Kadonnut vieras.
"Se nuori nainen on saanut vaikean hermokohtauksen. Olen lähettänyt
hakemaan lääkäriä ja sairaanhoitajatarta."
"Tiedättekö, mitä hänelle on tapahtunut?" kysyi Dick. Hän seisoi
yöpuvussa vuoteensa vieressä kuulotorvi kädessään.
"En, sir. Ovenvartija, joka oli ensimmäisessä kerroksessa, kuuli
kiljahduksen. Hän juoksi ylös portaita ja näki miss Bedfordin oven
olevan auki. Hän näki, että miss Bedford oli pyörtynyt, ja lähetti
hakemaan minut. Minä olin alhaalla hallissa."
"Eikö mitään merkkiä Malpasista?"
"Ei pienintäkään, sir. Jonkun on täytynyt yrittää päästä miss Bedfordin
kimppuun, sillä hänen huoneensa viereisessä huoneessa asuva herrasmies
tavattiin tajuttomana käytävän toisesta päästä. Hän oli ilmeisesti
saanut iskun päähänsä, luultavasti kumipatukalla, sillä nahka ei ollut
mennyt rikki. Hän on mennyt sairaalaan saadakseen päänsä sidotuksi."
Dick saapui hotelliin viiden minuutin kuluttua, ja Audrey oli sillä
välin toipunut niin paljon, että voi ottaa hänet vastaan. Tyttö istui
aamuvaippaansa kääriytyneenä kaasu-uunin edessä, hyvin kalpeana, mutta
niinkuin tavallisesti täysin halliten itsensä.
"En tiedä kertoa mitään muuta, kuin että näin mr Marshaltin."
"Oletteko tekin nähnyt hänet?" Dick puri huultaan miettiväisenä.
"Oletteko te sitten nähnyt hänet?" kysyi Audrey hämmästyneenä.
Dick nyökkäsi.
"Kyllä, hän näyttäytyi meille viime yönä. Ettekö muista mitään muuta?"
"Minä pelkään pyörtyneeni", sanoi Audrey katuvaisena. "Se oli kauhean
naisellista, mutta sellaista sattuu. Ovenvartija kertoi minulle, että
viereisessä huoneessa asuvaa miestä oli lyöty hyvin pahasti Voi, Dick,
mitä tämä merkitsee?"
"Se merkitsee sitä, että Marshalt on elossa ja sen vanhan paholaisen
käsissä", sanoi Dick. "Viime yönä me löysimme hänen talostaan
lääkeruiskun. Siinä ollut neste tutkittiin ja huomattiin olevan
hyoscinin, morfiinin ja jonkin kolmannen, vielä selville saamattoman
huumausaineen sekoitusta, jolla voidaan saada ihminen täydellisen
tiedottomuuden tilaan. Tänä iltana minä sain kirjeenkin Malpasilta."
Hän otti esiin koneella kirjoitetun kirjeen. "Tämä on jäljennös;
alkuperäinen on lähetetty Scotland Yardiin sormenjälkien tutkimista
varten."
Audrey otti kirjeen käteensä ja luki:
"Jollette ole järjetön, huomasitte jotakin viime yönä. Lacy Marshalt
ei ole kuollut. Koska tunsin hänet hyvin, olisi minun pitänyt
käsittää, ettei hän antautuisi mihinkään vaaraan. Ammunnankestävä
panssari, joka hänellä oli yllään, seisahdutti kuulan, niinkuin
olisitte huomannut, jos olisitte tarkastanut häntä sen sijaan, että
tahdoitte saada tytön mahdollisimman pian pois talosta. Olen iloinen
siitä, että hän on elossa — kuolema olisi ollut hänelle liian hyvä, ja
hän tulee kuolemaan silloin, kun minä näen sen hyväksi. Jos toivotte
hänen pysyvän hengissä, niin viekää vartijanne ja vakoilijanne pois
minun talostani."
"Kaikki talossa tekemäni huomiot käyvät yhteen tämän selityksen
kanssa", sanoi Dick. "Marshaltia pidetään jatkuvassa huumaustilassa ja
kuljetetaan kaikkialle Malpasin mukana."
"Minusta ne eivät näyttäneet todellisilta kasvoilta", keskeytti Audrey.
Sitä Dick Shannon ei ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi.
