DANTON
Kolminäytöksinen vallankumousnäytelmä
Kirj.
ROMAIN ROLLAND
Suomentanut
Eino Kalima
Porvoossa,
Werner Söderström Osakeyhtiö,
1922.
HENKILÖT:
_Danton_, 35-vuotias. — Shakespearelainen Gargantua, joviaalinen ja
suurenmoinen. Doggikoiran kuono, härän ääni. Kaartuva, avoin otsa,
kirkkaansiniset rohkeakatseiset silmät, nenä lyhyt ja leveä, naarmu
ylähuulessa, jykeät ja väkevät leukapielet. Voimakas ja verevä.
_Robespierre_, 36-vuotias. — Keskikokoinen, hentorakenteinen. Ruskea
tukka. Suuret tummanvihreät, tähystävät ja likinäköiset silmät. Suuret
silmälasit, otsalle nostetut. Suora nenä, päästä hiukan pysty. Kalpea
iho. Hienojen huulten ilmeessä ylenkatsetta ja uhkaa, mutta samalla
jotain puoleensavetävää.
_Camille Desmoulins_, 34-vuotias. — Ruskeat, hieman harhaan
katsovat silmät, pitkä musta tukka. Kasvot kalpeat ja kellahtavat,
epäsäännölliset, ohimoista leveät. Ilme liikkuva, oikukas, viehättävä
ja epämääräinen, vaihdellen kaikissa mielialoissa, sulosta irvistykseen
asti. Hyvin naisellinen, milloin nauraa milloin itkee, väliin kumpaakin
yhtaikaa. Turha koettaa jäljitellä hänen änkytystään. Mutta hänen
sanoissaan, liikkeissään ja kasvoissaan on aina jotain epävarmaa ja
ristiriitaista.
_Saint-Just_, 27-vuotias. — Pitkä valkea puuteroitu tukka, silmät
siniset. Soikeat kasvot, pitkä leuka. Muistuttaa nuorta englantilaista
aristokraattia, on tyyni, kylmäverinen ja järkähtämätön. Pohjimmaltaan
kiehuvan fanaattinen.
_Herault de Séchelles_, 34-vuotias. — Kaunis ja elegantti mies.
Viimeinen l'ancien regimen tapojen ja henkevyyden edustaja Konventissa.
Ivaa ja ystävällistä anteeksiantoa sekaisin. Hyvin rauhallinen,
hillitsee itsensä suurenmoisesti.
Billaud-Varenne, 38-vuotias. — Pitkä ja leveäharteinen, leveät ja
kalpeat kasvot. Punainen peruukki. Synkkä, kokonaan piintyneiden
mielijohteittensa vallassa; väsymyksestä nääntynyt, usein
harhailevailmeinen, saaden hurjan raivon puuskia.
_Vadier_, 58-vuotias. — »Gasconilainen Voltaire». Pitkä, luiseva
ukko, käyrä nenä, terävä leuka, paksut kulmakarvat, suu hieno ja
leveä ja kiinnipuristettu, keltaiset kasvot. »Köyryselkäisenä istuen,
nosti hän valkean päänsä hihittääkseen hiljaa kuivasti, terävästi ja
kaiuttomasti.»
_Philippeaux_, 38-vuotias. — Laiha, kylmän ja vakavan näköinen. Suuret
mustat silmät. Pitkä nenä. Ohut kuin päähän liimattu tukka. Ilme
askeettinen ja ankara.
_Fabre d'Englantine_, 39-vuotias.
_Kenraali Westermann_, 43-vuotias.
_Fouquier-Tinville_, yleinen syyttäjä.
_Herman_, vallankumoustuomioistuimen presidentti.
_Kenraali Hanriot_.
_Lucile Desmoulins_, 22-vuotias. — Vaalea, pieni, tummasilmäinen,
kiharatukkainen nainen. »Vallaton kuin tonttu, näytti hampaitaan kuin
kissa.»
_Eleonore Duplay_, 25-vuotias. — Suuri, tyynisilmäinen, piirteet
puhtaat kuin klassillisessa piirroksessa. Hänen ulkonaisen kylmyytensä
alta näkyy ajottain kaino punastuva sielu. — »Cornelie Copeau».
_Rouva Duplay_, 59-vuotias.
Kansaa.
Parisissa, maalis- ja huhtikuussa 1794.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Camille Desmoulins'in luona.
Oikulliseen makuun kalustettu porvarillinen sali, jossa kaikki tyylit
sekoittuvat. Seinillä helppohintaisia kuparipiirroksia 18:lta
vuosisadalta. Uunilla antiikisen filosoofin rintakuva. Pöydällä pieni
Bastilji. Lapsenkehto huoneen kulmauksessa. Ikkuna on auki. Harmaa
ja surullinen taivas. Sataa. Camille ja Lucile pieni lapsi sylissään
katselevat ulos. Philippeaux kävelee edestakaisin ja luo ohimennessään
katseen ikkunasta. Herault de Séchelles istuu nojatuolissa, uunin
luona, katselee ystäviään. Iloisen väkijoukon melua kuuluu ulkoa.
1. kohtaus.
Lucile, Camille, Herault, Philippeaux.
LUCILE (kurottautuen ulos ikkunasta)
Tuolla ne ovat, tuolla ne ovat! Menevät ohi kadun päässä!
CAMILLE (huutaen.)
Hyvää matkaa, Duchesne-pappa. Älä unohda piipunpesiäsi.
HERAULT (lempeästi)
Camille, älä viitsi näyttäytyä, ystäväni.
CAMILLE
Tule katsomaan meidän vanhoja ystäviämme Herault! Klubikenraali
Ronsin; ja Vincent, joka tahtoi sinun päätäsi, Philippeaux; ja
Hébert, se rehentelijä, joka joka ilta piti kestejä minun päästäni;
ja preussilainen Cloots, kaunis Anarcharsis!... Nuoren Anarcharsiksen
viimeinen matka!... Nyt kai ihmissuku joutuu suureen pulaan: se menettää
suuren puhujansa! Giljotiinilla on työtä tänään. Mikä rypälesato!
LUCILE (lapselleen)
Katso Horace, katso noita lurjuksia. Ja kenraali Hanriota, joka tuolla
nelistää sapeli ojolla, näetkö, armaani?
PHILIPPEAUX
Hän tahtoo näyttää intoaan. Hänen pitäisi olla kärryissä, hänenkin.
CAMILLE
Kuin juhlapäivä: kansa on riemuissaan.
(Ulkoa kuuluu kun klarinetti soittaa groteskia säveltä.
Väkijoukon naurunhohotuksia.)
CAMILLE
Mitä se on?
LUCILE
Tuo pieni kyttyräselkäinen mies kärryjen takana soittaa klarinettia.
CAMILLE
Oo, hauska päähänpisto.
(Purskahtavat nauramaan.)
CAMILLE
Miksi et tule tänne, Herault? Eikö tämä huvita sinua? Sinä näytät
surulliselta. Mitä sinä mietit?
(Vähitellen melu kadulla etääntyy.)
HERAULT
Minä ajattelin, Camille, että Anacharsis on kolmekymmentä kahdeksan
vuotta vanha, ja Hébert kolmekymmentä viisi vuotta, sinun ikäisesi
Philippeaux; ja Vincent kaksikymmentä seitsemän, kuusi vuotta nuorempi
kuin minä ja sinä Desmoulins.
CAMILLE
Se on totta. (Tulee äkkiä vakavaksi, siirtyy pois ikkunan luota
ja kävelee huoneen keskelle, viipyy hetken liikkumattomana, leuka
kädessään.)
LUCILE (ikkunassa)
Sataa! Oh, mikä vahinko!
CAMILLE (tyytymättömänä)
Älä ole niin kauan ikkunassa, Lucile, on kylmä. Tule pois.
LUCILE (sulkee ikkunan ja palaa huoneeseen lapsi sylissä; hyräilee)
Sataa jo, paimentyttö.
Valkeat lampaasi vie
tarhaan nyt viivyttelyttä:
yhteinen meillä on tie.
