Katsaus.
_Lisensiaatti Borgin kirje Tukholmasta maisemamaalari Sellénille
Parisiin_.
Veli Sellén!
Kokonaisen vuoden olet nyt odottanut minulta kirjettä, mutta nyt
minulla onkin jotain kirjotettavaa. Minun pitäisi, periaatteitteni
mukaan, ensin puhua itsestäni, mutta minun täytyy totutella
kohteliaaksi, sillä pian lähden minä ansaitsemaan leipääni;
alotan siis sinusta! Onnittelen, että sait taulusi salonkiin
ja että se siellä teki vaikutuksen. Uutisen siitä pani Iisakki
Harmaaseenviittaan, toimittajan tietämättä, jonka vuoksi tämä
vaahtosi raivosta, kun sai lukea sen, sillä hän oli vannonut,
ettei sinusta koskaan tule mitään. Kun siis täten olet ulkomailla
saavuttanut tunnustusta, olet tietysti samalla maineessa täällä
kotonakin, eikä minun siis enää tarvitse hävetä sinun puolestasi.
Etten unohtaisi mitään ja voidakseni lyhyesti puhua kaikesta,
sillä minä olen sekä laiska että väsynyt ankarasta työstä
lapsenpäästölaitoksessa, niin kirjoitan kirjeeni uutismuotoon aivan
kuin mikäkin Harmaaviitta, joten helpommin voit sivuuttaa sen, mikä
sinua ei huvita.
_Valtiollinen asema_ tulee yhä mieltäkiinnittävämmäksi; kaikki
puolueet ovat lahjoneet toisiaan lahjoilla ja vastalahjoilla,
niin että ne nyt ovat harmaita jok'ainoa. Tämä taantumus päättyy
luultavasti sosialismiin. On kovasti kysymyksessä enentää läänien
lukumäärää 48:aan, sillä valtioneuvoksen uran on nyttemmin
huomattu olevan suorin tie ylenemiseen, varsinkin kun siihen
ei tarvitse edes kansakoulunopettajatutkintoa. Puhuttelin
muuatta koulutoveriani, joka jo on entinen valtioneuvos,
tässä eräänä päivänä, ja hän väitti olevan paljon helpompaa
olla valtioneuvoksena kuin toimitussihteerinä. Työt kuuluvat
muistuttavan suuresti takuuseen menemistä -- tarvitsee ainoastaan
kirjottaa nimensä! Maksusta ei ole väliä, kun on vastatakaajia.
Mitä _sanomalehdistöön_ tulee -- niin, senhän sinä tunnet!
Enimmäkseen on niistä muodosteltu afäärejä, s.o. se seuraa päivän
enemmistön mielipidettä, ja enemmistö, s.o. useimmat tilaajat,
on vanhoillinen. Kysyin eräänä päivänä eräältä vapaamieliseltä
sanomalehtimieheltä, minkätähden hän kirjotti sinusta niin
kauniisti tuntematta sinua. Hän sanoi sen riippuvan siitä, että
yleinen mielipide, s.o. useimmat tilaajat, on sinun puolellasi.
"No, jos yleinen mielipide kääntyy häntä vastaan!" -- "Silloin minä
hänet luonnollisesti kukistan!"
Sellaisissa oloissa voit ymmärtää, että koko vuoden 65 jälkeen
kasvanut suku, joka ei ole edustettuna, on epätoivoisena, siksi he
ovatkin nihilistejä, s.o. -- kaikessa, tahi katsovat he etujensa
mukaiseksi ruveta vanhoilliseksi, sillä vapaamieliseksi ei
tuollaisilla ehdoilla hittokaan rupea.
_Taloudellinen tila_ on painoksissa. Setelistö, ainakin minun,
on vähentynyt; hienoimmatkaan paperit, kaksi lääketieteen
lisensiaattia, eivät mene missään pankissa.
