TÖRNSKJÖLD: Kun tiesit mitä?
TALONPOIKA: Kun tiesin, että hänet tuodaan ulos. Ää, älkää puristako,
armollinen herra, älkää!
TÖRNSKJÖLD: Kuka sinulle sen sanoi? Vastaa! Etkö ole kuullut, että
Törnskjöld polttaa kekäleellä silmät päästä?
TALONPOIKA: Tämä armollinen rouva tässä--hän sanoi.
TÖRNSKJÖLD: Mitä hän sinulle sanoi?
TALONPOIKA: Ei minulle,--toisille. Ei minulla ole mitään aseita, ei
mitään.
TÖRNSKJÖLD: Mitä sanoi toisille?
TALONPOIKA: Ei hän käskenyt tulla tänne, käski jäämään kylään.
TÖRNSKJÖLD: Oliko toisilla aseita?
TALONPOIKA: Mitäpä, armollinen herra, semmoisilla pila-aseilla teidän
linnaväkeänne vastaan,--kellä sirppi, kellä viikate ja vaan jollakulla
jousi, eihän semmoisilla mitä!
TÖRNSKJÖLD (päästää irti talonpojan): Sofia! Petos! (Äkkiä, tuskaisella
kauhistuksella): Samuel,--nyt ymmärrän--te olette liitossa keskenänne!
Samuel on tahtonut minut pettää! Samuel--pettää minua!
(Samuel Cröell seisahtuu linnan ovella. Ryysyissä.)
Kuinka saatoin olla sitä näkemättä. Kuinka saatoin luulla--(Huomaa
Samuel Cröellin): Samuel, kaikki on tullut ilmi! (Menee hiljaa häntä
kohden.) Mikä on nyt sinun katseesi? Näytäs, näytäs--!
(Sofia nostaa huivin.)
Mikä se oli? (Vetää nuolen puunrungosta.) Totisesti, nuoli, minuun
tähdätty. (Nuoli lävistää Törnskjöldin hatun, joka putoo maahan.) Ah!
Toinen! Se oli vähän paremmin osattu.
SAMUEL CRÖELL (asettuu suojelevasti Törnskjöldin eteen): Älkää, älkää!
Heretkää ampumasta, keitä lienettekin.
TÖRNSKJÖLD (Helpoituksella): Hän ei ole pettänyt minua! Tuolla
pakenevat väijyjät. Niin, Samuel, katsot kummastellen, sinä et tiedä,
(Näyttää Sofiaa): Näätkö?
SAMUEL CRÖELL (huomaa Sofian): Sofia!
TÖRNSKJÖLD: Hän on sinulle valmistanut suuren vastaanoton. Hän on
koonnut talonpojat ympäristöltä. Heillä on aseita. He ovat valmiit
sinun johdollasi kapinaan.
Tästä hetkestä, Samuel, sinä olet vapaa!
Kolme vuotta olet sinä pitänyt minua vankeudessa. Niin, niin, vaikka
minä olen ollut sinun vartijasi, kuitenkin minä olen ollut vanki. Minua
inhoittaa tämä linna, sen kiviseinät ja koko ympäristö. Tahdon siitä
irti.
Sinulla ei ole enää valtakirjaa! Mitä siitä? Mitä niistä iankaikkisista
käräjistä lähtee!
(Villiintyen yhä enemmän.) Sinä olet vapaa! Hanki miekka itsellesi!
Nosta väki Karjalassa, sinua he vaan odottavat. Koko lääni nousee
villiin kapinaan. Tapaamme toisemme kentällä. Sinä hengität ja minä
hengitän. Väkevämpi voittaa. Ah, Samuel, tunnempa taas itseni.
Sinä olet vapaa!
SAMUEL CRÖELL: Huoletta voit minut vapauttaa; mihinkään kapinaan en
aijo sekaantua.
TÖRNSKJÖLD: Etkö? Kummalliselta kuuluu vihollisen vihollista neuvoa,
mutta sen sanon sinulle: sopivampaa hetkeä et voi löytää. Törnskjöld on
niinkuin kekäle, ja talonpojat äärimmilleen ärsytetyt, Vielä enemmän:
sanotaan että Kristiina tahtoo luopua kruunustansa, kun ei tule toimeen
meidän kanssa.
SAMUEL CRÖELL: Ole huoletta. Kun pääsen irti, minä puhun talonpoikieni
kanssa; he tyyntyvät ja jäävät hiljaa kärsimään, niinkuin ennenkin.
