Tonger avustaa.
Harvat palvelijat saivat nauttia sellaista vapautta ja mukavuutta
kuin Jim Tonger. Portman Squaren varrella olevan talon ylin kerros
oli hänen käytettävänään. Siellä hänellä oli makuuhuone, arkihuone ja
kylpyhuone, jotka hänen antelias isäntänsä oli erikoisesti järjestänyt
häntä varten, ja siellä hänen oli tapana viettää pitkät ajat iltaisin
suorittaen loppumattomia matemaattisia laskelmia pienen rulettipöydän
avulla; sillä Tonger oli omistanut suuremman osan joutilasta aikaansa
tehdäkseen täydelliseksi järjestelmän, joka jonakin päivänä tulisi
herättämään kauhua ja hämmästystä Monte Carlon pelipankin johtajien
sydämissä.
Hän oli toisenlaisissa toimissa tänä iltana, kun kello oven yläpuolella
kilisi läpitunkevasti, ja hän meni ulos huoneesta kiireisesti lukiten
oven jälkeensä ja astui Lacy Marshaltin eteen tämän odottaessa häntä
lukuhuoneessaan suuremmalla kiireellä, kuin tämä herrasmies oli
kuvitellutkaan.
"Missä hemmetissä sinä olet ollut?" murisi Lacy.
"Te soititte minua minun huoneestani — joten minun on täytynyt olla
huoneessani. Olin pelaamassa yksinpeliä", sanoi Tonger. "Olen iloinen,
että kutsuitte minua, sillä olen yrittänyt kolmekymmentä kertaa enkä
ole onnistunut. Se merkitsee minulle huonoa onnea. Oletteko koskaan
huomannut, Lacy, että jos ette saa yksinpeliä onnistumaan, niin
teiltä ei onnistu mikään? Muistan päivän ennen sitä, kun löysin en
timanttialueen Hape-joen varrelta, sain menemään erään 'paholaisen'
pasianssin tasan kuusi kertaa perätysten..."
"Pyydän sinua päästämään mrs Eltonin sisään kello seitsemän ja
neljäkymmentäviisi", keskeytti Marshalt. "Hän tulee ajaen omaa autoaan.
Odota häntä takaovella ja vie hänen autonsa Albert Hallin luo: siellä
on konsertti tänä iltana. Sijoita se toisten autojen joukkoon, ja kun
esitys on ohi, tuo auto suoraan takaisin takaovelle."
Tonger vihelsi.
"Hieman vaarallista, eikö olekin, sen kirjeen jälkeen, jonka Elton
kirjoitti teille?"
Marshaltin kulmat menivät ryppyyn.
"Mitä sinä tiedät Eltonin minulle kirjoittamasta kirjeestä?" kysyi hän
käskevästi.
"Te jätitte sen esille; en voinut olla lukematta sitä", sanoi palvelija
levollisesti.
"Kaukana siitä, että olisin jättänyt sen esille, panin sen
kirjoituspöytäni laatikkoon. Luultavasti otit sen sieltä ja luit?"
"On samantekevää, kuinka näin sen — minä näin sen", sanoi Tonger,
"ja sanon teille, että se on vaarallista! Ette kai tahtone joutua
esiintymään osallisena missään oikeusjutussa?"
"Sinun esiintyessäsi todistajana!" pisteli toinen.
Tonger kohautti kapeita hartioitaan.
"Te tiedätte, etten minä koskaan tulisi todistamaan teitä vastaan,
Lacy", sanoi hän. "Se ei ole minun tapaistani. Mutta jos joku Eltonin
tapainen mies kirjoittaisi minulle, että jos minä tapaisin vielä
hänen vaimoaan, niin hän ampuisi minut, niin enpä luule, että enää
välittäisin uusista tapaamisista."
"Mrs Eltonin ja minun on keskusteltava erinäisistä liikeasioista",
sanoi Marshalt lyhyesti. "Asia on niin, että pyydän sinua olemaan
pihaportilla neljännestä vailla kahdeksan. Heti, kun mrs Elton astuu
ulos autostaan, sinä nouset hänen paikalleen ja ajat pois."
Mies nyökkäsi.
