Mr Smith tuo uutisia.
Syntyi hiljaisuus, ja sitten Martin sanoi.
"Saattakaa hänet tänne ylös! Sinähän tunnet sen miehen, Dora, eikö
niin?" kysyi hän.
"Olen tavannut hänet kerran; sinä tiedät, milloin. En luule, että jään
tänne", sanoi Dora.
"Parasta olisi, että jäisit", sanoi hänen miehensä. "Hän on niitä
ovelia veijareita, joka laskisi yhteen kaksi kertaa kaksi ja saisi
siitä kymmenen. Tahtoisinpa tietää, mitä hän haluaa."
Kun sanoo, että mr Smith oli loistavalla tuulella, merkitsee
se ainoastaan toteamista, että hän oli niinkuin tavallisesti.
Hänen ulkoasustaan päättäen hänen olisi voinut luulla tulleen
joistakin hienoista vihkiäisistä. Hänen hyvin sopiva aamupukunsa,
kiiltonahkakenkänsä ja silkkihattunsa, jonka hän niin hellästi asetti
tuolille, olivat kaikki yhtä loistavat. "Olen pahoillani, jos häiritsen
teitä. Oletteko lähdössä ulos, rouva?"
Hän katsoi ovelle. Dora oli puettu päällystakkiin ja hattuun, sillä hän
oli ollut menossa ulos, kun Martin oli saapunut.
"Olisin ehtinyt tänne aikaisemmin, mutta minun oli eksytettävä muuan
kintereilläni-kulkija." Martinin kasvot saivat synkän ilmeen. "Saisinko
toivoa, että niissä olosuhteissa olisitte pidättynyt kulkemasta minun
oveni kautta?"
"Minä eksytin sen." Mr Smith hymyili ystävällisesti. "Koko maailmassa
ei ole sellaista amatöörietsivää, joka voi pysyä minun jäljilläni,
kun minä vain otan tehtäväkseni eksyttää hänet. Ei edes Stormerinkaan
ovelin mies voi pistää nenäänsä minun asioihini."
Siroin liikkein hän veti harmaan silkkinenäliinan rintataskustaan,
taputti sillä hiljaa huuliaan ja pani sen takaisin taskuun.
"Olin menossa ulos, jos suotte minulle anteeksi..."
"Se on ikävää", sanoi mr Smith vakavasti. "Minulla oli muutamia sanoja
sanottavana teille, ja minä luulen, että teitäkin huvittaa tietää,
että eräs Bedfordin perheen jäsen on liittynyt saastaiseen seuraan
ryhtymällä poliisin palvelukseen."
"Mihin te oikein pyritte?" kysyi Martin. "Pyrin paljastukseen, jonka
tahtoisin tehdä niin dramaattiseksi kuin mahdollista. Audrey, arvoisa
kälynne, on liittynyt poliisiin."
Martin rypisti kulmiaan. Hän ei ollut aivan varma tästä miehestä muussa
kuin yhdessä suhteessa, nimittäin että hän voisi tulla toimeen yhtä
hyvin ilman hänen avustustaan kuin hänen seuraansakin.
"Mitä pötyä te oikein puhutte?" kysyi hän töykeästi. "Audreyko
liittynyt poliisiin?"
"Kun sanon 'poliisiin', niin liioittelen, vaikka Stormerin toimisto
onkin niin lähellä virallista poliisilaitosta, kuin tässä maassa on
mahdollista."
"Tarkoitatteko, että hän on liittynyt Stormerin henkilökuntaan?" kysyi
Martin.
Mr Smith nyökkäsi.
"Sain sen selville sattumalta", sanoi hän. "Näin hänen menevän
Stormerin toimistoon Willittin kanssa. Nyt on asia niin, että minä
tunnen Stormerin toimiston; se näyttää seuranneen minun jälkiäni siitä
alkaen, kuin olin noin korkea. En muista sellaista aikaa, jolloin
Stormerin toimisto ei olisi sekaantunut minun elämääni tai sotkeutunut
minun ammattiini, ja luonnollisesti se puolestaan herättää minussa
suurta mielenkiintoa. Tunnen Stormerin toimiston menettelytavat.
Stormer on tuonut Englantiin järjestelmän, jota ei ole ollut täällä
koskaan ennen, eikä ainakaan ole huomattu täällä aikaisemmin —
virkamerkki-järjestelmän. Jokaisella Stormerin miehellä on pieni
hopeatähti, jonka taakse on leimattu hänen nimensä. Näin tytön menevän
sisään ja tulevan jälleen ulos Willittin kanssa, ja he menivät Lobellin
kultasepänliikkeeseen. Ja nyt minä sattumalta tiedän, että Lobellin
liike valmistaa näitä Toivon tähtiä. Minun ei tarvinnut ensinkään
mennä sisään; heidän ollessaan sisällä voi heidät nähdä näyteikkunan
sormusosastosta. He erosivat ovella. Willitt meni lähimpään
puhelinkoppiin, ja mitä luulette hänen tehneen?"
