Naisilla on ainakin se etu, etteivät he teeskentele olevansa

DANTON

Kolminäytöksinen vallankumousnäytelmä

Kirj.

ROMAIN ROLLAND

Suomentanut

Eino Kalima

Porvoossa,

Werner Söderström Osakeyhtiö,

1922.

HENKILÖT:

_Danton_, 35-vuotias. — Shakespearelainen Gargantua, joviaalinen ja

suurenmoinen. Doggikoiran kuono, härän ääni. Kaartuva, avoin otsa,

kirkkaansiniset rohkeakatseiset silmät, nenä lyhyt ja leveä, naarmu

ylähuulessa, jykeät ja väkevät leukapielet. Voimakas ja verevä.

_Robespierre_, 36-vuotias. — Keskikokoinen, hentorakenteinen. Ruskea

tukka. Suuret tummanvihreät, tähystävät ja likinäköiset silmät. Suuret

silmälasit, otsalle nostetut. Suora nenä, päästä hiukan pysty. Kalpea

iho. Hienojen huulten ilmeessä ylenkatsetta ja uhkaa, mutta samalla

jotain puoleensavetävää.

_Camille Desmoulins_, 34-vuotias. — Ruskeat, hieman harhaan

katsovat silmät, pitkä musta tukka. Kasvot kalpeat ja kellahtavat,

epäsäännölliset, ohimoista leveät. Ilme liikkuva, oikukas, viehättävä

ja epämääräinen, vaihdellen kaikissa mielialoissa, sulosta irvistykseen

asti. Hyvin naisellinen, milloin nauraa milloin itkee, väliin kumpaakin

yhtaikaa. Turha koettaa jäljitellä hänen änkytystään. Mutta hänen

sanoissaan, liikkeissään ja kasvoissaan on aina jotain epävarmaa ja

ristiriitaista.

_Saint-Just_, 27-vuotias. — Pitkä valkea puuteroitu tukka, silmät

siniset. Soikeat kasvot, pitkä leuka. Muistuttaa nuorta englantilaista

aristokraattia, on tyyni, kylmäverinen ja järkähtämätön. Pohjimmaltaan

kiehuvan fanaattinen.

_Herault de Séchelles_, 34-vuotias. — Kaunis ja elegantti mies.

Viimeinen l'ancien regimen tapojen ja henkevyyden edustaja Konventissa.

Ivaa ja ystävällistä anteeksiantoa sekaisin. Hyvin rauhallinen,

hillitsee itsensä suurenmoisesti.

Billaud-Varenne, 38-vuotias. — Pitkä ja leveäharteinen, leveät ja

kalpeat kasvot. Punainen peruukki. Synkkä, kokonaan piintyneiden

mielijohteittensa vallassa; väsymyksestä nääntynyt, usein

harhailevailmeinen, saaden hurjan raivon puuskia.

_Vadier_, 58-vuotias. — »Gasconilainen Voltaire». Pitkä, luiseva

ukko, käyrä nenä, terävä leuka, paksut kulmakarvat, suu hieno ja

leveä ja kiinnipuristettu, keltaiset kasvot. »Köyryselkäisenä istuen,

nosti hän valkean päänsä hihittääkseen hiljaa kuivasti, terävästi ja

kaiuttomasti.»

_Philippeaux_, 38-vuotias. — Laiha, kylmän ja vakavan näköinen. Suuret

mustat silmät. Pitkä nenä. Ohut kuin päähän liimattu tukka. Ilme

askeettinen ja ankara.

_Fabre d'Englantine_, 39-vuotias.

_Kenraali Westermann_, 43-vuotias.

_Fouquier-Tinville_, yleinen syyttäjä.

_Herman_, vallankumoustuomioistuimen presidentti.

_Kenraali Hanriot_.

_Lucile Desmoulins_, 22-vuotias. — Vaalea, pieni, tummasilmäinen,

kiharatukkainen nainen. »Vallaton kuin tonttu, näytti hampaitaan kuin

kissa.»

_Eleonore Duplay_, 25-vuotias. — Suuri, tyynisilmäinen, piirteet

puhtaat kuin klassillisessa piirroksessa. Hänen ulkonaisen kylmyytensä

alta näkyy ajottain kaino punastuva sielu. — »Cornelie Copeau».

_Rouva Duplay_, 59-vuotias.

Kansaa.

Parisissa, maalis- ja huhtikuussa 1794.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Camille Desmoulins'in luona.

Oikulliseen makuun kalustettu porvarillinen sali, jossa kaikki tyylit

sekoittuvat. Seinillä helppohintaisia kuparipiirroksia 18:lta

vuosisadalta. Uunilla antiikisen filosoofin rintakuva. Pöydällä pieni

Bastilji. Lapsenkehto huoneen kulmauksessa. Ikkuna on auki. Harmaa

ja surullinen taivas. Sataa. Camille ja Lucile pieni lapsi sylissään

katselevat ulos. Philippeaux kävelee edestakaisin ja luo ohimennessään

katseen ikkunasta. Herault de Séchelles istuu nojatuolissa, uunin

luona, katselee ystäviään. Iloisen väkijoukon melua kuuluu ulkoa.

1. kohtaus.

Lucile, Camille, Herault, Philippeaux.

LUCILE (kurottautuen ulos ikkunasta)

Tuolla ne ovat, tuolla ne ovat! Menevät ohi kadun päässä!

CAMILLE (huutaen.)

Hyvää matkaa, Duchesne-pappa. Älä unohda piipunpesiäsi.

HERAULT (lempeästi)

Camille, älä viitsi näyttäytyä, ystäväni.

CAMILLE

Tule katsomaan meidän vanhoja ystäviämme Herault! Klubikenraali

Ronsin; ja Vincent, joka tahtoi sinun päätäsi, Philippeaux; ja

Hébert, se rehentelijä, joka joka ilta piti kestejä minun päästäni;

ja preussilainen Cloots, kaunis Anarcharsis!... Nuoren Anarcharsiksen

viimeinen matka!... Nyt kai ihmissuku joutuu suureen pulaan: se menettää

suuren puhujansa! Giljotiinilla on työtä tänään. Mikä rypälesato!

LUCILE (lapselleen)

Katso Horace, katso noita lurjuksia. Ja kenraali Hanriota, joka tuolla

nelistää sapeli ojolla, näetkö, armaani?

PHILIPPEAUX

Hän tahtoo näyttää intoaan. Hänen pitäisi olla kärryissä, hänenkin.

CAMILLE

Kuin juhlapäivä: kansa on riemuissaan.

(Ulkoa kuuluu kun klarinetti soittaa groteskia säveltä.

Väkijoukon naurunhohotuksia.)

CAMILLE

Mitä se on?

LUCILE

Tuo pieni kyttyräselkäinen mies kärryjen takana soittaa klarinettia.

CAMILLE

Oo, hauska päähänpisto.

(Purskahtavat nauramaan.)

CAMILLE

Miksi et tule tänne, Herault? Eikö tämä huvita sinua? Sinä näytät

surulliselta. Mitä sinä mietit?

(Vähitellen melu kadulla etääntyy.)

HERAULT

Minä ajattelin, Camille, että Anacharsis on kolmekymmentä kahdeksan

vuotta vanha, ja Hébert kolmekymmentä viisi vuotta, sinun ikäisesi

Philippeaux; ja Vincent kaksikymmentä seitsemän, kuusi vuotta nuorempi

kuin minä ja sinä Desmoulins.

CAMILLE

Se on totta. (Tulee äkkiä vakavaksi, siirtyy pois ikkunan luota

ja kävelee huoneen keskelle, viipyy hetken liikkumattomana, leuka

kädessään.)

LUCILE (ikkunassa)

Sataa! Oh, mikä vahinko!

CAMILLE (tyytymättömänä)

Älä ole niin kauan ikkunassa, Lucile, on kylmä. Tule pois.

LUCILE (sulkee ikkunan ja palaa huoneeseen lapsi sylissä; hyräilee)

Sataa jo, paimentyttö.

