Samat ja Kotshkarev.
KOTSHKAREV. Mitä on tapahtunut?
AGAFJA. Ivan Kusmitsh on hävinnyt.
KOTSHKAREV. Kuinka, onko hän mennyt pois?
AGAFJA. Ei, hän ei ole mennyt poiskaan.
KOTSHKAREV. Kuinka? hän ei ole täällä, eikä ole poistunut?
FJOKLA. Minä en voi käsittää, mihin hän on joutunut? Minä olen istunut
eteisessä koko ajan, poistumatta hetkeksikään.
KOTSHKAREV. No, hitto vie, eihän hän ole voinut mihin joutua, ellei hän
kerran ole huoneesta poistunut. Jollei hän vain ole piiloutunut
johonkin?... Ivan Kusmitsh! missä sinä olet? Elä nyt hassuttele, tule
pian pois! No, mitä pilaa tämä nyt on? Kirkkoonkin olisi jo aikoja
sitte pitänyt lähteä! (Katsoo kaapin taa, katselee myöskin tuolien
alle.) Käsittämätöntä. En voi ymmärtää! Mutta eihän hän ole voinut
poistuakaan, ei millään tavalla; hän on täällä, tässä huoneessa hänen
täytyy olla. Ja hatunkin piiloitin tahallani.
ARINA. Pitäisiköhän ehkä kysyä palvelustytöltä, hän on ollut koko ajan
ulkona. Kenties hän tietää jotakin... Dunjashka! Dunjashka!