CAMILLE
Lucile, Lucile, paha olento, kuinka sinä voit laulaa tuota laulua? Minä
en voi sitä kuulla ajattelematta, että sen kirjoittaja tänä hetkenä
nääntyy vankeudessa.
LUCILE
Fabreko? Se on totta! Eglantine raukka, telkesivät hänet sairaana
Luxembourgiin. — Noh! Hän pääsee kyllä pian pois.
HERAULT
Pur troppo!
LUCILE
Mitä tuo taas sanoi? Jotain ilkeää, se on varma?
PHILIPPEAUX
Surullisen mutta toden asian.
LUCILE
Olkaa vaiti, pahanilman linnut. Fabre on pääsevä vapaaksi, sanon minä.
Niin totta kuin me olemme tässä!
HERAULT
Danton itse ei ole voinut pelastaa häntä.
LUCILE
No niin, Danton kenties ei. Mutta kun Camille ottaa kynänsä ja
kirjoittaa kaiken mitä hänellä on sydämellään, niin saatte nähdä eikö
vankilan portit aukene heille itselleen.
HERAULT
Kenelle?
LUCILE
Tyranneille.
HERAULT
Oo, varomaton paimentyttö, kuinka huonosti sinä vartioit lampaitasi.
»Tarhaan nyt viivyttelyttä!» Kuulehan lauluasi.
(Palvelijatar tulee ottamaan lapsen Lucile'in sylistä, ja vie sen pois.
Lucile puhuu hiljaa hänen kanssaan, poistuu, palaa takaisin ja on aina
liikkeessä koko tämän kohtauksen ajan, toimittelee tuhansia pieniä
talousaskareita, eikä ota osaa keskusteluun kuin sattumalta.)
CAMILLE
Lucile on oikeassa: täytyy taistella. Meidän on johdettava
vallankumousta, jonka me olemme luoneet. Tämä ääni ei ole kadottanut
vielä vaikutusvoimaansa joukkoihin. Se on riittänyt saattamaan
nuo mielettömät mestauslavalle. Me emme ole koskaan olleet
voimakkaampia, noudattakaamme menestystämme: Luxembourg ei ole sen
vaikeampi valloittaa kuin Bastiljikaan. Me olemme hajottaneet maahan
yhdeksänsataavuotisen monarkian; kai me silloin suoriudumme tuosta
heittiöiden valiokunnasta, joka saa kiittää vallastaan yksinomaan
meitä ja joka uskaltaa käyttää sitä kytkeäkseen konventin ja Ranskan
pakkokaavoihin.
PHILIPPEAUX (kävelee kiihoitluneena)
Ne riiviöt! Jos ne tyytyisivät vain murhaamaan! Vaan ei. Ne ovat
sekoittaneet Fabre'in Intian Kauppaseuran kavalluksiin ja ryöstöihin ja
keksineet sen uskomattoman sadun saksalais-juutalaisista pankkiireista,
jotka olisivat muka ostaneet meidän ystävämme, lahjoakseen
kansalliskokouksen. He tietävät valehtelevansa; mutta heidän omatuntonsa
ei olisi tyydytetty, jolleivät he saisi ensin tahrata vihollistaan,
ennenkuin he tappavat hänet.
HERAULT
Meillä on hyveellisiä vihamiehiä: kun menettää päänsä, on lohdullista
tietää, että se tapahtuu hyvien periaatteiden nimessä.
CAMILLE
Ranska vihaa Tartuffejä. Ravistakaamme sitä junkkaria ja löylyttäkäämme
hänen tekohurskauttaan.
PHILIPPEAUX
Minä olen tehnyt velvollisuuteni — tehkööt muut samoin! Minä olen
vetänyt päivän valoon itä-armeijan rosvoojat, Saumurin pää-esikunnan.
Minä olen tarttunut heitä kurkkuun eikä mikään muu kuin oman pääni
menetys saa minua hellittämään otettani. Minulla ei ole mitään
illusioneja: minä tiedän mitä merkitsee käydä käsiksi kenraali
Rossignoliin ja hänen apureihinsa. Valiokunta varoo vielä saadakseen
minut sitä varmemmin turmioon. Minkähän alhaisuuden ne aikovatkaan
työntää minun niskoilleni. Saan kuumeen kun vain ajattelenkin sitä.
Teloittakoot jos tahtovat; mutta älkööt koskeko kunniaani!
HERAULT
Minä olen tyynempi kuin sinä, Philippeaux. Minä tiedän jo sen
verukkeen, jota he tulevat käyttämään tuhotakseen minut. Minulla
on onnettomuudeksi se ajatus, että voi olla Euroopan hallitusten
vihollinen, vihaamatta silti kaikkia, jotka eivät ole ranskalaisia.
Minulla on ystäviä ulkomailla; minä en ole katsonut tarpeelliseksi
luopua heistä liehitelläkseni Billaud-Varennea ja muita hänen laisiaan
hulluja. Minun kotiini on tunkeuduttu, murtauduttu laatikkoihini,
minulta on varastettu muutamia kirjeitä, joissa ei ole ollut muuta kuin
joitakin tunteenilmauksia: se riittää; nyt kuulun minä tietysti
siihen maanmainioon Englannin ostamaan salaliittoon, joka koettaa
palauttaa kuningasvallan.
CAMILLE
Oletko varma siitä mitä sanot?
HERAULT
Aivan varma, Camille. Minun pääni ei ole enää lujassa.
CAMILLE
Laittaudu toki turvaan.
HERAULT
Ei ole mitään turvaa maailmassa tasavaltalaiselle. Kuninkaat jahtaavat
häntä ja tasavalta nielee hänet.
CAMILLE
Te olette suotta masentuneita. Mehän olemme yhä vielä tasavallan
suosituimpia miehiä.
HERAULT
Kahdeksan päivää sitten oli hän, joka äsken vietiin pyövelinkärryissä,
kansan epäjumala. Kuka voi uskotella olevansa tuon elukan suosiossa?
Jonain hetkenä luulee tavoittavansa sen sameista silmistä omien
ajatustensa kuvastuksia, luulee olevansa sopusoinnussa kansan kanssa.
Mutta se sopusointu ei voi kestää kauan, on hulluutta koettaa
väkisin pitää kiinni siitä. Kansan aivot ovat kuin meri, joka velloo
kummituksia ja painajaisunia.
CAMILLE
Suuria sanoja. Me kiristämme leukaamme lausuaksemme sanan kansa ja
äännämme sen naurettavan juhlallisesti, että Eurooppa uskoisi johonkin
salaperäiseen taikavoimaan, jonka välikappaleita me olemme. Meillä on
ollut vaivaa saada kansa tekemään vallankumouksen: vain vastahakoisesti
on se tehnyt sen. _Me_ olemme olleet tuon suurenmoisen liikkeen
insinöörejä ja koneenkäyttäjiä; ilman meitä se ei olisi liikahtanutkaan
paikaltaan. Se ei halunnut mitään vallankumousta: minä saatoin sen
siihen. Minä vakuutin sille, että se tahtoi olla vapaa, saadakseni sen
rakastamaan vapautta omana tekonaan. Se on pettämätön keino, jolla
johdetaan heikkoja. Uskotellaan heidän tahtoneen jotain, mitä he eivät
ole koskaan ajatelleetkaan, ja pian tahtovat ne sitä myös kuin kiljuvat
jalopeurat.
HERAULT
Varo itseäsi, Camille — sinä olet lapsi ja leikittelet tulella. Sinä
luulet kansan seuraavan sinua siksi että olette yhdessä juosseet
samaa päämäärää kohti. Se on nyt juossut sinun ohitsesi. Älä koeta
pysähdyttää sitä: ei ole hyvä temmata luuta koiran suusta.
CAMILLE
Kyllä, kun heittää sille toisen. Luuletteko, ettei minun lehteäni vielä
lueta? Etteikö sen ääni kaiu tasavallan pohjaan asti?
