaan.
Hän teki työtään aivan tyynesti, eikä edes selittänyt syytä siihen,
miksi hänet tapasimme lattiassa polvillaan luuta kädessä. Oleskelimme
vähän aikaa talossa, jossa oli palvelijana eräs Oberlin-kollegessa
opiskeleva mulattinainen. Hän oli varaton ja elätti loma-aikoina itseään
tällä tavalla. Hänen paistetut kananpoikansa ja ostronilaitoksensa
olisivat herauttaneet vedet herkkusuunkin kielelle. Wellesley-kollegessa
toimittivat varattomat oppilaat ruokapöytien kattamisen ja
pöytäpalveluksen. Erään rouvan molemmat palvelijat olivat jäseninä
klubbissa, joka vietti vuosijuhlaansa koko päivän kestävällä
huvimatkalla. Rouva nousi ylös tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti,
valmisti aamiaisen, kokosi vuoteet, huuhteli astiat, laitti väliaterian
j.n.e. 38 pykälän (C.) kuumuuden vallitessa. Oleskelimme muutaman aikaa
perheessä, johon kuului mies, vaimo ja vaimon äiti. Heillä ei ollut
ollenkaan palvelijaa. Ennen konttooriin menoansa, kello 8 aamulla, toi
mies sisään hiiliä ja vei ulos tunkiolootan, tunkiomiehen korjattavaksi.
Vaimo ja äiti tekivät kaikki taloustyöt, ainoastaan pesu oli vieraan
tehtävänä ja suurissa puhdistustöissä oli heillä apuri. Pienessä,
somassa keittiössään oli heillä keinutuoli, johon astioita huuhtoessaan
toivat vieraansa istumaan. Talous- ja kokkikirjoja oli rivissä yhdellä
hyllyllä, kirjavista ruohoista ja kukista oli kattoon laitettu
koristuksia, tulisijan ympärys oli kaunistettu näkinkengillä. Molemmat
naiset olivat saaneet kollegekasvatuksen. Talouden töiltä jäi heille
vielä aikaa lukemiseen, naisasian-harrastukseen, käsitöihin ja
seurusteluun. -- Mutta -- sanoivat he -- me jätämmekin pois kaikki
tarpeettomat asiat, vaikka moni pitäisi menettelyämme perittyjen,
kunnioitettavien taloudentapojen rikkomisena.
Mitä palvelijoihin tulee, emme voi tarkemmin arvostella synnynnäisiä
ameriikattaria, sillä niitä näimme harvoin. Kauvan aikaa on Irlanti,
viime aikoina myöskin Saksa ja Skandinaavian maat lähettäneet
Yhdysvaltoihin palvelusväkeä. Nämä siirtolaiset ovat tavallisesti
taitamattomia, haluttomia ja siivottomia, mutta he tyytyvät Ameriikassa
halpana pidettävään palkkaan ja täyttävät siten työpaikat. Siitä syystä
meneekin vaan harva ameriikkalainen nainen palvelukseen. He ovat
mielestään liian hyvät kilpailemaan noiden vierasten kanssa, jotka joka
asiassa ovat heitä kehnommat. Viime aikoina on kunnollisen palvelusväen
puute alkanut käydä yhä tuntuvammaksi, ja talouskouluja on perustettu
niihin kaupunkeihin, johon siirtolaisia enin saapuu. Ameriikassa
syntyneet palvelustytöt näyttivät hyvin sivistyneiltä ja taitavilta,
mutta heillä on suunnattoman isot palkat ja luullaksemme hyvin suuri
toimintavapaus. Kun he ovat niin kalliita, otetaan heitä vaan muutama
taloon ja näiden huolena on sitten talon töiden suorittaminen. Heiltä
vaaditaankin sekä taitoa että itsenäistä käsitystä toimissaan.
Yhdeksi tärkeäksi syyksi siihen, että ameriikkalaiset perheen-emännät
ovat muita etevämmät, luulemme me sitä vapautta, joka hänellä on
koti-oloissa. Mies ja vaimo ovat saaneet tietonsa samanlaisessa
koulussa, usein käyneet sitä yhdessä. He ovat toistensa vertaiset ja
liikkuvat kumpikin alallansa itsenäisenä yksilönä. Tavallisesti on mies
työssä ja lähtee kodistansa kello 8 tai aikasemminkin aamulla, palaten
vasta illalla, eikä suinkaan ennen kello kuutta. Moni liikemies on
viikkoja ja kuukausiakin matkoilla. Se pakottaa vaimon itsenäisesti
toimimaan. Vapaus kasvattaa hänessä arvon- ja edesvastauksen-tuntoa. Hän
on toimeenpanevana valtana perheen piirissä ja nauttii sen mukaan
kunnioitusta.
-- Saksanmaalla, -- sanoi eräs ameriikkalainen nainen meille, -- menevät
pojat äitinsä luo ainoastaan silloin, kun tarvitsevat ruokaa ja
vaatteita, meillä pitää poika äitiänsä ihan yhtä älykkäänä (smart) kuin
isäänsäkkin.
Nauttimansa kunnioituksen ja vapauden takia pitää perheen-emäntä itse
kotityötä arvossa ja vaatii muutkin sitä kunnioittamaan.
-- Minusta on niin hauska hoitaa taloutta, -- kuulimme usein eri
sivistys-asteilla olevien naisten huudahtavan.
Käsitöissä ovat Ameriikan, niinkuin Englanninkin naiset, Saksan ja
Skandinaavian naisia huonommat. Puku- ja liinaompeluksessa he tosin
pitävät puolensa, mutta villa-, kehruu- ja kutomistöissä he ovat
kehnommat. Erittäin ovat työtä tekevän luokan naiset näissä asioissa
taitamattomat ja se on luonnollistakin täällä, tehtaiden kotimaassa.
Käsityökouluja on tosin jo melkein joka paikassa, mutta niissä opetetaan
ainoastaan puku- ja paitaompelusta, koru- ja villalankatöitä.
Kotitarpeet ommellaan täällä, niinkuin muuallakin, talon varallisuuden
ja emännän kykeneväisyyden mukaan joko kotona tai kylässä. Muutamat
ompelevat liinavaatteensa ja lasten vaatteet kotona, mutta teettävät
omat pukunsa vieraalla. Toiset ottavat ompelijan kotiinsa ja teettävät
yht'aikaa kaikki tarvittavat vaatteet; varakkaat ompeluttavat kaikki
vaatteensa vieraalla. Ne, joilla oli varma toimi kodin ulkopuolella,
pitivät erityistä paikkaus- ja parsimispäivää; tavallisesti oli
lauvantai määrätty niille puuhille, jotta vaatteet saatiin kuntoon
maanantain pesua varten.
Taide ja tieteellinen käsitys ovat Yhdysvalloissa vielä
kehittymättömässä tilassa, mutta kauneuden-aistia tapaa joka paikassa.
