Koko pitkään päivään lady Standish ei ollut nähnyt herransa ja
puolisonsa kasvoja.
Kun heidän viimeksi tavatessaan tämän käytös piispaa kohtaan oli
herättänyt hänen hellässä rinnassaan tunteen, joka oli niin lähellä
suuttumusta kuin hänen luonteelleen oli mahdollista, hän ei tahtonut
(niin oli hän päättänyt) ensimäisenä etsiä häntä. Hän oli senvuoksi
viettänyt päivän omassa huoneessaan kirjoittelemalla äidilleen ja
harjoittelemalla harpun säestyksellä viimeistä lauluaan -- rohkeus ja
itsenäisyyden ilmaisu, jonka hän odotti heti ärsyttävän sir Jasperin
hänen puheilleen.
Mutta kun päivä hämärtyi ja Megrimin palveluksia korvaamaan kutsuttu
pyöreäsilmäinen aputyttö (ensinmainittu sulloili vielä tavaroitaan
ja näkyi tarvitsevan muutamia viikkoja siihen hommaan) toi kynttilät
sisälle ja kun sama pyöreäsilmä neitonen nyt alkoi kertoa emännälleen,
että sir Jasper oli kuomuvaunuissaan lähtenyt matkalle, lady Standishin
rohkeuden heikko liekki alkoi surkeasti lepattaa.
-- Yksinkö? -- kysyi hän kauhusta kalpeana.
-- Ei, armollinen rouva, herra Bowles oli ajamassa ja herra Thomas
takaistuimella.
-- Pyh, tyttö! Ottiko sir Jasper mitään matkakapineita?
-- Otti kyllä, mylady; hänellä oli keltainen laukkunsa, sanoi herra
Toombs, ja pieni puinen laatikko.
-- Taivas varjelkoon! -- huudahti lady Standish yhä hätääntyneempänä.
-- Ja minne he matkustivat?
-- Kuulin, armollinen rouva, herra Toombsin sanovan, että he kääntyivät
Lontooseen menevälle tielle.
Mielellään olisi pyöreäsilmäinen tyttö viipynyt ja kertonut enemmän,
mutta heikolla kädenliikkeellä lady Standish viittasi hänet poistumaan.
Tuntia myöhemmin Lydia reippaana tärkeydessään ja säteillen tietoisesta
voimasta tapasi paljon koetellun nais-paran surkeaan haluttomuuteen
vaipuneena.
-- Rouva Bellairs tervehtää myladya ja pyytää teitä heti lukemaan tämän
kirjeen.
Lady Standish otti kirjeen mustasormikkaisesta kädestä.
-- Armollinen rouva, se on hyvin tärkeätä, -- virkkoi Lydia, -- ja
minun käskettiin odotella siltä varalta, että voisin olla teille
joksikin hyödyksi.
Tytön vilkkaassa äänensävyssä oli ikäänkuin sähköä, joka elvytti lady
Standishin herpaantuneen tarmon. Hän mursi sinetin.
"Suloinen lapseni", kirjoitti Kitty-rouva. "Jos tahdot tietää, mihin
puolisosi on joutunut, hanki heti kiesit ja lähde Mustan Karhun
majataloon Devizesissä.