"Tarkoitatteko, että se olisi voinut olla naamio? Se voisi olla eräs
selitys. Mutta jos asia olisi siten, niin miksi tämä mies kirjoittaisi,
niinkuin kirjoittaa? Ei, minä luulen, että kirje puhuu totta. Viittaus
huumausaineeseen osoittaa, että Steelin tekemä löytö on pakottanut
hänet puhumaan totta. Asia on omituinen joka tapauksessa. Menen nyt
etsimään tuntematonta ystäväänne — oletan, että teidän huutonne herätti
hänet, ja hän yllätti sekä Malpasin että hänen kantamuksensa — jos se
oli kantamus — ja iskettiin maahan vaivojensa palkaksi."
Pahoinpidelty vieras oli lähtenyt hotellista sairaalaan, niinkuin
hän oli selittänyt. Hänen nimensä luettelossa oli "Henry Johnson
Etelä-Afrikasta".
Se ovenvartija, joka oli ottanut hänet vastaan, ei ollut toimessa,
joten Dick sai tyytyä tähän tietoon. Annettuaan määräyksen, että
hänelle oli ilmoitettava, kun tuntematon vieras palaisi, hän lähti
senvuoksi kotiin. Hän ajoi Portman Squarelle saakka saadakseen siellä
kuulla, ettei mitään poikkeuksellista ollut tapahtunut. Tarkastaja
ja kolme konstaapelia olivat talossa, ja Willittin vartijan hän näki
kadulla talon edustalla.
Sieltä lähdettyään hän muisti Stormerin viittauksen talon hoitajaan, ja
aikaisin seuraavana aamuna Dick Shannon oli vieraana Marshaltin talossa.
Hänellä oli ollut hyvin vähän aikaa ajatella Marshaltin katoamisen
vaikutusta hänen talouteensa, mutta hän tiesi, että Marshalt oli
antanut hyvin täsmälliset ohjeet siitä, mitä oli tehtävä siinä
tapauksessa, että hän kuolisi. Muutamien tuntien kuluttua siitä, kuin
uutinen oli julkaistu, oli Marshaltin asianajajan edustaja saapunut
taloon, otti haltuunsa kaikki asiat ja vei pois Marshaltin paperit.
Seuraavana päivänä Dick kuuli, että taloon oli asetettu hoitaja Lacy
Marshaltin toivomusten mukaisesti, mutta hänellä ei ollut ollut
tilaisuutta käydä talossa sillä poliisitehtävät olivat paikallisen
tarkastajat käsissä, ja talon hoitaja oli puolestaan pysynyt
näkymättömänä.
Palvelijatar, jonka hän muisti edelliseltä käynniltään, avasi oven
ja ohjasi hänet salonkiin, jossa hän oli viimeksi nähnyt vanhan
Tonger-raukan.
"Luultavasti asiat ovat muuttuneet hyvin huomattavasti täällä", sanoi
Dick palvelijattarelle.
"Se on totta, sir. Koko talo on ollut ylösalaisin. Keittäjätär on
mennyt, ja vain Milly ja minä olemme jäljellä. Eikö mr Tonger-paran
kohtalo ollutkin kauhea, ja mr Marshaltin myöskin!"
Dick näki selvästi, että Tongerin kuolema oli tehnyt taloon
huomattavasti järkyttävämmän vaikutuksen kuin sen omistajan kaamea
kohtalo.
"Teillä on nyt talon hoitaja?"
Tyttö epäröi.
"Ei juuri erikoinen hoitaja, sir", sanoi hän. "Se herrasmies oli mr
Marshaltin ystävä."
"Todellako?" sanoi Dick, jolle se oli uutinen. "En luullut, että mr
Marshaltilla..." Hän keskeytti lauseensa, sillä hän ei tahtonut puhua
alentavasti tytön isännästä. "En tietänyt sitä. Kuka se on?"
"Eräs mr Stanford, sir."
Dickin suu meni auki hämmästyksestä.
"Ei kai Bill Stanford?"
"Kyllä, sir; mr William Stanford. Ilmoitan hänelle, että olette täällä,
sir; hän on ylhäällä, isännän lukuhuoneessa."
"Antakaa minun säästää teiltä se vaiva", sanoi Dick hymyillen. "Mr
Stanford ja minä olemme vanhoja tuttuja."
Bill istui suuren takkavalkean ääressä, jalat hopeanvärisen häkin
päällä, suunnattoman iso sikari suupielessä ja urheilulehti polvilla.
Katsahdettuaan taakseen hän nousi seisomaan ymmällään ollen hymyillen.
"Hyvää huomenta, kapteeni. Odotin näkeväni teidät aikaisemmin."
"Te olette siis talon hoitaja?"
Bill hymyili.