Sen huomaa puvuistakin. Sivistyneet ja erittäinkin hienon maailman
ihmiset pukeutuvat tietysti jotenkin yhtäläisesti kuin samat luokat
muissakin maissa, mutta täällä on sivistyksen kanssa syvälle alempiinkin
yhteiskunnan-luokkiin tunkeutunut soman ja siistin vaatetuksen tarve.
Emme muista siellä koskaan työmiehen kodissa, köyhien kaupungin-osassa
ja työpaikoilla nähneemme sellaisia risaisia ja likaisia vaatteita,
joita Suomessa niin usein saa katsella. Maahan muuttaneet saksattaret ja
skandinaavilaiset naiset pysyttelevät pukeutumis-asioissa
ameriikattarien rinnalla, mutta Itaaliasta, Irlannista ja Böömistä
tulleet naiset ovat silminnähtävästi kehnommat. New-Yorkissa ja muissa
Idän suurissa kaupungeissa, joissa aina on viljalta siirtolaisia,
huomaakin kansan ulkoasussa selvän erotuksen. Ameriikkalainen nainen
pitää sekä itseään että perhettään niin suuressa arvossa, että hän aina
liikkuu siististi puettuna. Lapsiansa ja erittäin kapalolapsiaan hoitaa
hän puhtauden kannalta katsoen mainiosti. Toisinaan näimme
matkustaissamme rautatienvaunuissa 8-12 pienokaista, mutta harvoin
näimme likaisesti puettua lasta. Yksinäisillä asemilla, kaukana Lännen
vuorilla tai erämaankaltaisilla hiekka-aroilla oli työmiehen tai
asemamiehen pienokaisella puhdas myssy päässä ja siisti mekko yllä ja
hänen pieni nenänsä puhdistettiin lumivalkealla nenäliinalla. Kun
köyhiä, koruttomasti puettuja naisia astui pikkulapsi käsivarrella
raitiovaunuihin, katseli syrjäinen oikein nautinnokseen lapsen siistiä
vaatetusta, ja pitkillä rautatiematkoilla sai usein monta vuorokautta
ihailla sitä huolellista hoitoa, jota lapset nauttivat.
Ameriikan naisen pukemistavassa on kuitenkin yksi huomattava _mutta_ ja
se mutta on kureliivit. Emme tahdo väittää, että kureliivien valta
täällä olisi suurempi, kuin Englannin, Saksan ja Ranskan naisten
keskuudessa, mutta niin tuntuva se valta ainakin on, että siitä voi
lähteä vaara naisten terveydelle. Kuromista ei Ameriikan naisessa huomaa
niin kiusaavan selvästi, kuin luonnosta tanakan saksattaren vartalolla.
Ameriikattaret ovat tavallisesti hoikkia ja hentoja aivan kuin
englannittaretkin, mutta eivät niin lujarakenteisia, kuin nämä.
Kuromisesta lieneekin ameriikattarelle paljoa suurempi vaara, sillä hän
voi kutistaa keuhkojansa aika tavalla, ennenkun vartalo näyttää
luonnottoman kapealta. -- Mutta naispukujen parantamispuuha on lähtenyt
Ameriikasta ja voittaa siellä yhä enemmän innokkaita puolustajia.
Melkein jokaisessa suuremmassa kaupungissa on terveyden mukaisten eli
n.s. reformipukujen ompelijoita ja suuret yhdistykset, joilla on
sadottain jäseniä, levittävät tietoa asiasta esitelmillä, kirjoituksilla
ja kaavoja näyttelemällä. Liikkeen etupäässä on mrs Jeanness-Miller ja
hänen mukaansa on uusi puku saanut nimensäkkin (The Jeanness-Miller
dress). Se ei ole yhtä kaunis kuin skandinaavilainen reformipuku, mutta
se ei ole niin kankeannäköinenkään kuin se, ja on käytännöllisempi.
Monella on jo sellainen puku ja erittäin käyttää moni kirjoituspöydän
ääressä tai seisovassa työssä oleva nainen kaksijakoisia alushameita ja
terveyden mukaisia alusliiviä. Sen sijaan on lyhyt tukka Ameriikan
naisen päässä tuntematon koristus ja harvoin, tuskin milloinkaan siellä
näkee poikamaiseksi kerittyjä hiuksia. Huolellisesti valitut värit,
sirosti sopivat puvut ja tarkka puhtaus ovat yleensä sivistyneen
ameriikattaren tunnusmerkit.
Yleisesti vallitsevan somuuden ja siisteyden varjopuolena on ylellisyys,
joka vallitsee joka paikassa. Luonnon tuhlaavaisuus tässä rikkaassa
maassa, jonka tuotantovoimat ovat niin mahtavat, näyttää vaikuttavan
ihmisiin. He eivät ole saitoja, mutta he jakelevat mieliisti rahojaan
täysin kourin, he haluavat koristaa kotiaan, itseään, lapsiaan,
puutarhojaan, tahtovat nähdä kauniita tauluja, jalokiviä, loistavia
kukkia, kuulla silkin sihinää, ja kutkuttaa nenäänsä hyvillä hajuilla.
Ameriikkalaisten jalokivien suosiminen on tullut sanantavaksi. Niitä
näkeekin miesten paidan rinnuksissa, kaulaliinoissa, sormissa, naisten
käsissä, käsivarsissa, niskassa ja korvissa, pikkulasten mekoissa ja
koulutyttöjen kauluksissa. Varojensa mukaan hankkii kukin joko oikeita
tai mukailtuja. Kaikkialla vallitsee vieraanvaraisuus ja anteliaisuus.
Heidän tuhlaavaisuutensa on usein lapsellisen hyväntahtoista, eikä se
tunnu täällä niin ankarasti moitittavaltakaan kuin muualla, sillä
avoimin käsin, rikkaasti ja runsaasti jakaa tämä rikas kansa
huonompiosaisille veljilleen, ja täällä on tie rikastumiseen -- ainakin
muiden maiden oloihin verrattuna -- avoinna köyhimmällekkin, jos hänellä
vaan on itsellä kykyä sitä käymään. -- Se minua teillä miellyttää, --
sanoi Carlyle Emersonille, -- että mies voi syödä täällä oikein
kylläkseen, jos vaan tekee kunnonlailla työtä.
Eräs englantilainen kirjailija on sanonut ameriikkalaisten lapsista,
että ne ovat maapallon pahankurisimpia lapsia, mutta että niistä kasvaa
maailman parhaita kansalaisia. Lieneekö lauseessa perää, sitä emme
tiedä. Tosi on, että lapset kasvavat vapaammin ja että vitsaa harvoin
käytetään; ei tahdota tukahuttaa yksilöllisiä taipumuksia heissä, vaan
opettaa heille itsekunnioitusta. Eräässä raamattukokouksessa lausui
muuan kunnioitettu uskonnollinen naispuhuja muutamia sanoja, jotka
mielestämme kuvaavat ameriikkalaisten lastenkasvatusta.
-- Minulla on kahdeksan lasta, -- sano hän, -- ja ihmisillä on tapana
kysyä minulta, kuinka voin pitää heitä kaikkia kurissa. Hyvät ystävät,
sanon minä, ei juolahtaisi mieleenikään pitää heitä kurissa. Koetan vaan
opettaa heitä itse pitämään itseänsä kurissa. Sehän on heidän osansa
tässä maailmassa.
