Suru kosketti sydäntäni mun
yhtenä sydän-yön hetkenä
ja herätti mun
vuosien pitkästä unesta.
Kuin salaman valossa
näin minä silloin kaikki:
hiekkaan vieriväin hetkieni
kalpean hedelmättömyyden
ja päivieni tylsän tyhjyyden,
näin mitä kadottanut olin
ja mitä kaikkea kallista viel' oli tallella mulla.
Näin, mikä mun murtanut oli:
tuskan taakka niin suuri,
etten sietänyt enää
koskea siihen kärsivin, valvovin hermoin.
Suru herätti mun
ja antoi jälleen voimaa
kärsimään tietoista tuskaa,
ahdistusta arvoista ihmisen,
nousun ja lankeemuksen laineita heitteleviä
ja jumalan tuntemattoman polttavaa ruoskaa;
kantamaan kuolevain kuormaa:
sydämen yksinäisyyttä ja valhetta lemmen,
riitaisuutta riittämättömän voiman
ja kaihojen kaikkien kalvavaa kaukaisuutta.
Suru herätti mun
vuosien pitkästä unesta
taas elämäntaistoon.