Samoinkuin Gottfried Kellerin Seldvylan Sveitsissä, voi Laitilan
kaupungin Suomessa sanoa olevan kaikkialla eikä missään.
Vietettyään vuosisatoja uneliasta pikkukaupungin elämää, ovat viime
vuosikymmenen valtiolliset tapaukset havahuttaneet Laitilan asukkaat
kokonaan uuteen elämään. Kuinka huimassa liikkeessä henkisen kehityksen
pyörä todellakin on ollut, siitä tässä pari pientä, Laitilan
julkisesta elämästä otettua pikakuvaa. Eräänä päivänä kiihkeiden
valtuusmiesvaalien jälkeen istui "Valonahjon" toimittaja, entinen
ylioppilas, toimistossa ja silmäili juuri saapunutta "Riennon" numeroa.
-- Mitäs nyt kiisket tietävät? -- kysyi halveksivasti aputoimittaja,
joka istui tupakoiden pöydän takana.
Laitilaiset olivat ajan oloon kyllästyneet entisiin
puoluenimityksiinsä: suimittarelaiset, matelijat, selkärangattomat,
puristus-, päristys- ja kiristyslailliset, ja käytäntöön olivat
vakiintuneet paikallisten puoluejohtajain ominaisuuksista muodostetut
nimitykset: kiisket ja liuhuparrat. Kumpikin puolue käytti tietysti
vain toisestaan näitä nimityksiä ja jos joskus sovinnon puuskassa
käytettiinkin kummankin itseottamia nimiä, niin varustettiin ne
välttämättä lainausmerkeillä.
"Riento" oli kiiskien ja "Valonahjo" liuhupartain äänenkannattaja.
Viime aikoina oli sitäpaitsi kaupungin työväestö järjestynyt
kolmanneksi puolueeksi, jolla oli äänenkannattajanaan "Orjan Nyrkki".
-- Ähää, senkös nyt saitte hampaisiinne! -- huudahti päätoimittaja
vastaukseksi aputoimittajan kysymykseen, ja alkoi kiihtyneenä lukea
"Riennosta" seuraavaa petiti-kirjotusta:
"Valonahjon toimittajat näyttelevät latinankielentaitoaan, mutta kovin
huonolla menestyksellä. Kun meillä viime numerossamme siinä
kirjotuksessa, jossa puhuimme liuhupartain saamasta voitosta
valtuusmiesvaaleissa, tuli epähuomiossa käytetyksi lausetta: 'vae
victis!' merkityksessä 'voi voittajia!' on Valonahjo ryhtynyt tuolla
itsessään pikku asialla mahtailemaan, ilmottaen että 'voi voittajia!'
on latinaksi 'vae victores!' Asia, hyvät Valonahjon 'maisterit', sattuu
nyt kuitenkin olemaan niin hullusti, että interjektsioni 'vae' vaatii
datiivia, joten pitää olla, 'vae victoribus!' aivan samoinkuin 'vae
victis!' Sopisi Valonahjon oppineiden toimittajain vasta välttää
asioita, joissa tietävät kirveensä kiveen iskevän. Tämän neuvon antaa
kaikessa ystävyydessä Äimä." Kun päätoimittaja oli lukenut kirjotuksen
loppuun, syntyi toimistossa harmistunut äänettömyys.
-- Pitää vastata! -- sanoi vihdoin aputoimittaja, jonka puolueintohimot
"Riennon" kirjotus oli saanut liikkeelle varsinkin sentakia, että
maisteri-sana "Riennon" kirjotuksessa oli varustettu lainausmerkeillä
osotukseksi, etteivät "Valonahjon" toimittajat olleet mitään
maistereita, vaikka heitä toisinaan sillä nimellä kunnioitettiinkin.
-- Mitenkähän tuon asian laita oikeastaan lienee, -- virkkoi
päätoimittaja, -- pitääköhän siinä välttämättä olla datiivi?
-- Soitetaan lehtori Pönkäselle ja kysytään. Sehän on meikäläisiä. --
-- Katsotaanhan ensin leksikosta, -- ja päätoimittaja haki hyllyltä
vanhan, siannahkakantisen Saleniuksen latinalais-ruotsalaisen
sanakirjan. Hetkisen sitä kiihkeästi selailtuaan luki hän ääneensä:
"Vae, interjection, ve! ack! utryck för smärta: vae tibi! vae te!"