"Minä olen virantoimitukseen määrätty mies", sanoi hän. "Kukaan ei
ollut enemmän hämmästynyt kuin minä, kun hänen asianajajansa tuli
hakemaan minua, koska hän ei ollut mikään erikoinen ystäväni. Emme
kuuluneet samaan sarjaan, niin sanoakseni."
"Tunsitte hänet Etelä-Afrikassa, tietysti?" nyökkäsi Dick.
"Sepä se; siellä juuri tulin hänet tuntemaan. Miksi juuri minut oli
kutsuttava... mutta siinä oli mustaa valkealla, minun täydellinen
nimeni ja osoitteeni — William Stanford, Backenhall Mansions 114, se
summa, joka minulle oli maksettava, ja kaikki muu."
"Testamentti, luultavasti?"
"Ei, sir, se ei ollut testamentti. Näytti siltä, kuin Marshalt olisi
odottanut tulevansa kutsutuksi pois äkkiä aivan näinä päivinä. Siinä
ei puhuttu mitään hänen kuolemastaan; siinä sanottiin ainoastaan, että
'jos hän katoaisi mistä syystä tahansa, niin mainittu William Stanford
j.n.e., j.n.e.'"
Bill Stanford! Eltonien ystävä ja, niinkuin jotkut luulivat,
liittolainen! Dick veti esiin tuolin ja istuutui.
"Mitä Martin ajattelee tästä?"
Stanford kohautti hartioitaan.
"Vähät minä siitä välitän, mitä Martin ajattelee", sanoi hän. "Martin
on hiukan vihoissaan minulle, koska..." Hän epäröi. "No niin, hän luuli
minun tietäneen jonkin verran enemmän, kuin mitä hän tiesi. Hän oli
saanut päähänsä, että minä olin ystävällisissä suhteissa Lacyn kanssa
ja tiesin kaikki hänen salaisuutensa. Minun on annettava Lacylle se
tunnustus, että kun rakkausasiat olivat kysymyksessä, ei hän koskaan
puhunut mitään."
Dick ei pyytänyt mitään lisätietoja siitä asiasta.
"Täällä on ikävää, varsinkin illalla. Minulla on lupa mennä ulos
iltapäivällä pariksi tunniksi, mutta tässä talossa on jotakin
kammottavaa, mikä käy minun hermoilleni."
Näytti melkein siltä, kuin hän olisi puhunut vilpittömästi; hänen
äänensä mataloitui kuiskaukseksi, ja hän katsoi vaistomaisesti
ympärilleen.
"En tiedä, mitä teidän poikanne tekevät viereisessä talossa, mutta
seinän toiselta puolelta kuului joitakin omituisia ääniä", sanoi hän.
"Ja viime yönä Luulin koko talon tulevan alas. Jotakin tapahtuikin. Kun
katsoin ulos makuuhuoneeni ikkunasta — se on Lacyn entinen huone — näin
kadun olevan täynnä poliiseja."
"Niin", sanoi Dick. "Jotakin oli tekeillä. Ei kai teillä sattumalta
ollut mitään ylimääräistä kummitusten kokousta tässä talossa?" Stanford
värisi.
"Älkää puhuko kummituksista, kapteeni", pyysi hän. "No niin, viime yönä
luulin näkeväni — no, se on hullua joka tapauksessa."
"Luulitteko näkevänne Marshaltin."
"En, toisen miehen, Malpasin. Kuinka tiesitte? kysyi toinen
hämmästyneenä.
"Malpas on toimeliain kummitus Lontoossa. Missä näitte hänet?"
"Näin hänen tulevan ulos varastohuoneesta — ainakin seisovan ovessa.
Vain silmänräpäyksen."
"Mitä teitte silloin?"
Bill hymyili yksinkertaisesti.
"Menin ylös niin nopeasti, kuin voin, ja panin oven lukkoon", sanoi
hän. "Jaarittelu haamujen kanssa ei huvita minua erikoisemmin."
Shannon nousi seisomaan.
"Luon silmäyksen siihen varastohuoneeseen, jollei teillä ole mitään
sitä vastaan."
"Olkaa hyvä", sanoi Stanford vetäen ulos laatikon ja ottaen sieltä ison
kimpun avaimia. "Se on epäjärjestyksessä oleva huone, jossa Tonger piti
isäntänsä pyssyjä ja ammuksia sekä muuta samanlaista kamaa."