Mielestämme näytti tällä kasvatustavalla olevan erittäin onnelliset
tulokset, arvattavasti siitä syystä, että vapauteen liittyy ankara
varmuus. Kodilla on omat lakinsa, joita lasten tulee ehdottomasti
totella, ja usein kuulee isän tai äidin tyynesti lausuvan: "tiedäthän,
että sinun täytyy tehdä niin tai niin". Hyvät kodit tekee lasten ja
vanhempien välinen rakkaus ja luottamus kaikkialla yhdenarvoisiksi.
Mutta Ameriikan kodeissa vallitseva vapauden ja laillisuuden, iloisen
tuttavallisuuden ja kunnioituksen sekoitus antaa niille erityisen
viehätyksen. Me luulemme kuitenkin, että eräs toinen, jotenkin pelottava
vaara uhkaa Ameriikan lapsia. Kasvatuksella kiiruhdetaan heidän
kehitystään, jonka ilman-ala jo tekee kyllin nopeaksi. He ovat
tavallisesti hurmaavan näköisiä pienine, kaunismuotoisine päineen,
kirkkaine, tummine silmineen ja hentoine jäsenineen. Heidän seurassaan
on hauska olla, sillä he käyttäytyvät hyvin siivosti, ovat virkkuja ja
luonnollisia; köyhätkin lapset katsovat kysyjää suoraan silmiin ja
vastaavat reippaasti. Mutta ihan pientenkin lasten kasvoista loistaa
täysi tiedollisuus. Jos vertaa kuudenviikkoista ameriikkalaista lasta
yhtä vanhaan pienokaiseen meillä, niin huomaa hämmästyttävän erotuksen.
Ameriikkalaisessa ei näy merkkiäkään Suomen kapalovauvan unisesta,
kehittymättömästä ja puolivalmiista muodosta. Joka paikassa siellä
näkeekin kapalolapsia: ne ovat mukana rämisevissä raitiovaunuissa,
heiluvissa höyrylaivoissa, kävelypuistoissa, pitkillä rautatiematkoilla,
kirkoissa ja puotiloissa. Uskomattoman nopeasti on viime aikoina joka
paikkaan perustettu lastentarhoja kaikkia kansaluokkia varten. Harvoin
käyttävät vanhemmat ja opettajat vanhan ajan varottavaa puhetapaa ja sen
yksinkertaisia sanoja ja lauseita, kun puhuttelevat lapsia. He moittivat
heitä tosin hyvinkin ankarasti toisinaan, mutta he puhuvat aivan kuin
täysikasvuisille. Nämä seikat yhdessä vaikuttavat, että pienet
ameriikkalaiset ovat varmapiirteisiä pikku-ihmisiä jo semmoisella
ijällä, jolloin täkäläiset lapset näyttävät olevan ainoastaan pieniä,
syömis- ja nukkumispuuhissa viihtyviä eläimiä.
Vähemmin sivistyneissä tai muuten alhaisemmalla kannalla olevissa
kodeissa saa nuorten vapaus toisinaan väärän suunnan. Täysikasvuisella
tyttärellä on tuttavansa, pojilla ystävänsä, jotka menevät ja tulevat,
pitävät pitoja, rekiretkiä ja tanssiaisia. Vanhukset elävät omaa
elämäänsä, eikä heidän vaatimuksilleen anneta suurta arvoa. Hyvissä
kodeissa sitä vastaan ei ole mitään kauniimpaa kuin vanhempien ja
täysikasvuisten lasten välillä huomattava suhde. Näennäisen, hupaisen
yhdenvertaisuuden alla piilee lasten puolella hellä kunnioitus.
Ameriikkalainen mies näyttää yleensä nopeatoimiselta, reippaalta ja
päättävältä. Hienossa maailmassa on tietysti kyllääntyneitä
seurasankareja, täällä niin kuin muuallakin, mutta tavallisessa
miehessä, työntekijässä, liikemiehessä, opettajassa, papissa,
insinöörissä ovat mainitsemamme ominaisuudet silminnähtävät. Paremmin
kuin muualla on mies täällä oman onnensa seppä ja saa varhain ruveta
ansiotyöhön. "To make money" (rahan tekeminen), niin kuin Ameriikassa
sanotaan, on ensi ehto hänelle, jos hän sitten aikoo kääntyä lukutielle,
oppia liikemieheksi tai lähteä länteenpäin ruvetakseen lehmipaimeneksi
tai karjakauppiaaksi, rautatie-osakkaaksi tai siltojenrakentajaksi.
Ehtimiseen kuulee sanottavan nuorista miehistä: -- ja sitte hän ansaitsi
niin tai niin paljon, niin ja niin pitkässä ajassa ja osti itselleen
osan sen tai sen liikkeestä. -- Tai: -- Charlie aikoo matkustaa
länteenpäin, mutta hänen isänsä arvelee, että hänen on paras tehdä vielä
työtä täällä ja ansaita vähä enemmän alkuun päästäkseen.
Yleisesti tunnettu asia on, että velkaantumisen mätähaava ei ole missään
niin levinnyt kuin pohjoismaissa. Nuori ameriikkalainen tavallisesti sen
vaaran välttää. Kotimaa tarjoo hänelle kyllin hyväpalkkaista työtä ja
hän työskenteleekin hiki hatussa, saadakseen sitten kääntyä sille
alalle, jolta aikoo saada varsinaisen elatuksensa. Meille sanottiin
Ameriikassa: -- skandinaavit ovat meidän parhaita siirtolaisia, mutta
heillä on kummalliset tuumat kunniallisuudesta. He kietoutuvat kovasti
velkoihin ja -- uskotteko sitä? -- sekä miehet että naiset menevät
velkaisina naimisiin, eivätkä pidä sitä vääränä!
Tähän voi tosin vastata, että kunnia-käsitteet ovat erilaiset eri
maissa. Meillä pidettäisiin monta Ameriikan valtiollisessa ja
kauppamaailmassa hyväksyttyä tapaa epärehellisyytenä. "Raha" tulee
helposti pojan tunnussanaksi. Hyvä, jos se ei ole: "rahaa, millä keinoin
tahansa". Jos niin on, seuraa sitä uhkayritykset, kauppakeinottelut ja
lopuksi kenties tuollainen vararikko, jolle vaan Ameriikassa löytää
vertaisen. Rahanhimoa ja keinotteluhalua seuraa rahavalta, joka on
Yhdysvaltojen vaaniva vihollinen. Suuret yhtiöt, joiden tulot kasvavat
säännöllisesti, kokoovat käsiinsä työt ja voitot ja työmies joutuu usein
tappiolle. Valtiollisten vaalien aikana myyvät valitsijat joukottain
ääniänsä tai lahjovat puolueiden asiamiehet heitä joko rahoilla tai
työpaikan-lupauksilla antamaan äänensä jollekkin määrätylle ehdokkaalle.
