Niin — niin — Se on nyt löydetty. Ja Sihvonen sen löysikin.
KUSTAAVA
Enkös minä sitä sanonut, että kyllä se Sihvonen sen — No, kerrohan nyt,
mitenkä se —
HILDA
Kun Sihvonen ajeli siitä pitkin katua Satamatorilta kaupungille, niin
arvatkaapas, kuka siinä kadulla tepastelee?
KUSTAAVA
Lönnberg —
HILDA
Kamreeri Lönnberg!
MIMMI (syrjässä hääräten ivallisesti)
Oliko tuo edes humalassa?
HILDA
Humalassako lienee ollut — ei Sihvonen sitä sanonut — mutta rupesi
siitä vain seuraamaan sen jälkiä ja ajeli sen perässä kadulta kadulle —
MIMMI
No, minnekä tuo lopulta päätyi?
HILDA
Tietysti se olisi siitä jonnekin, mutta eikös paiskannut siihen tuon
Lindenskän parahiksi.
KUSTAAVA
No — ja —
HILDA
Se lyöttäytyi heti Lönnbergin kintereille ja alkoi seurata sitä ja
kulki sen perässä kuin mikäkin —
KUSTAAVA
Jaa, jaa, siinä onkin sellainen muija —
MIMMI
No, Lindenskako sen otti sitten kiinnikin?
HILDA
Odottakaapas nyt vähän, kun minä kerron. Kun Lönnberg kierteli sitten
lopulta siihen Kluuvin kulmalle, niin eikös ehättänyt Lindenskä sinne
tyttönsä tupakkapuotiin —
MIMMI
Ohoh! (Jää kuuntelemaan).
HILDA
Ja tuossa paikassa lensi sieltä Lilli kadulle —
KUSTAAVA
Ja koppasi Lönnbergin —
HILDA
Koppasi! Käsipuoleen oli tarttunut —
MIMMI (nauraen)
Entä Lönnberg?
KUSTAAVA
Jäi pyydykseen! (nauravat).
HILDA
Jäi. »Nyt sinä, Iisakki, et menekään!», oli sanonut. »Nyt lähdetään
meille!» — Sihvonen kuuli kaikki siinä kadun kulmassa — Ja oli siinä
tietysti muitakin näkijöitä. — Niin, ja mukaansa Lilli Lönnbergin oli
ottanut.
KUSTAAVA
Tietysti ensin puotiin vei?
HILDA
Niin vei. Eikä Lönnberg ollut kovin vastaan pakkaillutkaan —
MIMMI
Niin, no jouti viedäkin.
HILDA (vähän epävarmasti ympärilleen katsellen)
Niin — jouti — kait. Mutta täällähän se on sen sormuskin ja nämä
kaikki —
MIMMI
Viisi sormuksista ja muista!
KUSTAAVA
Ei tämä Mimmi enää sellaisista —
HILDA
Ettäkö ihan todella? — Sitä minä tässä katselen, että oikeinko sinä
olet muuttohommissa, vai mitä tämä on? Ja ettäkö sinä jättäisit
Lönnbergin?
MIMMI (askartelee)
Jätän ja annan Lindenin päntöölle koko äijän —
KUSTAAVA
Kimpsuineen ja kampsuineen.
HILDA
No, älkäähän nyt! — Mutta siinä sinä, Mimmi, teit viisaan teon.
Hiisiäkö ruveta yhtä jahtailemaan!
MIMMI
Ja nopallanokin odottelemaan;
KUSTAAVA
Varsinkin kun pääsee paremmille päiville.
HILDA
Ei suinkaan Mimmi naimisiin?
MIMMI
Ei häntä sitäkään tiedä. Aluksi ainakin muutan —
KUSTAAVA
Toisen luo asumaan —
MIMMI
Ja emännöimään. — Mutta odottakaapas, vielä minun on vähän tässä
koottava tuota rihkamaa, (ottaa pieniä esineitä) Tässä on. Pane,
Kustaava, ne siihen koriin. Mitäs tauluja minä tuosta seinältä veisin?
(ottaa jonkun) Kun raamattuni ja virsikirjani olin unohtaa! Ja
fikukseni, kauniin fikukseni! (nostaa sen ruokasaliin, palaa heti).
