Samuel Cröell, yksin.
SAMUEL CRÖELL: Yksin! Juuri niinkuin Räisälässä, paitsi että tällä
kertaa Pekkakin on karannut. Karhuja ei pelkää, mutta herroja--! Tuolla
he menevät. Hyvästi, hyvästi!
Sanoin heille, että minulla on usko. Onko minulla? Herra jumala, miksi
olenkaan täällä! Pois!--
Olenko ruvennut epäilemään ihan viime hetkellä. En ymmärrä miksi olen
täällä:--ketä puolustan, kun ei täällä ketään ole. Ja nyt juuri minun
pitäisi ymmärtää. Järkeni, järkeni, miksi minä olen täällä?
Jalka ei nouse, on kuin naulattu maahan. Tiedän, etten tule
liikahtamaan paikaltani. Minun täytyy jäädä. Miksi, miksi? Kohta he
ovat täällä. He lyövät. Oh, kun en ottanut veistä Paavolalta! Pois!--
Oikeutta?--Mutta mitä voin yksin heitä vastaan! He eivät kuule minua.
Heidän vihansa on sammumaton. Mitä hyötyä on kelleen siitä että he
saavat kiduttaa minua! En muista syytä, miksi olen täällä. Järkeni,
järkeni!
Nyt,--nyt muistan. Se oli se suuri oikeus. Minä tahdoin olla sokeana
kaikelle muulle: ei kysyä mitä tulee: ainoastaan uskoa! Sofia sanoi:
»Jollen olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan
kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan viittaus.» Minä vastasin:
»Jollet sinä, niin jotain muuta». Sehän oli minun uskoni. Mutta nyt?
Täällä ei ole ketään. Sofia ei tule. Ei kukaan tule. Ei mikään tapahdu.
He vievät minut Käkisalmen linnan holviin.--Oh, miksi aukenevat väkisin
silmäni! Kiinni, kiinni! Noin. Ei mitään kuulu. He ovat juuri ahteen
alla.
Olisinko minä tyhmä. He kaikki sanovat minua lapsekkaaksi. He eivät
usko oikeuteen, kun herrat itse ovat tuomarina. Ei Sofiakaan usko.
»Suuri lapsi», hän sanoi. En ymmärrä jotain. En näe jotain, jota kaikki
muut näkevät.
Kuka on sanonut minulle, että minun täytyy ajaa oikeutta? Ja panna
silmäni kiinni. Että minun täytyy. Jospa onkin joku muu tie, kuin nyt
olla tässä. Herra jumala, muu tie, jota minä en näe! En osaa ajatella.
Kuka se on se toinen, joka tahtoo väkisin avata silmäni? Tällä
viimeisellä hetkellä!--Jättää kaikki syytökseni ja käräjätoimet.
Kapinaako?--Ei, ei ihmisverta. Paetako?--Ei paeta. Syleillä onnetonta
Törnskjöldiä. Mitä! Mitä! (Huutaa): Mutta oikeus! (Polvillaan maassa).
Oh tätä tuskaa! Pois kaikki! Tahdon olla sokea. Sinä maan jäinen kivi,
ole sinä minun uskoni, minä pidän sinusta kiinni, vaan sinusta. Nyt en
näe muuta, kuin sinun. Minä uskon, että oikeus elää maailmassa. Minun
täytyy sitä ajaa. Minä uskon että on oikeus, joka rankaisee, joka
erottaa Törnskjöldin virasta. Minä uskon, että minun täytyy pitää
silmäni kiinni eikä peljätä,--että vielä jotain tapahtuu!--Ah, nyt on
minun hyvä olla, nyt en näe muuta kuin sinun.
(Rumpu kuuluu räikeänä, läheltä, SAMUEL CRÖELL kavahtaa pystyyn.)
Nyt on myöhäistä paeta. (Helpoituksella): Ah!
(Kuuluu hevosten töminä, pysähdyshuudot ja piiskan lyönnit.)