KOTSHKAREV (Hiipien taakse, säikyttää.) Puff!
PODKOLESIN (Kirkasee ja pudottaa peilin.) Oletko hullu. Mitä, mitä...
Mitä tyhmyyttä tämä on? Sinä säikytit minut niin, että sydän oli pudota
paikaltaan.
KOTSHKAREV. Ei se ollut mitään. Minä tein vain vähän pilaa.
PODKOLESIN. No kaikellaista pilaa sitä keksitäänkin. En vieläkään voi
päästä säikähdyksestäni. Ja peilikin meni rikki. Ei se ollut ilmaiseksi
saatu. Englantilaisesta makasiinista olin sen ostanut.
KOTSHKAREV. No, jo riittää. Minä ostan sinulle toisen sijaan.
PODKOLESIN. Niin, kyllähän sinä ostat. Kyliä minä tiedän ne toiset
peilit: tekevät kymmentä vuotta vanhemmaksi ja naamakin menee niissä
aivan vinoon.
KOTSHKAREV. Kuuleppa. Oikeastaan olisi minulla suurempi syy suuttua
sinuun. Salaat minulta, omalta ystävältäsi. Naimaanhan sinä kuulut
aikovan.
PODKOLESIN. Joutavia. En lainkaan ole aikonut!
KOTSHKAREV. Tuossa todistuskappale (Osottaa Fjoklaa). Mikä lintu se
sitten tuossa seisoo. Kyllä se tunnetaan. No, mitäpä siitä, ei mitään,
ei mitään. Rauhoitu pois. Sehän on kristillinen asia ja myöskin
välttämätöntä isänmaan tähden. Olkoon menneeksi, olkoon menneeksi, minä
otan kaikki järjestääkseni. (Fjoklalle) Ja sinä, sano mikä hän on. --
Aatelisnainenko, vaiko virkamiessäädystä, tai kauppiaanko tytär. Mikä
on hänen nimensä?
FJOKLA. Agafja Tihonovna.
KOTSHKAREV. Agafja Tihonovna Brandahlystova?
FJOKLA. Ei sinne päinkään, vaan -- Kuperdjagina.
KOTSHKAREV. Asuuko hän Kuuden kauppiaan kadulla, niinkö?
FJOKLA. Ei sinne päinkään. Hän asuu Hiekan kaupunginosassa.
Saippuakadulla.
KOTSHKAREV. Ahaa, vai siellä, aivan puodin vieressä. Puutalo.
FJOKLA. Ei puodin, vaan olutkaupan vieressä.
KOTSHKAREV. Kuinka, olutkaupanko vieressä? No, silloin minä en tunne.
FJOKLA. Kun tulet kadulle, on kohta edessäsi kioski, ja kun sen
sivuutat ja käännyt vasemmalle, on aivan edessäsi, niin, aivan silmiesi
edessä, puutalo, jossa ompelijatar asuu, se sama, joka ennen asui
senaatin ylisihteerin luona. Tähän taloon elä mene, vaan kohta sen
vieressä on toinen talo, kivitalo. Ja tämä juuri onkin hänen talonsa,
sama, jossa hän asuu, Agafja Tihonovna nimittäin, morsian.
KOTSHKAREV. Hyvä, hyvä! Nyt toimitan kaikki. Sinua ei enää tarvita.
Saat mennä matkoihisi.
FJOKLA. Mitä, eikö tarvita? Itsekö sinä sitte aiot laittaa häät?
KOTSHKAREV. Itse, tietysti itse. Elä sinä enää sekaannu asiaan.
FJOKLA. Oho, miten häpeämätön! Eihän se ole mikään miesten asia.
Luopukaa siitä, herrakulta, heittäkää se minun tehtäväkseni.
KOTSHKAREV. Mene, mene! Elä sekaannu, senkin piipattaja. Tiedä, sirkka,
missä sinun on viserrettävä! Korjaa heti luusi!
FJOKLA. Leivän riistää ihmiseltä, jumalaton. Sekaannuinkin tähän
roskaan. Kun vain olisin tiennyt, niin en olisi puhunut mitään.
(Menee pois harmissaan.)