"Niin että, jos häntä seurataan ja pidetään silmällä, auto on Albert
Hallin luona todistamassa, että hän on ollut siellä koko ajan!" sanoi
hän ihaillen. "Kuinka terävää! Lacy, mitä se pollari tahtoi?"
"En ymmärrä sinun katumurrettasi. Mitä 'pollari' merkitsee?"
"Puhun siitä salapoliisista. Noudatan luonnollisesti sen maan
puhetapaa, jossa elän. Toivon, että olisimme New Yorkissa", sanoi hän
kaihoisasti; "kieli on siellä paljon rikkaampaa".
Mr Marshalt nyrpisti suutaan.
"Hän tuli kyselemään siitä hullusta miehestä viereisessä talossa",
sanoi hän. "Nähtävästi hän on viholliseni."
"Kukapa ei sitä olisi, Lacy?" kysyi toinen huokaisten. "Mitä te olette
tehnyt _hänelle_?"
"En tiedä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka hän on, eikä se
asia vaivaa minua ensinkään, vakuutan sinulle", sanoi Marshalt
huolettomasti. "Minkä vuoksi sinä luulit hänen tulleen?"
"Mrs Eltonin takia", sanoi toinen levollisesti. "Hän on varas, samaten
Elton; kaikki sen tietävät. Ette voi koskettaa pikeä — ainakaan
tämänlaista pikeä — saamatta käsiänne mustiksi, niin mustiksi, ettei
mikään patenttipuhdistusainekaan voi saada niitä puhtaiksi."
Hiljaisuus.
"Luultavasti Elton on varas, mutta mrs Elton on aivan viaton..."
"Niin viaton", keskeytti Tonger, "että enkelit kääntyvät syrjäkaduille,
jottei heidän tarvitsisi tuntea itseään mitättömiksi, kun kohtaavat
hänet".
Marshalt pidätti huulilleen kohonneen vihaisen vastauksen.
"Tämä riittää", sanoi hän lyhyesti ja sitten, kun Tonger oli menemässä,
odottamattoman sopuisasti: "Syön päivällistä kotona huomenna, ja jos
minulla on vain onnea, niin saan jokseenkin mielenkiintoisen vieraan."
"Kuka se naishenkilö on?" kysyi Tonger osoittaen erikoista harrastusta
asiaan.
"En sanonut, että se oli naishenkilö."
"Ei ole mitään muuta lajia mielenkiintoisia vieraita", sanoi Tonger
levollisesti. "Oletteko löytänyt sen tytön?" kysyi hän äkkiä. "Sen
tytön, jota etsimään te palkkasitte sen yksityisetsivän?"
Marshalt hätkähti.
"Kuinka sinä sen tiesit?"
"Olen ihmeellinen arvaaja. Onko hän oleva huomisten tanssiaisten
kaunotar?"
"Toivon hänen tulevan päivällisille. Ja, sivumennen sanoen, sinun
ei tarvitse olla niin paljon näkyvillä tässä tapauksessa, ystäväni.
Tahdon, että sisäkkö on enemmän esillä ja pitää huolen tarjoilusta."
"Siten herättäen luottamusta nuoren ja typerän tytön sydämessä", sanoi
Tonger. "Selvä on, isäntä. Mihin aikaan se nainen tulee tänä iltana?"
"Mrs Elton tulee neljännestä vailla kahdeksan, olen sen sinulle jo
sanonut. Ja tahtoisin sinun hänestä puhuessasi käyttävän näitä sanoja.
'Se nainen' ei kuulu hyvältä minun korvissani."
"Olette liian herkkätunteinen, Lacy, vain se teitä vaivaa", oli
kamaripalvelijan lähtölaukaus.
Hän oli odottamassa pimeällä takapihalla, kun pieni auto tuli
hypähdellen mukulakivillä ja seisahtui töksähtäen oven eteen. Hän
auttoi solakan, hunnutetun matkustajan ulos autosta eikä, vastoin
tapaansa, puhunut hänelle sanaakaan, vaan asettui hänen paikalleen
autoon ja ohjasi sen takakatua pitkin Baker Streetille.
