SHEVAKIN (Dunjashkalle.) Olkaa hyvä, armaani, puhdistakaa minua...
Kadulla on koko paljon pölyä. Katso tuolla, ota pois tuo untuva, ole
hyvä. (Kääntää itseään.) Niin. Kiitos, sydänkäpyseni. Ei, katsoppa
vielä, hämähäkkikö se tuolla kiipee! Entä takaa, puhdas? Kiitosi Kas,
tuossa taitaa olla vielä. (Silittää kädellään hännystakkinsa hihaa ja
katsoo Anutshkiniin ja Ivan Pavlovitshiin). Aito englantilaista
kangasta! Kyllä se on kestänyt! Kun laivastomme oli Sisiliassa v. 25,
ostin sen sieltä midshipsmanina ollessani ja teetin univormun; Pavel
Petrovitshin aikana 801 pääsin luutnantiksi, verka oli silloin vielä
aivan uusi; 814 teki laivastomme matkan maailman ympäri, ja silloin oli
takki hiukan reunoista kulunut. Ja vasta kun otin virkaeron 815, annoin
sen kääntää. Jo 10 vuotta olen sitä nyt käyttänyt ja vieläkin se on
melkein uusi. Kiitos kultaseni, m... kaunokaiseni!
(Tekee hänelle liikkeen kädellään, astuu peilin eteen
ja sivelee köykäisesti hiuksiaan.)
ANUTSHKIN. No, minkälaista siellä Sisiliassa, sallikaa kysyä. Tehän
suvaitsitte lausua sanan Sisilia: Kaunis maa tuo Sisilia, vai mitä?
SHEVAKIN. Ihana maa! Kolmekymmentä neljä päivää viivyimme siellä;
näköala siellä on aivan hurmaava, vakuutan sen, hyvät herrat. Niitä
vuoria, niitä puita, kranaattipuita, ja joka paikassa sitte noita
pieniä italiattaria, sellaisia ruususia, että aivan vaistomaisesti teki
mieli ottaa suukkonen.
ANUTSHKIN. Ja saaneet hyvän sivistyksen.
SHEVAKIN. Erinomaisen! Ainoastaan kreivittäret saattavat meillä olla
niin sivistyneitä kuin italiattaret. Tapahtui joskus kadulla
kävellessäni -- venäläisellä luutnantilla nähkääs on tietysti
olkapoletit tässä (näyttää kädellä) kultaompeluksilla koristetut
olkapoletit, -- niin sattuu, että tapaat tuollaisen kaunottaren,
mustasilmäisen. -- Italiassa on jokaisessa talossa verannat ja katot
sellaiset kuin tämä lattia, aivan tasaiset, -- no, niin, katsot sinne
ja näet siellä ruususen istuvan. No jotta et olisi tomppeli, niin
luonnollisesti... (Kumartaa ja tervehtii sotilaan tavoin).
Luonnollisesti. Ja puku sitte: Tässä silkkikangasta, nauhanen,
korvarenkaat y.m. kaikellaisia naisten koristuksia... sanalla sanoen
oikea herkkupalanen...
ANUTSHKIN. Sallikaa vielä kysyä mitä kieltä Sisiliassa puhutaan.
SHEVAKIN. Kaikki puhuvat ranskankieltä, luonnollisesti.
ANUTSHKIN. Kaikki naiset puhuvat ranskaa?
SHEVAKIN. Jok'ikinen. Te ette ehkä usko, kun sanon teille, että me
kolmeenkymmeneen neljään päivään, jotka vietimme siellä, emme
kertaakaan kuulleet heidän suustaan venäläistä sanaa.
ANUTSHKIN. Ei ainoatakaan sanaa.
SHEVAKIN. Ei ainoatakaan. Minä en puhu heidän aatelismiehistään ja
muista singnoreistaan, s.o. heikäläisistä upseereista; mutta ottakaapa
esim. joku sikäläinen pelkkä työmies, moukka, joka kantaa selässään
kaikellaista roskaa, ja koettakaa sanoa hänelle: "Anna, veliseni,
leipää" -- niin hän ei ymmärrä. Mutta sanoppa hänelle ranskaksi:
"Dateci del pane", tai "portate vino!" -- niin ymmärtää ja täyttää,
heti pyyntösi.