Ei kukaan valistunut ja puolueeton ameriikkalainen väitä tätä valheeksi.
Mutta Ameriikka on iso, meluava, nopeasti kasvava lapsi. Kaikki sen viat
ovat käsin koskettavissa, sekä hyveet että paheet ovat yhtä selvästi
kaikkien nähtävinä. Kaikkien parannustöiden täytyy tapahtua hitaasti,
sillä kansa itse hallitsee. Ennen kun kansaan on tunkeutunut jonkun
uudistuksen tarve, ei sitä voida panna toimeen. -- Siksi meidän
täytyykin, -- sanoi eräs ameriikkalainen kasvattaja, -- monta kertaa
ajaa kumoon kuorminemme, ennen kun kansa oppii hallitsemaan, ja Euroopan
lähettämät laiskurit ja pahantekijät eivät suinkaan helpota työtämme.
On vielä toinenkin, luonnollisempi syy, jonka takia nuori
ameriikkalainen koettaa niin pian kuin mahdollista päästä omille
jaloilleen. Hän tahtoo päästä riippumattomaksi, mennä naimisiin, saada
oman kodin ja oman, varman aseman yhteiskunnassa. Joka paikassa tapaa
perheen-isiä, jotka ovat olleet kirjeenkantajina, juoksupoikina tai
renkeinä, mutta kohonneet ylemmäksi. Enimmästi ovat he ensi virassaan
koonneet rahoja päästäkseen johonkin kollegeen tai muuhun korkeampaan
oppilaitokseen tietojansa lisäämään ja ovat sitten niiden avulla
hankkineet itselleen tuottavamman työalan. Lännessä, jossa rahoja on
helpommalla saatavissa ja liike-elämä on levottomampaa, kiihkeämpää
laatua, laiminlyö poika helposti oman sivistyksensä. Hän on niin
innostunut ansaitsemiseen, että muut asiat jäävät sivuseikoiksi. Hänestä
tulee sivistymätön, kerskaileva mies, joka kuvannollisesti ja
todellisuudessa helistelee rahojaan, elää vaan tulojansa kartuttaakseen,
ja antaa vaimonsa tuhlata rahoja silkkipukuihin, jalokiviin ja
kauniisiin huonekaluihin. Hän pitää kunnian-asiana, että hänellä on
kaunein talo, hienoimmin puettu vaimo ja parhaimmin palkatut palvelijat
koko seudulla. Ei hän mieliisti salli vaimonsa ja tyttärensä tarttuvan
työhön, sillä sehän voisi näyttää siltä, että hänessä ei ole miestä
niitä elättämään. Eikä ameriikkalainen halveksi mitään koko maailmassa
niin syvästi kuin toimetonta ja epäkäytännöllistä miestä, joka ei osaa
päästä omalle orrelleen.
Kotona on hänen asemansa tuntuvasti toisenlainen kuin Euroopan maissa
tavallisesti. Jo koulussa opetetaan häntä naista kunnioittamaan. Voi
tuskin käydä yhdessäkään oppilaitoksessa Yhdysvalloissa sitä
huomaamatta. Wendell Phillips sanoi kerran: -- oikea ritarillisuus on
yksi miehen tärkeimmistä avuista. Mutta ritarillisuutta ei ole yksin se,
että suomme naiselle oikeuden vertaisenamme, vaan sen pitää näkyä
siinäkin, että säälimme häntä, sillä hän on ruumiillisesti heikompi. --
Nämä sanat, jotka usein näkee koulujen seinillä Ameriikassa, ilmaisevat
yhden niistä perus-aatteista, joiden mukaan poikaa kasvatetaan.
Yhteiskasvatus likentää eri sukupuolet toisiinsa ja asettaa heidät
luonnolliselle, tyynelle ja toverilliselle kannalle. Lämpöisempi
ilman-ala ja kansallinen taipumus ruumiinharjoituksiin pitää häntä
paljon ulko-ilmassa; hän ratsastaa, soutaa, heittää palloa ja ottaa
innolla osaa kaikenlaisiin voimisteluleikkeihin. 14-16 vuotiaasta oppii
hän pitämään jännittävimpänä ajatuksenaan kysymystä: -- miksi pitää
rupeamani? Kuinka voin ansaita rahaa? -- Se estää häntä liiaksi
miettimästä ruumiillisessa kehityksessään siihen aikaan tapahtuvia
muutoksia. Äidillä on suurempi valta ja vaikutus häneen kuin meillä.
Naispalvelijain asema on hänen kodissaan toisenlainen kuin
pohjoismaissa. Heillä on enemmän itsekunnioitusta ja ylpeyttä. Vaikka
hän onkin heidän isäntänsä poika, ovat he naisia ja vaativat naisina
häneltä kunnioitusta. Missään ei suvaita sitä sopimatonta tapaa, että
palvelustyttö aamulla lähetetään nuorten herrojen huoneeseen vettä
viemään tai harjattavia jalkineita noutamaan. Järjestettyjä haureuspesiä
kun ei ole olemassa, ovat kodin ulkopuolella uhkaavat kiusaukset
harvalukuisemmat ja kun joka paikassa on viljalta kaikenlaatuisia
kouluja, ei pojan tarvitse liian nuorena lähteä kodin suojasta.
Nuoret seurustelevat keskenään luontevasti. Kun nuori mies ihastuu
tyttöön pitävät sekä asian-omaiset itse että heidän vanhempansa asiaa
hyvin jokapäiväisenä. Ihailijaa sanotaan tytön _beau'ksi_ -- hän on
sulhasen, hyvän ystävän ja kosijan välimuoto -- he kävelevät, lukevat ja
soittavat yhdessä, ovat kirjevaihdossa keskenään ja ystävät ja
sukulaiset kutsuvat heidät yhdessä luokseen vieraiksi. Toisinaan syntyy
tästä seurustelusta kihlaus, toisinaan ei. Tytöllä voi siten olla
montakin nuorta miestä ympärillään, eikä heistä kukaan kuitenkaan näytä
ylen epätoivoiselta, kun hän lopuksi valitsee yhden ja jakaa muille
rukkaset.
Meikäläisen mielestä mahtaisi tuollaisen liuman hoivaileminen tuntua
jotenkin tukalalta, mutta ameriikatar suoriutuu ihmeteltävän hyvin
tästäkin pälkähästä. Harvoin hänessä näkee keikailijan, teeskentelemisen
tai oikullisuuden vikaa; tavallisesti hän on ystävällinen, iloinen ja
luonnollinen. Usein huomaa amerikkalaisissa perheissä oleskellessaan, jo
ensi tai toisena iltana talonväen joukossa nuoren miehen, joka laittaa
virvotusjuomia, korjaa särkyneen lukon, pitelee lankavyhtiä kerittäessä,
seuraa naisväkeä kirkkoon tai laulajaisiin ja toimii talossa ylipäänsä
hyvin tuttavallisesti. Jos kysyt, kuka tuo mr B. tai mr C. on, vastataan
sinulle tyynesti, että hän on miss Carolinen tai miss Maryn "beau" ja
muita selityksiä et saakkaan. Jos tyttö on hemmoteltu tai oikkuileva,
närkästyy hän helposti beaullensa sekä luullotelluista että todellisista
välinpitämättömyyden oireista. Silloin hän valvoo kl. yhteen yöllä,
kirjoittelee kirjeitä, repii ne heti palaisiksi ja tulee aamiaiselle
itkettynein silmin.