Kun hän tuli pääkadulle, huomasivat hänen terävät silmänsä erään
tähystelijän seisovan Portman Squaren kulmassa, ja hän irvisti
itsekseen. Se oli voinut olla jonkin siihen paikkaan satunnaisesti
sovitun tapaamisen toinen osallinen, mutta miehen kärsivällisessä
asennossa oli jotakin, joka johti mieleen yksityisetsivän.
Mahdollisesti mr Elton ei ollut täysin varma siitä, että hänen
uhkauksellaan olisi toivottu vaikutus.
Kello yksitoista hän ajoi ulos Albert Hallin luona odottavien autojen
falangista ja lähti nopeasti kotimatkalle. Melkein samassa, kuin hän
pysähdytti auton N:on 551 takaportille, aukeni ovi, ja Dora Elton tuli
ulos.
"Näittekö ketään?" kysyi hän matalalla äänellä. "Ketään, jonka
tunsitte?"
"En, rouva", sanoi Tonger, ja sitten: "En luule, että tekisin tätä
enää, jos olisin teidän sijassanne."
Mrs Elton ei vastannut mitään, vaan livahti autoon ja istuutui
ohjauspyörän ääreen, mutta Tonger seisoi paikallaan pitäen kätensä
avonaisella ovella.
"On eräitä asioita, jotka eivät maksa vaivaa, rouva, ja tämä on yksi
niistä."
"Sulkekaa ovi", sanoi mrs Elton lyhyesti, ja Tonger totteli ja seurasi
silmillään autoa, kunnes sen punaiset takalyhdyt kääntyivät kadun
kulman ympäri. Sitten hän palasi isäntänsä luo.
Lacy Marshalt oli lukuhuoneessaan, missä hän seisoi takkavalkean edessä
syvissä ajatuksissa.
"Tarvitsetteko minua vielä?"
Marshalt pudisti päätään.
"Luuletteko olleenne viisas, Lacy?"
Toinen nosti silmänsä ylös nopeasti.
"Mitä tarkoitat?"
"Luuletteko olevan viisasta lentää päin sallimuksen silmiä naisen
takia, josta ette välitä kovinkaan paljoa, jollen käsitä teitä väärin?"
Tongerin odottaman vihaisen vastauksen sijaan Lacy nauroi.
"On olemassa sellainen seikka kuin kielletyn haluaminen sen vuoksi,
että se _on_ kiellettyä", sanoi hän. "Nämä asiat eivät ole oikein
maukkaita ilman vaaran antamaa suolaa."
"En aio moittia teitä, Lacy", sanoi Tonger, "sillä jokaisella on omat
ajatuksensa siitä, mikä maksaa vaivan. Mutta Elton on sitä lajia,
joka ampuu. Te voitte nauraa! Minä tunnen suunsoittajat ja tiedän
täsmälleen, miltä Eltonista tuntuu, koska olen itse tuntenut samaa."
"Mene ulos!" sähisi toinen, ja Tonger meni kiirettä pitämättä.
Lacy Marshaltin lukuhuone ja makuuhuone olivat ensimmäisessä
kerroksessa, ja ne olivat erotetut talon muusta osasta ovella, joka
katkaisi käytävän kahteen osaan ja antoi hänelle sen täydellisen
yksinäisyyden, jota hänen erikoinen luonteensa vaati. Oli hetkiä,
jolloin hän oli täydellisesti luoksepääsemätön, ja Tonger oli terävä
huomaamaan tämän erikoisen mielialan oireet ja kyllin viisas jättämään
entisen ystävänsä rauhaan niin kauaksi, kunnes kohtaus oli mennyt
ohitse.
Hän palasi huoneeseensa jatkamaan keskenjäänyttä pasianssipeliään, joka
ei tahtonut mennä tasan.
Kun Dora Elton tuli kotiin, näki hän, että hänen miehensä, joka oli
ollut ulkona päivällistä syömässä, oli palannut ennen häntä.
"No, oliko keskustelunne tyydyttävä?" kysyi hän iloisesti astuessaan
sisään salonkiin.
Martin katsahti ylös sohvalta, jolla oli pitkällään, ja pudisti päätään
melkein huomaamattomasti.
