Kaksi päivää pysyttelimme vaivoin toistemme läheisyydessä; kolmantena
päivänä pääsimme kaikki erääseen Austraaliasta Kap-kaupunkiin menevään
höyrylaivaan. Lautoilla olevista Kuleistakin tuli jommoinenkin joukko
pelastetuksi. Mutta enimmät heistä oli kuitenkin meri nielaissut noilta
hataroilta aluksilta.
Havannan meri-oikeus vapautti kapteenin kaikesta tämän onnettomuuden
edesvastauksesta.
Minä palkkauduin erääseen saksalaiseen laivaan, joka lähti Bremeniin.
Mihinkään Kuli-laivaan en tuon hirveän tapahtuman jälkeen enää
milloinkaan ole tarjoutunut, vaikka kuukausipalkat niissä ovatkin
hyvin korkeat. Sain kylläni yhdestä kerrasta, ja tuon poloisen, minun
edestäni kuolleen kiinalais-tytön silmät seurasivat minua vielä monet
vuodet unissani.
Kapteeni Dethlevsen vaikeni. Hänen vieraansakin katselivat hiljaisina
kuutamossa välkkyvää Elbeä, ikäänkuin "Churukka" ja Kuli-tyttö vielä
kerran siellä olisivat vaipumassa syvyyteen.
Mutta rouva Dethlevsen oli tarttunut miehensä käteen ja silitteli sitä
hellästi.