Akasian alla ma istun varjossa lehvän hennon,
nään taivaalla hattaran lennon
ja kuulen kuin linnut kastanjetteja lyö...
Mut hauras on tenhovyö,
se särkyy, ja sielussa alkaa laulelo toinen soida,
joss' armaampi vielä on viipyä, unelmoida:
Oi, koska ma nähdä saan kotikaupungin kattojen sauhun,
meren tuttavan tuntea pauhun
ja korpien neulaspolut pihkaatuoksuavat,
yökuutamon kudelmat,
vitivalkeat hankimaat, puut huurteiset Suomeni rakkaan,
jääkukkasen ruudussa katsovan tervastakkaan!
Hyväillen sormet akasian hiipovat kuultavan hienot
kuin viiniperhoset vienot.
Mut sokea sorean kuistin ma kuville oon.
Kotikunnahan koivikkoon
ne vaihdoin jo pois, ja taivaalla humussa tuulen
ma sydämeni laulun synnyinmaastani kuulen...