Valkeat lampaasi vie

tarhaan nyt viivyttelyttä:

yhteinen meillä on tie.

CAMILLE

Lucile, Lucile, paha olento, kuinka sinä voit laulaa tuota laulua? Minä

en voi sitä kuulla ajattelematta, että sen kirjoittaja tänä hetkenä

nääntyy vankeudessa.

LUCILE

Fabreko? Se on totta! Eglantine raukka, telkesivät hänet sairaana

Luxembourgiin. — Noh! Hän pääsee kyllä pian pois.

HERAULT

Pur troppo!

LUCILE

Mitä tuo taas sanoi? Jotain ilkeää, se on varma?

PHILIPPEAUX

Surullisen mutta toden asian.

LUCILE

Olkaa vaiti, pahanilman linnut. Fabre on pääsevä vapaaksi, sanon minä.

Niin totta kuin me olemme tässä!

HERAULT

Danton itse ei ole voinut pelastaa häntä.

LUCILE

No niin, Danton kenties ei. Mutta kun Camille ottaa kynänsä ja

kirjoittaa kaiken mitä hänellä on sydämellään, niin saatte nähdä eikö

vankilan portit aukene heille itselleen.

HERAULT

Kenelle?

LUCILE

Tyranneille.

HERAULT

Oo, varomaton paimentyttö, kuinka huonosti sinä vartioit lampaitasi.

»Tarhaan nyt viivyttelyttä!» Kuulehan lauluasi.

(Palvelijatar tulee ottamaan lapsen Lucile'in sylistä, ja vie sen pois.

Lucile puhuu hiljaa hänen kanssaan, poistuu, palaa takaisin ja on aina

liikkeessä koko tämän kohtauksen ajan, toimittelee tuhansia pieniä

talousaskareita, eikä ota osaa keskusteluun kuin sattumalta.)

CAMILLE

Lucile on oikeassa: täytyy taistella. Meidän on johdettava

vallankumousta, jonka me olemme luoneet. Tämä ääni ei ole kadottanut

vielä vaikutusvoimaansa joukkoihin. Se on riittänyt saattamaan

nuo mielettömät mestauslavalle. Me emme ole koskaan olleet

voimakkaampia, noudattakaamme menestystämme: Luxembourg ei ole sen

vaikeampi valloittaa kuin Bastiljikaan. Me olemme hajottaneet maahan

yhdeksänsataavuotisen monarkian; kai me silloin suoriudumme tuosta

heittiöiden valiokunnasta, joka saa kiittää vallastaan yksinomaan

meitä ja joka uskaltaa käyttää sitä kytkeäkseen konventin ja Ranskan

pakkokaavoihin.

PHILIPPEAUX (kävelee kiihoitluneena)

Ne riiviöt! Jos ne tyytyisivät vain murhaamaan! Vaan ei. Ne ovat

sekoittaneet Fabre'in Intian Kauppaseuran kavalluksiin ja ryöstöihin ja

keksineet sen uskomattoman sadun saksalais-juutalaisista pankkiireista,

jotka olisivat muka ostaneet meidän ystävämme, lahjoakseen

kansalliskokouksen. He tietävät valehtelevansa; mutta heidän omatuntonsa

ei olisi tyydytetty, jolleivät he saisi ensin tahrata vihollistaan,

ennenkuin he tappavat hänet.

HERAULT

Meillä on hyveellisiä vihamiehiä: kun menettää päänsä, on lohdullista

tietää, että se tapahtuu hyvien periaatteiden nimessä.

CAMILLE

Ranska vihaa Tartuffejä. Ravistakaamme sitä junkkaria ja löylyttäkäämme

hänen tekohurskauttaan.

PHILIPPEAUX

Minä olen tehnyt velvollisuuteni — tehkööt muut samoin! Minä olen

vetänyt päivän valoon itä-armeijan rosvoojat, Saumurin pää-esikunnan.

Minä olen tarttunut heitä kurkkuun eikä mikään muu kuin oman pääni

menetys saa minua hellittämään otettani. Minulla ei ole mitään

illusioneja: minä tiedän mitä merkitsee käydä käsiksi kenraali

Rossignoliin ja hänen apureihinsa. Valiokunta varoo vielä saadakseen

minut sitä varmemmin turmioon. Minkähän alhaisuuden ne aikovatkaan

työntää minun niskoilleni. Saan kuumeen kun vain ajattelenkin sitä.

Teloittakoot jos tahtovat; mutta älkööt koskeko kunniaani!

HERAULT

Minä olen tyynempi kuin sinä, Philippeaux. Minä tiedän jo sen

verukkeen, jota he tulevat käyttämään tuhotakseen minut. Minulla

on onnettomuudeksi se ajatus, että voi olla Euroopan hallitusten

vihollinen, vihaamatta silti kaikkia, jotka eivät ole ranskalaisia.

Minulla on ystäviä ulkomailla; minä en ole katsonut tarpeelliseksi

luopua heistä liehitelläkseni Billaud-Varennea ja muita hänen laisiaan

hulluja. Minun kotiini on tunkeuduttu, murtauduttu laatikkoihini,

minulta on varastettu muutamia kirjeitä, joissa ei ole ollut muuta kuin

joitakin tunteenilmauksia: se riittää; nyt kuulun minä tietysti

siihen maanmainioon Englannin ostamaan salaliittoon, joka koettaa

palauttaa kuningasvallan.

CAMILLE

Oletko varma siitä mitä sanot?

HERAULT

Aivan varma, Camille. Minun pääni ei ole enää lujassa.

CAMILLE

Laittaudu toki turvaan.

HERAULT

Ei ole mitään turvaa maailmassa tasavaltalaiselle. Kuninkaat jahtaavat

häntä ja tasavalta nielee hänet.

CAMILLE

Te olette suotta masentuneita. Mehän olemme yhä vielä tasavallan

suosituimpia miehiä.

HERAULT

Kahdeksan päivää sitten oli hän, joka äsken vietiin pyövelinkärryissä,

kansan epäjumala. Kuka voi uskotella olevansa tuon elukan suosiossa?

Jonain hetkenä luulee tavoittavansa sen sameista silmistä omien

ajatustensa kuvastuksia, luulee olevansa sopusoinnussa kansan kanssa.

Mutta se sopusointu ei voi kestää kauan, on hulluutta koettaa

väkisin pitää kiinni siitä. Kansan aivot ovat kuin meri, joka velloo

kummituksia ja painajaisunia.

CAMILLE

Suuria sanoja. Me kiristämme leukaamme lausuaksemme sanan kansa ja

äännämme sen naurettavan juhlallisesti, että Eurooppa uskoisi johonkin

salaperäiseen taikavoimaan, jonka välikappaleita me olemme. Meillä on

ollut vaivaa saada kansa tekemään vallankumouksen: vain vastahakoisesti

on se tehnyt sen. _Me_ olemme olleet tuon suurenmoisen liikkeen

insinöörejä ja koneenkäyttäjiä; ilman meitä se ei olisi liikahtanutkaan

paikaltaan. Se ei halunnut mitään vallankumousta: minä saatoin sen

siihen. Minä vakuutin sille, että se tahtoi olla vapaa, saadakseni sen

rakastamaan vapautta omana tekonaan. Se on pettämätön keino, jolla

johdetaan heikkoja. Uskotellaan heidän tahtoneen jotain, mitä he eivät

ole koskaan ajatelleetkaan, ja pian tahtovat ne sitä myös kuin kiljuvat

jalopeurat.

HERAULT

Varo itseäsi, Camille — sinä olet lapsi ja leikittelet tulella. Sinä

luulet kansan seuraavan sinua siksi että olette yhdessä juosseet

samaa päämäärää kohti. Se on nyt juossut sinun ohitsesi. Älä koeta

pysähdyttää sitä: ei ole hyvä temmata luuta koiran suusta.

CAMILLE

Kyllä, kun heittää sille toisen. Luuletteko, ettei minun lehteäni vielä

lueta? Etteikö sen ääni kaiu tasavallan pohjaan asti?