-- Ahaa! -- huudahti hän innostuneena ikäänkuin koko puolue olisi
tullut vararikosta pelastetuksi, -- siinä se nyt on: vae te! Siis
myöskin akkusatiivin kanssa! Tästähän me saammekin kiiskinpojille
oikein hyvän sapiskan.
-- Mutta mitähän tuo sulkujen sisällä oleva PL merkitsee, joka on tuon
viimeisen muodon jälessä? -- kysyi hän löytöönsä yhä tuijottaen.
-- Eikö siellä alussa ole lyhennysselitykset? -- neuvoi aputoimittaja.
Päätoimittaja selasi uudelleen leksikoa ja päästi uuden innostuksen
huudon. Lyhennysselitysten joukossa oli: "PL = T. Maccius Plautus,
komediförtattare i andra århundradet före Christus."
-- Siis Plautus on käyttänyt vae-sanaa akkusatiivin kanssa!
Kumpikin hengähti keventyneesti ja sytytti paperossin. Sen jälkeen
tarttui päätoimittaja kynään ja alkoi mielihyvästä naureskellen
kirjottaa.
Ja seuraavasta "Valonahjon" numerosta saivat kaikki Laitilan
liuhuparrat tyydytyksekseen lukea: "Turhaa vatkutusta on Riennon muka
suurellakin asiantuntemuksella tekemä oikaisu, että 'voi voittajia!'
olisi latinaksi 'vae victoribus!' eikä yhtähyvin 'vae victores!' kuten
me olimme sanoneet oikaistessamme heidän tekemänsä virheen. Kun Äimä,
joka arvatenkin on oikein gradueerattu maisteri kuten Riennon
päätoimittajakin, vasta lähtee muille latinaa opettamaan, niin pitäisi
hänen ensin ottaa selville siinä toimessa tarvittavat niksit. Niinpä ei
olisi tässäkään asiassa ollut haitaksi tietää, että vae-interjektsionin
yhteydessä käytetään latinankielessä myöskin _akkusatiivia_. Siten
käytti yleensä vae-sanaa m.m. tuo tunnettu huvinäytelmäin kirjottaja
Plautus, joka, kuten tiedetään, eli toisella vuosisadalla ennen
Kristusta. Mutta ehkä Plautuksen latina onkin hebreaa gradueeratulle
Äimälle? Sat sapienti! Naskali."
"Orjan nyrkki" asettui aina porvarislehtien välisten kiistojen
yläpuolelle ja tästäkin jutusta se kirjotti ivallisen uutisen:
"Porvarit opettavat toisilleen latinaa", lopettaen sen huomautuksella:
"Kaikella sitä riistäjäpuolueiden äänitorvet koettavatkin joutilasten
lukijainsa skandaalihalua tyydyttää!"
Paljon monimutkaisempi ja kaikkien puolueiden veriä kiihottava jupakka
syntyi seuraavasta.
* * * * *
Eräänä päivänä soitettiin "Valonahjon" toimitukseen
Suoviljelysyhdistyksen kansliasta ja tiedusteltiin, kuuluiko talokas
Juntunen Simolasta "Valonahjon" tilaajiin. Hän oli nimittäin
yhdistykseltä hakenut kolmensadan markan suonkuivausapurahaa, jonka
takia oli tärkeätä saada selville hänen puoluekantansa, ennenkuin asia
ratkaistaisiin. Suoviljelysyhdistys oli nimittäin kokonaan liuhupartain
hallussa.
Kun Juntusta ei löytynyt "Valonahjon" tilaajain joukosta, soitti
aputoimittaja Simolaan lehden asiamiehelle ja tiedusteli Juntusen
puoluekantaa.
-- Ei hän taida kuulua mihinkään puolueeseen, -- ilmotettiin sieltä.
-- Eikö mihinkään! No mitä lehteä hän sitten tilaa?
-- Ei hänelle tule muuta kuin "Armonpisara".
Aputoimittaja ilmotti asian Suoviljelysyhdistyksen kansliaan.