HILDA
Mikä se uusi on miehiään?
MIMMI
Rahamies —
HULDA
Vai että sellainen. Onko ijäkäskin?
MIMMI
Parhaassa se on ijässä.
HILDA
Ja muuten terve ihmisekseen?
MIMMI
On — terve on.
HILDA
No, mikäs sille sitten on mennessä. Siinähän sitä on rakkauttakin
tarpeeksi asti.
KUSTAAVA
Rakkautta! Kun minä Roslundin otin ei siinä ollut puhettakaan
rakkaudesta. Suoraanhan me toki menimme papin luo ja kristilliseen
avioliittoon. — Niin, ja on kait se uusi hyvänlaatuinen luonnoltaan?
MIMMI
No, niin lauhkea kuin lammas.
HILDA
Kaikki se Mimmi käsittääkin!
MIMMI
Vanha nuoruuden tuttavuus vain.
KUSTAAVA
Vaikka ei se ollut paha mies Lönnbergkään.
HILDA
Ei —
MIMMI (kivakasti)
Oli se jo nyt, mikä oli! — Nostetaanpas nämä korit tuonne ruokasalin
puolelle. Tilda asettaa ne sitten rattaille. (Ryhtyvät nostelemaan.) Kas
niin! (kantavat korit pois) Sielläkin on vielä pakkailemista. Autappa,
Hilda, tuosta. (Jäävät sinne).
LÖNNBERG (raottaa ovea. Pistää päänsä)
Ei ketään. — (Kuuntelee.) Ei taida Mimmi olla onneksi kotona, (vetäytyy
pois ja avaa jälleen oven) Mutta tule hiljaa, Lilli, (tulevat).
LILLI
Ei täällä näy Mimmiä.
LÖNNBERG
Ei näy. Mutta ollaan siltä hiljaa, (istuu) Ohhoh, kun uuvuttaa.
LILLI
No, jo vähemmästäkin. Kyllä sinä, Iisakki, retkeilit nyt viimeisen
kerran. Kuulitko?
LÖNNBERG (haukottelee)
Kyllä kuulin.
LILLI
Sillä nyt sitä mennään lopultakin papin luo.
LÖNNBERG (piristyy)
Papin luo?
LILLI
Niin, tänä iltana ja vielä tältä paikalta!
LÖNNBERG
Mutta entä se sormus?
LILLI
Sormus! Et sinä minua sillä huiputa. Käy se vaikka lainasormuksella.
LÖNNBERG (levottomana)
Käyhän se, mutta —
LILLI
Eikä mitään muttaa enää!
LÖNNBERG
Entä Mimmi?
LILLI (äänekkäästi)
Mimmi! (ääniä ruokasalista).
LÖNNBERG
Hst! Jumalan nimessä! Siellä on Mimmi! (aikoo nousta).
LILLI (tarttuu käsipuoleen)
Nyt et sinä karkaa, Iisakki.
TILDA (avaa ovea)
Sekö pärekori?
MIMMI (sisällä)
Se onkin täällä. (Tilda peräytyy. Ovi jää raolleen) Pakkaa siihen niitä
liinavaatteita. Joko ne muuttorattaat ovat pihassa?
TILDA
Jo.
MIMMI
Odottakoon hiukan, (ääniä: kolme, neljä! On sillä tuota vaatetta!
J.n.e.)
LÖNNBERG (matalalla äänellä)
Muuttorattaat? Kuka siellä muuttaa?
MIMMI (sisällä)
Kun nostatte sitä astiakoria, niin varokaakin.
LILLI
Sehän on Mimmi. — Seiso siinä, Iisakki!
LÖNNBERG
Mutta muuttaako Mimmi?
LILLI
Muuttaa kaiketi.
LÖNNBERG (avuttomasti)
Mihinkä minä tästä sitten joudun?
LILLI
Sinä! Sinä jäät tänne Lillin luo. Näinhän siitä päästään.
LÖNNBERG
Älä sinä sano niin. Mimmi on hyvä ihminen. En minä niin vain Mimmistä
erkanekaan (istuu varmempana).
LILLI (äänekkäämmin)
Et erkane?