LUCILE

Jos te tietäisitte millainen menestys on ollut viime numerolla! Hän

on saanut joka taholta kirjeitä, joissa itketään, suudellaan häntä,

rakastetaan... Oo, voisin olla mustasukkainen!... Häntä rukoillaan

jatkamaan, pelastamaan maa.

HERAULT

Monikohan noista ystävistä tulee hänen avukseen, jos käydään hänen

kimppuunsa?

CAMILLE

Minä en tarvitse ketään. Minun mustepulloni riittää! Davidin linko

(näyttää kynäänsä) on juuri kaatanut maahan giljotinin suurkerskurin.

Minä olen lyönyt säpäleiksi ukko Duchesne'in piipun, tuon kuuluisan

piipun, jota Jerikon pasunan tavoin tarvitsi vain kolmasti puhaltaa

jonkun nimen kohdalla, kun se jo luhistui! Täältä lingottiin kivi, joka

sattui röyhkeää ja raukkamaista Goljatia otsaan. Minä saatoin hänet

oman kansansa ivan ja pilkan esineeksi. Sinä näit juur'ikään kärryjen

ympärillä Duchesne'in piipunpäät? Minä se keksin, että ne oli otettava

mukaan tuolle matkalle. Minun keksinnölläni oli ääretön menestys. Miksi

sinä katsot minuun?

HERAULT

Tuli vain mieleeni jotain.

CAMILLE

Sano.

HERAULT

Oletko milloinkaan ajatellut kuolemaa?

CAMILLE

Kuolemaa? en, en, en pidä siitä. Hyi! se haisee pahalle.

HERAULT

Sinä et ole koskaan ajatellut kuinka kipeätä on kuolla?

LUCILE

Uh, kauheata, mitä te puhutte!

HERAULT

Sinä olet hyvä, herttainen, rakastettava lapsi ja kuitenkin olet sinä

julma, julma kuin lapsi.

CAMILLE (liikutettuna)

Sinä luulet tosiaan, että minä olen julma?

LUCILE

Katsokaa, ihan kyynel silmässä.

CAMILLE (liikutettuna)

Se on totta, hän on kärsinyt se mies. Kuoleman tuskan hiki otsalla,

sydän kouristuneena kauhusta odottaa elämän murskaantumista... oo! sen

täytyy olla hirveätä! Niin inhottava kuin hän onkin, on hän kärsinyt

kuin kunniallinen mies, kenties enemmänkin!

LUCILE (kädet Camille'n kaulassa)

Minun Bouli-Boula raukkani, et kai sinä aio ruveta suremaan tuota

ilkimystä, joka tahtoi katkaista sinun kaulasi?

CAMILLE (vihaisesti)

Niin. Miksi ne sitten hyökkäävät minun kimppuuni niin alhaisella

tavalla? Si quis atra dente me petiverit, inultus ut flebo puer!

LUCILE (Heraut'lle)

Ja te uskallatte vielä sanoa, että minun Camilleni on julmat

HERAULT

Uskallanpa kyllä. Se rakas poika! Luultavasti julmin meistä kaikista.

CAMILLE

Oo, älä sano niin, Herault, tai minä vielä rupean uskomaan.

LUCILE (uhaten Herault'ta sormellaan)

Sanokaa ettei se ole totta, muuten revin minä silmät päästänne.

HERAULT

No, niin, se ei olekaan totta: julmin olette te.

LUCILE

No, se on hyvä. Niin saa kyllä ollakin.

CAMILLE

Se mitä sinä sanoit, ei anna minulle rauhaa. Se on totta, minä olen

tehnyt paljon pahaa, ja kuitenkaan minä en ole paha. Minä en tiedä

mikä pirullinen koirankuje minua ajaa tekemään noita hyökkäyksiäni.

Minun toimestani mätänevät nyt girondistit kedoilla, tuossa kylmässä

sateessa. Minun »Brissot'n paljastus» on katkaissut kolmekymmentä

nuorta, miellyttävää, jaloa päätä. He rakastivat elämää, niinkuin

minäkin, he olivat syntyneet elämään, tulemaan onnellisiksi kuten minä.

Kenties heilläkin oli omat hellät, rakkaat Lucile'insä. Oo, Lucile,

paetkaamme pois tästä murhatyöstä, joka tuottaa tuskaa toisille ja

kukaties itsellemmekin. Jos vielä mekin, jos sinäkin, jos meidän pikku

Horace'imme! .. Oh, etten minä voi päästä tuntemattomaksi jälleen!

Eikö ole mitään pakopaikkaa, johon minä voisin kätkeytyä vaimoineni,

lapsineni, kirjoineni! Uhi campi Guisiaque!...

PHILIPPEAUX

Sinä olet joutunut pyörteeseen: sinä et pääse siitä enää.

HERAULT

Oh, älä pakoita häntä jäämään tuohon sotaan, joka ei ole häntä varten.

PHILIPPEAUX

Hän sanoi itse vastikään — täytyy tehdä velvollisuutensa.

HERAULT (osottaa C:ia, joka syleilee vaimoaan)

Katso häntä: etkö luule, että meidän Camille'imme velvollisuus on olla

onnellinen?

CAMILLE

Se on totta; minulla on ihmeellinen kutsumus onneen. On ihmisiä, jotka

on luotu kärsimään. Minua taas kärsimys tympäisee: minä en tahdo sitä.

LUCILE

Olenko minä kenties ollut sinun kutsumuksesi tiellä?

CAMILLE

Minun Vestani, minun pieni sudenpenikkani... Sinä olet tosiaan suuresti

syyllinen. Sinä olet tehnyt minut liian onnelliseksi.

LUCILE

Hän raukka valittaa!

CAMILLE

Niin, siksi näetkös, että minä olen kadottanut kaiken voimani, kaiken

uskoni.

LUCILE

Kuinka niin?

CAMILLE

Ennen minä uskoin sielun kuolemattomuuteen. Kun näin maailman

kurjuuden, sanoin itselleni, että tämä maailma olisi liian järjetön,

jollei hyve saisi palkkaansa muualla. Mutta nyt olen minä niin

onnellinen, niin täysin onnellinen, että pelkään saaneeni palkkani

maan päällä, ja minä olen kadottanut kuolemattomuuden todistelujani.

HERAULT

Älä koetakaan enää löytää sitä.

CAMILLE

Kuinka helppoa on olla onnellinen. Ja on niin vähän ihmisiä, jotka

osaavat olla onnellisia!

HERAULT

Mitä yksinkertaisempi asia on, sitä helpommin se jää huomaamatta.

Väitetään, että ihmiset tahtovat olla onnellisia. Erehdys! He tahtovat

olla onnettomia, ehdottomasti. Faaraot ja itämaiset hirmuvaltiaat,

haukanpäiset ja tiikerinkynsiset kuninkaat, inkvisitsionin

polttoroviot, Bastiljin vankiluolat, sota joka murhaa ja hävittää, se

on heille mieleen. Täytyy olla mysteerien hämäryys ennenkuin uskotaan.

Täytyy olla kärsimyksen määrättömyys ennenkuin rakastetaan. Mutta

järki, suvaitsevaisuus, keskinäinen rakkaus, onni... hyi! Sehän on

heille loukkaus!

CAMILLE

Sinä olet katkera. Täytyy tehdä hyvää ihmisille vastoin heidän tahtoaan.

HERAULT

Siihen ovat nyt kaikki sekaantuneet, ja tulos on sangen keskinkertainen.

Camille.

Tasavalta-parka! Mitä he ovat sinusta tehneet!... Ah, kukoistavat

kedot, nuortunut maa, jonka ilma oli keveämpää ja valo kuulaampaa,

kun selkeän järjen raikas vihuri oli ajanut Ranskan taivaalta synkät

taikauskot ja vanhat goottilaiset pyhyydet... nuorten piirileikkejä

niityillä, sankari-armeijoja veljesrinnoin, joiden malmiin Europan

peitset kilpistyivät... kauneus-iloa, sointuvia muotoja, filosofisia

keskusteluja, jaloja juhlia, joissa valkohihaiset naiset kulkivat

pehmeine vaippoineen... elämisen vapaus, ilo joka voittaa kaiken ruman,

tekopyhän ja nyrpeän, Aspasian ja Alkibiadeen tasavalta, mitä on

sinusta tullut? — Punainen lakki, likainen paita, säreä ääni, jonkin

arrasilaisen maisterin päähänpiintymät ja ahdas kamarinäpertely.