"Ei, meidän täytynee sulkea koko laitos. Klein vaatii liian suurta
osuutta ja uhkaa poliisilla, jollei hänen ehtoihinsa suostuta. Siitä
minä en paljoakaan välitä." Hän imi sikariaan ajattelevaisesti. "Mutta
Pont Streetin varrella olevaa pelihuoneistoa en tahtoisi sulkea, koska
se tuottaa säännöllisesti paljon rahaa ja koska siellä käy sellaisia
vieraita, että rehellinen peli on siellä edullista." Hän katsoi
kelloaan. "Odotan Bob Stanfordia. Tahdotko tavata hänet? Hän palaa
Italiasta."
Dora oli parhaillaan ottamassa savuketta uuninreunakkeella olevasta
hopearasiasta.
"Se on minusta samantekevää", sanoi hän välinpitämättömästi. "Haluatko
sinä kahdenkeskistä keskustelua?"
"En", sanoi toinen vähän mietittyään. "Näin Audreyn tänä iltana."
"Missä?" Dora katsoi häneen hämmästyneenä.
"Hän oli syömässä päivällistä Carlton Grillissä."
Tulitikku, joka oli menossa kohti savuketta, pysähtyi puoliväliin.
"Kenen kanssa?"
"Shannonin — ja hyvin hilpeästi. Sinun ei tarvitse olla peloissasi.
Audrey ei ole sellainen tyttö, joka antaisi sinut ilmi."
"En ajatellut sitä."
"Ehkä olit pahoillasi siitä, että hänen oli sopimatonta syödä
päivällistä ilman kaitsijaa; ja jos siellä oli kaitsija, niin minä en
nähnyt häntä", arveli Bunny.
Dora loi häneen nopean, epäluuloisen silmäyksen.
"Pidän sinusta kaikkein vähimmin, kun olet naurettava", sanoi hän.
"Oliko hän — hyvin puettu?" Martin nyökkäsi.
"Mahdollisimman hyvinvoivan näköinen neitonen." Ja hän lisäsi
epäjohdonmukaisesti: "En ollut koskaan kuvitellut, että hän olisi niin
kaunis. Shannon tuskin irroitti silmiään hänestä."
"Ilmeisesti sinä tulit hurmatuksi myöskin", sanoi Dora hymyillen
hieman. "Minä nautin konsertista tavattomasti, Bunny. Kessler oli
ihmeellinen. En tavallisesti pidä viulutaiteilijoista..."
"Kessler ei esiintynyt", sanoi Martin tyynesti, samalla kuin puhalsi
suustaan savupilven. Hän ei katsonut Doraan. "Hän oli vilustunut eikä
kyennyt esiintymään — asiasta ilmoitettiin iltalehdissä: ihmettelen,
ettet nähnyt sitä."
Vain hetkiseksi Dora menetti tasapainonsa. "En erota toista
viulutaiteilijaa toisesta", sanoi hän huolettomasti. "Joka tapauksessa
se mies, joka esiintyi hänen sijastaan, soittaa loistavasti."
"Luultavasti Manz", nyökkäsi Martin.
Dora tunsi huojennusta kuullessaan ovikellon soivan. Kuinka typerä
hän oli ollutkaan, kun ei ollut ottanut täydellisesti selkoa
taiteilijoista, jotka olivat esiintyneet tänä iltana! Tonger olisi
voinut olla konsertissa ja tehdä hänelle selkoa ohjelmasta.
Big Bill Stanford tuli sisään, hyvin väsyneen näköisenä, sillä hän oli
viettänyt kolmekymmentäkuusi tuntia junassa tultuaan suoraan Roomasta.
Hän alkoi kertoa ilman valmisteluja.
"Kreivitär lähtee torstaina. Hän keskeyttää matkansa Pariisissa
ja saapuu tänne tiistai-iltana. Minulla on valokuvat tiarasta ja
helminauhasta. Luulen, että jäljitelmät niistä molemmista voidaan
valmistaa vähemmässä kuin viikossa, ja jos voimme tehdä sen, niin
loppu käy helposti. Stigman on päässyt hyviin väleihin palvelijattaren
kanssa..."
"Luulin, ettemme aikoneet enää puuttua tällaisiin yrityksiin?" sanoi
Dora äreästi.
