Sallisinko kaukaisten, vierasten, sekavien ‰‰nien tunkeutua sieluuni ja
antaisinko hetkeni rauhan h‰iriyty‰ sinun oikkujesi t‰hden, oi Aika?
Monet ovat sinun huvituksesi ja syd‰metˆnt‰ on sinun pilasi, oi
rajaton, muuttumaton Aika. Tiet‰m‰ttˆmyyden pimeydell‰ lyˆt sin‰ meit‰
ja temmellyt‰t sokeitasi turhissa kiihkoissansa.
Eikˆ sinua v‰syt‰ saman pilan tuhatkertainen uusiutuminen, eikˆ sinua
rasita saman tyhmyyden iankaikkinen kertauminen?
Kylm‰n‰ kohoaa katseesi kaiken yli. Vaieten k‰tket sin‰ meilt‰
salaisuutesi.
Sill‰ mit‰ olivat ihmiset sinun edess‰si? Vain tomu ja tuhka. Mit‰
tieto ja tiet‰m‰ttˆmyys? Vain p‰ivien vaihtuva leikki. Mik‰ oli totta
t‰n‰‰n, oli valhetta huomenna. Mik‰ kukoisti, kuihtui ja kuoli kohta.
Vuosisadat vieriv‰t, ajat vaipuivat ja unohtuivat, katosivat vuodet
tuhannet, syk‰ht‰en vaikenivat kuin valtimon lyˆnnit.
Miksi takertua katoavaan ihmispienuuteen? Sill‰ eih‰n ollut ihmisen
syy, ettei h‰n enemp‰‰ voinut, ei veren syy, ettei se parempaa luonut.
Niinkuin ei ollut yˆn syy, ett‰ se p‰iv‰n mursi, ei kuoleman syy, ett‰
se el‰m‰n taittoi. Niin --
Eik‰ sinun syysi, sin‰ ikuinen, ihana Aika, ett‰ sinun oikkusi julmia
olivat, eik‰ sinun kivist‰ syd‰nt‰si mik‰‰n ihmiskurjuus v‰r‰hdytt‰‰
voinut.