HERAULT

Sinä olet ateenalainen barbarien luona. Ovidius skyyttien keskellä.

Sinä et voi heitä parantaa.

CAMILLE

Minä voin ainakin koettaa.

HERAULT

Sinä hukkaat suotta aikasi, kenties elämäsi.

CAMILLE

Mitä minun on sitten pelättävä?

HERAULT

Varo Robespierre'iä.

CAMILLE

Minä tunnen hänet lapsuudesta asti: ystävällä on oikeus sanoa kaikki.

HERAULT

Karvaan totuuden antaa mieluummin anteeksi vihamiehelle kuin ystävälle.

LUCILE

Olkaa vaiti; hänen täytyy saada olla suuri, hänen täytyy saada pelastaa

isänmaa. — Se, joka ei ole samaa mieltä kuin minä, ei saa minun

suklaatani.

HERAULT (hymyillen)

Minä en sano enää mitään.

LUCILE (menee ulos)

PHILIPPEAUX

Sinä olet siis päättänyt toimia, Desmoulins?

CAMILLE

Olen.

PHILIPPEAUX

Älä siis vitkastele. Seivästä kynäsi heihin arvelematta. Suurin vaara

on se sissisota, jota sinä käyt. Sinä vain ärsytät heitä terävillä

nuolillasi. Siitä ne saavat vain lisävoimaa sinua vastaan. Tähtää

sydämeen jos osaat: tehkäämme loppu heistä yhdellä iskulla!

HERAULT

Ystäväni, minä en hyväksy teidän kantaanne. Mutta jos te aiotte pysyä

siinä, täytyy ainakin koettaa saada kaikki mahdollisuudet puolelleen.

No niin, sotaan lähtiessä ei — suo anteeksi Camille — ei Desmoulins'in

kynä ole kylliksi. Kansa ei lue mitään lehtiä. Me aristokraatit

ostamme niitä — kansa ei tiedä sinun kirjoituksistasi enempää kuin

mitä sen puoluepuhujat kertovat, ja he eivät ole sinun puolellasi.

Sinä saat korottaa ääntäsi ja sälyttää muistisi täyteen torisanoja

ja käänteitä, sinä et sentään koskaan tule kansanmieheksi. Vain

yhdellä tavalla voi vaikuttaa siihen: Dantonin kautta. Hänen ukkosensa

yksin pystyy liikuttamaan tuota raskasta ihmiskaaosta. Dantonin ei

tarvitse muuta kuin ravistaa leijonanharjaansa, kun Forum jo kuohuu.

Mutta Danton ei välitä, hän torkkuu, karttelee Parisia; hän ei puhu

kansalliskokouksessa. Ei tiedetä mitä hänestä on tullut. Onko kukaan

nähnyt häntä viime aikoina? Missä hän on? Mitä hän tekee?

2. kohtaus.

Edelliset, Danton, Westermann.

DANTON

Danton hummaa. Danton hyväilee tyttöjä. Danton lepää suurtyöstään

tekemällä toisia töitä kuten Herkules!

(Desmoulins menee Dantonia vastaan ja puristaa nauraen hänen

kättään. Westermann jää syrjään ja pysyy huolestuneen näköisenä.)

CAMILLE

Herkules ei heitä pois nuijaansa niinkauan kuin on vielä hirviöitä

tappamatta.

DANTON

Älä puhu tappamisesta! Se sana kauhistaa minua. Ranska suitsuaa

verestä; surmatun lihan haju nousee maasta niinkuin teurastamossa.

Tulin taannoin juuri Seinen yli. Aurinko laski. Seine oli punainen, se

näytti lainehtivan ihmisverta. Jos meidän jokemmekin ovat tahratut,

missä me pesemme puhtaaksi jokemme, missä me pesemme kätemme? Kuolleita

on jo kylliksi. Hedelmöittäkäämme tasavalta, niin että viljasatoja ja

miehiä versoo esiin nuortuneesta maasta! Rakastakaamme, ja viljelkäämme

ketojamme.

CAMILLE

Suokoon jokin jumala meille aikaa ja tilaisuutta siihen, Oo Danton! Me

panemme toivomme sinuun.

DANTON

Mitä te tahdotte, lapset?

PHILIPPEAUX

Että sinä auttaisit meitä taistelussa.

DANTON

Mihin te minua tarvitsette? Pitääkö minun aina tehdä kaikki? Te olette

samanlaisia kaikkityynni. Tuokin Westermann. Ja se on sentään mies!

Hän on käynyt sotaa, hän on pelastanut isänmaan kolme- neljä kertaa.

Ennenkuin hän istuutuu pöytään, leikkaa hän joltakulta kaulan poikki

saadakseen ruokahalua. Ja häntäkin pitäisi minun auttaa! Pitääkö minun

hypätä hevosen selkään ja huitoa miekkaa hänen sijastaan.

WESTERMANN

Jos on tapeltava, en minä luovuta paikkaani kenellekään. Vie minut

kentälle, näytä joukko, joka on lakaistava pois, saat nähdä epäröinkö

minä. Mutta puhua, vastata kansalliskokouksen suunsoittajille,

osottaa valheeksi Valiokunnan renttujen saastaiset juonet, joita ne

punovat minun tuhokseni, sitä minä en osaa. Minä tunnen itseni aivan

avuttomaksi tässä kaupungissa: minulla on koiraparvi kimpussani ja

minä en saa edes liikuttaa sormeani. Pitääkö minun sietää kaikki

puolustamatta itseäni? Aiotteko te jättää minut heidän syötäväkseen,

auttamatta minua? Tuhat tulimmaista! Minä olen aikoinani taistellut

teidän puolestanne, minulla on samat viholliset. Minun asiani on

teidänkin asianne — sinun Danton, — sinun Philippeaux, sinä tiedät sen

hyvin!

PHILIPPEAUX

Minä tiedän syyn, Westermann. Sinä olet samoin kuin minäkin hätyytellyt

Rossignolia, Ronsin'ia ja kaikkia viheliäisiä armeijan häpäisijöitä,

ja siksi jakobiinit seuraavat sinua raivokkaalla melulla. Me emme jätä

sinua.

CAMILLE (Dantonille)

Täytyy toimia. Minä tarjoan sinulle kynäni ja Westermann miekkansa.

Sinulla on tottumusta käsittelemään joukkoja, sinä tunnet hyvin

vallankumouksen strategian: ota johto, Danton, elokuun kymmenes on

vieläkin tehtävissä.

DANTON

Myöhemmin.

PHILIPPEAUX

Sinä pysyt poissa areenalta, annat itsesi unohtua. Astu esiin. Mitä

sinä teet viikkokaudet siellä maaseutukätkössäsi?

DANTON

Syleilen synnyinmaatani, ammentaakseni siitä, Anteuksen tavoin, uutta

voimaa.

PHILIPPEAUX

Sinä etsit verukkeita päästäksesi taistelemasta.

DANTON

En osaa valehdella. — Se on totta.

CAMILLE

Mikä sinun on?

DANTON

Minä olen tympeytynyt ihmisiin, ne yököttävät minua.

HERAULT

Ei naiset, mikäli näkyy.

DANTON

Naisilla on ainakin se etu, etteivät he teeskentele olevansa muuta

kuin mitä he ovat, mitä me kaikki olemme: eläimiä. He käyvät suoraa

tietä nautintoon, koettamatta valehdella itselleen ja verhoamatta

vaistojaan järjen vaippoihin. Mutta minä vihaan älyn tekopyhyyttä,

tuota idealistien ja impotenssin diktaattorien verenhimoista idiotismia,

joka leimaa turmelukseksi luonnollisten tarpeiden toteuttamisen ja on

kieltävinään luonnon, voidakseen hyveen nimessä tyydyttää järjetöntä

ylpeyttään ja hävityshaluaan. Oh! olla elukka, hyvä ja suora elukka,

jolla ei ole muita pyyteitä kuin saada pitää muista, kunhan ne vain

suovat hänelle paikan auringossa.