LÖNNBERG
Hst!
MIMMI (sisällä)
Puhuiko siellä joku?
KUSTAAVA
Salissako? Kuka nyt siellä —
HILDA
Ketäpä siellä. (Kurkistaa ovesta.) Herra Jee! (peräytyy).
MIMMI
Mikä siellä oli?
KUSTAAVA (kurkistaa)
Taivasten tekijä! (peräytyy).
MIMMI (ovella, äänettömyys) Sooh! Vai täällä sitä nyt sitten
istutaankin? Koko herrasväki kaikessa komeudessaan. Hilda ja Kustaava,
tulkaapas nyt katsomaan tätä pariskuntaa (toiset pilkistävät, mutta
peräytyvät heti ja painavat ovea kiinni).
LÖNNBERG
Päivää, Mimmi!
LILLI
Niin — täällä sitä taas ollaan, Mimmi. Ja kukas se meistä lopulta sen
kamreerin käsitti, häh?
MIMMI
En minä ole juossutkaan koko viikkoa kiinniotolla niinkuin joku muu
kuuluu tehneen. Jopahan. En minä ole sellaisessa poltteessa miesten
perään.
LILLI
Mitäpä ne vanhat enää. Johan se toki Mimmiltä on luontokin lopussa,
(nauraa) Vai mitä, Iisakki?
LÖNNBERG
Lilli, so, so!
MIMMI
Voi Lönnberg-raukka! Jo tarrasi koko ihminen Lönnbergiinkin.
LILLI
Tarrasi kun tarrasikin ja niin lujaan tarrasi, että kiinni pysyy.
(taputtelee Lönnbergin) Se on tämä Iisakki niin kultunen, niin kultunen.
LÖNNBERG (hönkäisten)
Lilli, no älä nyt siinä.
MIMMI
Katsokaas tuota elättiä! Hyi sentään!
LILLI (halailee Lönnbergiä)
Niin kultunen. Eikös käy Mimmin kateeksi? (huojuttelee itseään
Lönnbergin kaulassa).
MIMMI (peräytyen)
Tuota ei viitsi kunniallinen ihminen katsellakaan.
LÖNNBERG
Äläs nyt, Lilli, siinä! En minä enää (nousee).
LILLI (taputtaa poskelle)
Voi sitä pojua!
MIMMI (Lönnbergin oikoessa pukuaan)
Eihän se Lönnbergkään tuollaista. Inhottaa tuo Lönnbergiäkin. Enkä
minäkään. Jätän omiin oloihinsa. Minulta saavatkin olla nyt rauhassa,
(menee)
LILLI (Mimmille)
Eipä tässä Mimmiä kukaan kaipaakaan (peilailee).
LÖNNBERG (sänkykamariin)
Menen tästä vaihtamaan pukua.
LILLI
Vaihtamaan pukua? Jopa nyt jotakin. Kelpaat sinä vähän siistittynäkin.
Mikäs sinussa on vikana? Käännäppäs. (Kääntelee Lönnbergiä.) Frakki on
hyvä tuoltaan. Housut vain vähän rypyssä. Uusi rinnus ja puhdas kaulus.
Sillä hyvä.
LÖNNBERG
Ei — en minä enää näin frakissa koko viikkoa, (pyrkii ovelle).
LILLI (tarttuu rivakasti kiinni)
Kaikkea vielä. Et sinä nyt papin eteen uudessakaan puvussa,
(painaa tuoliin) Istu tuossa. Minä haen kaulukset ja muut vehkeet
sänkykamarista (menee).
LÖNNBERG
Hiivatti vieköön koko tytön! Minä olen jo saanut taipeekseni koko
vihkimisestä ja näistä häistäni.
MIMMI (ovella)
Lönnbergkö siellä? No, joko se täältä lähti?
LÖNNBERG
Minne tuo lienee mennyt.
MIMMI (laatikoillaan)
Minä tästä nyt sitten kanssa muutan.
LÖNNBERG
Mitä — ettäkö Mimmi muuttaisi?