LUCILE
Jos te tietäisitte millainen menestys on ollut viime numerolla! Hän
on saanut joka taholta kirjeitä, joissa itketään, suudellaan häntä,
rakastetaan... Oo, voisin olla mustasukkainen!... Häntä rukoillaan
jatkamaan, pelastamaan maa.
HERAULT
Monikohan noista ystävistä tulee hänen avukseen, jos käydään hänen
kimppuunsa?
CAMILLE
Minä en tarvitse ketään. Minun mustepulloni riittää! Davidin linko
(näyttää kynäänsä) on juuri kaatanut maahan giljotinin suurkerskurin.
Minä olen lyönyt säpäleiksi ukko Duchesne'in piipun, tuon kuuluisan
piipun, jota Jerikon pasunan tavoin tarvitsi vain kolmasti puhaltaa
jonkun nimen kohdalla, kun se jo luhistui! Täältä lingottiin kivi, joka
sattui röyhkeää ja raukkamaista Goljatia otsaan. Minä saatoin hänet
oman kansansa ivan ja pilkan esineeksi. Sinä näit juur'ikään kärryjen
ympärillä Duchesne'in piipunpäät? Minä se keksin, että ne oli otettava
mukaan tuolle matkalle. Minun keksinnölläni oli ääretön menestys. Miksi
sinä katsot minuun?
HERAULT
Tuli vain mieleeni jotain.
CAMILLE
Sano.
HERAULT
Oletko milloinkaan ajatellut kuolemaa?
CAMILLE
Kuolemaa? en, en, en pidä siitä. Hyi! se haisee pahalle.
HERAULT
Sinä et ole koskaan ajatellut kuinka kipeätä on kuolla?
LUCILE
Uh, kauheata, mitä te puhutte!
HERAULT
Sinä olet hyvä, herttainen, rakastettava lapsi ja kuitenkin olet sinä
julma, julma kuin lapsi.
CAMILLE (liikutettuna)
Sinä luulet tosiaan, että minä olen julma?
LUCILE
Katsokaa, ihan kyynel silmässä.
CAMILLE (liikutettuna)
Se on totta, hän on kärsinyt se mies. Kuoleman tuskan hiki otsalla,
sydän kouristuneena kauhusta odottaa elämän murskaantumista... oo! sen
täytyy olla hirveätä! Niin inhottava kuin hän onkin, on hän kärsinyt
kuin kunniallinen mies, kenties enemmänkin!
LUCILE (kädet Camille'n kaulassa)
Minun Bouli-Boula raukkani, et kai sinä aio ruveta suremaan tuota
ilkimystä, joka tahtoi katkaista sinun kaulasi?
CAMILLE (vihaisesti)
Niin. Miksi ne sitten hyökkäävät minun kimppuuni niin alhaisella
tavalla? Si quis atra dente me petiverit, inultus ut flebo puer!
LUCILE (Heraut'lle)
Ja te uskallatte vielä sanoa, että minun Camilleni on julmat
HERAULT
Uskallanpa kyllä. Se rakas poika! Luultavasti julmin meistä kaikista.
CAMILLE
Oo, älä sano niin, Herault, tai minä vielä rupean uskomaan.
LUCILE (uhaten Herault'ta sormellaan)
Sanokaa ettei se ole totta, muuten revin minä silmät päästänne.
HERAULT
No, niin, se ei olekaan totta: julmin olette te.
LUCILE
No, se on hyvä. Niin saa kyllä ollakin.
CAMILLE
Se mitä sinä sanoit, ei anna minulle rauhaa. Se on totta, minä olen
tehnyt paljon pahaa, ja kuitenkaan minä en ole paha. Minä en tiedä
mikä pirullinen koirankuje minua ajaa tekemään noita hyökkäyksiäni.
Minun toimestani mätänevät nyt girondistit kedoilla, tuossa kylmässä
sateessa. Minun »Brissot'n paljastus» on katkaissut kolmekymmentä
nuorta, miellyttävää, jaloa päätä. He rakastivat elämää, niinkuin
minäkin, he olivat syntyneet elämään, tulemaan onnellisiksi kuten minä.
Kenties heilläkin oli omat hellät, rakkaat Lucile'insä. Oo, Lucile,
paetkaamme pois tästä murhatyöstä, joka tuottaa tuskaa toisille ja
kukaties itsellemmekin. Jos vielä mekin, jos sinäkin, jos meidän pikku
Horace'imme! .. Oh, etten minä voi päästä tuntemattomaksi jälleen!
Eikö ole mitään pakopaikkaa, johon minä voisin kätkeytyä vaimoineni,
lapsineni, kirjoineni! Uhi campi Guisiaque!...
PHILIPPEAUX
Sinä olet joutunut pyörteeseen: sinä et pääse siitä enää.
HERAULT
Oh, älä pakoita häntä jäämään tuohon sotaan, joka ei ole häntä varten.
PHILIPPEAUX
Hän sanoi itse vastikään — täytyy tehdä velvollisuutensa.
HERAULT (osottaa C:ia, joka syleilee vaimoaan)
Katso häntä: etkö luule, että meidän Camille'imme velvollisuus on olla
onnellinen?
CAMILLE
Se on totta; minulla on ihmeellinen kutsumus onneen. On ihmisiä, jotka
on luotu kärsimään. Minua taas kärsimys tympäisee: minä en tahdo sitä.
LUCILE
Olenko minä kenties ollut sinun kutsumuksesi tiellä?
CAMILLE
Minun Vestani, minun pieni sudenpenikkani... Sinä olet tosiaan suuresti
syyllinen. Sinä olet tehnyt minut liian onnelliseksi.
LUCILE
Hän raukka valittaa!
CAMILLE
Niin, siksi näetkös, että minä olen kadottanut kaiken voimani, kaiken
uskoni.
LUCILE
Kuinka niin?
CAMILLE
Ennen minä uskoin sielun kuolemattomuuteen. Kun näin maailman
kurjuuden, sanoin itselleni, että tämä maailma olisi liian järjetön,
jollei hyve saisi palkkaansa muualla. Mutta nyt olen minä niin
onnellinen, niin täysin onnellinen, että pelkään saaneeni palkkani
maan päällä, ja minä olen kadottanut kuolemattomuuden todistelujani.
HERAULT
Älä koetakaan enää löytää sitä.
CAMILLE
Kuinka helppoa on olla onnellinen. Ja on niin vähän ihmisiä, jotka
osaavat olla onnellisia!
HERAULT
Mitä yksinkertaisempi asia on, sitä helpommin se jää huomaamatta.
Väitetään, että ihmiset tahtovat olla onnellisia. Erehdys! He tahtovat
olla onnettomia, ehdottomasti. Faaraot ja itämaiset hirmuvaltiaat,
haukanpäiset ja tiikerinkynsiset kuninkaat, inkvisitsionin
polttoroviot, Bastiljin vankiluolat, sota joka murhaa ja hävittää, se
on heille mieleen. Täytyy olla mysteerien hämäryys ennenkuin uskotaan.
Täytyy olla kärsimyksen määrättömyys ennenkuin rakastetaan. Mutta
järki, suvaitsevaisuus, keskinäinen rakkaus, onni... hyi! Sehän on
heille loukkaus!
CAMILLE
Sinä olet katkera. Täytyy tehdä hyvää ihmisille vastoin heidän tahtoaan.
HERAULT
Siihen ovat nyt kaikki sekaantuneet, ja tulos on sangen keskinkertainen.
Camille.
Tasavalta-parka! Mitä he ovat sinusta tehneet!... Ah, kukoistavat
kedot, nuortunut maa, jonka ilma oli keveämpää ja valo kuulaampaa,
kun selkeän järjen raikas vihuri oli ajanut Ranskan taivaalta synkät
taikauskot ja vanhat goottilaiset pyhyydet... nuorten piirileikkejä
niityillä, sankari-armeijoja veljesrinnoin, joiden malmiin Europan
peitset kilpistyivät... kauneus-iloa, sointuvia muotoja, filosofisia
keskusteluja, jaloja juhlia, joissa valkohihaiset naiset kulkivat
pehmeine vaippoineen... elämisen vapaus, ilo joka voittaa kaiken ruman,
tekopyhän ja nyrpeän, Aspasian ja Alkibiadeen tasavalta, mitä on
sinusta tullut? — Punainen lakki, likainen paita, säreä ääni, jonkin
arrasilaisen maisterin päähänpiintymät ja ahdas kamarinäpertely.
