Mies Etelästä.
Sumu, joka oli myöhemmin laskeutuva Lontoon ylle tehden epäselviksi
kaikki kiinnekohdat, oli vielä harmaana, usvaisena uhkana. Valo oli
mennyt taivaalta, ja katulamput valaisivat vasta himmeästi, kun mies
Etelästä tuli epävakaisin askelin Portman Squarelle. Raa'an kylmästä
säästä huolimatta hänellä ei ollut mitään päällystakkia; hänen paitansa
oli auki kaulasta. Hän jatkoi kulkuaan silmäillen talojen numeroita ja
pysähtyi ennen pitkää N:on 551 edustalle antaen katseensa kulkea pitkin
pimenneitä ikkunoita. Hänen arpihuulisen suunsa pieli kohosi ilkeään
ivahymyyn.
Runsaat ryypyt suurentavat kaikkia vallassaolevia tunteita.
Hyväsydäminen mies tulee yhä tyytyväisemmäksi tovereihinsa, riitainen
käy yhä katkerammaksi. Mutta miehessä, joka tuntee kärsineensä
suoranaista vääryyttä, humala herättää punaisen usvan, johon murhatyöt
verhoutuvat. Ja Laker sekä tunsi kärsineensä vääryyttä että oli saanut
suurennusainetta.
Hän aikoi opettaa sille vanhalle pirulle, ettei hän voinut ryöstää
toisia ilman muuta. Tuo halpamainen nylkyri eli sillä, että häntä
paremmat antautuivat vaaralle alttiiksi. Tässä oli Laker, melkein
pennittömänä, pitkä ja piinallinen matka takanaan ja muistossaan se
painostava vierailu, joka oli tapahtunut Kapkaupungissa, kun poliisi
oli toimittanut etsinnän hänen huoneessaan. Koiran elämää — juuri sitä
hän eli. Miksi piti vanhan Malpasin, jolla ei kuitenkaan ollut niin
pitkää aikaa jäljellä, elää ylellisyydessä, samalla kuin hänen paras
asiamiehensä sai kokea kohtalon kovuutta? Laker ajatteli aina tällä
tavoin ollessaan humalassa.
Hän ei juuri ollut sitä lajia, jonka olisi odottanut rohkeasti
astelevan N:on 551 pääovelle Portman Squaren varrella. Hänen kapeat,
parroittuneet kasvonsa, vanha puukonhaava, joka ulottui poskesta
leuankärkeen, matala, pörröisen tukan peittämä otsa, samaten kuin hänen
puutteellinen pukunsa viittasivat kaikki katkeraan köyhyyteen.
Hän seisoi hetken katsellen kömpelötekoisia saappaitaan. Sitten hän
nousi portaille ja koputti hiljaa oveen. Heti kuului joku ääni kysyvän:
"Kuka siellä?"
"Laker täällä on!" vastasi hän kuuluvasti.
Vähäisen ajan kuluttua ovi avautui äänettömästi, ja hän astui sisään.
Ketään ei ollut häntä vastassa, eikä hän odottanutkaan näkevänsä mitään
palvelijaa. Hän kulki tyhjän hallin halki, nousi ylös portaita ja
astui avonaisen oven ja etuhuoneen kautta hämärään huoneeseen. Ainoana
valaistuksena oli vihreäverhoinen lamppu kirjoituspöydällä, jonka
ääressä istui vanha mies. Laker oli juuri astunut kynnyksen yli ja
kuuli oven sulkeutuvan takanaan.
"Istuutukaa", sanoi vanha mies toisessa päässä huonetta.
Vieras ei tarvinnut mitään opastusta: hän tiesi tarkalleen, missä pöytä
ja tuoli olivat, kolme askelta siitä missä hän seisoi, ja hän istuutui
sanaakaan sanomatta. Jälleen sama irvistys väänsi hänen kasvojaan,
mutta hänen inhoittavan näköinen isäntänsä ei voinut sitä nähdä.
"Milloin tulitte?"
"Tulin _Bulwayo'ssa_. Laiva pääsi telakkaan tänä aamuna", sanoi Laker.
"Tarvitsen jonkin verran rahaa, ja tarvitsen sitä pian, Malpas!"
"Pankaa pöydälle se, mitä olette tuonut", sanoi vanha mies karheasti.
"Palatkaa neljännestunnin kuluttua, ja rahat ovat teitä odottamassa."
"Tarvitsen nyt heti", sanoi toinen juopuneen itsepäisenä.
Malpas käänsi hirveät kasvonsa vieraaseensa.
"Tässä talossa on ainoastaan yksi järjestelmä", sanoi hän ärsyttävästi,
"ja se on minun! Jättäkää se tänne tai viekää mukananne. Te olette
juovuksissa, Laker, ja kun te olette juovuksissa, olette te hullu."
"Ehkäpä olenkin. Mutta en ole niin hullu, että enää antautuisin
alttiiksi samoille vaaroille kuin tähän saakka! Ja te olette myöskin
vaarassa, Malpas. Te ette tiedä, kuka asuu viereisessä talossa."
Hän muisti tämän asian, jonka oli sattumalta saanut selville samana
aamuna.
Mies, jota hän nimitti Malpasiksi, veti topatun aamutakkinsa hieman
tiukemmin ympärilleen ja nauraa hihitti.