MIMMI
Niin — minä muutan. Mikäpä tässä rupeaa olemaan — toisten tiellä — kun
se Lönnberg kerta alkoi tuollaisia tänne vetelemään perässään — niin
eihän sitä kunniallinen ihminen —
LÖNNBERG (hyvitellen)
Mutta eihän Mimmi nyt näistä joutavista — mitäs nyt turhista —
MIMMI
Vai turhista! Ovatko nämä nyt enää mitään turhia tällaiset? Häät ja
morsiamet — ja mokomatkin morsiamet kuin tuollaiset. Ei se Mimmikään
ole mikään viilipytty, ei tokiinsa — jota vain jokainen tässä — Vielä
vanhalla ijällä kun pitikin joutua tällaiseen ristin rangaistukseen.
(alkaa vetistellä) Olisihan sitä vielä kärsinyt hyvät ja pahat, mutta
ei toki tällaista —
LÖNNBERG (hätääntyy)
Eihän Mimmi nyt noin pahastu —
MIMMI
Joutua tällaiseen häpeään, kunniallinen morsian-ihminen niinkuin
minäkin, kun sellaiset ajat on asunut kuin kotonaan konsanaan (itkee).
LÖNNBERG (nousee ja taputtelee Mimmiä)
No, Mimmi, Mimmi! — Mitä se Mimmi nyt? — Kyllähän me tässä vielä. — Ei
Mimmi nyt ota niin pahakseen. Mimmi koettaa rauhoittua. No, kas niin!
Mimmi rauhoittuu! Rauhoittuuhan ja lakkaa itkemästä —
LILLI (ovessa)
Oohoh! (Lönnberg säpsähtää) Vai niin!
MIMMI (pyyhkii kiireesti silmiään)
Sielläkös se?
LILLI (nykäisee Lönnbergiä)
Pois siitä! Vai vielä taputtelemaan? Riisu frakkisi! Tuossa on kaulus,
(alkaa riisua Lönnbergiä) Mitä se siihen jälleen veti itsensä?
MIMMI (tiukasti)
Jaa, minäkö?
LILLI (Lönnbergille)
Ota tuo kaulus pois. — Niin, että vieläkö se Mimmi yhä siinä hapuilee?
— (puuhaa pukemishommissa)
MIMMI
Hapuilee! Kuka tässä oikein hapuilee? (nauraa) Kun pitää miestä
itselleen ihmisen hakea ihan väkipakolla. (Seuraten pukemista.) Noin —
noin! Ja on se oppinutkin miestä käsittelemään. Arvaa sen — katukasakka!
LILLI (kiihtyneesti)
Ei se vielä ole hyvästi — kohota tuosta — kas noin! — (Mimmille
sähisten.) Leipäsusi!
MIMMI (yltyy)
Kuule sinä, Lindenskän tyttö! Kuulkaa, hyvät ihmiset! Kuulkaa, mikä suu
sillä on. Ja Lönnbergkin! Kuulee nyt Lönnbergkin! — Leipäsusi! Olenko
minä, Lönnberg, leipäsusi! Lönnberginkö? Olenko?
LILLI
No, kenenkäs? Vieläkö se Mimmi tahtoisi olla muidenkin? Lienee
ollutkin —
MIMMI
Lönnberg, Lönnberg! — (tätä on pukeutuessa pyöritelty ja kiskottu)
Kuuleeko Lönnberg? — Antaako se tuon ihmisen minua ihan syyttömästi —
Olenko minä Lönnbergin leipäsusi?
LÖNNBERG (avuttomana)
Ei — no — mitä se Mimmi joutavia —
MIMMI
Olenkos ollut? Mitä?
LÖNNBERG
Ei — eihän Mimmi —
MIMMI (Lillille)
Siinä sen kuulit — luuska!
LILLI
Luuska! Häh? (jättää Lönnbergin) Minäkö luuska? (käy Mimmiä kohti).
MIMMI
Huu, huh! (kiertää Lönnbergin toiselle puolelle) Hyvät ihmiset, se käy
ihan kiinni! (tarttuu Lönnbergin käsikoukkuun) Lönnberg, apuun! Se käy
käsiksi! Lönnberg!
LÖNNBERG (rauhoittaen puolelle ja toiselle)
Lilli, Lilli! — Mimmi-kulta! Rauhoitu!