HERAULT
Sinä olet ateenalainen barbarien luona. Ovidius skyyttien keskellä.
Sinä et voi heitä parantaa.
CAMILLE
Minä voin ainakin koettaa.
HERAULT
Sinä hukkaat suotta aikasi, kenties elämäsi.
CAMILLE
Mitä minun on sitten pelättävä?
HERAULT
Varo Robespierre'iä.
CAMILLE
Minä tunnen hänet lapsuudesta asti: ystävällä on oikeus sanoa kaikki.
HERAULT
Karvaan totuuden antaa mieluummin anteeksi vihamiehelle kuin ystävälle.
LUCILE
Olkaa vaiti; hänen täytyy saada olla suuri, hänen täytyy saada pelastaa
isänmaa. — Se, joka ei ole samaa mieltä kuin minä, ei saa minun
suklaatani.
HERAULT (hymyillen)
Minä en sano enää mitään.
LUCILE (menee ulos)
PHILIPPEAUX
Sinä olet siis päättänyt toimia, Desmoulins?
CAMILLE
Olen.
PHILIPPEAUX
Älä siis vitkastele. Seivästä kynäsi heihin arvelematta. Suurin vaara
on se sissisota, jota sinä käyt. Sinä vain ärsytät heitä terävillä
nuolillasi. Siitä ne saavat vain lisävoimaa sinua vastaan. Tähtää
sydämeen jos osaat: tehkäämme loppu heistä yhdellä iskulla!
HERAULT
Ystäväni, minä en hyväksy teidän kantaanne. Mutta jos te aiotte pysyä
siinä, täytyy ainakin koettaa saada kaikki mahdollisuudet puolelleen.
No niin, sotaan lähtiessä ei — suo anteeksi Camille — ei Desmoulins'in
kynä ole kylliksi. Kansa ei lue mitään lehtiä. Me aristokraatit
ostamme niitä — kansa ei tiedä sinun kirjoituksistasi enempää kuin
mitä sen puoluepuhujat kertovat, ja he eivät ole sinun puolellasi.
Sinä saat korottaa ääntäsi ja sälyttää muistisi täyteen torisanoja
ja käänteitä, sinä et sentään koskaan tule kansanmieheksi. Vain
yhdellä tavalla voi vaikuttaa siihen: Dantonin kautta. Hänen ukkosensa
yksin pystyy liikuttamaan tuota raskasta ihmiskaaosta. Dantonin ei
tarvitse muuta kuin ravistaa leijonanharjaansa, kun Forum jo kuohuu.
Mutta Danton ei välitä, hän torkkuu, karttelee Parisia; hän ei puhu
kansalliskokouksessa. Ei tiedetä mitä hänestä on tullut. Onko kukaan
nähnyt häntä viime aikoina? Missä hän on? Mitä hän tekee?
2. kohtaus.
Edelliset, Danton, Westermann.
DANTON
Danton hummaa. Danton hyväilee tyttöjä. Danton lepää suurtyöstään
tekemällä toisia töitä kuten Herkules!
(Desmoulins menee Dantonia vastaan ja puristaa nauraen hänen
kättään. Westermann jää syrjään ja pysyy huolestuneen näköisenä.)
CAMILLE
Herkules ei heitä pois nuijaansa niinkauan kuin on vielä hirviöitä
tappamatta.
DANTON
Älä puhu tappamisesta! Se sana kauhistaa minua. Ranska suitsuaa
verestä; surmatun lihan haju nousee maasta niinkuin teurastamossa.
Tulin taannoin juuri Seinen yli. Aurinko laski. Seine oli punainen, se
näytti lainehtivan ihmisverta. Jos meidän jokemmekin ovat tahratut,
missä me pesemme puhtaaksi jokemme, missä me pesemme kätemme? Kuolleita
on jo kylliksi. Hedelmöittäkäämme tasavalta, niin että viljasatoja ja
miehiä versoo esiin nuortuneesta maasta! Rakastakaamme, ja viljelkäämme
ketojamme.
CAMILLE
Suokoon jokin jumala meille aikaa ja tilaisuutta siihen, Oo Danton! Me
panemme toivomme sinuun.
DANTON
Mitä te tahdotte, lapset?
PHILIPPEAUX
Että sinä auttaisit meitä taistelussa.
DANTON
Mihin te minua tarvitsette? Pitääkö minun aina tehdä kaikki? Te olette
samanlaisia kaikkityynni. Tuokin Westermann. Ja se on sentään mies!
Hän on käynyt sotaa, hän on pelastanut isänmaan kolme- neljä kertaa.
Ennenkuin hän istuutuu pöytään, leikkaa hän joltakulta kaulan poikki
saadakseen ruokahalua. Ja häntäkin pitäisi minun auttaa! Pitääkö minun
hypätä hevosen selkään ja huitoa miekkaa hänen sijastaan.
WESTERMANN
Jos on tapeltava, en minä luovuta paikkaani kenellekään. Vie minut
kentälle, näytä joukko, joka on lakaistava pois, saat nähdä epäröinkö
minä. Mutta puhua, vastata kansalliskokouksen suunsoittajille,
osottaa valheeksi Valiokunnan renttujen saastaiset juonet, joita ne
punovat minun tuhokseni, sitä minä en osaa. Minä tunnen itseni aivan
avuttomaksi tässä kaupungissa: minulla on koiraparvi kimpussani ja
minä en saa edes liikuttaa sormeani. Pitääkö minun sietää kaikki
puolustamatta itseäni? Aiotteko te jättää minut heidän syötäväkseen,
auttamatta minua? Tuhat tulimmaista! Minä olen aikoinani taistellut
teidän puolestanne, minulla on samat viholliset. Minun asiani on
teidänkin asianne — sinun Danton, — sinun Philippeaux, sinä tiedät sen
hyvin!
PHILIPPEAUX
Minä tiedän syyn, Westermann. Sinä olet samoin kuin minäkin hätyytellyt
Rossignolia, Ronsin'ia ja kaikkia viheliäisiä armeijan häpäisijöitä,
ja siksi jakobiinit seuraavat sinua raivokkaalla melulla. Me emme jätä
sinua.
CAMILLE (Dantonille)
Täytyy toimia. Minä tarjoan sinulle kynäni ja Westermann miekkansa.
Sinulla on tottumusta käsittelemään joukkoja, sinä tunnet hyvin
vallankumouksen strategian: ota johto, Danton, elokuun kymmenes on
vieläkin tehtävissä.
DANTON
Myöhemmin.
PHILIPPEAUX
Sinä pysyt poissa areenalta, annat itsesi unohtua. Astu esiin. Mitä
sinä teet viikkokaudet siellä maaseutukätkössäsi?
DANTON
Syleilen synnyinmaatani, ammentaakseni siitä, Anteuksen tavoin, uutta
voimaa.
PHILIPPEAUX
Sinä etsit verukkeita päästäksesi taistelemasta.
DANTON
En osaa valehdella. — Se on totta.
CAMILLE
Mikä sinun on?
DANTON
Minä olen tympeytynyt ihmisiin, ne yököttävät minua.
HERAULT
Ei naiset, mikäli näkyy.
DANTON
Naisilla on ainakin se etu, etteivät he teeskentele olevansa muuta
kuin mitä he ovat, mitä me kaikki olemme: eläimiä. He käyvät suoraa
tietä nautintoon, koettamatta valehdella itselleen ja verhoamatta
vaistojaan järjen vaippoihin. Mutta minä vihaan älyn tekopyhyyttä,
tuota idealistien ja impotenssin diktaattorien verenhimoista idiotismia,
joka leimaa turmelukseksi luonnollisten tarpeiden toteuttamisen ja on
kieltävinään luonnon, voidakseen hyveen nimessä tyydyttää järjetöntä
ylpeyttään ja hävityshaluaan. Oh! olla elukka, hyvä ja suora elukka,
jolla ei ole muita pyyteitä kuin saada pitää muista, kunhan ne vain
suovat hänelle paikan auringossa.