CAMILLE

Niin, tekopyhyys järsii meitä.

DANTON

Inhoittavin tekopyhyys mitä on. Tikarin tekopyhyys. Hyveellinen

giljotiini!

PHILIPPEAUX

Me olemme syösseet Capet'n, — siksikö että Tallien, Fouché, Collot

d'Herbois saattaisivat voimaan uudet dragonaadit Bordeaux'ssa ja

Lion'issa!

CAMILLE

Ne hourupäät ovat perustaneet uuden velvoittavan maallikkouskonnon,

joka sallii prokonsulien hirttää, hakata maahan, polttaa hyveen nimessä.

DANTON

Ei ole valtiossa mitään niin suurta vaaraa kuin periaatteen ihmiset.

Ne välittävät vähät siitä tekevätkö hyvää vai pahaa, kunhan vain

noudattavat vakaumustaan; ei mikään kärsimys liikuta heitä. Heidän

ainoa moraalinsa, ainoa valtiotaitonsa on tyrkyttää muille ajatuksiaan.

HERAULT (lausuu kuin pilaa tehden)

Tiet toiset kunnon miehell' on määränään!

On onnekas hän vain tuhlaten lempeään!...

LUCILE (joka on tullut sisään, tarttuu viimeisiin sanoihin ja jatkaa

sitaattia syventymättä)

Mies hengen vain ei liikoja aprikoi,

hän ratsua kannustaa, kun se niskuroi,

ei tiedusta lain hän nuorelta tammaltansa

se onnekas onko vai ei hänen vallassansa.

HERAULT

Lempo! miten hyvin te osaatte runoilijanne.

LUCILE

Totta kai, mitäs pahaa siinä on? Jokainen osaa la Pucelle'in.

DANTON

Se on totta, tyttöseni. Se on kunnollisten naisten hartauskirja.

HERAULT

Oletteko koskaan lausunut sitä Robespierre'ille?

LUCILE

Varon sitä tekemästä.

CAMILLE

Oletteko katsoneet häneen, kun joku sanoo kaksimielisyyden hänen

läsnäollessaan. Hänen otsansa menee ryppyyn ja kohoaa ylös, hän

pusertaa käsiään ja irvistelee kuin apina, jolla on hammas kipeä.

HERAULT

Isänperintöä. Hän on saanut Rousseaulta Voltaire'in vihansa.

LUCILE (ajattelemalta)

Kuinka, onko hän Rousseaun poika?

HERAULT (ilveillen)

Ettekö tiennyt sitä?

DANTON

Jesuittalaisuutta kaikkityynni! Hän on turmeltuneempi kuin muut. Vain

epäsiveellinen ihminen koettaa salata nautinnonhaluaan.

PHILIPPEAUX

Paljon mahdollista; mutta jos Robespierre on nautinnonhaluinen, salaa

hän sen hyvin: ja hän tekee viisaasti, Danton. Sinä taas näytät sitä

liiaksi. Sinä uhraisit onnesi yhdestä yöstä Palais-Royal'issa.

DANTON

Katsos, minä pidän enemmän hyvästä onnesta kuin huonosta.

PHILIPPEAUX

Mutta sinä pilaat silti hyvän maineesi. Yleinen mielipide seuraa sinun

toimiasi. Ja mitä sanoo jälkimaailma, kun se saa tietää, että Danton

ratkaisevan valtiollisen taistelun aattona ajatteli vain omia huvejaan.

DANTON

Yleinen mielipide on huora ja jälkimaailma haiseva likakuoppa.

PHILIPPEAUX

Ja hyve, Danton?

DANTON

Mene kysymään vaimoltani eikö hän ole tyytyväinen minun hyveeseeni.

PHILIPPEAUX

Sinä et ajattele mitä sanot. Sinä huononnat itseäsi huviksesi, sinä

pelaat vihollistesi eduksi.

WESTERMANN (joka on koettanut hillitä itseään, purkaa mieltään)

Te olette kaikki suunsoittajia! Toiset toitottavat hyveitään, toiset

paheitaan. Te ette osaa muuta kuin lörpötellä. Teidän Parisinne on

vain asianajajien ja yleisten syyttäjien pesäpaikka. Vihollinen uhkaa

meitä. Danton, tahdotko että hyökätään vai etkö?

DANTON

Jättäkää minut rauhaan! Minä olen hukannut elämäni ja rauhani

tasavallan pelastukseksi; se ei olisi ansainnut ainoatakaan tuntia

siitä ajasta, minkä minä olen sille uhrannut. Se riittää! Danton on

lunastanut oikeuden saada vihdoinkin elää omalle itselleen.

CAMILLE

Danton ei ole ostanut itselleen oikeutta saada olla jokin Sieyès.

DANTON

Olenko minä jokin silmäpuoli hevoskaakki, joka on tuomittu pyörittämään

myllynkiveä siksi kunnes se läkähtyy?

CAMILLE

Sinä olet lähtenyt syvyyksien keskelle. Mahdoton kääntyä takaisin,

täytyy jatkaa. Vihollinen on kintereilläsi: jos sinä pysähdyt, sysää se

sinut alas. Se nostaa jo kättään ja suuntailee iskujaan.

DANTON

Minun ei tarvitse muuta kuin kääntyä ja näyttää naamaani, kun ne jo

suistuvat kuin salaman iskusta.

WESTERMANN

Tee se siis. Mitä sinä odotat?

DANTON

Myöhemmin.

PHILIPPEAUX

Sinun vihollisesi toimivat. Billaud-Varenne purkaa raivoaan sinua

vastaan. Vadier pitää iloa sinun pikaisesta lankeemuksestasi. Huhu

sinun vangitsemisestasi on jo kierrellyt Parisissa.

DANTON (kohauttaa olkapäitään)

Tyhmyyksiä! Sitä ne eivät uskalla.

PHILIPPEAUX

Tiedätkö mitä Vadier on sanonut? Minä olen epäröinyt kertoa sinulle

hänen häpeämättömiä sanojaan: »Kyllä me sen paksunahkaisen piikkisian

pian perkaamme».

DANTON (jyristen)

Onko Vadier sanonut niin? No hyvä, sano, sano sille lurjukselle, että

minä siivoan hänen aivonsa, että minä murskaan hänen kallonsa. Jos

minun pitää peljätä henkeäni, tulen minä julmemmaksi kuin ihmissyöjä.

(Hän kuohuu raivosta.)

WESTERMANN

Vihdoinkin... Siis tule!

DANTON

Minne?

WESTERMANN

Puhumaan klubeihin, nostattamaan kansaa ja kaatamaan kumoon Valiokunta

ja suistamaan Robespierre.

DANTON

En.

PHILIPPEAUX

Miksi?

DANTON

Myöhemmin. Minä en tahdo.

CAMILLE

Sinun käy huonosti, Danton.

WESTERMANN

Minua ahdistaa, kun näen mikä toiminnan pelko on vallannut kunnolliset

ihmiset täällä Parisissa. Mitä helvetillistä myrkkyä onkaan tässä

ilmassa, kun teidänlaisenne miehet mestauspäivänä voivat pitää kätensä

ristissä ja odottaa, uskaltamatta tehdä liikettäkään taistelua tai

pakoa varten. Minä en jaksa enää. Minä ryhdyn yksin toimeen. Menen

tuon Robespierre'in luo, jota te kaikki pelkäätte — niin, te pelkäätte

häntä, vaikka teettekin hänestä pilaa, ja teidän arkuudestanne saa se

lurjus koko voimansa. Minä paiskaan hänelle totuuden vasten kasvoja —

hän saa ensi kerran nähdä miehen, joka ei säiky häntä. Minä särjen sen

epäjumalan.