LILLI (raivoissaan ilkamoiden)
Ahaa! Vai sinä sen aijot ottaakin! Mutta ei, sanon minä! (tarttuu
toiseen käsipuoleen) Laske, Mimmi, irti tämä mies! Iisakki, tyrkkää tuo
ämmä luotasi! Paikalla!
LÖNNBERG
No, no — so, so — Lilli —
MIMMI
Ei! Ei sitten likikään! (puristautuu Lönnbergin kylkeen) Eihän
Lönnberg-kulta Mimmiä, eihän?
LILLI
Vai ei! Mutta kyllä minä (tempasee rajusti Lönnbergiä, Mimmi vetää
toiselta puolen).
MIMMI
Ja kyllä minäkin! Koetetaan nyt — (vetää hurjasti) Näin —
LÖNNBERG (epätoivoissaan puhkuen)
Älkää Jumalan nimessä! Älkää! Lilli! (koettaa irtautua) Älä nyt tuossa.
Menehän siitä. Mimmi, maltahan, Mimmi!
LILLI (yhä rajummin)
Et ikinä, Mimmi, et —
MIMMI (hypähtää Lönnbergin kaulaan)
Ei, Lönnberg-kulta!
LILLI (kapsahtaa kaulaan toiselta puolen)
Vai etten tässä minäkin! Iisakki-kulta!
LÖNNBERG (tukehtuvalla äänellä)
Herra armahda, minä tukehdun! (ovikello)
MIMMI (irtautuu äkkiä)
Kuka se siellä? (oikoo pukuaan).
LÖNNBERG (suuttuneena Lillille)
Mene vihdoinkin tiehesi siitä? (sysää luotaan).
LILLI
Iisakki-kulta! (Yrittää halata).
LÖNNBERG (estää)
Minä sinun kultasi! Pysy syrjässä! Lunttu! (Lilli hölmistyy)
MIMMI (riemuissaan)
Enkös niinä sitä sanonut, ettei se Lönnberg! (kiireesti eteiseen ja
takaisin. Lönnbergin kaulaan) Voi, rakas kamreeri!
LEHTINEN (ovessa)
No, mutta näinkös täällä ovatkin asiat?
LILLI (vetäytyy itseään peilailemaan)
Kyllä se tuo Iisakki on koko aasi!
MIMMI (irtautuu)
Ei tainnut nyt tulla mitään lähdöstä, herra Lehtinen. (Kättelevät).
LÖNNBERG
Eihän Mimmi tästä nyt mihinkä lähde (korjailee pukuaan).
MIMMI
En — enhän toki. Johan minä kamreeria jättäisin.
LEHTINEN
Ja ei Mimmi sitten meille tulisikaan?
LILLI
Vai sinnekö se Mimmi? (katselee ällistyneenä Lehtistä).
LÖNNBERG (naurahtelee)
Mimmikö Heikin luo? (kättelee) Päivää. Tuli tässä vähän nujutuksi.
LEHTINEN (leikillisesti)
Olihan meillä tämän Mimmin kanssa sillä aikaa vähän kahdenkeskisiä
keskusteluja siihen suuntaan.
LÖNNBERG
Ehei — eihän Mimmi minua —
MIMMI
Mitäs se Lehtinen joutavista. Tuli vain puhutuksi. En minä raatsi
kamreeria — (antaa salavihkaa sormuksen Lehtiselle) Onhan niitä aina
sellaisella miehellä, kun Lehtisellä —
LÖNNBERG
On niitä Heikillä — (vilkasee Lilliin) — jos vain ympärilleen katselee —
LEHTINEN
Niin — no. Ei auta sureminen osansa vähyyttä. Ainahan parempi, jos
kukin pysyy omillaan.
LILLI (syrjässä)
Tieheni minä menen. Mokomaakin tässä. — Minä tästä sitten lähden,
Lönnberg. Onkos se ompelijattaren lasku maksettu? Että saisi siitä olla
rauhassa. (Lehtinen ja Mimmi sillä aikaa iloisesti keskustelevat).
