Etiennen askelten lakattua kuulumasta päästi Miralez valitushuudon.
— Herra jumala! — huudahti palvelija. — Menen heti noutamaan kreivinnan.
— Mene, mene pian, pian — sanoi sairas päästäen uuden valitushuudon.
— Mitä sinulta puuttuu? — kysyi kreivinna Manzanil tultuaan
hengästyneenä valittajan luo.
— Mitäkö puuttuu? — En oikein tiedä; minulla on tuskia, kaulaani
kirvelee, vatsaani polttelee, on kuin olisin niellyt tulta!
Ja hänen silmänsä katselivat kuppia, joka oli vieressään.
— Mitä olet juonut? — kysyi espanjatar.
— Lämmintä viiniä.
— Eihän se sellaisia tuskia nostata.
— Kupissa on vielä vähän jälellä, — sanoi Miralez.
Rouva Manzanil maistoi kupissa olevaa jäännöstä.
— Se on kauhean kitkerää, — sanoi hän.
— Niin, eikö totta?
— Ken sinulle sitä on antanut?
— Etienne.
— Etienne! — huudahti espanjatar. — Oliko se Etienne? Olenkohan jo
järjiltäni! Oletko varma siitä että se oli Etienne?
— Kysy Josefilta!
— Näittekö sen? Voitteko sen vannoa?
— Kyllä näin Etiennen antavan jotain juotavaa.
— Lorenzo, taivas meitä varjelkoon! Se mies on myrkyttänyt sinut!
— Mitä sanot? Myrkyttänytkö? Jumalani! Se on siis myrkky joka polttaa.
Niin, sen tunnen nyt! Enriquita, ota se talteesi, anna tutkia viini,
siitä kyllä löytyy myrkkyä. Se lurjus! Tahtoi päästä minästä naidakseen
Rose-Marien! ... Pääni halkeaa... Lääkäri, pappi... juokse, jotta ehdin
saada ripin... Riennä! ... Ei, kuule, ruumiini pitää leikata... että
saadaan tietää minut myrkytetyn Vanno se!
— Minä vannon! Kuole rauhassa; puolestasi kostamme!
Silloin loisti ilonvälähdys Miralezin silmissä. Mutta kokaini alkoi
tehdä tehtäväänsä. Hän alkoi menettää tajuntaansa.
— Kuoleeko hän myös? Onhan todistuksia... jäännös kupissa, kirje
apteekkarille... Josef näki... Hänenkin täytyy kuolla!
Silmänsä pimenivät. Lääkäri saapui. Miralez hämärästi eroitti häntä.
— Isäni, tahdon ripittää itseni, sanoi hän lääkärille... tahdon
tunnustaa... se olen minä itse, joka olen myrk...
Mutta hänen silmänsä hetkeksi selveni. Kauhistuen hän viskasihe
vuoteessaan.
— Kuka te olette? ... Menkää tiehenne!
Vielä koetti hän häätää lääkäriä, vaan voimansa pettivät. Hän vaan
tajusi vahakynttilöitä sytytettävän vuoteensa pääpuoleen.
— Se on lopussa — sanoi lääkäri.
Rouva Manzanil luki korkealla äänellä _De profundis_. Sitte otti hän
kupin, kysyi poliisikamaria ja poistui.
* * * * *
Lähdettyään Miralezin luota riensi Etienne junalle ja saapui Tea teen.