(Lähtee kiivaana ulos.)

PHILIPPEAUX

Minä tulen mukaan, Westermann.

DANTON (tyynesti, hieman ivallisesti)

Hän ei särje yhtään mitään. Robespierre katsoo häneen — näin — ja sillä

hyvä. Mies-raukka!

PHILIPPEAUX

Danton! Danton! missä sinä olet? Missä on tasavallan atleetti?

DANTON

Te olette kaikki raukkoja. Ei ole mitään peljättävää.

PHILIPPEAUX

Quos vult perdere...

(Herault nousee, ottaa hattunsa ja valmistautuu lähtemään.)

CAMILLE

Menetkö sinäkin Herault?

HERAULT

Camille, sinä et ole syntynyt soturiksi kuten Westermann, minä tiedän

sen. Vetäydy siis kokonaan syrjään. Toimita itsesi unohduksiin. Mitä

varten puhua?

CAMILLE

Kun omatunto käskee.

HERAULT (kohauttaa olkapäitään ja suutelee Lucile'in kättä)

Hyvästi, Lucile.

LUCILE

Ei hyvästi, vaan näkemiin.

HERAULT (hymyillen)

Tietääkö sitä koskaan?

CAMILLE

Minne sinä menet?

HERAULT

Saint-Honoré-kadulle.

DANTON

Aiotko sinäkin käydä Robespierre'in luona?

HERAULT

Ei, menen tavalliselle kävelylleni. Tahdon nähdä pyövelikärryjen

ohi-ajon.

CAMILLE

Minä luulin, että se näky ei olisi sinulle mieleen.

HERAULT

Tahdon oppia kuolemaan.

(Hän menee ulos. Lucile saattaa.)

3. kohtaus.

Danton, Camille.

DANTON (seuraten katseellaan Heraullt'ta)

Mies parka, hän on levoton, hän soimaa minua toimettomuudesta. Ja sinä

myös, Camille, sinullakin olisi halua moittia minua, minä näen sen

sinun katseestasi. Niin, älä kursaile, poikaseni. Sinä pidät minua

raukkana? Sinä luulet, että Danton omien nautintojensa vuoksi uhraa

ystävänsä ja kunniansa?

CAMILLE

Danton, miksi sinä et tahdo?

DANTON

Hyvät lapset, Danton ei ole tehty muiden ihmisten mitan mukaan.

Tulivuoren intohimot leiskuvat tässä rinnassa, mutta ne eivät tee minua

muuksi kuin mitä minä itse tahdon. Minun sydämessäni on suuria pyyteitä

— minun vaistoni kiljuvat kuin jalopeurat, mutta kesyttäjä on täällä.

(Osoittaa päätänsä.)

CAMILLE

Mikä on sitten sinun tarkoituksesi?

DANTON

Säästää isänmaata. Mihin hintaan hyvänsä suojella sitä meidän

jumalattomilta taisteluiltamme... Tiedätkö mikä on syynä tähän

tasavallan kuolemantautiin? Keskinkertaisuuksien puute. Liian monet

älyt huolehtivat valtiosta. Yhdelle kansalle on liikaa, kun sillä

on Mirabeau, Brissot, Vergniaud, Marat, — Danton, — Desmoulins,

Robespierre. Yksi ainoa näistä neroista olisi saattanut vapauden

voittoon. Yhdessä ne syövät toisensa ja Ranska voihkii heidän vihansa

veressä. Minä itse olen siinä liian suuri osakas, vaikka minä

sydämessäni tiedänkin, etten ole koskaan taistellut ranskalaista

vastaan muuten kuin puolustaakseni elämääni ja että minä taistelun

vimmassakin olen tehnyt kaikkeni lyötyjen vihollisteni pelastukseksi.

Minä en tahdo nytkään oman etuni vuoksi ryhtyä taisteluun miehen

kanssa, joka minun jälkeeni on tasavallan suurin. Metsä harvenee

ympärillämme, enkä minä tahdo tehdä tasavaltaa kansattomaksi. — Minä

tunnen Robespierren: minä olen nähnyt hänen nousevan maasta, päivä

päivältä varttuvan sitkeytensä, ahkeruutensa ja uskonsa kautta; ja

hänen kunnianhimonsa on sitämukaa kasvanut, vallaten kansalliskokouksen

ja lannistaen alleen Ranskan. Yksi ainoa mies on vielä hänen

silmätikkunaan: minun saavuttamani kansansuosio painaa yhtä paljon

kuin hänen, ja se se kirvelee hänen sairaalloista turhamielisyyttään.

Useamman kerran — se täytyy minun myöntää — hän on koettanut hillitä

vihamielisiä vaistojaan. Mutta tapausten mahti, kateuden lannistamaton

valta, minun raivoisat vihamieheni, jotka kiihoittavat häntä, kaikki

se ajaa meitä yhteentörmäykseen. Mikä tulos lieneekin, tasavalta siitä

järkyttyy perustuksiaan myöten. No niini minä tahdon antaa esikuvan

uhrautuvaisuudesta. Hänen kunnianhimonsa ei tarvitse enää olla

huolissaan minun kunnianhimostani. Minä olen juonut viljalti tuota

karvasta juomaa ja siitä on jäänyt katkera maku suuhun. Täyttäköön

Robespierre maljan, jos hän haluaa. Minä vetäydyn telttaani, ja

pitkämielisempänä kuin Akilles, odotan minä kärsivällisesti, että hän

ojentaa minulle kätensä.

CAMILLE

Jos toisen teistä täytyy uhrautua, miksi juuri sinun eikä hänen.

DANTON (kohauttaen olkapäitään)

Koska minä yksin pystyn sen tekemään; — (hetken vaitiolon jälkeen) — ja

koska minä olen voimakkaampi.

CAMILLE

Sinähän inhoat kuitenkin Robespierreä.

DANTON

Viha on sietämätön minun sydämelleni. Minussa ei ole sappea, ei

hyveellisyydestä — minä en tiedä mitä se on, vaan luonteen laadusta.

CAMILLE

Etkö pelkää jättää vapaata kenttää vihollisellesi?

DANTON

Pyh! minä tunnen hänet ytimiä myöten: hän voi hyvin saattaa kappaleen

neljänteen näytökseen, mutta ratkaisussa hän ajaa ehdottomasti karille.

CAMILLE

Mutta kuinka paljon pahaa hän ehtiikään tehdä ennen sitä! Sinun voimasi

on ainoa vastapaino väkivallan ja kiihkomielisyyden järjestelmälle. Ja

mitä teet sinä ystävillesi? Jätätkö sinä heidät sen kohtalon omaksi,

joka uhkaa heitä?

DANTON

Minä hyödytän heitä enemmän luopumalla joksikin aikaa vallastani. He

saavat nyt kärsiä sen pelon vuoksi, jota minä herätän. Robespierre

kyllä kuuntelee minua, kun hänen kateutensa sallii hänen hengähtää. Ja

minä voin toimia vapaammin käsin, kun en enää edusta mitään puoluetta

vaan ihmiskuntaa. Täytyy kohdella ihmisiä kuin lapsia ja antaa heidän

saada ne lelut, joita he niin himoitsevat, etteivät ne typerässä

itsepäisyydessään saattaisi turmioon itseänsä ja muita.

CAMILLE

Sinä olet liian jalomielinen. Sellaista itsensäkieltämystä ei

kukaan tulisi ymmärtämään. Robespierre ei koskaan usko, että sinä

vilpittömästi haluat vetäytyä syrjään; hänen epäluuloinen luonteensa

hakee ja keksii siinä jotain machiavellilaista viekkautta. Varo,

etteivät vihollisesi käytä sinun vallastaluopumistasi hyväkseen ja

syökse sinua häviöön.

DANTON

Danton ei luovu vallastaan; — hän poistuu vain hetkiseksi taistelusta;

mutta hän on aina valmis palaamaan takaisin. Ole rauhallinen: minä

yksin olen voimakkaampi kuin he kaikki ja minunlaisteni miesten ei

tarvitse pelätä unhoonjoutumista. Jos he hetkeksi vaikenevat, tuntuu

maailman aava tyhjyys, kun he eivät enää ole sitä täyttämässä.