_Triton yhtiö_ selvitti, kuten tiedät, asiansa siten, että johtajat
ja selvittäjät ottivat kaiken painetun setelirahan, mutta osakkaat
ja tallettajat saivat sekalaista kivipainostyötä Norrköpingin
tunnetusta yhtiöstä (ainoa, joka on kunnollisesti kannattanut
näinä huijausaikoina); näin erään lesken, joka oli saanut muutaman
marmorilouhimon karttoja käden täyden; ne olivat suuria, kauniita
kokoarkkeja, punaisella ja sinisellä painettuja, joihin tiheään,
hyvin tiheään, oli kaiverrettu _tuhat kruunua_ ja alla, aivan
kuin takuumiehinä, oli henkilöiden nimiä, joista ainakin kolme
saa osakseen serafiimi-soiton, sitten kun ovat lakanneet olemasta
osakkeenomistajia tässä matoisessa maailmassa.
Ystävämme ja veljemme _Nicolaus Falk_, joka on alkanut kyllästyä
yksityiseen lainausliikkeeseensä, koska se ei suonut hänelle
täydellistä kansalaisarvoa, jonka sen sijaan julkinen suo, päätti
yhdessä muutamien asiantuntijain (!) kanssa perustaa pankin. Uusi
ohjelma kuului näin: "Koska kokemus on osottanut -- todellakin
surullinen kokemus! -- (Levin oli kirjottaja, huomaa se!) -- että
talletustodistukset eivät kyllin varmasti turvaa toisten käsiin
uskotun tavaran -- se on -- tallettujen rahojen -- takaisinsaantia,
niin olemme me allekirjottaneet, epäitsekkään innon elähyttäminä,
kohottaaksemme kotimaista teollisuutta ja hankkiaksemme suuremman
vakuuden rahaaomistavalle yleisölle, muodostaneet pankin
nimeltä Talletus-vakuusosakeyhtiö. Uutta ja turvallista, sillä
kaikki uusi ei ole turvallista, meidän aatteessamme on se, että
tallettajat arvottomien talletustodistusten sijasta saavat
arvopapereita talletetun summan _täydestä_ arvosta" j.n.e. Liike
on vielä käynnissä, ja voit arvata millaisia papereita annetaan
talletustodistusten sijaan! Tarkalla silmällään huomasi Falk,
kuinka suurta hyötyä hänelle olisi sellaisesta henkilöstä kuin
Levin, jolla oli suuri taloudellinen kokemus ja joka sitäpaitsi
kinailuillaan oli saavuttanut tavattoman henkilötuntemuksen;
mutta valmistaakseen hänet kunnollisesti ja tutustuttaakseen
hänet täydellisesti kaikkiin liikkeen sokkeloihin ja eritoten sen
lakipuoleen, ahdisti hän häntä velkakirjallaan ja pakotti hänet
tekemään vararikon. Sen jälkeen esiintyi hän pelastajana ja teki
hänestä jonkinlaisen taloudellisen neuvonantajan, arvonimeltään
johtokunnan sihteeri, ja nyt istuu Levini poika siellä yksityisessä
huoneessa eikä saa näyttäytyä pankissa. Kamreerina on Iisakki;
hän on suorittanut ylioppilastutkinnon (latina, kreikka ja heprea
aineina, juridikofilin ja filosofian kandidaatin korkeimmilla
arvosanoilla kaikissa aineissa -- luonnollisesti mainittiin
Harmaassaviitassa hänen tutkinnoistaan!). Hän lukee nyt
juriskandidaattitutkintoa ja tekee sillä välin kauppoja omin päin.
Hän on kuin ankerias, hänellä on yhdeksän elämää ja elää tyhjästä!
