Slick vihjailee.
Ovi oli sulkeutunut Audreyn jälkeen, ennenkuin Dora Elton jossakin
määrin toipui kiihtymyksestään. Hän vapisi päästä jalkoihin saakka, ja
hänen päätään huimasi.
Slick Smith pisti kätensä hänen kainaloonsa, saattoi hänet pieneen
arkihuoneeseen ja asetti hänet istumaan nojatuoliin, eikä hän tehnyt
mitään vastarintaa.
"Tuokaa emännällenne lasi vettä", sanoi hän järkkyneelle sisäkölle.
"Nämä amatöörinäytelmien harjoitukset ovat todella raivoisia."
Dora katsahti ylös ihmetellen.
"Olen ollut järjetön", sanoi hän epävarmasti.
"Kukapa sitä ei olisi ollut?" kysyi myötätuntoinen mr Smith. "Jokainen
nainen menettää järkensä jonkun miehen takia. On vain liian ikävää, kun
mies ei ole sen arvoinen, rouva, liian ikävää!"
Sisäkkö tuli takaisin tuoden vesilasin, ja Dora joi ahnaasti. Sitten
hän laski pois lasin kädestään.
"Syy oli hänessä", sanoi hän läähättäen. "Hän... hän... voi, hän on
inhoittava!"
"En tahdo väitellä kanssanne", sanoi mr Smith diplomaattisesti;
"se vain tekisi teille pahempaa. Ainakin minusta hän näytti hyvin
miellyttävältä tytöltä. Hän meni vankilaan pelastaakseen teidät, eikö
niin?"
Dora katsahti jälleen mieheen, ja hänelle alkoi hämärästi selvitä, että
tämä oli hänelle tuntematon. Hänen ollessaan kiihdyksissä vieras oli
tuntunut hänestä tutulta.
"Kuka te olette?" kysyi hän. "Miehenne tuntee minut. Olen Smith — Slick
Smith Bostonista. Shannon luulee minun puhuvan paksuja sanoessani, että
olen vaikuttanut Amerikassa, mutta hän on väärässä. Olen Englannissa
syntynyt ja Bostonissa kasvanut; hienoin ihmiskunnan tuntema yhdistelmä
— hyvä syntyperä ja kulttuuri. Hyvä rouva, hän ei ole sen arvoinen."
Hän vaihtoi puheensa suunnan niin nopeasti, ettei Dora aluksi
käsittänyt hänen tarkoitustaan.
"Kuka... kuka ei ole sen arvoinen?"
"Marshalt — hän on mahdollisimman kiero mies; ei kai minun tarvitse
sitä teille kertoa? Hän käyttäisi esikoisensa kenkänahaksi, jos
tarvitsisi jalkineita. Pidän Martinista — hän on hyvä kaveri. Enkä
juuri mielelläni näkisi kenenkään tarvitseva iskeä häntä hänen juuri
suunnatessa pyssyään itseään kohden. Sellaista sattuu. Ja ehkä te
saisitte mennä oikeuteen, ja hän hymyilisi teille, kun tuomari
panisi päähänsä mustan päähineen, ennenkuin hän lähettäisi Eltonin
kuolemaantuomittujen koppiin. Ja te istuisitte siellä jähmettyneenä
— ajatellen, mikä roisto Marshalt oli ja kuinka te olitte saattanut
kaksi miestä hautaan. On vain kolme kirkasta sunnuntaita sen jälkeen,
kuin mies on saanut tuomionsa. Kolme sunnuntaita, ja sitten hän sitoo
T-merkin poikkipuuhun. Te saisitte käydä katsomassa Martinia edellisenä
päivänä, ja hän tekisi kaiken voitavansa rohkaistakseen teitä. Ja
sitten te viettäisitte helvetillisen yön... odottaen... Ja kun kello
löisi kahdeksan..."
"Jumalan tähden, lakatkaa!" Dora hypähti pystyyn ja painoi molemmat
kätensä hänen suutaan vastaan. "Teette minut hulluksi! Martin on
lähettänyt teidät..."
"Martin ei ole nähnyt minua tänään eikä puhunut minulle. Te ette
tiedä, millainen roisto Marshalt on, Dora. Sanon, ettette tiedä! Hänen
sydämessään ei ole jälkeäkään mistään hyvästä."
Dora kohotti kätensä pysähdyttääkseen omituisesti rauhoittavan
äänivirran.
"Minä tiedän... Menkää nyt, olkaa hyvä. Tulitteko luokseni tämän takia?
Kuinka kummallista! Kaikki tietävät, että minä pidän hänestä."
Slick sulki hiljaa oven jälkeensä, kulki varpaisillaan halki käytävän
ja tuli kadulle hyvissä ajoin nähdäkseen Martinin astuvan ulos autosta.
Kun Martin huomasi Slick Smithin, rypisti hän kulmiaan.
"Mitä hittoa _te_ tahdotte?" kysyi hän taisteluhaluisesti.
"Minulla ei ole aikaa kertoa teille — mutta kokonainen omaisuus, komea
piano ja käsienhoitokalusto oli joutumaisillaan luettelon yläpäähän.
Elton, te hyppäätte liian pian. Te hyppäätte minun kimppuuni sen
vuoksi, että käyn kylässä; te käytte tyhjäpäisten nuorten kimppuun
sen vuoksi, että he tarvitsevat vaihtelua." Hänen kirkkaat silmänsä
tarkkasivat Martinia, ja hän näki nuoren miehen vaihtavan väriä. "Te
heittäydytte käsiksi Italiasta helposti saataviin rahoihin, koska se
kookas, kankea Stanford kertoi teille, ettei mitään sellaista ole ollut
koskaan ennen..."
Martin oli nyt käynyt aivan valkoiseksi ja täysin sanattomaksi.
"Muistakaa, ettette heittäydy pahaan selkkaukseen. Sitä
aivan-yhtä-hyvää-kuin-oikeaa rahaa tarjottiin minullekin. Giovanni
Strepessi Genuasta tekee sitä, ja sitä on varmasti jo koko joukko
kiertämässäkin. Sivuammattina murtovarkaus on vähemmän vaarallista!"
"En ymmärrä, mistä te puhutte", sanoi Martin lopuksi. "Stanford meni
Italiaan ostamaan jalokiviä..."
"Ehkäpä huoneessa oli joku, josta teidän ei tarvinnut tietää
mitään, kun hän kertoi teille siitä", sanoi Slick. "Älkää menkö,
autonkuljettaja, voitte viedä minut kotiin. Ja, Elton..." Hän alensi
ääntään. "Vieläpä vanhan Malpasin veijauskin on parempi kuin Stanfordin
uusi keppihevonen."
Slick harkitsi asiaa hetkisen.
"Malpasin? Mitä veijausta hän sitten harjoittaa?"
"En tiedä tarkkaan... mutta älkää koskaan menkö hänen taloonsa yksin",
sanoi hän. "Minä näin hänet kerran — mutta hän ei nähnyt minua.
Senvuoksi olen vielä elossa, Elton."