Päinvastoin, minä vain lisään mainettani vetäytymällä syrjään. Sen

sijaan, että kiistelisin akeeain kanssa vallasta, annan minä sen ruhjoa

heidän hennot hartiansa.

CAMILLE

He tekevät siitä heti aseen sinua vastaan. Koko Vadier'n ja hänen

laistensa liuta syöksee heti saaliinsa kimppuun.

DANTON

Minä ravistan heidät maahan! Minä olen tottunut taistelemaan hirviöitä

vastaan. Lapsena minä ottelin härkien kanssa. Tämä ruhjoutunut nenä ja

tämä haljennut huuli ovat niiden veristen sarvien jälkiä. Ja kerran

puolivillit siat, joita minä kiljuen ajoin pitkin niittyä, purivat

minua pahasti vatsaan. Minä en pelkää Vadier'ta ja hänen laisiaan. Ja

ne ovat sitä paitsi liiaksi pelkureita.

CAMILLE

Vaan jos he sittenkin uskaltaisivat? Saadakseen enemmän rohkeutta

ovat he kutsuneet Saint-Just'in kotiin armeijasta, väitetään että he

odottavat hänen paluutaan ryhtyäkseen toimimaan.

DANTON

No niin, jos he menevät niin pitkälle, niin tulkoon taistelun

edesvastuu heidän niskoilleen ja musertakoon heidät. Minä olen

paksunahkainen ja kestän kärsivällisesti loukkauksia. Mutta kun minä

kerran lähden taisteluun, en minä aio pysähtyä ennenkuin kaikki on

maassa. Ne kurjat! Minä nielasen ne kaikki yhtenä suupalana...

4. kohtaus.

Samat, Robespierre, Lucile.

(Lucile syöksyy hädissään sisään)

LUCILE (juoksee Camille'in luo, pelästyneesti)

Robespierre!...

(Robespierre tulee sisään, kylmänä, järkähtämättömänä, katsoo

nopealla ja tarkalla silmäyksellä, tekemättä mitään eleitä.)

CAMILLE (menee vastaan, palvelusvalmiina ja ikäänkuin piloillaan)

Oo, rakas Maximilien, sinä tulet oikeaan aikaan. Sinä olet, vaikkakin

poissa-olevana melkein tunnin johtanut meidän keskusteluamme.

DANTON (vaikeasti)

Hyvää päivää, Robespierre. (Epätietoisena ojentaisiko kätensä, hän

odottaa, että hänen kilpailijansa ottaisi ensi askeleen. Robespierre ei

vastaa, puristaa kylmästi Lucile'in ja Camille'in kättä, tervehtii

Dantonia lyhyellä päännyökkäyksellä ja istuutuu. Camille ja Danton

jäävät seisomaan. Lucile on aina liikkeessä.)

LUCILE

Kuinka ystävällistä, että löysit aikaa tulla meitä tapaamaan keskellä

kiireitäsi. Asetu vähän lähemmäksi tulta. Ulkona on sumua, joka panee

värisemään sielun pohjaan asti. Kuinka sinun kiltti isäntäväkesi

jaksaa, kansalaisetar Duplay ja minun pikku ystäväni Eleonore?

ROBESPIERRE

Kiitos, hyvin, Lucile. — Camille, minulla on vähän puhumista sinulle.

LUCILE

Tahdotko että jätän teidät yksin?

ROBESPIERRE

Ei, et sinä.

CAMILLE (pysähdyttää Dantonin, joka yrittää lähteä)

Danton tuntee hyvin kaikki meidän ajatuksemme.

ROBESPIERRE

Huhu kertoo niin. Minä olen epäröinyt uskoa sitä.

DANTON

Onko se sinusta ikävää?

ROBESPIERRE

Kenties.

DANTON

Mitä sinä tahdot? On eräs asia, mitä sinä et koskaan voi estää: se,

että Dantonia rakastetaan.

ROBESPIERRE (halveksivasti)

Rakkauden nimi on kulunut — itse tunne on harvinainen.

DANTON (ilkeästi)

Sanotaan olevan eräitä ihmisiä, joilla ei ole siitä aavistustakaan.

ROBESPIERRE (hetken vaitiolon jälkeen, kylmästi, kädet hermostuneina)

Minä en ole tullut puhumaan Dantoriin irstailusta. — Camille, minun

varoituksistani huolimatta, kuljet sinä yhä itsepintaisesti sitä

tietä, johon huonot neuvot ja sinun oma ajattelemattomuutesi ovat

sinut heittäneet. Ilkeämielinen häväistyskirjoituksesi kylvää yhä

hajaannusta koko Ranskaan. Sinä tuhlaat sukkeluuttasi riistääksesi

luottamuksen niiltä miehiltä, jotka ovat tasavallalle välttämättömiä.

Kaikki taantumuspuolueet asestautuvat sinun ivanpurkauksillasi vapautta

vastaan. Minä olen kauan koettanut tyynnyttää sinun herättämääsi

vihaa, kahdesti olen minä jo pelastanut sinut: minä en voi sinua aina

pelastaa. Kapinoitsijain vehkeet häiritsevät valtiota eikä minulla ole

mitään tahtoa valtion tahtoa vastaan.

CAMILLE (haavoittuneena ja haavoittaen)

Säästä vaivojasi äläkä niin paljon ajattele minua. Sinun huolenpitosi

liikuttaa minua. Maximilien, mutta minä en tarvitse ketään. Minä osaan

itse puolustaa itseäni ja minä kuljen ilman talutusnuoraa.

ROBESPIERRE

Sinä väität vastaan pelkästä turhamielisyydestä. Sinun

ajattelemattomuutesi on ainoa puolustuksesi.

CAMILLE

Minä en tarvitse mitään puolustusta. Minulla on kyllin isänmaallisia

ansioita. Minä puolustan tasavaltaa tasavaltalaisia vastaan. Minä olen

puhunut vapaasti, minä olen sanonut totuuden. Kun ei ole enää hyvä

sanoa koko totuutta, silloin ei enää tasavaltaa ole. Tasavaltojen

tunnus on meren aaltoja puhaltavat tuulet: _Tollunt, sed attollunt!_

tl Ne järkyttävät niitä, mutta ne kohottavat ne myös korkeuteen.

ROBESPIERRE

Tasavaltaa ei ole, Desmoulins. Me luomme sitä. Vapaudella ei perusteta

vapautta. Kuten koettelemuksen aikoina Roomassa, on uhattu kansakunta

alistunut diktatuurin alle, murtaakseen esteet ja voittaakseen. Kun

Europpa ja kapinalliset puolueet uhkaavat tappaa ainiaaksi tasavallan,

on ivantekoa vaatia oikeutta saada sanoa ja tehdä mitä tahtoo ja

hankkia sanoillaan ja töillään vihollisille aseet käteen.

CAMILLE

Mitä aseita minä olen sille antanut? Minä olen puolustanut sitä, mitä

on ollut puhtainta maailmassa: veljeyttä, pyhää tasa-arvoisuutta,

tasavaltalaisten perus-ajatusten lempeyttä, noita _res sacra

miser_, sitä kunnioitusta onnettomuutta kohtaan, johon meidän ylevä

valtiosääntömme käskee. Minä olen tehnyt vapauden ihmisille rakkaaksi.

Minä olen tahtonut antaa onnen kiehtovan kuvan säteillä kansojen

silmiin.

ROBESPIERRE

Onnen! Siinä taas tuo viheliäinen sana, jolla te houkuttelette

puoleenne kaiken itsekkyyden ja kaikki intohimot. Kuka ei tahtoisi

onnea? Mutta ei Persepolis'in vaan Spartan onnea me tarjoomme

ihmisille. Hyve on onni. Mutta te olette väärinkäyttäneet sen pyhää

nimeä, herättääksenne raukkojen mielessä kaipuuta siihen rikolliseen

onneen, jota on toisten unohtaminen ja ylellisyyden nautinto.