Hän ei käytä väkeviä juomia eikä nikotiinia missään muodossa;
harjottaako hän mitään muitakaan paheita, en tiedä, mutta hän on
pelättävä! Hänellä on rautakauppa Härnösandissa, tupakkakauppa
Helsingissä, kamakauppa Söderteljessä ja omistaa sen lisäksi pari
puuhökkeliä etelässä! Hän on tulevaisuuden mies, sanoo kansa,
minun mielestäni hän on nykyisyyden mies! Hänen veljensä, Levi, on
Tritonin selvityksen jälkeen vetäytynyt hoitamaan yksityisasioitaan
omistaen, kuten sanotaan, sievosen omaisuuden. Hän on tainnut
tehdä tarjouksen Skoklosterista, jonka hän aikoo korjata sen
uuden tyylin mukaiseksi, jonka hänen piirustusakatemiassa oleva
setänsä on keksinyt. Ostotarjous kuitenkin hylättiin. Levi tästä
loukkaantui ja kirjotti Harmaaseenviittaan uutisen otsakkeella:
_Juutalaisvainoa yhdeksännellätoista vuosisadalla_, jolla sai
puolelleen koko sivistyneen yleisön myötätuntoisuuden, ja hänestä
voi sen kepposen perästä tulla valtiopäivämies, jos haluaa. Hän
sai vastaanottaa kiitosadressin "uskonveljiltään" (juuri kuin
Levillä olisi uskoa), jossa he kiittivät häntä (se oli painettuna
Harmaassaviitassa!) siitä, että hän oli valvonut juutalaisten
"oikeuksia" (nimittäin ostaakseen Skoklosterin!). Adressi
ojennettiin hänelle juhlassa Gröna Jägarnissa, jonne myöskin
joukko ruotsalaisia (minä johdan aina juutalaiskysymyksen sen
oikealle alalle = kansantieteelliselle!) oli kutsuttu syömään
pilaantunutta lohta ja juomaan väljähtynyttä viiniä. Tilaisuudessa
lahjotti päivän sankari yleisen liikutuksen vallitessa (katso
Harmaataviittaa!) 20,000 kruunua (Ruumisosakkeissa!) "Evankelista
uskontunnustusta olevien langenneiden poikien kodille" (aina
niiden pitää vetää esille se uskontunnustus!). Minä olin myöskin
juhlassa ja näin jotain, jota en koskaan ennen ollut nähnyt --
Iisakin juovuksissa! Hän selitti vihaavansa minua ja sinua ja
Falkia ja kaikkia "valkoisia" -- hän nimitti meitä "valkoisiksi" ja
"alkuasukkaiksi" ja "_rocheksi_" -- vuorottain; viimeksi mainittua
sanaa en tunne, mutta kun hän sen lausui, kertyi ympärillemme
heti lukematon joukko "mustia", niin hirmuisen näköisinä, että
Iisakki vei minut sivuhuoneeseen. Siellä hän purki mielensä:
puhui kärsimyksistään lapsena Klaaran koulussa, kuinka opettajat
ja toverit kohtelivat häntä pahoin ja syrjäyttivät hänet, kuinka
katupojat tukistivat häntä kadulla. Liikuttavinta oli hänen
kertomuksensa asevelvollisuusajaltaan: rukouksessa kutsuttiin
hänet rintaman eteen lukemaan Isä meidän, ja kun ei hän sitä
osannut, pilkattiin häntä. Hänen kertomuksensa sai minut muuttamaan
mielipidettä hänestä ja hänen heimostaan.
_Uskonnollinen keikailu_ ja hyväntekeväisyyskolera raivoavat
suuressa määrässä ja tekevät olon isänmaassa hyvin miellyttäväksi.
Muistathan nuo kaksi paholaisen kasvattia: rouva Falkin ja
revisorska Homanin; halpamaisempia, turhamaisempia ja häijympiä
olentoja ei ole toimettomana koskaan virunut; muistathan
heidän lastenseimensä ja sen lopun; nyt ovat he perustaneet
Magdaleena-kodin, ja ensimmäinen, joka sinne otettiin -- minun
suosituksestani -- oli Nygrändin Mari! Se raukka oli lainannut
kaikki säästönsä eräälle kisällille, joka karkasi, maksamatta. Nyt
oli hän iloinen saadessaan vapaan hoidon ja kansalaisluottamuksensa
takaisin. Jumalansanan paljouden, joka seuraa kaikkea tuollaista
hyväntekeväisyyttä, selitti hän olevan siedettävissä, kunhan hän
vaan saisi aamukahvia.
