Raumalla,
Osuuskunta Länsi-Suomi R.L,.
1907.
Ensimäinen luku.
"Sana, yksi sana vaan!" huudahti reipas pojanääni ja sitä seurasi
voimakas käsien yhteen lyönti ja metsä kajahti heleästä naurusta. Tähän
saakka oli ollut hiljaista petäjäin oksissa ja pyökkipuiden latvoissa.
Metsäkyyhkynen yhtyi pojan nauruun ja närhi, joka käsien taputuksesta
oli säikähtänyt, levitti ruskeat, kauniilla sinikirjavalla pilkulla
koristetut siipensä ja lenteli petäjän latvasta toiseen.
Vasta muutama viikko takaperin oli kevät tullut Schwarzwaldiin;
toukokuu oli vastikään päättynyt ja kuitenkin oli jo helle niinkuin
keskikesällä ja pilvet kasaantuivat yhä sakeammiksi taivaalle. Aurinko
oli jo lähennyt laskuansa, mutta laakso oli niin ahdas, että päivän
pyörä oli jo näkyvistä kadonnut ennenkun se suoritti muhkean kulkunsa
yön porttien kautta.
Kun aurinko meni mailleen kirkkaalla ilmalla, kultasi se ainoastaan
petäjäin latvat lännenpuolisella korkealla vuoren rinteellä. Tänään
päivän loistava pyörä ei mailleen mennessään ollenkaan näyttäytynyt ja
lintujen niukka, pian taukoava liverrys sopi yhteen paremmin kuin pojan
nauru päivän uhkaavien pilvien ja helteen kanssa.
Kaikki missä henkeä oli, näytti alakuloiselta, mutta Ulrikki kajahutti
vieläkin äänekkään naurun ja huudahti painaessaan paljaan polvensa
risukimppua vastaan:
"Anna minulle. Ruth, tuo vitsa siteeksi. Kas, kuinka se on kuivunut ja
kuinka se ratisee! Yksi ainoa sana vaan! Ja kun yhden sanan takia istuu
kaiken päivää selkä koukussa kirjan ääressä — onpa se hullunkurista!"
"Niin, mutta toinen sana ei aina ole yhtäläinen kuin toinen", vastasi
tyttö.
"Piff on paff ja paff on puff" vastasi Ulrikki naureskellen. "Nämäkin
risuoksat sanovat, 'naks', kun minä ne taitan poikki, ja vielä kerran
'naks'; ja onhan 'naks' myöskin sana. Ilveilijäkasperin harakka osaa
parikymmentä sanaa."
"Mutta isä on sen sanonut", vastasi Ruth poimien kuivia oksia. "Hän
tekee työtä väsymykseen asti löytääkseen oikeat sanat, mutta ei halvan
voitonhimon takia. Sinä olet aina ollut utelias saadaksesi tietää, mitä
hän hakee noista paksuista kirjoista. Sentähden minä rohkaisin mieleni
ja kysyin häneltä eräänä päivänä ja nyt minä sen tiedän. Hän huomasi,
että minä kummastuin ja silloin hän hymyillen katsoi kirjaan, aivan
kuin opetustunnin aikana, kun sinä olet tehnyt typerän kysymyksen, ja
sanoi, että sana ei ole vähäpätöinen asia, ja sitä ei saa ylenkatsoa,
ja että Jumala on luonut maailman yhdestä ainoasta sanasta."
Ulrikki ravisti päätänsä ja hetken mietittyään hän kysyi:
"Ja uskotko sinä sitä?"