Tällaiset tapahtumat lienevät kuitenkin jotenkin harvinaisia, sillä
ameriikkaliaisia ei yleensä hentomielisyys vaivaa. Mielestämme on heissä
rakkaus- ja avioliittokysymyksissä hyvin paljon talonpoikaiskansan
suoraan asian ydintä tähtäävää tokinaisuutta.
Beau-järjestelmä on yhteinen kaikille yhteiskunnan luokille.
Palvelus- ja puotitytöllä, ompelijalla, rikkaalla neidillä, jokaisella
on beaunsa melkein yhtä varmasti kuin päivänvarjo ja nenäliina. Tietysti
voi tämä tapa synnyttää paljokin viattomanlaatuista ja moitittavaakin
lemmenleikkiä. Mutta se näyttää kuitenkin soveltuvan ameriikkalaisten
luonteisiin ja oloihin. Uusimpien ameriikkalaisten kirjailijain
kuvausten mukaan ovat ameriikkalaiset verrattoman hermostuneita,
tunne-elämässään ylenmäärin hienostuneita ihmisiä, ja niin
kyllääntyneitä, niin välittömyytensä menettäneitä, että uuden,
odottamattomasti voimakkaan mielialan valtaan joutuessaan, nautinnokseen
purkavat ja jäsentelevät tunnettaan sen mahdollisiin alkujuuriin asti.
Arvattavasti tuo kuvaus on todenmukainen, jos sillä tarkotetaan vaan
New-Yorkin ja Washingtonin hienonhienoja piirejä, sillä jälkimmäisessä
kaupungissa on jo jonkinlainen hovielämäkin huomattavissa. Mutta jos
puhutaan _kaikista_ ameriikkalaisista, on se seikka luullaksemme varma,
että he eivät tee sellaista vaikutusta eurooppalaiseen. Pikemmin on
mielestämme laita niin, että Ameriikan miehillä on laimeammat intohimot
ja naisilla vähemmän tunnekuohua kuin vanhan maailman asukkailla.
Ainakaan ei siellä huomaa merkkiäkään siitä raskaasta, syvästä, hitaasta
ja samalla kuitenkin vaarallisen kiinteästä tunne-elämästä, joka on
yhteinen pohjoismaiden kansoille. Ameriikkalaisen tunteet näyttävät
paremmin soveltuvan tasaiseen, tyynesti hehkuvaan avioliitonlämpöön,
kuin äkkiä leimahtavaan intohimon liekkiin, joka kaikki nielasten
kuluttaa oman elinvoimansa.
Kun nuoret sekä koulussa että seuraelämässä kulkevat rinnan, tietävät he
naimisiin mennessään jotakuinkin tarkasti, mitä toisiltaan voivat vaatia
ja samoin he jotakuinkin tarkasti tuntevat toistensa viat ja
vajavaisuudet. Senvuoksi lieneekin aviovaimoilla siellä -- samoin kuin
talonpoikaisvaimoilla meillä -- vähemmän pettyneitä toiveita. Naiset
käsittävät paremmin miehiänsä, sillä he eivät ole itkusuista ja hempeätä
laatua vaan käytännöllisiä luonnoltaan. Aviopuolisoilla on
kumpaisellakin samat harrastukset, sama päämaali. Molemmat he toivovat
itselleen hauskaa kotia, jossa voivat olla ystävilleen vierasvaraisia,
arvokasta asemaa, hyviä tuloja ja jotain tehtävää uskonnollisella,
valtiollisella, kirjallisella tai hyväntekeväisyyden alalla.
Luullaksemme ei heissä ole paljon sitä ylen-ihanteellista käsitystä
rakkaudesta, joka pohjoismaissa vallitsee _mielipiteenä_. Mutta sen
toteuttamisessa ovat ameriikkalaiset meitä etevämmät. Eräs
englantilainen naiskirjailija sanoo: -- ameriikkalainen ei rakasta
vaimoaan lämpimämmin kuin englantilainen, mutta hän näyttää rakkauttansa
paremmin. -- Sen vieras heti huomaakin, käydessään ameriikkalaisissa
kodeissa sekä ylhäisissä että yksinkertaisissa. Se ystävällinen,
luonnollinen huomaavaisuus, jolla ameriikkalainen mies aina kohtelee
naista, näyttää kestävän avioliiton kiirastulessakin. Yhtä hommaava,
virallinen ja puuhaava kuin ameriikkalainen on työssään, yhtä hellä ja
huomaava hän on kodissaan. Ja yhtä käytännöllinen hän on täälläkin. Ihan
oikealla ajalla hän ottaa syliinsä kehtolapsen, nostaa paikalleen
raskaan kannettavan, laskee alas akkunanverhot tai siirtää tuolin
istuttavaksi. Vihellellen hän kantaa keittiöön hiiliä ja puita
sormuksilla koristetuilla käsillään, menee korkeasta hatustaan
huolimatta vastapäätä olevaan teurastajan puotiin ja tuo lihaa kotiin
eikä näytä ollenkaan siltä, kuin tekisi hän, valtijas, sen vaan armosta.
Tietysti arvostellaan tätä seikkaa hyvin erilailla, aina sen mukaan,
mikä mielipide arvostelijalla on miehen asemasta perheen-isänä. Muuan
saksalainen professori kirjoittaa: -- Ameriikka ei ole kristitty maa,
sillä siellä ei opeteta vaimoja pitämään miehiään tarpeenmukaisessa
kunniassa. Kuulin erään vaimon pyytävän miestään, oppinutta tiedemiestä,
menemään _noutamaan hänen sormustintaan ylikerrasta_, ja surkeinta oli
se, -- _että mies meni_!
-- Ameriikka on vaimojen paratiisi, -- sanoi meille kostein silmin eräs
vanha rouva, joka usein oli käynyt Euroopassa. -- Ei kukaan osaa olla
niin hellä ja hienotuntoisesti huomaava kuin ameriikkalainen aviomies,
ei kukaan ole niin lemmekkäästi säälivä. Hän _tahtoo_ tehdä vaimonsa
onnelliseksi.