Muistathan myöskin _Pastori Skåren_; hän ei päässyt pastori
primariuksen jälkeläiseksi, ja kiukuissaan siitä kerjää hän
paraillaan kokoon varoja uutta kirkkoa varten, ja nyt näkee
painettuja kerjäyslistoja, Ruotsin rikkaimpien mahtimiesten
allekirjottamia, vetoamassa yleiseen armeliaisuuteen. Kirkko, josta
tulee kolme kertaa niin suuri kuin Blasieholman kirkko ja johon
yhdistetään pilviä piirtävä torni, rakennetaan Katriinankirkon
nykyiselle paikalle; tämä nimittäin ostetaan ja revitään,
koska se on osottautunut liian pieneksi tyydyttämään sitä
suurta uskonnollista tarvetta, joka nyt riivaa Ruotsin kansaa.
Kokoonkerjätyt varat ovat jo niin suuret, että on täytynyt nimittää
kamreeri (jolla on vapaa asunto ja puut) niitä hoitamaan. Arvaappas
kenestä se tehtiin? -- Kuule! Struvesta! -- Hän on viime aikoina
tullut hieman uskonnolliseksi -- sanon hieman, sillä paljon se
ei ole, mutta kuitenkin riittävästi hänen pienille oloilleen,
sillä nyt suojelevat uskovaiset häntä. Mutta tämä ei estä häntä
jatkamasta sanomalehtitointaan ja juopotteluaan; mutta hänen
sydämensä ei ole heltynyt; hän on päinvastoin hyvin katkeroitunut
kaikille niille, jotka eivät ole joutuneet rappiolle, sillä, meidän
kesken, hän on äärettömästi rappiolla, siksi vihaa hän Falkia
ja sinua ja on luvannut "nitistää" teidät, niinpian kun annatte
kuulua jotain itsestänne jälleen. Kuitenkin, voidakseen muuttaa
kamreerihuoneistoon polttamaan halkoja, täytyi hänen vihityttää
itsensä, joka tapahtui kaikessa hiljaisuudessa Valkeilla vuorilla.
Minä olin todistajana (tietysti juovuksissa) ja katselin tuota
siivoa. Vaimokin on ruvennut jumaliseksi kuultuaan, että se on
hienoa. -- _Lundell_ on täydellisesti luopunut uskonnollisesta
tunteestaan ja maalailee vain toimitusjohtajien muotokuvia, jotka
ovat tehneet hänet piirustusakatemian jäseneksi. Nyttemmin on
hän kuolematonkin, sillä hän on saanut taulun Kansallismuseoon.
Tapa oli hyvin yksinkertainen ja seurattava: Smith lahjotti sinne
Lundellin maalaaman laatukuvan ja siitä hyvästä maalasi Lundell
ilmaiseksi hänen muotokuvansa! -- Mainiota! Eikös olekkin?
_Romaanin loppu_. Istuin eräänä sunnuntaiaamupäivänä, sinä lyhyenä
hetkenä, jolloin kauheat kirkonkellot eivät häiritse sapattirauhaa,
huoneessani tupakoiden. Silloin koputetaan ovelle ja sisään astuu
pitkä komea mies, jonka olin tuntevinani -- se oli Rehnhjelm.
Molemminpuolinen tutkinto. Hän on suuren tehtaan hoitajana ja
jotenkin tyytyväinen maailmaansa. Kuuluu toisen kerran koputus.
Sisään tulee Falk (enemmän hänestä tuonnempana!). Vertaillaan
vanhoja muistoja ja yhteisiä tuttavia! Sitten tuli tuo tuttu hetki,
jolloin vilkkaan keskustelun jälkeen syntyy vaitiolo ja kummallinen
äänettömyys! Rehnhjelm otti käteensä lähimmän kirjan ja silmäili
sitä, alkaen lukea ääneen:
-- "_Keisarileikkaus_. Akateeminen väitöskirja, joka korkeasti
kunnioitettavan lääkintöopillisen tiedekunnan luvalla
tulee pienemmässä Kustaalaisessa oppisalissa julkisesti
puolustettavaksi." -- Nämäpä kauheita kuvioita; kuka onneton näin
kummittelee kuolemansa jälkeen!