"Minä en aiokaan puuttua", murisi hänen miehensä. "Me olemme mukana
vain sivullisina; ja, Bob, jos tuot yhdenkin helmen tähän taloon, isken
pääsi palasiksi!"
"Olenko minä mikään hullu?" kysyi kookas mies ylenkatseellisesti.
"Antoiko viime yritys ehkä niin hyvät tulokset? Ei, kiitoksia! Tähän
taloon ei tule pienintäkään palaa niistä platinaketjuista. Se tulee
sujumaan helposti, Elton."
"Minä en tahdo olla missään tekemisissä sen kanssa", keskeytti Dora.
"Bunny, miksi emme voi lopettaa kokonaan tätä arvotonta varastamista?
Se tekee minusta hermostuneen hylyn. Minä vihaan sitä!"
Martin katsoi häneen.
"Miksipä emme voisi?" kysyi hän laiskasti. "Mitä on kymmenen tuhatta
sinulle ja minulle? Me voisimme elää ilman tällaista työtä!"
"Minä voisin joka tapauksessa", mutisi Dora.
"Kuinka? Neulallasiko? Tai mahdollisesti antamalla pianotunteja
musikaaliselle porvaristolle? Tai ehkä taiteellasi! Olen unohtanut,
kuinka paljon sinä ansaitsit viikossa, kun minä ajauduin sinun
tiellesi."
Dora käänsi silmänsä pois hänestä puristaen huulensa lujasti yhteen.
"Oliko sitä kolme puntaa vai neljä puntaa viikossa?" jatkoi Martin.
"Muistan sen olleen jonkin satumaisen summan. Et pitänyt erikoisen
suurta väliä siitä, kuinka pääsit mukaan suurelliseen elämään ja
suuriin rahoihin käsiksi.",
"Voisit keskustella tästä, kun olemme kahdenkesken", sanoi Dora
viitaten loukkaantuneena silmillään Bill Stanfordiin.
"Bill tietää kaikki. Olen tuntenut Williamin kauemmin kuin Doran, ja
hän on yleensä pelannut hieman suorempaa peliä."
Dora hypähti ylös tuoliltaan kasvot vihasta valkoisina.
"Kuinka uskallat sanoa niin!" raivosi hän. "Olen seisonut vierelläsi
kaikenlaisessa säässä! Sinä uskottelet jättäväsi menneet asiat sikseen,
ja sitten sinä heität ilkeät epäluulosi minulle vasten kasvoja. Onko se
_sinun_ käsityksesi suoran pelin pelaamisesta?"
Martin ei vastannut, vaan katsoi mietiskellen vaimoonsa.
"Olen pahoillani", sanoi hän vihdoin ilman erikoisempaa
sydämellisyyttä. "Sinä näet, kuinka järjetöntä on puhua arvottomasta
varastamisesta. Ei ole mitään muuta lajia. Minä olen varas luonnostani,
ja minulla on siihen ammattiin tavallista suuremmat taipumukset. Kuuluu
siltä, kuin olisin typerän kerskaileva, mutta totta on, kun sanon,
että olen taitavin murtovaras Lontoossa. Ei ole sellaista taloa, johon
en voisi päästä sisälle tai josta en päästi ulos. Voin kiivetä pitkin
paljaita seiniä — mutta ei ole välttämätöntä, että ryhtyisin siihen.
Pidän parempana hienoa varastamista, joka on oikeata varastamista. Olen
varastamalla hankkinut sinulle hyvinvoinnin, ja myöskin vihkisormuksesi
hinta saatiin varastamalla. Ajattele sitä!"
Dora oli jo sanomaisillaan jotakin, mutta muutti mielensä ja poistui
huoneesta sanaakaan sanomatta.
Hän oli jo vuoteessa, kun Martin tuli huoneeseen, ja oli nukkuvinaan.
Hän näki Martinin kokoavan pyjamansa, aamutakkinsa ja tohvelinsa ja
menevän ulos sulkien oven hiljaa jälkeensä, minkä jälkeen hän kuuli
toisen makuuhuoneen oven aukenevan ja sulkeutuvan. Dora nousi äkkiä
istumaan vuoteessaan kauhu sydämessään. Martin Elton ei ollut koskaan
aikaisemmin tehnyt sitä.