Agafja Tihonovna yksin, sitte Kotshkarev.
AGAFJA. Kyllä se on todellakin vaikeata tuo valitseminen! Jos olisi
edes yksi tai kaksi henkeä, mutta kun on kokonaista neljä kappaletta,
niin valitse sitte miten haluat. Nikanor Ivanovitsh ei ole ruma,
vaikkakin tietysti laihanpuoleinen. Ivan Kusmitsh ei myöskään ole ruma.
Jos totta puhutaan, niin ei myöskään Ivan Pavlovitsh, hän on tosin
lihava, mutta toiselta puolen niin arvokas. Sanokaa nyt, mitä minun on
tehtävä. Baltasar Baltasarovitsh on myöskin ansiokas herra. Kyllä on
vaikeata päättää, niin äärettömän vaikeata. Mutta jos Nikanor
Ivanovitshin huulilla varustetulla miehellä olisi Ivan Kusmitshin nenä
ja jos siihen lisättäisiin jonkun verran Baltasar Baltasarin
joustavuutta sekä kenties hiukkasen Ivan Pavlovitshin lihavuutta, niin
silloin kohta voisin tehdä päätökseni. Mutta nyt... Päätäkin alkaa
kivistää. Minä luulen, että on parasta antaa arvan ratkaista asian.
Jättää kaikki Jumalan haltuun: tulkoon mikä tuli, se olkoon mieheni.
Kirjoitan paperilipulle kaikkien nimet, käärin kokoon ja tulkoon sitte
mitä tahansa. (Menee pöydän luo, ottaa sakset ja paperia, leikkaa
lippuja, käärii kokoon, jatkaen puhettaan.) Kyllä se on onnetonta tämä
nuoren tytön asema, varsinkin kun vielä lisäksi on rakastunut. Miehen
on aivan toista. Eikä tätä tahdota käsittää. No, nyt ne ovat valmiit,
asetan vain ompelukoriin, ja sitte silmät kiinni, tulkoon mitä tuli.
(Panee liput koriin ja sotkee ne käsillään.) Oi, miten kauheata... Kun
nyt jumala sallisi, että sattuisi Nikonor Ivanovitsh! Ei, miksi juuri
hän? parempi olisi Ivan Kusmitsh; niin, miksei hän, minkä puolesta hän
olisi toisia huonompi. Ei, ei, minä en tahdo... sattuipa kuka hyvänsä.
(Panee kätensä koriin ja ottaa yhden sijasta kaikki liput.) Ah, otin
kaikki, kaikki yht'aikaa. Oi, kuinka sydäntäni pakottaa! Ei, minun
täytyy ottaa ainoastaan yksi arpa, ainoastaan yksi! (Panee liput
takaisin koriin ja sekottaa. Samalla tulee Kotshkarev hiljaa huoneeseen
ja asettuu hänen taaksensa.) Ah, jos sattuisi Baltasar... mitä minä
sanoin! -- aijoin sanoa Nikonor Ivanovitsh... Ei, minä en tahdo, minä
en tahdo! Määrätköön kohtalo!
KOTSHKAREV. No, ottakaa Ivan Kusmitsh, hän on paras.
AGAFJA. Ah! (Säikähtyneenä peittää silmänsä käsillään peljäten katsoa
taakseen.)
KOTSHKAREV. Miksi peljästyitte? Elkää peljätkö, minähän se olen.
Todellakin, ottakaa Ivan Kusmitsh.
AGAFJA. Ah, minua hävettää: te kuuntelitte salaa.
KOTSHKAREV. Ei se mitään, ei se mitään. Olenhan teidän sukulaisenne.
Eihän minun läsnäollessani tarvitse hävetä; paljastakaa ihanat
kasvonne, hyvä neiti.
AGAFJA (Paljastaa kasvonsa puoliksi.) Kyllä minua todellakin hävettää.
KOTSHKAREV. No, valitkaa Ivan Kusmitsh.