Elina-rouva nyökäytti päätään. -- "Miten tahdot, hän on puutarhassa
kastelemassa kukkia."
Torgersen meni ulos noutamaan häntä.
Irmild ei enää kastellut kukkia. Hän oli heittäytynyt nurmelle jalat
allaan, kääriytyneenä kuin kerä. Kun Torgersen huusi häntä, nosti hän
hiukan ruumistaan ja käänsi vitkaan kasvonsa häneen päin.
Torgersen ei nähnyt hänen silmiään, mutta hän huomasi salattua
rauhattomuutta silmäluomien alla, jotka olivat ohuet, melkein
vahamaisesti läpinäkyvät.
Hän meni Irmildin luo ja veti hänet molemmista käsistä ylös.
Hän katsoi tyttöä; tällä ei varmaankaan ollut muuta päällään kuin
ohut, läpimärkä pumpulileninki, joka oli kuin kiinnijuotettu nuoreen
ruumiiseen, jonka muodot olivat alkaneet pyöristyä.
-- "Sinun tulee ottaa jotakin päällesi", sanoi hän ja katsoi ylös.
Hän näki tytön katseet; ne olivat nopeat, oikein kummalliset.
Nyt tuli Gunvor. -- "Miten olet vitkastellut? Nyt sinun tulee mennä
sisään ja pukeutua kunnollisesti", lisäsi Gunvor lyhyesti. -- "Sinä
tiedät, etten pidä siitä, että olet noin puettu."
Irmild oli saanut taaskin vesikannun käteensä ja näytti vallan
hämmästyneeltä.
-- "Niin, mutta en tiedä, onko minulla aikaa -- mutta voinhan kernaasti
mennäkin", lopetti hän äkkinäisellä päättäväisyydellä, kuin asia olisi
päivänselvä.
Torgersen nauroi ja pyysi häntä kiirehtimään, ja puoli tuntia myöhemmin
he olivat matkalla kävellen pientä jokilaaksoa pitkin.
Harjulta kuului teiren soidin; se merkitsi ilmanmuutosta.
Falck kulki ääneti, Gunvorkaan ei virkkanut juuri mitään, mutta
Torgersen puhui lakkaamatta.
Aluksi hän tahtoi neuvoskella Irmildiä. Mutta Irmild ei ollut
oppivainen. Kun he saapuivat hiidenkirnun luo, jossa vesi oli tyyni,
näkyi kalvossa virijuova -- nieriäiset syöksyivät pakoon.
-- "Ymmärräthän, että minun on luopuminen yrityksestä", sanoi hän
lopuksi iloisesti. -- "Kärsivällisyys ei ole vahva puoleni."
Sitäpaitsi oli hänellä tänään koko joukko asioita Falckille
puheltavana. Sanomalehdissä oli niin paljon uutisia. Hän oli hyvin
huvitettu suunnitellusta insinööritehtävästä, joka tarkoitti Niilin
vesimäärän järjestämistä vesisäiliön avulla. Noin vain hallita koko
luontoa, se ei ollut hullumpaa... Todellisuudessa ei oltu päästy
pitkälle maan vallitsemisessa.
Sitten hän tahtoi tietää, millä tunteilla Falck oli tervehtinyt
kantaäitiänsä tervetulleeksi -- sillä olihan nyt vihdoin löydetty
punatukkainen Proantropos, ihmisen ja eläimen välimuoto. Hänen
mielestään pitäisi nykyisinä aikoina, jolloin kokoomusajatus oli niin
yleinen... niin, nyt juuri pitäisi viettää juhla, kun oli niin hyvä syy.
Mitä Falck piti Stirneristä?... Olipa kerrassaan mainiota saada uusi
nimi itsekkyydelle; itse asiassa oli vain kysymys uusien nimien
keksimisestä. -- --
Hän oli tavannut rovastin tänään. Tämä oli puhunut kristillisestä
lunastusjärjestelmästä ja muhamettilaisista. Hän tuomitsi ne, koska he
eivät voineet käsittää synnin olemusta, jonka juuri luulisi todistavan
niiden oivallisuutta... Hän oli muuten sangen iloinen, että juuri
Pariisiin oli rakennettu uusi Buddan temppeli eikä tänne pohjoiseen,
Gunvor papittarena...
Gunvor nauroi. -- "Sinä osoitat tänä iltana kaikkia kompassin suuntia;
tulee varmaan ilmanmuutos."
He olivat tulleet rannalle ja kalastus alkoi. Koko lampi väreili
kaloista, jotka hyppivät veden pinnalla ja pyydystelivät hyönteisiä. Ja
ne söivät hyvin.
Irmild oli ilosta kiihtynyt ja veti kalan toisensa perästä. Torgersen
katseli sovinnollisesti häntä.
Gunvor sai muutamia pieniä kaloja, mutta pani pian vavan syrjään, otti
hatun päästään ja asettui levollisesti rannalle.
Vähän ajan kuluttua pani Falck pois vapansa ja tuli istumaan hänen
viereensä.
-- "Minäkin tahdon nauttia lepoa luonnon helmassa."
Gunvor hymyili hänelle nyökäyttäen päätään, ja Falck katsoi hänen
äänettömiä, ilmeikkäitä kasvojaan.
-- "Ja sitten tahdon rupatella; nyt on minun vuoroni; teidän ei tule
konsaan."