-- Katso, sanoin minä; sivulla 2 se sanotaan.
Hän luki edelleen.
-- "Lantio, joka säilytetään numerossa 38 Akatemian pataloogisissa
kokoelmissa..." -- Ei se tämä ollut. "Naimaton nainen Agnes
Rundgren..."
Mies tuli naamaltaan valkoiseksi kuin kalkki ja hänen täytyi nousta
juomaan vettä.
-- Tunsitko hänet? kysyin minä saadaksemme hieman ajankuluketta.
-- Tunsinko häntä? Hän oli teatterissa X-köpingissä ja tuli sitten
tänne Tukholmaan johonkin kahvilaan, jossa nimitti itseään Beda
Petterssoniksi.
Olisitpa nyt nähnyt Falkin. Siitä syntyi kohtaus, joka päättyi
siten, että Rehnhjelm lausui muutamia kirouksen sanoja naisesta
yleensä, johon Falk kiivaasti vastasi, että on kahdenlaisia
naisia, hän pyysi kiinnittää huomiota siihen, ja että naisilla
on yhtä suuri ero kuin enkeleillä ja piruilla! Ja hän puhui niin
liikuttavasti, että Rehnhjelmin silmät kyyneltyivät.
Falk, niin! Hänet säästin minä viimeiseksi. Hän on kihloissa! Miten
se tapahtui? Itse hän sen kertoi näin: "Me näimme toisemme!" Kuten
tiedät, ei minulla koskaan ole mielipiteet valmiina, vaan odottelen
uusia huomioita, mutta sen nojalla, mitä tähän saakka olen nähnyt,
ei voitane kieltää, että rakkaus on jotakin, jota me poikamiehet
emme voi arvostella -- se, mitä me tuolla nimellä nimitämme, on
vain irstaisuutta! Naura sinä vain, vanha irvihammas!
Minä en muuten koskaan, paitsi huonoissa näytelmissä, ole nähnyt
niin nopeata luonteen kehittymistä kuin sillä kertaa Falkissa.
Elä luule, että kihlaus aivan päistikkaa tapahtui. Isä oli
vanha leskimies, itsekäs, eläkkeennauttija, joka piti tytärtään
pääomana, joka rikkailla naimisillaan valmistaisi hänelle mukavat
vanhuudenpäivät (hyvin tavallinen asianlaita!). Hän sanoi
jyrkästi: ei! Olisitpa silloin nähnyt Falkin! Hän meni kerran
toisensa jälkeen ukon luo ja ajettiin ulos, mutta meni uudelleen
ja sanoi ukolle vasten naamaa, että he menevät naimisiin ilman
hänen suostumustaan, ellei hän tahdo olla asiassa mukana; en
tiedä, mutta luulen heidän tapelleen! Sitten tuli eräs ilta; Falk
saattoi kihlattunsa kotiin tämän sukulaisten luota, jonne hän oli
tunkeutunut. Tultuaan kadulle näkivät he lyhdyn valossa ukon olevan
akkunassa -- hänellä on Hornstullsgatanin varrella pieni talo,
jossa hän asuu yksin. Falk ryskyttää lankkuporttia; hän ryskytti
neljännestunnin, mutta kukaan ei avaa! Hän kapuaa lankkuportin
yli, suuri koira hyökkää hänen kimppuunsa, jonka hän ottaa kiinni
ja sulkee rikkasäiliöön (aatteles, tuo arka Falk!), sitten
pakottaa hän talonmiehen nousemaan avaamaan portin; he olivat nyt
pihalla; vielä oli jäljellä talon ovi; hän jyskyttää sitä suurella
kivellä, mutta sisältä ei kuulu hiiskaustakaan; silloin menee
hän puutarhasta noutamaan tikapuut ja kapuaa niitä myöten ukon
akkunaan (aivan kuin minäkin olisin tehnyt!) ja huutaa: avatkaa
ovi tahi minä lyön rikki ikkunan! Silloin kuuluu sisältä ukon
ääni: "lyöppäs, senkin veijari, niin ammun sinut!" Falk löi rikki
ikkunan! Oli hetkisen kuolon hiljaista. Viimein kuului rikkonaisen
ruudun takaa: "se oli potra teko!" (ukko on ollut sotilas), "sinä
olet minun poikiani!" -- "Minä en mielelläni riko ikkunoita", sanoi
Falk, "mutta teidän tyttärenne vuoksi teen minä mitä tahansa!" ja
niin oli asia selvä.