Häpeällinen ajatus, joka pian sammuttaisi tasavallan tulen! Oppikoon

Ranska kärsimään, oppikoon se näkemään ilonsa siinä, että se saa kärsiä

tullakseen vapaaksi, uhrata hyvinvointinsa, leponsa, hellyydentunteensa

maailman onnen vuoksi.

CAMILLE (kohteliaan kujeilun sävyyn, joka purkauksen lopussa äkkiä

muuttuu teräväksi ja viiltäväksi)

Kun minä kuuntelen sinua, Maximilien, tulee mieleeni muuan kohta

Platonista: »Kun minä kuulen, sanoi kunnon kenraali Laches, kun

kuulen nuoren miehen puhuvan oivallisesti hyveestä ja kun se on

oikea sankylotti, lausumiensa sanojen arvoinen, se tuottaa minulle

sanomatonta nautintoa. Hän on minusta ainoa soittaja, joka aikaansaa

täyden sulosoinnun, sillä kaikki hänen työnsä ovat sovussa hänen

sanojensa kanssa. Kun sellainen mies puhuttelee minua, täyttää minut

riemu, ja minua voisi luulla hullaantuneeksi hänen puheeseensa, niin

ahnaasti juon minä hänen sanojaan. Mutta se, joka laulaa hyveestä, jota

ei toteuta, hän kiusaa minua kauheasti, ja mitä paremmin hän näyttää

puhuvan, sitä enemmän hän herättää minussa inhoa musiikkiansa kohtaan.»

(Desmoulins kääntää selkänsä Robespierrelle, joka sanomatta sanaakaan

ja tekemättä mitään eleitä nousee lähteäkseen. Lucile joka on tullut

levottomaksi siitä käänteestä, minkä keskustelu on saanut, ja joka

tarkkaa Robespierren katsetta, tarttuu häntä käteen ja koettaa laskea

leikkiä.)

LUCILE (osoittaa Camillea)

Tuon pahan pojan täytyy aina sanoa jotain vastaan. Jos sinä tietäisit

miten hän joskus kiusottaa minua! Rakas Maximilien, te olette aina

samanlaisia. Te väittelette yhä niinkuin ennen koulunpenkillä.

(Robespierre ei vastaa, vaan pysyy jääkylmänä

ja valmistautuu lähtemään.)

DANTON (muuttaen sävyä ja käyden Robespierreä kohti vilpittömällä

lämmöllä)

Robespierre, me olemme väärässä kaikki kolme. Olkaamme miehiä, jotka

tottelevat vain järkeään ja näyttäkäämme, että me osaamme uhrata

henkilökohtaiset kaunamme isänmaan vuoksi. Minä tulen luoksesi ja

tarjoan sinulle käteni. Anna anteeksi hetken kärsimättömyys.

ROBESPIERRE

Danton luulee, että yksi sana riittää pyyhkimään pois hänen

häväistyksensä. Loukkaajan ei ole suinkaan vaikea unohtaa loukkauksiaan.

DANTON

Kaiketi teen tyhmästi, kun kuvittelen vastustajani yhtä jalomielisiksi

kuin itse olen. Mutta tasavallan menestys ennen kaikkea: se tarvitsee

minun tarmoni ja sinun hyveesi. Jos minun tarmoni on sinulle

vastenmielinen, niin ajattele, että sinun hyveesi kammottavat

minua, ja me olemme kuitit. Tee kuten minä, pane nenäsi tukkoon, ja

pelastakaamme isänmaa.

ROBESPIERRE

Minä en luule, että kukaan on välttämätön isänmaalle.

DANTON

Kaikki kateelliset sanovat niin. Tuo kaunis järkeily saa heidät

leikkaamaan kansalta pois kaiken mikä tekee sen voiman.

ROBESPIERRE

Ei ole voimaa, missä ei ole luottamusta!

DANTON

Sinä epäilet minua? Sinä uskot tyhmyyksiin, joita minusta levitetään,

Billaud-Varenne'in hallusinatsioneihin? Katso minuun. Onko minulla

tekopyhän naama? Vihatkaa minua, mutta älkää tehkö minua epäluulon

alaiseksi!

ROBESPIERRE

Ihmisiä tuomitaan tekojen mukaan.

DANTON

Mistä moitit sinä minun tekojani?

ROBESPIERRE

Kaikkien puolueiden kaartelusta.

DANTON

Minulla on veljensydän kaikkia onnettomia kohtaan.

ROBESPIERRE

Kehutaan, ettei vihata ketään, eikä tosiaan vihata lainkaan tasavallan

vihollisia, mutta siten hävitetään tasavalta. Sääli pyöveleitä

kohtaan on julmuutta uhreja kohtaan. Sellainen suvaitsevaisuus on

saattanut meidät siihen, että on ollut pakko hajoittaa kaupunkeja maan

tasalle. Se voisi vielä tulla meille maksamaan kolmekymmen-vuotisen

kansalaissodan.

DANTON

Sinä näet rikoksia kaikkialla! se on löyhäpäistä. Jos sinä olet

sairas, hoida tautiasi, mutta älä pakoita terveitä ihmisiä nielemään

lääkkeitäsi. Tasavalta ruhjoo itsensä. On vielä aika pysähdyttää tuo

mieletön ja julma hirmuhallitus, joka kalvaa Ranskanmaata. Mutta

joll'et sinä kiiruhda, joll'et sinä yhdy meihin, olet sinä itse pian

kykenemätön rajoittamaan sen hävityksiä. Sinä koetat sitä turhaan: se

on polttava sinut toisten keralla, se on polttava sinut ensimäisenä,

toisten edellä. Onneton mies, etkö sinä toki näe, että sinä päivänä,

jolloin Danton on jo poissa, ensimäinen isku kohtaa sinut? Minä se

vielä suojelen sinua tulipalosta.

ROBESPIERRE (poistuu Dantonin luota kylmänä)

Polttakoon se minut.

CAMILLE (hiljaa Dantonille)

Sinä sanoit liian paljon; sinä loukkasit hänen itserakkauttaan.

DANTON

Isänmaan nimessä, Robespierre, sen isänmaan, jota me kumpikin

rakastamme yhtä tulisesti ja jolle me olemme kaikkemme antaneet,

suokaamme täydellinen amnestia kaikille ystäville ja vihamiehille, jos

he vain rakastavat Ranskaa! Huuhtokoon se rakkaus pois kaikki epäluulot

ja kaikki virheet. Ilman sitä ei ole mitään hyvettä. Sen keralla ei

mitään rikosta.

ROBESPIERRE

Ei ole mitään isänmaata ilman hyvettä!

DANTON (uhkamielisesti)

Vielä kerran pyydän minä sinulta rauhaa. Ajattele mitä minulle maksaa

koettaa lähestyä sinua. Mutta minä nielen minkä hyvänsä nöyryytyksen,

jos se on tasavallalle onneksi. Anna minulle kätesi: päästä Fabre

vapauteen, lähetä Westermann armeijaan, suojele Herault'ta ja

Philippeaux'ta noiden raivopäiden vainolta!

ROBESPIERRE

Minä olen luotu taistelemaan rikosta vastaan, en ohjaamaan sitä.

DANTON (on vähällä räjähtää, hallitsee itsensä)

Sinä siis tahdot sotaa, Robespierre? Harkitse tarkoin.

ROBESPIERRE (järkähtämättä kääntää selkänsä Dantonille, kääntyy

Desmoulins'in puoleen)

Camille, viimeisen kerran: sinä lakkaat hyökkäämästä

Yhteishyvänvaliokuntaa vastaan!

CAMILLE

Jos se lakkaa ansaitsemasta hyökkäyksiäni.

ROBESPIERRE

Alistu kuten muutkin kansakunnan määräyksiin.

CAMILLE

Minä olen kansakunnan jäsen, minulla on oikeus puhua sille.

ROBESPIERRE

Sinun tulee olla sille esikuvana lainkuuliaisuudessa.

CAMILLE

Danton · 第 1 / 6 段