CAMILLE
Niin, tekopyhyys järsii meitä.
DANTON
Inhoittavin tekopyhyys mitä on. Tikarin tekopyhyys. Hyveellinen
giljotiini!
PHILIPPEAUX
Me olemme syösseet Capet'n, — siksikö että Tallien, Fouché, Collot
d'Herbois saattaisivat voimaan uudet dragonaadit Bordeaux'ssa ja
Lion'issa!
CAMILLE
Ne hourupäät ovat perustaneet uuden velvoittavan maallikkouskonnon,
joka sallii prokonsulien hirttää, hakata maahan, polttaa hyveen nimessä.
DANTON
Ei ole valtiossa mitään niin suurta vaaraa kuin periaatteen ihmiset.
Ne välittävät vähät siitä tekevätkö hyvää vai pahaa, kunhan vain
noudattavat vakaumustaan; ei mikään kärsimys liikuta heitä. Heidän
ainoa moraalinsa, ainoa valtiotaitonsa on tyrkyttää muille ajatuksiaan.
HERAULT (lausuu kuin pilaa tehden)
Tiet toiset kunnon miehell' on määränään!
On onnekas hän vain tuhlaten lempeään!...
LUCILE (joka on tullut sisään, tarttuu viimeisiin sanoihin ja jatkaa
sitaattia syventymättä)
Mies hengen vain ei liikoja aprikoi,
hän ratsua kannustaa, kun se niskuroi,
ei tiedusta lain hän nuorelta tammaltansa
se onnekas onko vai ei hänen vallassansa.
HERAULT
Lempo! miten hyvin te osaatte runoilijanne.
LUCILE
Totta kai, mitäs pahaa siinä on? Jokainen osaa la Pucelle'in.
DANTON
Se on totta, tyttöseni. Se on kunnollisten naisten hartauskirja.
HERAULT
Oletteko koskaan lausunut sitä Robespierre'ille?
LUCILE
Varon sitä tekemästä.
CAMILLE
Oletteko katsoneet häneen, kun joku sanoo kaksimielisyyden hänen
läsnäollessaan. Hänen otsansa menee ryppyyn ja kohoaa ylös, hän
pusertaa käsiään ja irvistelee kuin apina, jolla on hammas kipeä.
HERAULT
Isänperintöä. Hän on saanut Rousseaulta Voltaire'in vihansa.
LUCILE (ajattelemalta)
Kuinka, onko hän Rousseaun poika?
HERAULT (ilveillen)
Ettekö tiennyt sitä?
DANTON
Jesuittalaisuutta kaikkityynni! Hän on turmeltuneempi kuin muut. Vain
epäsiveellinen ihminen koettaa salata nautinnonhaluaan.
PHILIPPEAUX
Paljon mahdollista; mutta jos Robespierre on nautinnonhaluinen, salaa
hän sen hyvin: ja hän tekee viisaasti, Danton. Sinä taas näytät sitä
liiaksi. Sinä uhraisit onnesi yhdestä yöstä Palais-Royal'issa.
DANTON
Katsos, minä pidän enemmän hyvästä onnesta kuin huonosta.
PHILIPPEAUX
Mutta sinä pilaat silti hyvän maineesi. Yleinen mielipide seuraa sinun
toimiasi. Ja mitä sanoo jälkimaailma, kun se saa tietää, että Danton
ratkaisevan valtiollisen taistelun aattona ajatteli vain omia huvejaan.
DANTON
Yleinen mielipide on huora ja jälkimaailma haiseva likakuoppa.
PHILIPPEAUX
Ja hyve, Danton?
DANTON
Mene kysymään vaimoltani eikö hän ole tyytyväinen minun hyveeseeni.
PHILIPPEAUX
Sinä et ajattele mitä sanot. Sinä huononnat itseäsi huviksesi, sinä
pelaat vihollistesi eduksi.
WESTERMANN (joka on koettanut hillitä itseään, purkaa mieltään)
Te olette kaikki suunsoittajia! Toiset toitottavat hyveitään, toiset
paheitaan. Te ette osaa muuta kuin lörpötellä. Teidän Parisinne on
vain asianajajien ja yleisten syyttäjien pesäpaikka. Vihollinen uhkaa
meitä. Danton, tahdotko että hyökätään vai etkö?
DANTON
Jättäkää minut rauhaan! Minä olen hukannut elämäni ja rauhani
tasavallan pelastukseksi; se ei olisi ansainnut ainoatakaan tuntia
siitä ajasta, minkä minä olen sille uhrannut. Se riittää! Danton on
lunastanut oikeuden saada vihdoinkin elää omalle itselleen.
CAMILLE
Danton ei ole ostanut itselleen oikeutta saada olla jokin Sieyès.
DANTON
Olenko minä jokin silmäpuoli hevoskaakki, joka on tuomittu pyörittämään
myllynkiveä siksi kunnes se läkähtyy?
CAMILLE
Sinä olet lähtenyt syvyyksien keskelle. Mahdoton kääntyä takaisin,
täytyy jatkaa. Vihollinen on kintereilläsi: jos sinä pysähdyt, sysää se
sinut alas. Se nostaa jo kättään ja suuntailee iskujaan.
DANTON
Minun ei tarvitse muuta kuin kääntyä ja näyttää naamaani, kun ne jo
suistuvat kuin salaman iskusta.
WESTERMANN
Tee se siis. Mitä sinä odotat?
DANTON
Myöhemmin.
PHILIPPEAUX
Sinun vihollisesi toimivat. Billaud-Varenne purkaa raivoaan sinua
vastaan. Vadier pitää iloa sinun pikaisesta lankeemuksestasi. Huhu
sinun vangitsemisestasi on jo kierrellyt Parisissa.
DANTON (kohauttaa olkapäitään)
Tyhmyyksiä! Sitä ne eivät uskalla.
PHILIPPEAUX
Tiedätkö mitä Vadier on sanonut? Minä olen epäröinyt kertoa sinulle
hänen häpeämättömiä sanojaan: »Kyllä me sen paksunahkaisen piikkisian
pian perkaamme».
DANTON (jyristen)
Onko Vadier sanonut niin? No hyvä, sano, sano sille lurjukselle, että
minä siivoan hänen aivonsa, että minä murskaan hänen kallonsa. Jos
minun pitää peljätä henkeäni, tulen minä julmemmaksi kuin ihmissyöjä.
(Hän kuohuu raivosta.)
WESTERMANN
Vihdoinkin... Siis tule!
DANTON
Minne?
WESTERMANN
Puhumaan klubeihin, nostattamaan kansaa ja kaatamaan kumoon Valiokunta
ja suistamaan Robespierre.
DANTON
En.
PHILIPPEAUX
Miksi?
DANTON
Myöhemmin. Minä en tahdo.
CAMILLE
Sinun käy huonosti, Danton.
WESTERMANN
Minua ahdistaa, kun näen mikä toiminnan pelko on vallannut kunnolliset
ihmiset täällä Parisissa. Mitä helvetillistä myrkkyä onkaan tässä
ilmassa, kun teidänlaisenne miehet mestauspäivänä voivat pitää kätensä
ristissä ja odottaa, uskaltamatta tehdä liikettäkään taistelua tai
pakoa varten. Minä en jaksa enää. Minä ryhdyn yksin toimeen. Menen
tuon Robespierre'in luo, jota te kaikki pelkäätte — niin, te pelkäätte
häntä, vaikka teettekin hänestä pilaa, ja teidän arkuudestanne saa se
lurjus koko voimansa. Minä paiskaan hänelle totuuden vasten kasvoja —
hän saa ensi kerran nähdä miehen, joka ei säiky häntä. Minä särjen sen
epäjumalan.