LÖNNBERG (hämillään)
On — onhan se. Mutta — mitä Lillikään kiirehtii? Puhellaan tässä
— tässä on tämä kauppias Lehtinenkin. Saanhan esitellä, Heikki —
(Lehtinen kohteliaasti kumartaa) neiti Linden.
LEHTINEN (nauraen)
Mehän olemme oikeastaan vanhoja tuttuja — vai —
LILLI (keimaillen)
Sitä minäkin, että herra Lehtinenhän se — en ollut tuntea — (jäävät
iloisesti juttelemaan).
LÖNNBERG (Mimmille)
Ettäkö se Mimmi oikein tosissaan oli jo muuttohommissa?
MIMMI (nauraen onnellisena)
No, tahtoihan sitä ihan ruveta jo suututtamaan, mutta mitäpäs nyt
siitä —
LÖNNBERG
Niin, mitäpäs siitä! Eletään tässä kuin ennenkin — ja jos pantaisi
parailleen, niin käytäisi vaikka papinkin luona viimein —
MIMMI
Ihanko todella?
LÖNNBERG
Eiköhän se olisi selvintä? Vai mitä siitä Mimmi?
MIMMI (Ylen onnellisena)
Voi kamreeri-kulta! (halailee).
LILLI (nyhkäsee Lehtistä keimaillen)
Mitä se herra Lehtinen nyt? Toisen morsiamelle sellaisia!
LEHTINEN (nauraen)
Olisiko se sitten niin vaarallista? Sanoo vain muuten — Heikiksi —
ollaanhan sitä niin monivuotisia tuttuja.
LILLI (kainostellen)
Lilli — kiitoksia.
LEHTINEN
Niin, Lilli, jos tosiaan lähtisimme?
LÖNNBERG (reippaasti)
No, minnekäs niin? Mitä sopimuksia täällä tehdäänkään?
LEHTINEN
Minä ehdotin vain tälle Lillille, että lähtisimme tästä illallisille
Fenniaan.
LÖNNBERG
Entä Lilli? (Lilli naureskelee).
LEHTINEN
Pyrkii vastaan hangottelemaan.
MIMMI
Mitä joutavia — sellaisen kanssa kun Lehtisen! Meneehän Lilli toki
— Mutta älkää nyt niin kiirehtikö, pitäähän meidän ensin täälläkin
juhlia. Istukaa nyt hiukan. (Menee touhuissaan).
LEHTINEN
No, istutaan, (istuu ja tempaa syliinsä Lillin).
LILLI (vastustavinaan)
Voi, voi, kun sinä Heikki olet raju.
LEHTINEN
No, Iisakki, miltä tämä näyttäisi?
LÖNNBERG (nauraa hyvillään)
Näyttäisihän se.
MIMMI (ovessa tarjottimineen)
Mutta joko ne nyt täällä näin pitkällä? Sitä minä olen sanonutkin, että
kyllä se Lehtinen ehtii.
LEHTINEN
Johan minä jo aivan osattomaksi jäisinkin, jollen viimeinkin yrittäisi
— kun se Mimmikin minut jätti.
MIMMI
Niin — jättihän se. (Laskee tarjottimen.) Mutta odottakaahan. Nyt
minä muistankin. (Kaapin laatikolle.) Nyt sen saakin Lehtinen, (ottaa
sormuksen ja näyttää Lönnbergille) Eikö niin, kamreeri?
LÖNNBERG
Vai siellä se olikin! Niin — no — olkoon menneeksi. (Mimmi antaa
sormuksen Lehtiselle.)
MIMMI
Lehtinen saa sen nyt antaa vuorostaan Lillille, kun minä siitä ne
nimetkin jo kraapustin pois.
LEHTINEN
Mikä tämä on?
LILLI (katselee sormusta)
Ah, siinä se nyt on se kadonnut vihkimäsormus!
LEHTINEN
Ahaa! No, painetaan se sitten sormeen vaan — (nauraa) Heikiltä —
LILLI
Koetteeksi — (sormus Lillin sormeen).
MIMMI
Siinäpä se olisikin paikallaan, (nauraa).
LÖNNBERG (taputtelee Mimmiä)
Se on vain se Mimmi!
MIMMI (askarrellen iloisesti)
Sitähän minä olen aina itsekin sanonut.
Esirippu.