Hän meni kihloihin! Et tiedä, että sen jälkeen, kun valtiopäivät
suorittivat virastoissa suuren uudestijärjestelynsä, joka
lisäsi palkkoja ja paikkoja toisella mokomalla, voi nuori mies
vihdoinkin mennä naimisiin jo ensimmäisessä palkka-asteessa
ollessaan! Hän menee naimisiin syksyllä! Morsian pysyy yhä edelleen
opettajattarena, kuten tähänkin asti! Minä tunnen naiskysymystä
hyvin vähän, sillä se ei minua liikuta, mutta luulen, mikäli
olen nähnyt, että meidän sukupolvemme poistaa avioliitosta sen
aasialaisuuden, jota siinä vielä on. Molemmat asianomaiset tekevät
vapaan sopimuksen, kumpikaan ei luovu itsenäisyydestään, toinen
ei koeta kasvattaa toista, opitaan pitämään arvossa toistensa
heikkouksia ja siten syntyy elinkautinen toveruus, joka ei käy
väsyttäväksi toisen alinomaisesta hellyyden karttamisesta. Rouva
Nicolaus Falkia, tiedäthän, tuota hyväntekeväisyys-pirua, en
pidä muuna kuin "femme entretenue'nä", ja sinähän hänkin pitää
itseään; useimmat rouvat menevät naimisiin saadakseen hyvän olon
ja päästäkseen tekemästä työtä ja omaan kotiin; että niin harvoja
avioliittoja solmitaan, se on naisen vika ja miehen!
Mutta Falk, hän on läpitunkematon; hän on käynyt käsiksi
numismatikaan innolla, joka ei ole täysin luonnollinen, niin,
kuulinpa hänen erään kerran mainitsevan, että hän on aikeissa
kirjottaa siitä aineesta oppikirjan ja että koettaisi saada sen
hyväksytyksi kouluihin, joissa rahatieteen tulisi muodostaa
yksi opetusaine; hän ei koskaan lue sanomalehteä, ei tiedä
koskaan, mitä maailmassa tapahtuu; ja kirjailijaksi tulemisensa
näyttää hän kokonaan jättäneen. Hän elää yksistään viralleen ja
morsiamelleen, jota hän jumaloi; mutta minä en tuohon kaikkeen
luota. Falk on valtiollinen kiihkoilija, joka tietää palavansa
poroksi, jos antaisi liekille ilmaa, ja siksi sammuttaa hän sen
ankarilla, kuivilla opiskeluilla; mutta en luule sen onnistuvan,
sillä vaikka hän kuinkakin koettaisi itseään hillitä, niin
pelkään, että räjähdys kuitenkin tapahtuu kerran; sitäpaitsi
-- näin meidän kesken sanoen -- luulen hänen kuuluvan johonkin
noista salaisista seuroista, joita taantumus ja rautavalta
mannermaalla ovat synnyttäneet. Kun näin hänet eräänä päivänä
valtaistuinsalissa airuena valtaistuinpuhetta luettaessa, puettuna
punaiseen purppuraviittaan, päässään sulkatöyhtöinen hattu ja
kädessä sauva, valtaistuimen juurella (valtaistuimen juurella!)
-- silloin ajattelin -- niin, on synti sanoa sitä; mutta kun
ministeri tuli jättämään Kunink. Majesteetin armollista esitystä
valtakunnan tilasta ja tarpeista, silloin näin minä Falkin silmässä
katseen, joka sanoi näin: mitä tietää M:tti valtakunnan tilasta ja
tarpeista? -- Se mies, se mies!
Nyt luulen tehneeni katsauksen, ketään unohtamatta. Hyvästi siis,
tällä kertaa! Pian saat minulta tietoja taasen!
_H.B._