Eräässä pienessä kaupungissa Illinoisin aavikoilla oli
muuan kaupungin-osa, jota sanottiin "the sweedtown'iksi"
(ruotsalaiskaupungiksi); siellä asui ruotsalaisia tai ruotsalaisten
jälkeläisiä. Meille kerrottiin, että kun he ensin tulivat Ruotsista,
olivat miehet tavallisesti juoppoja, löivät vaimojaan, eivät pitäneet
mitään huolta tulevaisuudestaan ja lukuisat lapsilaumat saivat
puolialasti ja taitamattomina olla miten tahtoivat. Vaimot olivat
tympeitä, välinpitämättömiä, ilman toimi- ja yritys-intoa. Mutta jo
toisessa polvessa voi huomata selvän muutoksen. Nuoret halusivat jo
päästä parempiin varoihin, saada siivoutta ja järjestystä kotioloihinsa
ja naapureiltaan kunnioitusta; he panivat lapsensa kouluun ja tekivät
säästöjä vanhuuden päivien varalle. -- Ja suurin erotus -- lisäsi
kertoja -- huomattiin naisten asemassa. He olivat töisevämpiä, vapaampia
ja iloisempia kuin heidän äitinsä olivat olleet ja miehet olivat
kunnioittavammat ja hellemmät kuin isät olivat olleet.
Lännessä matkustellessamme olimme neljä vuorokautta samoissa
rautatienvaunuissa kuin eräs nuori, työväenluokkaan kuuluva
pariskuntakin. Vaimo oli hyvin nuori, kalpea ja näytti sairaalta. Heillä
oli kaksi lasta; toinen oli kolmen vuotias, toinen 6 viikon vanha.
Päivisin oli vanhempi aina isän hoidettavana, ellei tämä ollut
polttovaunussa; vaimo hoiti pienokaista, jota imetti. Öisin hoiti isä
kumpaakin lasta kello kahteen, jolloin äiti otti pienemmän haltuunsa.
Kun juna ensi päivänä tuli päivällis-asemalle, antoi mies rahakukkaronsa
vaimolle, sanoen: -- sinä tarvitset voimakasta ruokaa lasta
imettäessäsi. Mene sinä syömään päivällistä ravintolaan, minä kyllä syön
eväsvakasta. -- Vaimo vastusteli, mutta mies otti lapsen hänen sylistään
ja sanoi nauraen muille vaunussa olijoille; hän ei uskalla jättää tätä
kääröä käsistään, mutta minä en olekkaan mikään huono lapsenpiika, minä.
-- Joka päivä söi vaimo ravintolassa, mies eväsvakasta. Kun kerroimme
tapahtuman eräässä seurassa, sanoi muuan läsnäolevista, eräs pappi,
hyvin kummastuneena: -- minkätähden tuota oikeastaan kerrotte? Olihan se
ihan luonnollinen asia, että vaimon tuli saada voimakasta ruokaa, kun
oli hiljan ollut sairaana ja tarvitsi ravintoa kahdelle.
Toinen huomattava ominaisuus ameriikkalaisessa on hänen taipumuksensa
oleskella vaimonsa seurassa. Sen huomaa jo Atlantin poikki kulkevilla
höyrylaivoilla; 8-10 päivää kestävä matka paljastaa jo monta pientä
eroavaisuutta kansojen luonteissa. Saksattaret kokoontuivat pieniin
ryhmiin ompelemaan ja lavertelemaan; heidän miehensä istuivat
tupakkahuoneessa korttia lyöden tai kävelivät he kannella.
Ameriikkalaiset olivat aina vaimoinsa seurassa. Aviopuolisot kävelivät,
lukivat, löivät korttia yhdessä, he keskustelivat, tai luki mies ääneen
vaimon ommellessa.
Joka tasavallassa hyvin tai vähän huomattava yhdenvertaisuus on
vaikuttanut perhe-elämäänkin Yhdysvalloissa. Ameriikassa ei usein tapaa
pashamaisia aviomiehiä. Ylisummaan on aviomies siellä hommaava, vähä
karkeapintainen mies, joka ihailee vaimoansa, nauttii jokaisesta hänen
parissaan vietetystä lomahetkestä, pitää kotiaan maailman parhainna
paikkana ja sanoo tyytyväisesti käsiään hykerrellen: -- vaimoni sanoo,
että olen oivallinen aviomies. Sitä seikkaa en tunne. Tiedän vaan, että
teen parastani ja että vaimoni on parhain vaimoista.
Kun kansan luonne on käytännöllinen, tapahtuu harvoin, että vaimo pitää
itseään miestään parempana vaikka olisikin saanut -- niin kun usein
onkin -- perinpohjaisemman tietokasvatuksen kuin mies. Vaimo ihailee
puolisonsa asioimiskykyä tai valtiollisia, kauppa- tai muita
käytännöllisiä avuja ja jos mieheltä puuttuu tietoja tai harrastusta
hänen aloillaan, sanoo hän tyynesti: -- miehelläni on niin paljon
toimia, että hän ei ehdi kirjallisia asioita tutkimaan. -- Mielestämme
ei vaimoilla yleensä ollut järjettömiä vaatimuksia avioliitossa, ja se
vapaus, jota he nauttivat, sai heidät pahoittelematta mukaantumaan, kun
näkivät, että miehen paras sitä vaati.
Lopuksi emme voi olla mainitsematta erästä omituisuutta Yhdysvalloissa.
Tarkotamme sitä kunnioitusta, joka jokaisella on uskontoon; jokainen
riippuu hartaasti omissa uskonnollisissa mielipiteissään samalla suoden
toisin ajatteleville täyden vapauden. Eikä tämä ominaisuus ole erityisen
lahkon tai suunnan tunnusmerkki, se on yhteinen kaikille,
episkopaaleille, luteerilaisille, metodisteille, kveekkareille,
unitaareille ja universalisteille. Ne, jotka eivät ole voineet
liittyä mihinkään nykyisistä kristillisistä tunnustuksista,
ovat muodostaneet hengellisiä seurakuntayhteyksiä yleiselle
uskonnolliselle tai siveelliselle pohjalle ja kokoontuvat esitelmiä
kuulemaan, laulamaan ja keskustelemaan. Jokaisella kirkolla ja
seurakuntayhteydellä on omat sunnuntaikoulunsa, raamattuluokkansa,
äitien- ja nuorukaistenyhdistykset, ompelu-, luku-, laulu- ja
hyväntekeväisyysseuransa. Nuoret ja vanhat, miehet ja naiset,
sivistyneet ja sivistymättömät puhuvat ystävällisesti ja
innokkaasti "meidän pastoristamme", "meidän kirkostamme", "meidän
sunnuntaikoulustamme". Tämän seikan luemme kirkon ja pappien ansioksi.
He ovat riisuneet päältään opinkappalten ja oikeaoppisuuden kankean
varustuksen eivätkä kulje enää keskiajan ritarien tavalla silmikko
kasvojen peitteenä. He eivät elä erillään seurakunnastaan, vaan sen
keskuudessa; jokainen sitä koskeva asia koskee heitäkin ja he koettavat
seurata ajan rientoja. Kirkko on heittänyt marmoripatsaana olemisen ja
muuttunut eläväksi, lämpimäksi, armahtavaksi todellisuudeksi. Seuraus
siitä on, että moni on löytänyt rauhan ja levon sen helmassa.
