"Kiitos!" sanoi hän lempeästi; "mutta on vanha sananparsi: apu on
ainoastaan oikeassa kädessä!"
Kappalainen jäi seisomaan ja katseli hänen jälkeensä.
Pihalla kohtasi hän pikku Gunnin, joka tuli juosten. Hän oli menossa
alas rantaan. Hänelläkin oli tapana mennä sinne heti aamusella;
Elina-rouva väitti, että se oli veressä.
Mutta Gunnilla oli myöskin uusi hame yllänsä ja hän oli hakenut joka
huoneen näyttääksensä itseään Gunvorille.
Hän käänteli itseänsä lakkaamatta ympäri. "Eikö se ole kaunis, oikein
soma?"
Gunvor otti lapsen syliinsä sydämellisesti.
Hänen tähtensä, niin, hänen tähtensä myöskin! -- Hän saisi kasvaa
rauhassa; kukaan ei saisi murtautua tänne ja varastaa!
Hän kumartui ja puheli leppeästi, lapsellisesti hänelle -- isosta
nukesta, kissasta ja Grimmistä. -- --
Pikku Gunn katseli häneen ihaileva ylpeys katseessa. "Sanotko sinä aina
k, sinä?" kysyi hän. Hänellä itsellään oli suuri vaiva sanoessaan k:ta,
ja vaikka Elina-rouva käski häntä häpeämään, ettei hän vielä puhunut
selvästi, ei hän kuitenkaan käyttänyt k:ta arkioloissa. "Kuule!" jatkoi
hän mielistelevästi ja riippui Gunvorin käsivarressa. "Tiedätkö,
mitä minä voin tehdä, kun tulen isoksi, ei, kun tulen vanhaksi ja
kuolleeksi?" -- -- Gunvor kumartui ja suuteli häntä. "Tuolla seisoo
Dwim ja odottaa; minun pitää mennä äidin luo!"
Gunvor riensi yläkertaan, pukeutui ja tuli heti jälleen alas.
Salissa oli Elina-rouva. Hän oli juuri tullut ja seisoi odottamassa.
He söivät aina yhdessä aamiaista.
Gunvor meni ja sanoi hyvää huomenta. Äiti katseli häntä, nyökkäsi
ääneti ja lempeästi.
Gunvor pani poskensa hänen poskeansa vasten. "Puhu minulle vähän!"
pyysi hän hiljaa.
Elina-rouva ei kuullut oikein hyvin. Hän ei huomannut äänen keveätä
värähtelyä eikä sen muuttunutta väriä. Hän hymyili ja alkoi jutella.
"Mitä sinä sanoit Hesekielin sanoneen, että hän on saanut Bergenistä
jonkin paikantarjouksen?"
"Mutta hänhän ei tahdo", lisäsi hän vaitiolon jälkeen. "Hän voisi
tavoittaa siellä onnen, mutta hän ei tahdo" -- -- --
"Hän, Hesekiel, oli kerran ajatellut korkeammalle, sen hän oli kyllä
tehnyt", virkkoi hän jälleen miettiväisesti. "Se ei tapahtunut; mutta
hän ei kuitenkaan tahdo lähteä täältä." -- --
Gunvorin poskiin nousi tumma puna. Hän katsoi rukoilevasti äitiinsä.
"En minä mahtanut sille mitään!" sanoi hän hitaasti.
Elina-rouva nauroi ja nyökkäsi. "Näkihän poika sen itse, että se
oli mahdotonta, niin kelpo mies kuin hän onkin, Hesekiel, ja suurta
sukua;... mutta hän käy niin jörömäiseksi; minä olen sanonut, että hän
saa 'asettua oloonsa!'"
Elina-rouva ei nähnyt, että Gunvor oli jälleen tullut aivan kalpeaksi
kasvoiltaan.
"Myrsky on ollut raivoisa merellä viime yönä", sanoi hän hetken
perästä; "mutta se ei ole tullut sisään. Jos luodon ympärillä on tänään
turskia, niin olisi nyt ilma pyytää niitä!" -- --
"Svein on lähtenyt ulos; milloin hän tulee kotiin?" Elina-rouva kääntyi
tyttären puoleen.
Sitä ei Gunvor tiennyt.
Elina-rouva oli hyvällä tuulella tänään; hän ei huomannut, että
Gunvorin ääni kaikui matalalta, ikäänkuin se olisi kadottanut voimansa
ja sointunsa.
Hän oli puheliaalla tuulella, ja vähän päästä hän aloitti jälleen,
ensin karjasta, sitten kaloista.
Hän tuli ja taputti tapansa mukaan tytärtä päähän ja meni sitten
askareillensa.
Elina-rouva oli lapsuudessaan ollut jotenkin kovilla, kaikenlaisten
ikävyyksien ja vaikeuksien tähden. Nyt olivat hänen aistinsa laupiaasti
sulkeutuneet, joten hän ei juuri huomannut, mitä sellaista hänen
ympärillänsä tapahtui.
Gunvor katsoi hänen jälkeensä lempeällä silmäyksellä. Miten hyvä oli,
ettei hänen tarvinnut huolestuttaa itseänsä!
Hän nousi, pyyhkäisi voimakkaasti käsillään kasvojansa, heitti saalin
ympärillensä ja meni alas konttoriin.