KANA. Mieltäkiinnittävä maa, huomaan minä, tuo Sisilia. Tehän sanoitte
työmies, moukka, no, minkälainen hän on? samallainenko kuin meikäläinen
-- leveäharteinen, joka kyntää peltoja, niinkö?
SHEVAKIN. En voi sanoa: en nähnyt, käyvätkö he peltotöissä, mutta mitä
tulee nuuskan käyttöön, niin voin teille sanoa, että he eivät
ainoastaan nuuskaa, vaan panevatpa vielä huuleensakin. Matka on myöskin
hyvin huokea. Siellä on melkein kaikkialla vettä, ja kaikkialla
gondooleja... On tietysti luonnollista, että siinä istuu pikku
italiatar, tuommoinen ruusunen, valkoiseen etusimeen ja liinaseen
puettuna! Seurassamme oli muutamia englantilaisia upseereja; hekin
merimiehiä, alussa tuntui todellakin omituiselta, kun emme ymmärtäneet
toinen toistamme; mutta kun sitten tulimme hyviksi tutuiksi, tulimme
mainiosti toimeen. Osota sormellasi esim. pulloa tai lasia, niin kohta
hoksaa, että se merkitsee juomista, pistä esim. nyrkkisi suuhusi ja
mauskuttele huulillasi: paf, paf -- se merkitsee tupakoimista. Yleensä
minä voin sanoa teille, että kieli on jotenkin helppoa oppia;
merimiehemme alkoivat parissa kolmessa päivässä aivan hyvin ymmärtää
toisiaan.
KANA. Erittäin ihanaa, huomaan minä, on elämä vierailla mailla -- on
erittäin mieluista tutustua henkilöön, joka on paljon nähnyt. Sallikaa
kysyä: kenen kanssa minulla on kunnia puhua?
SHEVAKIN. Shevakin, virastaan eronnut luutnantti. Sallikaa minun
puolestani myöskin kysyä, kenen kanssa minulla on kunnia puhella?
KANA. Ulosottomies Ivan Pavlovitsh Kana.
SHEVAKIN (Ei kuullut.) Niin, olen minäkin haukannut palasen. Matkaa
kestää, tiedän ma, vielä melko pitkälti, ja ilmakin on kylmähkö,
siitäpä purasinkin sillipalasen ja leipää.
KANA. Ei, te ette ymmärtäneet minua, minun sukunimeni on Kana.
SHEVAKIN (Kumartaen.) Ah, anteeksi! olen vähän huonokuuloinen. Minä
ajattelin todellakin, että Te tahdoitte sanoa syöneenne kanaa.
KANA. Niin, minkä sille mahtaa! Tahdoinhan tosin jo pyytää kenraalia,
että hän sallisi minun ottaa nimekseni Kananen, mutta sukulaiseni
saivat estetyksi, sanoivat että silloin olisi melkein sama, jos nimeni
olisi Munanen.
SHEVAKIN. Niin, sattuuhan sitä. Siinä meidän kolmannessa eskaaderissa
oli kaikilla, sekä upseereilla että matruuseilla, omituisia sukunimiä!
Virutusastia, Juoppolalli, Palanut paisti. Nämä olivat luutnantteja.
Mutta erään midshipsmanin, oikein kelpo midshipsmanin, nimi oli Läpi.
Sattui, että kapteeni huusi hänelle: "Hoi Läpi, tuleppa tänne!" Kaikki
tekivät pilaa hänestä: "Siinäpä vasta Läpi", sanottiin hänelle
useinkin.
(Eteisestä kuuluu soitto. Fjokla juoksee huoneen poikki)
KANA. Ahaa, päivää, muorikulta.
SHEVAKIN. Hyvää päivää, mitä kuuluu, sydänkäpyseni.
ANUTSHKIN. Päivää, Fjokla Ivanovna.
FJOKLA. (Juoksee kiireesti.) Kiitoksia, kiitoksia, hyvät isät,
terveyttä kuuluu!
(Avaa oven, eteisestä kuuluu ääniä: Kotona? Kotona. Sitte
muutamia kuiskaten lausuttuja sanoja, joihin Fjokla vastaa
harmistuneella äänellä: Katsoppa mokomaa!)