(Lähtee kiivaana ulos.)
PHILIPPEAUX
Minä tulen mukaan, Westermann.
DANTON (tyynesti, hieman ivallisesti)
Hän ei särje yhtään mitään. Robespierre katsoo häneen — näin — ja sillä
hyvä. Mies-raukka!
PHILIPPEAUX
Danton! Danton! missä sinä olet? Missä on tasavallan atleetti?
DANTON
Te olette kaikki raukkoja. Ei ole mitään peljättävää.
PHILIPPEAUX
Quos vult perdere...
(Herault nousee, ottaa hattunsa ja valmistautuu lähtemään.)
CAMILLE
Menetkö sinäkin Herault?
HERAULT
Camille, sinä et ole syntynyt soturiksi kuten Westermann, minä tiedän
sen. Vetäydy siis kokonaan syrjään. Toimita itsesi unohduksiin. Mitä
varten puhua?
CAMILLE
Kun omatunto käskee.
HERAULT (kohauttaa olkapäitään ja suutelee Lucile'in kättä)
Hyvästi, Lucile.
LUCILE
Ei hyvästi, vaan näkemiin.
HERAULT (hymyillen)
Tietääkö sitä koskaan?
CAMILLE
Minne sinä menet?
HERAULT
Saint-Honoré-kadulle.
DANTON
Aiotko sinäkin käydä Robespierre'in luona?
HERAULT
Ei, menen tavalliselle kävelylleni. Tahdon nähdä pyövelikärryjen
ohi-ajon.
CAMILLE
Minä luulin, että se näky ei olisi sinulle mieleen.
HERAULT
Tahdon oppia kuolemaan.
(Hän menee ulos. Lucile saattaa.)
3. kohtaus.
Danton, Camille.
DANTON (seuraten katseellaan Heraullt'ta)
Mies parka, hän on levoton, hän soimaa minua toimettomuudesta. Ja sinä
myös, Camille, sinullakin olisi halua moittia minua, minä näen sen
sinun katseestasi. Niin, älä kursaile, poikaseni. Sinä pidät minua
raukkana? Sinä luulet, että Danton omien nautintojensa vuoksi uhraa
ystävänsä ja kunniansa?
CAMILLE
Danton, miksi sinä et tahdo?
DANTON
Hyvät lapset, Danton ei ole tehty muiden ihmisten mitan mukaan.
Tulivuoren intohimot leiskuvat tässä rinnassa, mutta ne eivät tee minua
muuksi kuin mitä minä itse tahdon. Minun sydämessäni on suuria pyyteitä
— minun vaistoni kiljuvat kuin jalopeurat, mutta kesyttäjä on täällä.
(Osoittaa päätänsä.)
CAMILLE
Mikä on sitten sinun tarkoituksesi?
DANTON
Säästää isänmaata. Mihin hintaan hyvänsä suojella sitä meidän
jumalattomilta taisteluiltamme... Tiedätkö mikä on syynä tähän
tasavallan kuolemantautiin? Keskinkertaisuuksien puute. Liian monet
älyt huolehtivat valtiosta. Yhdelle kansalle on liikaa, kun sillä
on Mirabeau, Brissot, Vergniaud, Marat, — Danton, — Desmoulins,
Robespierre. Yksi ainoa näistä neroista olisi saattanut vapauden
voittoon. Yhdessä ne syövät toisensa ja Ranska voihkii heidän vihansa
veressä. Minä itse olen siinä liian suuri osakas, vaikka minä
sydämessäni tiedänkin, etten ole koskaan taistellut ranskalaista
vastaan muuten kuin puolustaakseni elämääni ja että minä taistelun
vimmassakin olen tehnyt kaikkeni lyötyjen vihollisteni pelastukseksi.
Minä en tahdo nytkään oman etuni vuoksi ryhtyä taisteluun miehen
kanssa, joka minun jälkeeni on tasavallan suurin. Metsä harvenee
ympärillämme, enkä minä tahdo tehdä tasavaltaa kansattomaksi. — Minä
tunnen Robespierren: minä olen nähnyt hänen nousevan maasta, päivä
päivältä varttuvan sitkeytensä, ahkeruutensa ja uskonsa kautta; ja
hänen kunnianhimonsa on sitämukaa kasvanut, vallaten kansalliskokouksen
ja lannistaen alleen Ranskan. Yksi ainoa mies on vielä hänen
silmätikkunaan: minun saavuttamani kansansuosio painaa yhtä paljon
kuin hänen, ja se se kirvelee hänen sairaalloista turhamielisyyttään.
Useamman kerran — se täytyy minun myöntää — hän on koettanut hillitä
vihamielisiä vaistojaan. Mutta tapausten mahti, kateuden lannistamaton
valta, minun raivoisat vihamieheni, jotka kiihoittavat häntä, kaikki
se ajaa meitä yhteentörmäykseen. Mikä tulos lieneekin, tasavalta siitä
järkyttyy perustuksiaan myöten. No niini minä tahdon antaa esikuvan
uhrautuvaisuudesta. Hänen kunnianhimonsa ei tarvitse enää olla
huolissaan minun kunnianhimostani. Minä olen juonut viljalti tuota
karvasta juomaa ja siitä on jäänyt katkera maku suuhun. Täyttäköön
Robespierre maljan, jos hän haluaa. Minä vetäydyn telttaani, ja
pitkämielisempänä kuin Akilles, odotan minä kärsivällisesti, että hän
ojentaa minulle kätensä.
CAMILLE
Jos toisen teistä täytyy uhrautua, miksi juuri sinun eikä hänen.
DANTON (kohauttaen olkapäitään)
Koska minä yksin pystyn sen tekemään; — (hetken vaitiolon jälkeen) — ja
koska minä olen voimakkaampi.
CAMILLE
Sinähän inhoat kuitenkin Robespierreä.
DANTON
Viha on sietämätön minun sydämelleni. Minussa ei ole sappea, ei
hyveellisyydestä — minä en tiedä mitä se on, vaan luonteen laadusta.
CAMILLE
Etkö pelkää jättää vapaata kenttää vihollisellesi?
DANTON
Pyh! minä tunnen hänet ytimiä myöten: hän voi hyvin saattaa kappaleen
neljänteen näytökseen, mutta ratkaisussa hän ajaa ehdottomasti karille.
CAMILLE
Mutta kuinka paljon pahaa hän ehtiikään tehdä ennen sitä! Sinun voimasi
on ainoa vastapaino väkivallan ja kiihkomielisyyden järjestelmälle. Ja
mitä teet sinä ystävillesi? Jätätkö sinä heidät sen kohtalon omaksi,
joka uhkaa heitä?
DANTON
Minä hyödytän heitä enemmän luopumalla joksikin aikaa vallastani. He
saavat nyt kärsiä sen pelon vuoksi, jota minä herätän. Robespierre
kyllä kuuntelee minua, kun hänen kateutensa sallii hänen hengähtää. Ja
minä voin toimia vapaammin käsin, kun en enää edusta mitään puoluetta
vaan ihmiskuntaa. Täytyy kohdella ihmisiä kuin lapsia ja antaa heidän
saada ne lelut, joita he niin himoitsevat, etteivät ne typerässä
itsepäisyydessään saattaisi turmioon itseänsä ja muita.
CAMILLE
Sinä olet liian jalomielinen. Sellaista itsensäkieltämystä ei
kukaan tulisi ymmärtämään. Robespierre ei koskaan usko, että sinä
vilpittömästi haluat vetäytyä syrjään; hänen epäluuloinen luonteensa
hakee ja keksii siinä jotain machiavellilaista viekkautta. Varo,
etteivät vihollisesi käytä sinun vallastaluopumistasi hyväkseen ja
syökse sinua häviöön.
DANTON
Danton ei luovu vallastaan; — hän poistuu vain hetkiseksi taistelusta;
mutta hän on aina valmis palaamaan takaisin. Ole rauhallinen: minä
yksin olen voimakkaampi kuin he kaikki ja minunlaisteni miesten ei
tarvitse pelätä unhoonjoutumista. Jos he hetkeksi vaikenevat, tuntuu
maailman aava tyhjyys, kun he eivät enää ole sitä täyttämässä.