Kaikissa näyttää olevan jonkinlainen uskonnon tarve, kaikki kaipaavat
jotakin yhteyttä Korkeimman Olennon kanssa. Kun seurakunnat tavallisesti
ovat pieniä, vallitsee niiden jäsenten kesken tuttavallinen
seurustelutapa. Jos pappi on mieleinen, suosii seurakunta häntä jos
jollakin tavalla. Jos hän heidän mielestänsä näyttää rasiintuneelta,
kootaan tuota hätää rahasumma ja lähetetään hän muutamiksi kuukausiksi
Eurooppaan, kenties aina Pyhälle maalle asti. Kotiin palatessaan näkee
hän kirkkoon hankitun uuden alttaritaulun tai uuden lasimaalauksen,
pappilan veranta on rakennettu toisenlaiseksi, tai on kirkon
käytettäväksi hankittu johonkin sairashuoneeseen vuode, tai on
seurakunta hänen poissaollessaan hankkinut hänelle jollain muulla
tavalla ilonaihetta. Kerran kuukaudessa, määrättynä päivänä, on hänellä
vastaanottopäivänsä. Silloin kokoontuvat kaikki hänen luokseen, juodaan
teetä, puhutaan perheoloista, kirkosta, armeliaisuudentöistä,
päivänkysymyksistä, uskon-asioista; nuoret neuvottelevat lauluseuransa,
Shakespeare- tai Emersonklubbinsa asioista. Eräässä perheessä, jossa
oleskelimme, oli tytär usein alakuloinen, vaikka koetti sitä peitellä.
Lopuksi sanoi äiti meille: -- Minä en käsitä, mikä häntä vaivaa. En
tiedä muuta neuvoa, pitää poikkeemani pappilaan tänä iltana. -- Perhe
kuului erääseen unitaariseurakuntaan, jonka pappi, miss K. oli hoitanut
virkaansa siinä jo 11 vuotta. Seuraavan päivän iltapuolla, kun
odottamatta astuimme sisään vierashuoneeseen, näimme harmaatukkaisen,
mustapukuisen naisen istumassa nojatuolissa ja polvillaan hänen
edessään, pää hänen rinnoillaan oli talon tytär, itkien katkerasti.
Muutamia päiviä myöhemmin sanoi äiti iloisena: -- oletteko huomannut,
että tyttöni taas on entisellään? Kyllä minä sen arvasin, että miss K.
hänet saisi talttumaan.
Monessa paikassa oli meillä tilaisuus päästä mukaan kokouksiin, joita
nuoriso, päätettyään päivätyönsä puotiloissa, konttooreissa tai kotona,
kerääntyi pitämään, päättääkseen tulevan vuoden toimista kirkkonsa
sunnuntaikoulussa tai raamattuluokilla. Nämä kokoukset alkoivat kello 9
tai 10 illalla ja kaikilla osan-ottajilla, sekä miehillä että naisilla,
oli takanaan hyvinkin raskas työpäivä.
Kirkon ja papin rakastaminen ei tosin sinänsä merkitse mitään, sillä
kirkko ja pappi eivät ole kristin-uskon ydin. Mutta kun se, niin kuin
täällä, on luonnollinen ilmaus sielun pyrinnöstä Korkeimman Olennon
yhteyteen, on sillä suuri merkitys.
Kun joka paikassa Yhdysvalloissa tapaa tämän rakkauden mitä suurimman
ajatuksenvapauden rinnalla, tulee ehdottomasti muistaneeksi, että
muinoiset puritaanit tämän yhteiskunnan ovat perustaneet. He olivat
aikanaan emämaansa, Englannin parhain, vapaamielisin ja valistunein osa.
He olivat aikanaan sen mahtavan, valistusta ja vapautta etsivän liikkeen
tuote, jonka inhimillisyys ja uskonpuhdistus Uuden ajan koittaessa
herättivät Euroopassa. He rakastivat omantunnon-vapautta niin
lämpimästi, että mieluummin antautuivat valtameren myrskyjen käsiin ja
oudon, raivaamattoman maan vaaroille alttiiksi kuin alistuivat
omantunnon-sorron alaisiksi. Miettijä alkaa huomata, että heidän
laskemansa perustus on ollut niin syvä, lavea ja tukeva, että se on
kestänyt järkähtämättä vuosisatojen halki, sekä että heidän voimakkaat
käsivartensa vielä näkymättöminä tukevat kansaa, jonka historia todistaa
siinä asuvaa niin paljon siveellistä voimaa, että se itse ilman
ulkonaista pakkoa, ryhtyy karsimaan itsestään vikojaan.
Viiteselitykset:
[1] Vapauden patsas.
[2] City = se kaupungin-osa, jossa liike ja kauppa asuu ja elää.
[3] Kirjassa tulee koko matkan käytettäväksi englantilaisia nimityksiä:
_master_ = herra, merkitään aina lyhennettynä mr; _mistress_ = rouva,
merkitään lyhennettynä mrs; _miss_ = neiti.
[4] -- "hauska nähdä teitä" -- "mitä pidätte Ameriikasta?"
[5] Albanyn kaupungista oli toimitettu lähetystö senaatiin, mutta se oli
käännetty sieltä pois sillä selityksellä, että naisilla jo oli kyllin
vaikutusta, kun vaan käyttävät sitä. He voivat vaikuttaa miehiinsä,
isiinsä, veljiinsä ja palkollisiinsa. -- Menin kotiin -- kertoi puhuja,
-- ja ajattelin: "nytpä koetan vaikuttaa ainakin Williamiin". William
oli neekeri ja kuskini. "William", sanoin, "sinun pitäisi, niinkuin
tiedät, ensi viikolla käyttää äänestys-oikeuttasi" -- -- -- William
tuijotti minuun suu auki ja kysyi: "missi, uudesta hevosestako puhutte?"
[6] Wyomingissa on naisilla ollut sekä kunnallinen että valtiollinen
äänestys-oikeus. Jo 21 vuotta ovat naiset siellä äänillänsä päässeet
vaikuttamaan lakienlaadintaan. Wyoming on hiljan kohotettu valtioksi ja
on siten naisten, samoin kuin muidenkin valtion kansalaisten oikeudet
yhä laajentuneet, sillä _valtioilla_ on Pohjois-Ameriikan Yhdysvaltojen
liittohallituksessa suurempi sananvalta kuin _territoorioilla_
(alueilla), joihin Wyoming tähän asti on kuulunut.
[7] Tämän vuosisadan puolivälissä sovitteli eräs ameriikkalainen nainen,
Amelie Bloomer naisia varten mukavan puvun, jota keksijänsä mukaan
sanottiin "bloomerpuvuksi". Siihen kuului leveät housut, sellaiset,
joita naiset Persiassa käyttävät ja lyhyt hame. Puku sai hyvin vähä
kannatusta ja katosi pian käytännöstä.
[8] Nyt mrs Avery.
[9] "Naisten lehti".
[10] Naisten kristillinen raittius-yhdistys.
[11] "Naisen puhelava".
[12] Seuraava on kirjoitettu suullisten kertomusten ja sanomalehtien
mukaan, sillä kirjoittaja oli itse sairauden takia estetty mukana
olemasta.