"Minäkö en tietäisi? En tietäisi, että Lacy Marshalt asuu viereisessä
talossa? Miksi luulette minun asuvan täällä, te narri, jollen ollakseni
hänen lähellään?"
Juopunut tuijotti häneen suu auki.
"Hänen lähellään... mitä varten? Hänhän on yksi niistä, joilta te
varastatte — hän on varas, mutta te varastatte häneltä! Miksi te
tahdotte olla hänen lähellään?"
"Se on minun asiani", sanoi toinen lyhyesti. "Jättäkää tavara tänne ja
menkää."
"En jätä mitään", sanoi Laker ja nousi kömpelösti seisomaan. "Enkä
myöskään poistu tältä paikalta, ennenkuin tiedän kaiken teistä, Malpas.
Olen alkanut ajatella asioita. Te ette ole sitä, miltä näytätte. Te
ette turhan takia istu tämän pimeän huoneen toisessa päässä ja pidä
minunlaisiani toisessa päässä. Tahdon nähdä teidät kerran läheltä,
poikaseni. Älkääkä liikkuko. Ette voi nähdä revolveria kädessäni, mutta
saatte luottaa siihen, että se on siinä!"
Hän astui kaksi askelta eteenpäin, mutta silloin jokin pidätti häntä
ja työnsi hänet takaisin. Se oli pimeydessä näkymätön köysi, joka oli
rinnan korkeudella pingoitettu seinästä seinään. Ennenkuin hän voi
saavuttaa jälleen tasapainonsa, valo sammui.
Ja silloin miehen valtasi järjettömän raivon puuska. Karjuen hän
syöksyi eteenpäin katkaisten köyden. Toinen este, tällä kertaa jalan
korkeudella permannosta, tarttui hänen jalkoihinsa ja heitti hänet
pitkälleen.
"Sytyttäkää valo, te vanha varas", karjui hän nousten hoiperrellen
jaloilleen jakkara kädessään. "Te olette riistänyt minua vuosikausia
— elänyt minun kustannuksellani, te vanha piru! Annan teidät ilmi,
Malpas! Maksakaa, tai annan teidät ilmi!"
"Uhkaatte minua jo kolmannen kerran."
Ääni kuului hänen takanaan, ja hän kiepahti ympäri ja laukaisi aseensa
raivosta silmittömänä. Verhotut seinät vaimensivat pamahduksen, mutta
laukauksen leimahtaessa hän näki jonkun hiipivän ovea kohden ja vihasta
aivan hulluna ampui uudelleen.
"Sytyttäkää valo, sytyttäkää valo!" karjui hän.
Mutta silloin ovi aukeni, ja hän näki haamun pujahtavan ulos.
Silmänräpäyksessä hän oli ulkona huoneesta, mutta vanha mies oli
kadonnut. Minne hän oli mennyt? Siellä oli toinen ovi, ja hän
heittäytyi sitä vastaan.
"Tulkaa ulos!" karjui hän. "Tulkaa ulos ja näyttäkää minulle naamanne,
te Juudas!"
Hän kuuli naksahduksen takanaan. Sen huoneen ovi, josta hän oli tullut,
oli sulkeutunut. Porrasjakso vei toiseen kerrokseen, ja hän laski jo
toisen jalkansa alaspäin vieville portaille, kun pysähtyi. Hän huomasi
pitävänsä vielä kädessään sitä pientä nahkapussia, jonka oli ottanut
taskustaan tullessaan huoneeseen, ja todettuaan, että oli menossa
matkaansa tyhjin käsin ja tehtäväänsä täyttämättä, hän kolkutti ovea,
jonka takana luuli työnantajansa olevan kätkössä.
"Hoi, tulkaa ulos, Malpas! Täällä ei tule olemaan mitään häiriötä. Olen
luullakseni hiukan humalassa."
Ei mitään vastausta.
"Olen pahoillani, Malpas."
Hän näki jotakin jalkojensa juuressa ja otti sen kumartuen ylös. Se oli
vahasta taitavasti tehty ja luonnollisen värinen leuka, jota kaikesta
päättäen oli pidetty paikallaan kahdella joustavalla nauhalla, joista
toinen oli katkennut. Sen nähtyään hän puhkesi äänekkääseen nauruun.
"Hei, Malpas! Minulla on osa naamaanne!" huusi, hän "Tulkaa ulos, tai
minä vien tämän hullunkurisen leukanne poliisille. Ehkäpä poliisi
tahtoo saada käsiinsä loputkin teistä."
Ei kuulunut mitään vastausta, ja yhä vielä nauraa hihittäen hän
laskeutui alas portaita ja koetti avata katuoven. Ovessa ei ollut
mitään ripaa, ja avaimen reikä oli mitättömän pieni, joten hän
koettaessaan katsoa sen läpi ei nähnyt mitään.
"Malpas!"
Hänen kova äänensä kajahteli takaisin ylhäällä olevista tyhjistä
huoneista, ja sadatellen hän juoksi jälleen ylös portaita. Hän oli
puolivälissä portaita, kun jokin putosi alas. Katsoessaan ylös hän näki
inhoittavat kasvot ylhäällä, näki mustan painon putoavan ja koetti
väistää sitä. Vielä silmänräpäys, ja hän vyöryi kömpelönä möhkäleenä
alas portaita.