Kotshkarev, Agafja Tihonovna.
AGAFJA (Katsellen ympärilleen.) Mitä, menivätkö kaikki pois? Eikö ole
ketään jälellä?
KOTSHKAREV. Pois menivät, pois menivät. Ei ole ketään.
AGAFJA. Oi, jos te tietäisitte, miten minä vapisin. Sellaista minulle
ei ole sattunut ikipäivinä. Mutta kyllä on julma mies tuo Kana, mikä
tyranni hän olisikaan vaimolleen. Minusta tuntuu yhä, että hän on
tuossa paikassa täällä jälleen.
KOTSHKAREV. E-hei! Ei hän tule takaisin. Panen pääni pantiksi, ettei
kumpikaan niistä kahdesta näytä nokkaansa täällä.
AOAFJA. Entä kolmas?
KOTSHKAREV. Mikä kolmas?
SHEVAKIN (Päätänsä silittäen näyttäytyy ovella.) Oi, miten kernaasti
haluaisin tietää, mitä hän tuolla pikku suullaan minusta sanoo...
ruusunnuppu.
AGAFJA. No, Baltasar Baltasarovitsh?
SHEVAKIN. Ahaa, ahaa, minua tarkoittaa, minua tarkoittaa.
(Hykertää käsiään.)
KOTSHKAREV. Hyi, saatana! Sekö? Ja minä kun ajattelin, että ketä te
oikeastaan tarkotitte. No, hänhän on yksinkertaisesti aivan täydellinen
hölmö...
SHEVAKIN. Mitä minä kuulen? Mutta tätä minä en lainkaan käsitä.
AOAFJA. Mutta ulkomuodoltaan hän näyttää oikein hyvältä ihmiseltä.
KOTSHKAREV. Juoppo.
SHEVAKIN. Totta jumaliste, minä en käsitä!
AGAFJA. Onko hän vielä lisäksi juoppokin?
KOTSHKAREV. Ajatelkaa, ilmeinen hylkiö.
SHEVAKIN (Ääneen.) Ei, sallikaa minun sanoa, sillä tavalla minä en
suinkaan pyytänyt teitä puhumaan puolestani. Toinen asia olisi sanoa
jotakin muodostani, kehua sitä -- mutta sillä tavalla ja tuommoisin
sanoin... pyydän, puhukaa jostakin toisesta, mutta ei minusta.
KOTSHKAREV. Mikä hitto hänet sai palaamaan? (Agafjalle.) Katsokaa nyt,
katsokaa nyt, tuskin pysyy jaloillaan, ja sellainen hän on joka jumalan
päivä. Ajakaa hänet pois, ja niin on kaikki jäljet ummessa! (Syrjään.)
Ja Podkolesinia ei vain näy. Senkin heittiö! Kyllä minä hänelle näytän!
(Menee pois).