Huone oli eteiskäytävän päässä ja oli täynnä pyssyjä, satuloita, tyhjiä
laatikoita, puhdistusaineita, rikkonaisia luutia ja muuta sellaista,
jonka epäsiistit siivoojat heittävät pois näkyvistä. Siinä oli yksi
kapea, vahvalla ristikolla varustettu ikkuna ja verholla peitetty
uuni. Huoneessa ei ollut mitään muuta huomiotaherättävää kuin sen
epäjärjestys ja...
"Mitä on noissa laatikoissa?"
"En tiedä, en ole katsonut", sanoi Stanford.
Shannon veti auki yhden puisen laatikon kannen ja -sai näkyviin joukon
pieniä, vihreällä etiketillä varustettuja koteloita.
"Revolverin ammuksia", sanoi Dick, "ja yksi kotelo on avattu äskettäin."
Hän näki, että sen alla oleva kotelo oli vapaa tomusta.
"Minkä vuoksi luulette nähneenne juuri Malpasin?"
"En tiedä: se vastasi juuri hänestä saamaani kuvaa", sanoi Stanford
vältellen. "En ole nähnyt häntä koko ikänäni."
Hän odotti ilmeisesti Dickin lähtevän tiehensä ja voi vain
vaivoin salata harminsa, kun tämä ohjasi askelensa takaisin
lukuhuoneeseen. Dick pysähtyi tarkastamaan ovea, joka johti Marshaltin
yksityishuoneisiin.
"Toimiiko tämä yhä vielä?" kysyi hän.
"Kyllä, mikäli minä tiedän", sanoi toinen äreästi. "Ei ole oikein
sopivaa tehdä minulle tätä taloa koskevia kysymyksiä, kapteeni Shannon,
sillä minä olen täällä vieraana."
"Niin juuri", sanoi Shannon myötätuntoisesti ja kääntyi aivankuin
lähteäkseen.
Stanford ei voinut salata tyytyväisyyttään.
"Luulenpa teidän olevan hyvin halukas pääsemään minusta", sanoi
salapoliisi ivallisesti.
Stanford mutisi jotakin siihen suuntaan, että hänestä oli kaikki aivan
samantekevää.
"Entä kuinka voivat ystävänne Eltonit?"
"En tiedä mitään Eltoneista", sanoi Stanford alistuvaisesti. "He eivät
ole koskaan olleet erikoisempia ystäviäni."
Mutta nyt kutsumaton vieras todellakin lähti tiehensä. Stanford seurasi
häntä alas portaita ja sulki oven virnistäen tyytyväisyydestä. Hän
palasi lukuhuoneeseen, lukitsi välillä olevan oven ja avasi toisen
pieneen ruokasaliin johtavan oven.
"Sinulla on hyvät korvat, Martin", sanoi hän. Martin meni ikkunaan ja
seurasi paksujen ikkunaa verhojen läpi silmillään Dick Shannonia, niin
kauan kuin tämä oli näkyvissä.
"Ennemmin tai myöhemmin tuo lintu joutuu minun käsiini", sanoi hän
rauhallisesti. "Niin — minulla on hyvä kuuloaisti. Tiesin, että se oli
hän, samalla hetkellä kuin kuulin äänet eteishallista. Kuinka kauan
aiot viipyä täällä? Olisi tiedossa koko lailla hyvä homma."
Stanford levitti valittaen käsiään.
"Olen pahoillani, Martin, mutta en voi ottaa siihen osaa. Minusta
tuntuu, että minun täytyy olla suora Lacy-parkaa kohtaan. Rahat eivät
merkitse mitään, mutta pysyn täällä, niin kauan kuin minua tarvitaan.
Minun mielestäni se on minun velvollisuuteni."
Martin nauroi pehmeästi.
"Jättikö Lacy paljonkin rahaa jälkeensä?" kysyi hän.
"Ei mitään, mikäli minä tiedän", sanoi toinen loukkautuneena. "En aja
takaa omaa hyötyä. Olin Lacyn ystävä..."
"Et ole koskaan puhunut siitä minulle."
"Olen kertonut sinulle, että tunsin hänet", väitti toinen. "Dora
tietää, että olimme vanhoja ystäviä."
"Tunnetko Malpasin?"
Stanford siristi silmiään.
"Kyllä — tunnen Malpasin." Hän alensi ääntään, kunnes se oli melkein
kuulumaton. "Ja jos tulee kysymykseen saalistaminen, niin tiedän kyllä,
mistä sitä on saatavissa."
Martinin kasvoilla kuvastui epäilys.
"Missä hän on?" kysyi hän, ja Stanford nauroi ääneen.
"Ota se selville, Elton", sanoi hän.