Marshaltin kertomus.
Shannonin saapuessa poliisiasemalle Marshalt oli riittävästi
virkistynyt voidakseen kertoa kokemuksistaan.
"Suoraan sanoen, minä voin antaa teille hyvin vähän tietoja, kapteeni
Shannon", sanoi hän, "muusta paitsi tämän seikkailun alusta. Niinkuin
ehkä olette saanut selville, minut houkuteltiin Malpasin huoneistoon
kirjeellä, jossa minua pyydettiin" — hän epäröi hiukan — "tapaamaan
siellä erästä naista — naista, joka herättää mielenkiintoa meissä
molemmissa. Myönnän olleeni mitä suurimmassa määrin järjetön kun en
epäillyt ansaa siinä yhteydessä. Se mies vihasi minua — seikka, jonka
luulen olevan teille tunnetun. Mutta minä olin utelias näkemään hänet,
olin kuullut niin paljon tästä salaperäisestä mr Malpasista."
"Milloin saitte kirjeen?"
"Noin puoli tuntia ennen sitä, kuin lähdin ulos. Olin syönyt
päivällistä Reetorin ravintolassa eräiden ystävieni kanssa ja olin
juuri lähtemässä sieltä, kun Tonger toi minulle kirjeen — niinkuin
Tonger voi teille kertoa..."
"Pelkään, ettei Tonger enää kerro meille mitään", sanoi Dick
levollisesti, ja Lacy Marshalt tuijotti häneen.
"Kuollutko?" sanoi hän kuiskaten kauhun valtaamana. "Hyvä Jumala!
Milloin hän kuoli?"
"Hänet löydettiin kuolleena puolen tunnin kuluttua teitä vastaan tehdyn
hyökkäyksen jälkeen."
Uutinen näytti tekevän miehen sanattomaksi, mutta hetken kuluttua hän
jatkoi kertomustaan.
"En tiedä, aiheutuiko se aavistuksesta, vai vaikuttiko sen muisto
saamistani varoituksista, mutta ennen uloslähtöä minä menin
huoneeseeni, riisuin pois paitani ja puin ylleni vanhan kuulia
kestävän panssarin, jota käytin ollessani Balkaneilla muutamia vuosia
sitten toimilupia hankkimassa. Se on hyvin epämukava, mutta, niinkuin
näyttäytyi, tämä varovaisuus pelasti henkeni. Lähdin ulos ilman
päällystakkia aikoen tulla sieltä suoraan takaisin kotiini ja koputin
551:n ovea, joka heti aukeni."
"Ettekö kuullut mitään ääntä?" kysyi Dick.
Marshalt pudisti päätään.
"En, ovi aukeni ilman muuta. Odotin näkeväni siellä jonkun palvelijan,
mutta hämmästyksekseni ei näkyvissä ollut ketään, mutta minä kuulin
jonkun ylhäältä sanovan: 'Tulkaa ylös.' Luonnollisesti noudatin
tätä kehoitusta. Astuin isoon huoneeseen, joka oli raskaasti
verhottu sametilla, mutta tyhjä. Silloin minusta alkoi tuntua hieman
epäilyttävältä, ja minä olin juuri astumassa ulos huoneesta, kun ovi
hämmästyksekseni sulkeutui aivan nenäni edessä. Seuraavalla hetkellä
kuulin jonkun nauravan ja käännyttyäni ympäri näin miehen, joka oli
ilmeisesti puettu salapukuun, seisovan toisessa päässä huonetta. 'Nyt
olet minun käsissäni!' sanoi hän.
"Hänellä oli kädessä vanhanmallinen revolveri. Huomattuani olevan
mahdotonta päästä pois huoneesta syöksyin häntä kohden. En ollut ottanut
kantakaan askelta, ennenkuin kompastuin huoneen poikki jännitettyyn
lankaan, ja päästyäni siitä ylös kompastuin toiseen samanlaiseen.
Luulin, ettei hän ollut aivan vakavissaan, ja tahdoin päästä häneen
käsiksi ottaakseni revolverin pois häneltä. Olin vain muutaman askelen
päässä hänestä, kun hän laukaisi, ja siinä on kaikki, mitä muistan,
ennenkuin heräsin kamalaan kipuun ja arvasin — katsokaa!"
Hän veti auki paitansa ja näytti vaaleanpunaisen, miehen käden kokoisen
läiskän rintansa vasemmalla puolella.