TÖRNSKJÖLD: Hankit uuden valtakirjan?
SAMUEL CRÖELL: En.
TÖRNSKJÖLD: Parempaan aikaan nostat kapinan?
SAMUEL CRÖELL: En sitäkään.
TÖRNSKJÖLD: En tiedä, Samuel, vienkö sinut linnaan takasin, kun et
tahdo kamppailla.
SAMUEL CRÖELL: Päästä irti, mitäpä minusta kiinni pidellä.
TÖRNSKJÖLD: Mutta--en ole sinua voittanut.
SAMUEL CRÖELL: Usko pois, en sinua koskaan enää käräjillä ahdistele.
TÖRNSKJÖLD: Sen uskon, mutta--mutta jommankummanhan meistä täytyy--.
Samuel, minä tuon sinulle miekan, sinä olet hyvä miekkailija,
taistellaan tässä paikassa, taistellaan vimmattu taistelu, se
ratkaiskoon meidän välimme.
SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, sinä tahtoisit lyödä minua? Tässä minä olen.
TÖRNSKJÖLD (Koettaen irtautua hämmästyksestä.): En ymmärrä sinua.
Jommankummanhan--. Tule linnaan takasin. En päästä sinua ennenkuin olen
sinusta selvillä. Hää! Luuletko minun ehkä heltyneen, minun!--Se on
totta, saatte jättää toisillenne hyvästit. Pian! (Vetäytyy peremmälle,
näkymättömiin.)
SAMUEL CRÖELL: Sofia! lyhyt hetki vaan!
SOFIA: Oh, kuin hän sai vereni kuohuksiin, se peto ihmishaamussa.
SAMUEL CRÖELL: Kuohuu yli reunojensa, sitten vasta asettuu. Lisbeta
kuinka?
SOFIA: Hän on täällä mukana. Tuolla kylässä.
SAMUEL CRÖELL: Jöran Bjelke?
SOFIA: Ruotsissa. He yhä odottavat niinkuin ennenkin.
SAMUEL CRÖELL: Odottavat? (Tarkoittaen ryysyjänsä:) Pitäisihän olla
selvä, ettei minusta ole--aatelismieheksi.
SOFIA: Niinkö sanot!
SAMUEL CRÖELL: Kehoittaisit sitten Lisbetaa hylkäämään koko miehen
ehtoinensa.
SOFIA: Hylkäämään, sittenkuin he kymmenen vuotta ovat odottaneet ja yhä
toivoneet!
SAMUEL CRÖELL: Huono mies semmoisen syyn tähden odotuttaa itseänsä.
SOFIA: Erehdyt Samuel. Minä en suostu heidän avioliittoonsa ennen kuin
ehto on täyttynyt. Se on minun valani heille, että ehto täyttyy kerran.
Ja se täyttyykin!
SAMUEL CRÖELL: Ei täyty milloinkaan. Minä en usko enää oikeuteen.
SOFIA: Et enää usko, että lain avulla, ilman mitään aseita, silmät
ummessa, sokkona, mitään oikeutta voisi saavuttaa. Sitä en minäkään ole
koskaan uskonut.
SAMUEL CRÖELL: Siinä oli koko minun uskoni. Viimeiseen saakka pidin
siitä kiinni. Mutta yhtäkkiä tuli kuolemanisku.
SOFIA: Törnskjöld kertoi, että sait Ruotsista erokirjan.
SAMUEL CRÖELL: Viimeisiin saakka luotin, että jossain maan päällä
vaikkakin ehkä kaukana, pitäisi olla se tai ne, joille oikeuden voitto
on kallis asia. Minä luulin, se paikka on hallituksessa. Mutta juuri
sieltä tuli minulle vihdoin vastaus avunhuutoihini: »kruunulta
kavallettuja varoja olet sinä, Samuel Cröell, pitkänä virka-aikanasi
toimittanut niin vähän takaisin, että katsomme kruunulle edullisemmaksi
kokonaan lakkauttaa sinun virkasi, kuin edelleen sinua siihen määrätä».
Minusta ei siis ollut mitään rahallista hyötyä kruunulle! Minä luulin,
että hallitus ei odottanut hyötyä, vaan iloitsi minun kanssani siitä,
että totuus ja oikeus tuli yhä enemmän ilmi. Ei, Sofia. Sielläkään ei
siis ole ketään, jolle oikeuden voitto olisi sydäminen asia. Sen
vastauksen kanssa sammui minun uskoni. Ei saa oikeutta maailmassa.