Päinvastoin, minä vain lisään mainettani vetäytymällä syrjään. Sen
sijaan, että kiistelisin akeeain kanssa vallasta, annan minä sen ruhjoa
heidän hennot hartiansa.
CAMILLE
He tekevät siitä heti aseen sinua vastaan. Koko Vadier'n ja hänen
laistensa liuta syöksee heti saaliinsa kimppuun.
DANTON
Minä ravistan heidät maahan! Minä olen tottunut taistelemaan hirviöitä
vastaan. Lapsena minä ottelin härkien kanssa. Tämä ruhjoutunut nenä ja
tämä haljennut huuli ovat niiden veristen sarvien jälkiä. Ja kerran
puolivillit siat, joita minä kiljuen ajoin pitkin niittyä, purivat
minua pahasti vatsaan. Minä en pelkää Vadier'ta ja hänen laisiaan. Ja
ne ovat sitä paitsi liiaksi pelkureita.
CAMILLE
Vaan jos he sittenkin uskaltaisivat? Saadakseen enemmän rohkeutta
ovat he kutsuneet Saint-Just'in kotiin armeijasta, väitetään että he
odottavat hänen paluutaan ryhtyäkseen toimimaan.
DANTON
No niin, jos he menevät niin pitkälle, niin tulkoon taistelun
edesvastuu heidän niskoilleen ja musertakoon heidät. Minä olen
paksunahkainen ja kestän kärsivällisesti loukkauksia. Mutta kun minä
kerran lähden taisteluun, en minä aio pysähtyä ennenkuin kaikki on
maassa. Ne kurjat! Minä nielasen ne kaikki yhtenä suupalana...
4. kohtaus.
Samat, Robespierre, Lucile.
(Lucile syöksyy hädissään sisään)
LUCILE (juoksee Camille'in luo, pelästyneesti)
Robespierre!...
(Robespierre tulee sisään, kylmänä, järkähtämättömänä, katsoo
nopealla ja tarkalla silmäyksellä, tekemättä mitään eleitä.)
CAMILLE (menee vastaan, palvelusvalmiina ja ikäänkuin piloillaan)
Oo, rakas Maximilien, sinä tulet oikeaan aikaan. Sinä olet, vaikkakin
poissa-olevana melkein tunnin johtanut meidän keskusteluamme.
DANTON (vaikeasti)
Hyvää päivää, Robespierre. (Epätietoisena ojentaisiko kätensä, hän
odottaa, että hänen kilpailijansa ottaisi ensi askeleen. Robespierre ei
vastaa, puristaa kylmästi Lucile'in ja Camille'in kättä, tervehtii
Dantonia lyhyellä päännyökkäyksellä ja istuutuu. Camille ja Danton
jäävät seisomaan. Lucile on aina liikkeessä.)
LUCILE
Kuinka ystävällistä, että löysit aikaa tulla meitä tapaamaan keskellä
kiireitäsi. Asetu vähän lähemmäksi tulta. Ulkona on sumua, joka panee
värisemään sielun pohjaan asti. Kuinka sinun kiltti isäntäväkesi
jaksaa, kansalaisetar Duplay ja minun pikku ystäväni Eleonore?
ROBESPIERRE
Kiitos, hyvin, Lucile. — Camille, minulla on vähän puhumista sinulle.
LUCILE
Tahdotko että jätän teidät yksin?
ROBESPIERRE
Ei, et sinä.
CAMILLE (pysähdyttää Dantonin, joka yrittää lähteä)
Danton tuntee hyvin kaikki meidän ajatuksemme.
ROBESPIERRE
Huhu kertoo niin. Minä olen epäröinyt uskoa sitä.
DANTON
Onko se sinusta ikävää?
ROBESPIERRE
Kenties.
DANTON
Mitä sinä tahdot? On eräs asia, mitä sinä et koskaan voi estää: se,
että Dantonia rakastetaan.
ROBESPIERRE (halveksivasti)
Rakkauden nimi on kulunut — itse tunne on harvinainen.
DANTON (ilkeästi)
Sanotaan olevan eräitä ihmisiä, joilla ei ole siitä aavistustakaan.
ROBESPIERRE (hetken vaitiolon jälkeen, kylmästi, kädet hermostuneina)
Minä en ole tullut puhumaan Dantoriin irstailusta. — Camille, minun
varoituksistani huolimatta, kuljet sinä yhä itsepintaisesti sitä
tietä, johon huonot neuvot ja sinun oma ajattelemattomuutesi ovat
sinut heittäneet. Ilkeämielinen häväistyskirjoituksesi kylvää yhä
hajaannusta koko Ranskaan. Sinä tuhlaat sukkeluuttasi riistääksesi
luottamuksen niiltä miehiltä, jotka ovat tasavallalle välttämättömiä.
Kaikki taantumuspuolueet asestautuvat sinun ivanpurkauksillasi vapautta
vastaan. Minä olen kauan koettanut tyynnyttää sinun herättämääsi
vihaa, kahdesti olen minä jo pelastanut sinut: minä en voi sinua aina
pelastaa. Kapinoitsijain vehkeet häiritsevät valtiota eikä minulla ole
mitään tahtoa valtion tahtoa vastaan.
CAMILLE (haavoittuneena ja haavoittaen)
Säästä vaivojasi äläkä niin paljon ajattele minua. Sinun huolenpitosi
liikuttaa minua. Maximilien, mutta minä en tarvitse ketään. Minä osaan
itse puolustaa itseäni ja minä kuljen ilman talutusnuoraa.
ROBESPIERRE
Sinä väität vastaan pelkästä turhamielisyydestä. Sinun
ajattelemattomuutesi on ainoa puolustuksesi.
CAMILLE
Minä en tarvitse mitään puolustusta. Minulla on kyllin isänmaallisia
ansioita. Minä puolustan tasavaltaa tasavaltalaisia vastaan. Minä olen
puhunut vapaasti, minä olen sanonut totuuden. Kun ei ole enää hyvä
sanoa koko totuutta, silloin ei enää tasavaltaa ole. Tasavaltojen
tunnus on meren aaltoja puhaltavat tuulet: _Tollunt, sed attollunt!_
tl Ne järkyttävät niitä, mutta ne kohottavat ne myös korkeuteen.
ROBESPIERRE
Tasavaltaa ei ole, Desmoulins. Me luomme sitä. Vapaudella ei perusteta
vapautta. Kuten koettelemuksen aikoina Roomassa, on uhattu kansakunta
alistunut diktatuurin alle, murtaakseen esteet ja voittaakseen. Kun
Europpa ja kapinalliset puolueet uhkaavat tappaa ainiaaksi tasavallan,
on ivantekoa vaatia oikeutta saada sanoa ja tehdä mitä tahtoo ja
hankkia sanoillaan ja töillään vihollisille aseet käteen.
CAMILLE
Mitä aseita minä olen sille antanut? Minä olen puolustanut sitä, mitä
on ollut puhtainta maailmassa: veljeyttä, pyhää tasa-arvoisuutta,
tasavaltalaisten perus-ajatusten lempeyttä, noita _res sacra
miser_, sitä kunnioitusta onnettomuutta kohtaan, johon meidän ylevä
valtiosääntömme käskee. Minä olen tehnyt vapauden ihmisille rakkaaksi.
Minä olen tahtonut antaa onnen kiehtovan kuvan säteillä kansojen
silmiin.
ROBESPIERRE
Onnen! Siinä taas tuo viheliäinen sana, jolla te houkuttelette
puoleenne kaiken itsekkyyden ja kaikki intohimot. Kuka ei tahtoisi
onnea? Mutta ei Persepolis'in vaan Spartan onnea me tarjoomme
ihmisille. Hyve on onni. Mutta te olette väärinkäyttäneet sen pyhää
nimeä, herättääksenne raukkojen mielessä kaipuuta siihen rikolliseen
onneen, jota on toisten unohtaminen ja ylellisyyden nautinto.