"Missä olitte tullessanne jälleen tajuihinne?"
"Muistan hyvin vähän selvästi sen jälkeen", sanoi Marshalt
vilpittömästi. "Muistan olleeni usein valveilla, ja kerran muistan sen
vanhan miehen pistäneen neulan käsivarteeni. Se neulanpisto luultavasti
sitten herätti minut. Yritin nousta ylös ja käydä häneen käsiksi,
mutta olin niin heikko kuin lapsi. Aika ajoin olen tullut tuntoihini,
mutta aina eri paikoissa, kunnes eräänä iltana heräsin siinä kauheassa
kellarissa, käsiraudoissa ja avuttomana. Malpas seisoi vieressäni ja
katsoi minuun. Hän ei sanonut minulle, kuka oli, ja vaikka ajattelin
pääni puhki, en tuntenut häntä. Mutta nähtävästi minä olen jollakin
tavalla loukannut häntä pahasti Etelä-Afrikassa. Hän sanoi minulle,
että se ilta oli viimeiseni maan päällä. Kun hän oli lähtenyt, löysin
sen paperinpala, sen, ja onneksi oli lyijykynänpätkä taskussani.
Odotin sopivaa tilaisuutta. Pystyynpääsemisessä oli kauhea homma,
mutta lopuksi se minulle onnistui, ja minä kykenin pistämään kirjeen
eräälle nuorelle miehelle, joka kurkisti kellariin; hän näytti olevan
niin pelästynyt nähdessään siellä frakkipuvussa — ja millaisessa
frakkipuvussa! — olevan miehen, että oli vähällä juosta pakoon."
"Ettekö voi muistaa tulleenne viedyksi takaisin Portman Squarelle?"
Lacy pudisti päätään.
"En ensinkään. Kertokaa nyt minulle Tonger-parasta. Kuinka kauheata!
Kuka surmasi hänet? Luuletteko, että se oli Malpas?"
"Sanokaa minulle yksi asia, mr Marshalt: onko teidän talonne ja
Malpasin talon välillä minkäänlaista käytävää tai ovea? Minun täytyy
myöntää tutkineeni asiaa hyvin huolellisesti löytämättä mitään
sellaista."
Marshalt pudisti päätään.
"Jos sellainen on olemassa, on Malpasin täytynyt se tehdä, mutta minä
epäilen sitä." Hän rypisti kulmiaan. "Nyt, kun mainitsette asiasta,
muistan tehneeni kerran valituksen kuulemastani koputtavasta äänestä.
Sekä minä että Tonger olemme kuulleet niitä koputuksia aika ajoin.
Mitä Malpas tällöin teki, en voi sanoa. Pääsikö Stanford muuten minun
talooni? Niinä harvoina hetkinä, jolloin olin tajuissani, muistui
mieleeni, että olin jokin aika sitten määrännyt hänet ottamaan
huostaansa taloni, jo minulle tapahtuisi jotakin."
"Miksi sen teitte?" kysyi Dick. "Se tapahtui vuosia sitten, kun tulin
tuntemaa Stanfordin ja olin ystävällisemmässä suhteessa häneen kuin
nyt. Totta puhuakseni ja ollakseni vilpitön ennenkuin sain tietää,
ettei hän ollut suora ja rehellinen. Stanford on niin ollen talossa?"
Hänen kasvonsa vääristyivät. "Luultavasti kaikki on kunnossa", sanoi
hän, "mutta hän ei todellakaan ole sellainen mies, jonka olisin
valinnut."
Hän ojensi Dickille kätensä.
"En voi olla kyllin kiitollinen teille kaikesta siitä, mitä olette
tehnyt minun hyväkseni, kapteeni Shannon. Te olette pelastanut minun
henkeni. Jos olisitte tullut viisikin minuuttia myöhemmin..." Hän
värisi.
Dick ei vastannut heti, ja kun hän sitten puhui, ei hän sanallakaan
viitannut niihin palveluksiin, joita oli tehnyt miljoonamiehelle.
"Tahdotteko sanoa minulle yhden asian, mr Marshalt?" sanoi hän. "Vaikka
sanotte, ettette tuntenut Malpasia, niin teillä on täytynyt, olla jokin
ajatus siitä, kuka hän on, jokin aavistus."
Marshalt epäröi.
"Niin minulla onkin", sanoi hän. "Minusta tuntuu — teistä se kai on
liian mielikuvituksellista — että Malpas on nainen!"