-- "Armonpisara"! -- huudahti yhdistyksen sihteeri hämmästyneenä. -- Se
on siis vain lahkolainen.
-- Mutta missäs kirjapainossa se "Armonpisara" painetaan? -- kysyi hän
hetkisen kuluttua.
-- "Riennon" kirjapainossa.
-- Ahaa, ne kallistuvat siis kiiskiläisyyteen.
Juntunen ei saanut apurahaa ja "Riento", joka oli asian perusteista
saanut vihiä, kirjotti leimuavan artikkelin: "Suoviljelysyhdistyksen
johtokunta taaskin harjottamassa katalaa puoluepeliään!"
Tietysti Valonahjo vastasi tähän viivyttelemättä, palauttaen
lukijainsa mieliin kaikki ne "siivot vehkeilyt", joilla kiisket olivat
koettaneet haltuunsa anastaa Suoviljelysyhdistystä ja muuttaa sitä
puoluetemmellyksen kentäksi, ja kuinka he salakavalissa yrityksissään
onnistumatta käyttivät nyt jokaista tilaisuutta parjatakseen tuolla
heille niin tunnetulla silmittömällä raivolla yhdistyksen johtokuntaa
j.n.e. Siten jatkui riita ja yhä korkeammalle leimusivat intohimot.
Mutta sillä aikaa kuin porvarislehdet täten kiistelivät, oli "Orjan
Nyrkki" saanut selville, että tuo apurahaa hakenut Juntunen olikin
sosialisti ja "Orjan Nyrkin" tilaaja. Simolassa oli nimittäin kaksi
Juntusta ja "Valonahjon" asiamies oli tiedonannollaan tarkottanut
väärää Juntusta.
Raivostuneena kirjotti "Orjan Nyrkki": "Viinaporvarien pirullisuus taas
oikeassa karvassaan! Kuinka uskomattoman pitkälle riistäjäpuolueiden
köyhälistön pyrkimyksiä kuristaa yrittävien toimenpiteiden julkeus voi
jesuittamaisessa kataluudessaan mennä, siitä antaa taas tuoreen
esimerkin se kohtalo, mikä Suoviljelysyhdistyksen apurahaa hakeneen
toveri Juntusen osaksi on tullut." Ja sitten tehtiin kirjotuksessa
selkoa Juntusen jutusta ja jatkettiin: "Nyt ovat porvarilehdet asioita
sotkeakseen toisiaan syyttelevinään, vaikka jokaiselle on itsestään
selvää, että anastajaherrat ovat yhteisessä koplassa ollen estäneet
sosialistin tuota vaivaista apurahaa saamasta, joka sekin on tietysti
työnnettävä jonkun pappispuoluelaisen ahnaaseen kitaan. Kyllä susi
syitä saa kun mieli lampaanlihaa tekee, s.o. kyllä porvari konstit
keksii, milloin leipäpala on köyhälistöläisen suusta temmattava." --
Näin taistellaan Laitilassa ja kaupungin entistä uneliaisuutta
muistellessa täytyy sanoa, että todellakin ilahuttava edistys on
tapahtunut. Tosin välistä ilmenee väsähtäneisyyttä ja taipumusta
entiseen unisuuteen, mutta siitä, kiitos uuden kansanvaltaisuuden
aikakauden, eduskuntavaalit tempaavat aina Laitilan asukkaat uudestaan
virkeään yhteiskuntaelämään. Silloin, vaalitaistelun kuumimmillaan
käydessä, innostuvat porvarilehdet ottamaan esille vanhat jo ruostuneet
aseensa, entiset käytännöstä jääneet haukkumanimet. Mutta mikään niistä
ei vedä sentään vertoja puolueorkesterin isonrummun lyöjälle, jota
virkaa "Orjan Nyrkki" uskollisesti hoitaa. Siellä ollaan loppumattoman
kekseliäitä nimittelyihinkin nähden. Jos esim. porvarinimitys osottaa
kulumisen merkkejä, terästetään sitä lisäämällä siihen tarpeen mukaan
r:iä ja muita äänteitä, niin että se kaikkein kuumimmillaan saattaa
kuulua: phörrrväri!
(1909.)