"Puhuneen puhelimessa", sanoi Martin lakonisesti, ja mr Smith säteili
ihailusta.
"Olette nero, Elton. Niin, hän puhui — Ritz-Carlton-hotelliin. Hän
tilasi Ritz-Carltonista huoneet tälle nuorelle naiselle."
Taas hän veti esiin nenäliinansa, tällä kertaa pyyhkiäkseen pois pölyn
puhtaista kengistään.
"Mr Brown eli Torrington asuu Ritz-Carltonissa", sanoi hän sivumennen.
Ja Martin ja hänen vaimonsa hämmästyivät niin tästä uutisesta, etteivät
he voineet olla olevinaan tietämättömiä mr Torringtonista.
"Arvelin, että minun pitäisi kertoa teille. Ehkä voi olla hyödyllistä
tietää, että nuori miss Bedford voi olla hyvin vaarallinen, varsinkin
niille, jotka Wily Wilfred on saanut tavoittelemaan Torringtonin
miljoonia."
Martin tiesi, että nämä sanat viittasivat merkitsijään, ja hänen olonsa
oli ilmeisesti epämukava.
"Hän on hyvä kaveri", jatkoi Smith, "mutta tunnettu siitä, että hän
myy uutisensa monelle taholle, ja juuri sen vuoksi hänen arvonsa menee
mitättömäksi. Olen kuullut häneltä tänään, että hän on usuttanut teidät
Torringtonin kimppuun... Ajattelin, että te ehkä tahtoisitte sen
tietää."
"Kiitän teitä", sai Martin sanotuksi. "Minä en pane suurtakaan arvoa
siihen, mitä sellaiset miehet kertovat."
"Ja siinä teette viisaasti", myönsi Smith.
Hänen kirkkaat silmänsä tarkkailivat Doraa.
"Ihastuttava tyttö, teidän nuori sisarenne", sanoi hän.
Martin melkein jähmettyi. Tuo mies oli voinut seisoa oven takana
kuunnellen sitä keskustelua, joka tapahtui ennen hänen saapumistaan.
Doraa ei ollut yhtä helppo saada pois tasapainostaan.
"Tarkoitatteko Audreyta?" kysyi hän nauraen. "Minua huvittaa aina, kun
Audreysta puhutaan minun nuorempana sisarenani. Minä olen juuri vuotta
nuorempi kuin hän."
Dora oli täydellisesti tilanteen tasalla.
"Mikä saa teidät luulemaan, että me välitämme Audrey Bedfordin
edesottamuksista, Smith?"
Smith keskeytti hetkiseksi kenkiensä puhdistamisen ja katsahti ylös.
"Sukulaiskiintymys", sanoi hän, "ja yhteisen ammattimme epävarma
luonne. Hän tulee aiheuttamaan vaikeuksia, muistakaa minun sanoneen. Se
mörkömies oli vähällä saada hänet käsiinsä tässä eräänä yönä, ja jollei
erästä henkilöä olisi ollut, hän olisi onnistunutkin."
"Tarkoitatteko Malpasia? Oliko hän nainen Regency-hotellissa?"
Mr Smith nyökkäsi.
"Se ei ollut mitään. Malpasin suuri yritys tapahtui Ulkopiirissä,
puistossa. Audrey on suosiossa. Se oli kolmas mies, joka koetti saada
hänet käsiinsä, ja kolmas mies, joka epäonnistui. Minusta tuntuu, että
joudun neljännen hautajaisiin."
Ja siihen hänen asiansa näytti päättyneen, sillä hänellä ei ollut
esitettävänään mitään syytä viipyäkseen kauemmin.
"Lähden nyt", sanoi hän, "tehtyäni sen, minkä pidän velvollisuutenani.
Teidän nuori sisarenne on suorastaan kirpaiseva, mrs Elton."
Hän ei korostanut sanaa 'nuori', mutta Martin Elton tiesi, että hän
oli käyttänyt sitä sanaa tahallaan, ja kun hän oli mennyt, hän kääntyi
vaimonsa puoleen.
"Smith tarvitsee osansa. Jos me tahdomme selviytyä tästä hommasta,
saamme maksaa kaksikymmentä tuhatta pitääksemme hänet rauhallisena —
ehkä enemmänkin. Kaikki riippuu siitä, mitä tapahtuu Audreylle."