Häpeällinen ajatus, joka pian sammuttaisi tasavallan tulen! Oppikoon
Ranska kärsimään, oppikoon se näkemään ilonsa siinä, että se saa kärsiä
tullakseen vapaaksi, uhrata hyvinvointinsa, leponsa, hellyydentunteensa
maailman onnen vuoksi.
CAMILLE (kohteliaan kujeilun sävyyn, joka purkauksen lopussa äkkiä
muuttuu teräväksi ja viiltäväksi)
Kun minä kuuntelen sinua, Maximilien, tulee mieleeni muuan kohta
Platonista: »Kun minä kuulen, sanoi kunnon kenraali Laches, kun
kuulen nuoren miehen puhuvan oivallisesti hyveestä ja kun se on
oikea sankylotti, lausumiensa sanojen arvoinen, se tuottaa minulle
sanomatonta nautintoa. Hän on minusta ainoa soittaja, joka aikaansaa
täyden sulosoinnun, sillä kaikki hänen työnsä ovat sovussa hänen
sanojensa kanssa. Kun sellainen mies puhuttelee minua, täyttää minut
riemu, ja minua voisi luulla hullaantuneeksi hänen puheeseensa, niin
ahnaasti juon minä hänen sanojaan. Mutta se, joka laulaa hyveestä, jota
ei toteuta, hän kiusaa minua kauheasti, ja mitä paremmin hän näyttää
puhuvan, sitä enemmän hän herättää minussa inhoa musiikkiansa kohtaan.»
(Desmoulins kääntää selkänsä Robespierrelle, joka sanomatta sanaakaan
ja tekemättä mitään eleitä nousee lähteäkseen. Lucile joka on tullut
levottomaksi siitä käänteestä, minkä keskustelu on saanut, ja joka
tarkkaa Robespierren katsetta, tarttuu häntä käteen ja koettaa laskea
leikkiä.)
LUCILE (osoittaa Camillea)
Tuon pahan pojan täytyy aina sanoa jotain vastaan. Jos sinä tietäisit
miten hän joskus kiusottaa minua! Rakas Maximilien, te olette aina
samanlaisia. Te väittelette yhä niinkuin ennen koulunpenkillä.
(Robespierre ei vastaa, vaan pysyy jääkylmänä
ja valmistautuu lähtemään.)
DANTON (muuttaen sävyä ja käyden Robespierreä kohti vilpittömällä
lämmöllä)
Robespierre, me olemme väärässä kaikki kolme. Olkaamme miehiä, jotka
tottelevat vain järkeään ja näyttäkäämme, että me osaamme uhrata
henkilökohtaiset kaunamme isänmaan vuoksi. Minä tulen luoksesi ja
tarjoan sinulle käteni. Anna anteeksi hetken kärsimättömyys.
ROBESPIERRE
Danton luulee, että yksi sana riittää pyyhkimään pois hänen
häväistyksensä. Loukkaajan ei ole suinkaan vaikea unohtaa loukkauksiaan.
DANTON
Kaiketi teen tyhmästi, kun kuvittelen vastustajani yhtä jalomielisiksi
kuin itse olen. Mutta tasavallan menestys ennen kaikkea: se tarvitsee
minun tarmoni ja sinun hyveesi. Jos minun tarmoni on sinulle
vastenmielinen, niin ajattele, että sinun hyveesi kammottavat
minua, ja me olemme kuitit. Tee kuten minä, pane nenäsi tukkoon, ja
pelastakaamme isänmaa.
ROBESPIERRE
Minä en luule, että kukaan on välttämätön isänmaalle.
DANTON
Kaikki kateelliset sanovat niin. Tuo kaunis järkeily saa heidät
leikkaamaan kansalta pois kaiken mikä tekee sen voiman.
ROBESPIERRE
Ei ole voimaa, missä ei ole luottamusta!
DANTON
Sinä epäilet minua? Sinä uskot tyhmyyksiin, joita minusta levitetään,
Billaud-Varenne'in hallusinatsioneihin? Katso minuun. Onko minulla
tekopyhän naama? Vihatkaa minua, mutta älkää tehkö minua epäluulon
alaiseksi!
ROBESPIERRE
Ihmisiä tuomitaan tekojen mukaan.
DANTON
Mistä moitit sinä minun tekojani?
ROBESPIERRE
Kaikkien puolueiden kaartelusta.
DANTON
Minulla on veljensydän kaikkia onnettomia kohtaan.
ROBESPIERRE
Kehutaan, ettei vihata ketään, eikä tosiaan vihata lainkaan tasavallan
vihollisia, mutta siten hävitetään tasavalta. Sääli pyöveleitä
kohtaan on julmuutta uhreja kohtaan. Sellainen suvaitsevaisuus on
saattanut meidät siihen, että on ollut pakko hajoittaa kaupunkeja maan
tasalle. Se voisi vielä tulla meille maksamaan kolmekymmen-vuotisen
kansalaissodan.
DANTON
Sinä näet rikoksia kaikkialla! se on löyhäpäistä. Jos sinä olet
sairas, hoida tautiasi, mutta älä pakoita terveitä ihmisiä nielemään
lääkkeitäsi. Tasavalta ruhjoo itsensä. On vielä aika pysähdyttää tuo
mieletön ja julma hirmuhallitus, joka kalvaa Ranskanmaata. Mutta
joll'et sinä kiiruhda, joll'et sinä yhdy meihin, olet sinä itse pian
kykenemätön rajoittamaan sen hävityksiä. Sinä koetat sitä turhaan: se
on polttava sinut toisten keralla, se on polttava sinut ensimäisenä,
toisten edellä. Onneton mies, etkö sinä toki näe, että sinä päivänä,
jolloin Danton on jo poissa, ensimäinen isku kohtaa sinut? Minä se
vielä suojelen sinua tulipalosta.
ROBESPIERRE (poistuu Dantonin luota kylmänä)
Polttakoon se minut.
CAMILLE (hiljaa Dantonille)
Sinä sanoit liian paljon; sinä loukkasit hänen itserakkauttaan.
DANTON
Isänmaan nimessä, Robespierre, sen isänmaan, jota me kumpikin
rakastamme yhtä tulisesti ja jolle me olemme kaikkemme antaneet,
suokaamme täydellinen amnestia kaikille ystäville ja vihamiehille, jos
he vain rakastavat Ranskaa! Huuhtokoon se rakkaus pois kaikki epäluulot
ja kaikki virheet. Ilman sitä ei ole mitään hyvettä. Sen keralla ei
mitään rikosta.
ROBESPIERRE
Ei ole mitään isänmaata ilman hyvettä!
DANTON (uhkamielisesti)
Vielä kerran pyydän minä sinulta rauhaa. Ajattele mitä minulle maksaa
koettaa lähestyä sinua. Mutta minä nielen minkä hyvänsä nöyryytyksen,
jos se on tasavallalle onneksi. Anna minulle kätesi: päästä Fabre
vapauteen, lähetä Westermann armeijaan, suojele Herault'ta ja
Philippeaux'ta noiden raivopäiden vainolta!
ROBESPIERRE
Minä olen luotu taistelemaan rikosta vastaan, en ohjaamaan sitä.
DANTON (on vähällä räjähtää, hallitsee itsensä)
Sinä siis tahdot sotaa, Robespierre? Harkitse tarkoin.
ROBESPIERRE (järkähtämättä kääntää selkänsä Dantonille, kääntyy
Desmoulins'in puoleen)
Camille, viimeisen kerran: sinä lakkaat hyökkäämästä
Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan!
CAMILLE
Jos se lakkaa ansaitsemasta hyökkäyksiäni.
ROBESPIERRE
Alistu kuten muutkin kansakunnan määräyksiin.
CAMILLE
Minä olen kansakunnan jäsen, minulla on oikeus puhua sille.
ROBESPIERRE
Sinun tulee olla sille esikuvana lainkuuliaisuudessa.
CAMILLE