[13] Mainittakoon tässä eräs pieni tapahtuma, joka sattui seuraavana
päivänä iltamassa, johon edustajat olivat kutsutut. Eräs nuori,
Washingtonin hienoimmissa piireissä kasvanut nainen, pariisilaispuvussa,
ilman hihoja ja hiukkasen vaan kangasta miehustana, lähestyi mrs
Ormiston Chantia huudahtaen: -- voi, rakas rouva, antakaa minun suudella
teitä eilisestä kauniista puheestanne! -- Mrs Chant laski kätösensä
neitosen lumivalkealle olkapäälle ja sanoi hiljaa merkitsevästi
katsahtaen: -- ei, nuori ystäväni, _en tässä puvussanne_.
[14] "Me sanomme halusta pieniä mielittelyjä toisillemme".
[15] Abolitsionisteiksi = hävittäjiksi, sanottiin niitä, jotka
harrastivat orjuuden hävittämistä.
[16] Acts of the Anti-Slavery Apostles by Parker. Pillsbury. 1883.
[17] Käydessään Illinoisissa Lovejoyn lesken ja tytärten luona,
kerrottiin kirjoittajalle uudestaan sama tapaus. Uhrin perhe eli
yksinäistä elämää pienessä aavikkokaupungissa. Varat olivat nähtävästi
hyvin pienet.
[18] Spiritistit luulevat n.s. "meediumien" eli välittäjien kautta
pääsevänsä vainajien ja henkimaailman kanssa yhteyteen.
[19] No niin.
[20] Yes ma'am = kyllä rouva. Ma'am (= madame), sanovat sivistymättömät.
[21] Pieni yliopistokaupunki likellä Bostonia.
[22] Paimentytön sunnuntai, -- Ole Bullin tekemä sävellys.
[23] Viehättävin englannin kielellä kirjoitettu elämäkerta.
[24] Neekerit käyttävät sanoista master = herra ja mistress = rouva
lyhennyksiä "massa" ja "missi" tai "missus."
[25] Kongregatsionalistit kuuluvat reformeerattuun kirkkoon, mutta ovat
jättäneet pois enimmät valtakirkon menoista.
[26] Hyvin taitava.
[27] Uudeksi Englanniksi sanotaan yhteisellä nimellä Massachusettsin,
Connecticutin, Rhode Islandin, Mainen, Vermontin ja New-Hampshiren
valtioita.
[28] Korkea-arvoinen.
[29] Sanasutkaus. Lähtee _husher_ ja _hosier_-sanojen yhtäläisyydestä.
_Husher_ on lännessä tappelusankarin nimitys; _hosier_ merkitsee
sukankutoja.
[30] Republikaani = tasavallan harrastaja, demokraatti = kansanvallan
harrastaja.
[31] Toinen voisi tehdä meidät onnellisiksi, jos toista hurmaajaa vaan
ei olisi olemassa.
[32] Science and health, with Key to the Scriptures, by Mrs M.B. Eddy.
-- Primitive Mind-Cure, by W.T. Evans. -- Christian Science Healing, by
Frances Lord.
[33] Christian Science Healing, by Frances Lord.
[34] Muutamissa oppikirjoissa kielletään ankarasti parantavaa,
"lääkäriä", sairasta koskettelemasta. Me olemme kuitenkin varmalta
taholta saaneet kuulla, että kristillisen tieteen harrastajat käyttävät
koskettamistakin parantaissaan sairaita ja viallisia. Muutamat tarttuvat
vaan parannettavansa käteen. Toiset asettavat paljaan selkänsä sairaan
selkää vasten, niin että heidän tahdonvoimansa (selkärangan ja hermojen
kautta) jakaantuisi parannettavalle.
[35] Kaliforniassa ei tapaa 1 centin rahoja.
[36] Ameriikan raittiuspuolueen, prohibitsionistien, ohjelmassa on
valtiollisen äänestys-oikeuden vaatimus naisille.
[37] Tämän, rannikkoa lähellä kulkevan vuoriston nimi on oikeimmin "the
Coast Ranges", mutta sitäkin sanotaan tavallisesti Sierra Nevadaksi.
[38] Lähetyslaaksoon.
[39] Lady = rouva, hienompi nainen, ladies = rouvat.
[40] Enimmästi tuodaan maahan kaupittavaksi 6-12 vuoden välillä olevia
tyttöjä.
[41] Tässä hän mainitsi useita pappeja ja heidän oppejaan, kuvaten
heidän elintapojansa tuiman katkerasti.
[42] Esimerkiksi mainittakoon: "Life among the mormons" ja "The mormon
prophet and his harem", kirj. E.V. Waite, Chicago 1882 y.m.
[43] Tämä lause "maa huokuu" on mormooneilla lempilauselmana ja
ehtimiseen sitä käytetään. Sitä pidetään -- voimme niin sanoa -- pyhien
tunnussanana. Minkätähden, sitä emme tunne mutta kenties siitä syystä,
että se kaikuu niin viehättävän salaperäiseltä. Kuulemassamme
saarnassakin se lausuttiin monta kertaa.
[44] "Life among the mormons."
[45] "Life among the mormons."
[46] Nämä muistiinpanot ovat tuloksena puolen vuoden ajalla tehdyistä
havainnoista, kirjoittajan oleskellessa monella eri seudulla
Yhdysvalloissa, nimittäin: Bostonin, New-Yorkin, Philadelphian,
Chicagon, Indianapolin ja San Fransiskon kaupungeissa, sekä maaseuduilla
Massachusettsin, Connecticutin, Rhode Islandin, Pensylvanian, Illinoisin
ja Kalifornian valtioissa. Kun emme voi erikseen luetella kaikkia niitä
perheitä, joiden luona oleskelimme, mainitsemme esimerkin vuoksi, että
kymmenestä perheen-emännästä yhdeksän oli naitua, kolme niistä oli
leskenä, ja oli heillä sekä täysikasvuisia että ala-ikäisiä lapsia.
Kuudesta naimisissa olevasta oli kaksi lapsetonta; neljällä oli joko
täysikasvuisia tai kouluiässä olevia lapsia. Naimattomalla oli
kasvattitytär. Seitsemän oli saanut kollege-kasvatuksen, neljä heistä
oli sen lisäksi yliopistossa suorittanut maisteritutkinnon. Kolme heistä
oli kirjailijaa ja esitelmänpitäjää; yksi oli lääkäri; yksi
koulunjohtajana; yhdellä oli kauppaliike; naimaton uhrasi koko aikansa
nais-asialle, yksi leskistä hyväntekeväisyydelle; kahdella ei ollut
kodin ulkopuolella mitään määrättyä tointa. Neljällä oli kaksi
palvelijaa, neljällä oli yksi, ja kahdella ei ollut yhtäkään. Heidän
miehistään oli kaksi liikemiestä, yksi oli kirjailija, yksi virkamies,
yksi lyseonjohtaja, kaksi maatilanomistajaa. Nämä asiat olemme
maininneet, jotta lukija jotenkin suunnilleen tietäisi, millaisiin
kotioloihin nämä havainnot perustuvat.